Entisten vuosisatojen vitsauksena oli usein roihahtavat tulipalot. Kaupungit oli rakennettu tiheään ja rakennukset olivat pääasiassa puuta, katot pärettä. Taloja saattoi yhdistää lankkuaidat.
Kokkolassa 1600-luvulla palontorjunnassa käytettiin ensin porvareista, myöhemmin palkatuista palovartijoista muodostettuja kaksimiehisiä partioita. Vartijat kiertelivät öisin kaduilla ja kun tulen havaittiin päässeen irti, siitä tiedotettiin rummunpärinällä.
YLLÄ: Merkki talon seinässä, jotta tiedettiin palovakuutusmaksujen olevan kunnossa. Heijastaapa lasi ikävästi....Tämä merkki on tallessa Lassanderin talon eteisaulassa.
Palovartijoiden tuli laulaa tietyin väliajoin tiedotus, jotta tiedettiin heidän olevan kulkeilla:
"Kello on yksitoista lyönyt.
Jumalan lempeä ja mahtava käsi
Suojelkoon kaupunkiamme tulelta ja palolta
Kello on yksitoista lyönyt."
Tunnollisia palovartijoita oli vaikea löytää. Usein työhön otettiin vanhoja renkejä tai entisiä merimiehiä, joilla saattoi olla asenneongelmia. Tiedotuksia huudeltiin mihin aikaan sattui tai he käyttäytyivät röyhkeästi saamiaan määräyksiä kohtaan. Näistä myös käräjöitiin.
1600-luvun Kokkolassa tulipalojen sammuttaminen oli haastavaa alkukantaisten välineiden vuoksi. Joka talossa tuli olla vesitynnyri portin luona, tarpeelliset vesisangot ja tikapuut. Aika ajoin maistraatti myös vaati, että jokaisessa talossa täytyi olla pieni palohaka, jollaista käytettiin palavien seinien ja kattojen repimiseen. Raatihuoneen vierustalla säilytettiin tulipalojen varalta ns. keksejä eli suuria koukkuhakoja.
Vuodelta 1667 on tallella kaupunginlain määräys, jonka mukaisesti tuli kahden porvarin kulkea vartiossa iltakahdeksasta aina aamuneljään. Vartioiden tuli puhaltaa kaikkina kellonlyöminä torveen torin vartiopaikalta. Joitakin aikoja myöhemmin vartijoiden varustuksiin kuului myös petruska ja tätä myöhemmin pihdit, joilla voitiin pitää yöllisiä häiriötekijöitä kurissa. Kokkolassa on säilynyt ainoastaan yhdet palovartijan pihdit.
Palovartijan tehtävänä oli pitää öisin huolta siitä, ettei tulta sytytetty enää iltayhdeksän jälkeen eikä muutoinkaan metelöity. Toisinaan maistraatti päätyi antamaan 40 hopeamarkan sakon porvareille, jotka lähettivät vartioon poikia ja puolikasvuisia renkejä.
Myöhempinä vuosina palovartijan toimeen pestattiin erityinen henkilö soittamaan iltavartio aletuksi ja samoin aamulla päättyneeksi Ensimmäisen vartijan nimi Kokkolassa oli Simeoni Kellonasentaja. Hänen tehtäviinsä kuului myös kellonasentaminen, josta tyyppi lienee saanutkin lisänimensä...
Kansa ei kuitenkaan ollut tyytyväinen, sillä toisinaan torvea ei puhallettu jokaisena tuntina tai sitten puhallettiin ihan milloin sattui. Toisinaan torvensoittajat töräyttelivät torviaan niin voimalla, että osa ihmisistä luuli tulen olevan irti. Kerrotaan ettei osa asukkaista saanut nukuttua torventöräyttelyltä.
Yllä: kuva Lassanderin talosta eteisestä. Kuvassa on köysiluuta, joka kasteltiin ja sitten sillä sammuteltiin paloa. Keskellä oleva oli kuin paksu keppi, jonka pää oli kuppimainen. Sillä otettiin vettä ojasta ja heitetiin kohti palavaa paikkaa. Vasemmalla oleva pitkä ja pihtimäinen keppi, ns. palovartijan sakset, joka tuki palavia hirsiä. Sillä pidettiin myös aisoissa hurjapäisiä, kurittomia kansalaisia. Oikeassa reunassa näkyy käsiruisku ja nahkaämpäri.
Jos tuli oli jo vallannut palavan rakennuksen niin kovasti, ettei vesiämpäri heittäminen enää auttanut, revittiin palava aine maahan, jossa se sitten valeltiin vedellä.
1600-luvun lopulla oli olemassa jo paloruiskujakin, mutta ne olivat niin tehottomia, että palon tukahduttamiseksi rakennus oli yleensä revittävä, jotta tulipalo onnistuttiin tukahduttamaan.
Kokkolan porvaristo lupasi vuonna 1691 hankkia jokaiseen kortteliin tavallisen vesiruiskun, mutta hanke ei onnistunut. Niinpä päätettiinkin hankkia pienet vesiruiskut kortteleihin. Vuonna 1709 hankittiin maaherran kehotuksesta myös yksi suuri paloruisku Tukholmasta.
Ihmiset ovat osanneet entisaikoinakin heittäytyä vaikeiksi. Kun palovartijat 1700-luvulla kulkivat pimeässä unisina vartiointikierroksillaan, pitivät pikkupojat ukkojen härnäämistä hauskana ajankuluna. Maistraatin toimesta vuonna 1724 lähetettiin Turun hovioikeuteen kirje, jossa pyydettiin hovioikeuden hyväksymistä lisätyille rangaistuksille. Kirjeessä kerrottiin kaupungissa usein liikkuvan levottomia joukkoja, sotilaita ja muukalaisia sekä kaupungin nuorisoa. Palovartijoita saatettiin ahdistella paljastetuin miekoin, heille huudeltiin, portteja nostettiin pois saranoilta, akkunaluukkuja ja - ruutuja rikottiin, kaadeltiin raatihuoneen edessä olevaa puuhevosta.
Toisinaan palovartijat saivat määräyksiä pidättää löysäläisiä, joita liikkui kaupungilla iltayhdeksän jälkeen.
Yllä: kuva Neristanista, jossa on palovakuutetun talon seinään kiinnitetty merkki. Suurimmalla osalla kokkolalaisista oli 1800-luvulla palovakuutus. Esimerkiksi vuoden 1860 tulipalossa vaurioitui 27 taloa, jousta oli palovakuutettuja 20, ja vuoden 1875 palossa yhdeksästä palaneesta talosta seitsemän oli vakuutettua.
1800 ruvettiin Kokkolassa noudattamaan palojärjestystä, jonka mukaan kaupungin jokaisessa korttelissa piti olla palomestari. Korttelit oli jaettu ruotuihin, joissa oli ruotumestarit. Tulipalon sattuessa kynnelle kykenevien miesten oli osallistuttava sammutukseen ja palo- tai ruotumestarin toimitettava paikalle viipymättä sammutusvälineet.
Vuonna 1827 palovartijoiden määrää lisättiin Kokkolassa kahdeksaan. Heille hankittiin virkamerkeiksi miekat, joissa oli valkoiset kantohihnat. 1830-luvulla palovartijat määrättiin ilmoittamaan kaupunginviskaalille aina, kun kiertovuoron aikana sattui jotain erikoisempaa ja vahdinvaihdon aikana, antamaan selostuksen edellisviikon tapahtumista.
1834 palovartijat jättivät kirjallisen eronpyynnön ,jotta maistraatti suostuisi heidän joihinkin vaatimuksiinsa. Ero myönnettiinkin seuraavasta Mikonpäivästä lähtien, mutta samalla maistraatti ilmoitti, etteivät palovartijat enää olisi kaupungin suojeluksessa ja niinpä heidän edellytettiin poistuvan kaupungin rajojen sisältä. Tämän kuultuaan puolet palovartijoista peruivat eronpyyntönsä ja heidät otettiinkin takaisin. Ilmeisesti eropyynnön takana oli ollut rahallisen korvauksen parantamistoive. Vuodesta 1841 lähtien palovartijoille päätettiin maksaa palkka Venäjän rahana.
Kurinpitovaikeudet kuitenkin jatkuivat. 1837 pestattiin kurin
1839 oli hankittu uutta palokalustoa; kolme suurehkoa ruiskua, joita kuljetettiin kelkoilla, niihin varaletkuja, 3 suurta palopurjetta, 5 palohakaa, 6 palokirvestä, nahkaämpäreitä, kolmet palotikkaat, rautavarsien päissä olevia lyhtyjä. Määrää pidettiin riittämättömänä ja niinpä 1869 hankittiin lisää kalustoa.
Palokalustoa säilytettiin vuonna 1830 kellotapulin alaosassa, mutta koska paikka oli kylmä, vuonna 1842 rakennettiin ruiskuhuone kellotapulin läheisyyteen.
Palokalusto tuli tarkistaa kaksi kertaa vuodessa laiturilla palojärjestyksen mukaan. Nämä tilaisuudet houkuttivat etenkin lapsia ja niinpä maistraatti tiedotti 1825, että lapset ja pikkupojat oli pidettävä sisällä, jotta kaikki kävisi rauhallisesti.
1842 astui voimaan määräys, että palovartijoiden tuli iltaisin kokoontua raatihuoneen vartiointihuoneeseen.
Puolet vartijoista lähtivät kello 1 saakka kestävään vartiovuoroon. Tällöin he kävivät luovuttamassa neljälle muulle palovartijalle vartiovuoron, joka kesti aamuviiteen. Kesäaikana vartiointia oli aamukymmenestä lähtien koko päivän aina aamuneljään saakka.
1869 esittelijäsihteeri Carl Johan Jägerhorn ehdotti, että yhtä palovartijoista käytettäisiin kaupungin kellotornissa torninvartijana. Sieltä pystyisi tilanteen tullen hyvin hälyttämään vastapäisen rakennuksen ruiskuhuoneen vartijan soittamaan kelloa, joka oli yhdistetty langalla tapuliin. Muut asukkaat herätettäisiin tapulin kelloja soittamalla. Torninvartijan tuli ilmoittaa kolmiorautaan kelonlyönnit, jotta tiedettiin hänen olevan hereillä. Tapuliin oli tehty myös luukut, joista paloja oli hyvä vartioida. Torninvartijoille hankittiin myös lampaannahasta valmistettu turkki ja huopa- tai sarkatossut sekä steariinikynttilä ja lyhty.
LÄHTEET:
Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. Palolaitos ja porvarikaarti, s. 141-144.
Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. Arkea ja juhlaa, s. 288-290.
Kokkolan kaupungin historia, osa 3. Palovartioinnin järjestely, s. 296-305.
Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa-lehti. 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/]
Luettu 17.10.2016.
Torkinmäen koulu 6A-luokan blogi. Lassanderin talo. [https://teknoppi6a.wordpress.com/2013/10/03/lassanderin-talo-11/] Luettu 21.2.2016.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti