Haasteesta otettu koppi...minun viikkoni

Vastaan erääseen haasteeseen. Minun viikkoni. Tässä nyt muutama ote  uusimmasta viikostani. Nyt on edetty seuraavaa viikkoa tämän kirjoituksen koostamisen jälkeen muutama päivä ja meno on säilynyt ainakin yhtä hektisenä...

Maanantai

Aamusta ylös. Kolme kelloa pirisee samaan aikaan. Painan torkkua vartin verran.  Tasan 7.18 nousen ylös joka arkiaamu, ellei mitään erityisempää. Olen tylsä ihminen. Syön nopeasti saman aamupalan joka aamu, kahvia ja jogurttia.  Pikainen hiusten kampaus, kasvojen pesu, meikata en jaksa.   Onneksi itsetuntoni kestää...Tämän parempaan en aamuisin pysty. Tihkaisee. Olen  täydellisesti iltaihminen. Isän suvulta sain tämän perintönä. Lohdullista, että vanhemmiten suku valpastuu aamuisin. Nukkuu vain lyhyeen.  Tuntuu mahdottomalta, että minäkin ehkä joskus tulevaisuudessa. 

Joka vuosi maanantain  työtuntini ovat alkaneet  aamukasilta. Ajatuksena karmea, mutta toisaalta tykkään, koska on pakko laitaa itseään ruotuun jo edellisenä iltana, jotta herään. Parinkymmenen vuoden aikana olen nukkunut pommiin vain kerran niin, että myöhästyin. Ja juuri sillä kerralla olin luvannut tuurata kollegankin tuntia vähäsen alusta. KAR-ME-AA! Niin noloa, mutta työkaverit päästivät naurun, kun porhalsin unirähmät vielä silmissäni paikalle. Sain syntini anteeksi. 

Koulupäivä sujuu vauhdikkaasti. Ei kaikilta osin ihan nappipäivä, mutta hommat saadaan hoidettua.

Koulun jälkeen kiiruhdan laittamaan nuorimmaiselle ja itselleni ruokaa. Siippa on lähtenyt koko viikon mittaiselle metsästysreissulle Lappiin koiran kanssa. Soittelemme lyhkäisesti. Siippa hehkuu ylpeyttä, sillä saaliiksi on tullut useampi metsäkanalintu.

Illalla on vanhempainilta. Tekaisen  töistä lähtiessä kiireessä Power pointille keskeiset asiat ja siinä on illan runko. Iltakasilta  palaan kotiin. Avaan sähköpostin ja Wilman.  Olen saanut ihanaa postia "Kiitos Minna illasta. Tämän olisi pitänyt olla pakollinen kaikille vanhemmille." Olen otettu. Aina miettii, mitä vanhemmat odottavat vanhempainillalta. Pelkään ajatusta, että kaikki sanovat illan jälkeen "ei siellä mitään erityistä ollut." On kuitenkin niitä harvoja hetkiä, kun tapaa vanhempia, joten koen, että kyllä kannattaa panostaa. En jännitä esiintymistä, en ole koskaan jännittänyt. En silti tykkää olla keskipisteenä. Mutta hyvä, jos tavoitin olennaisen edes yhden mielestä. 

Illan kruunuksi käyn uimassa piha-altaassa. Viime uinnista on pari viikkoa. Nautin. Olen ollut niin flunssainen, että olen kiertänyt kaikkea kylmää kaukaa. Vesi on vielä +12. Virkistyn. Illalla näpertelen tietsikalla. Läppärini on  kaksi päivää vanha, Edelliseen kaadoin kahvikupin. Ei kannata kokeilla...Asentelen uusia ohjelmia. Iso haaste on saada sukuohjelmani kokonaan siirrettynä koneelle. En onnistu ainakaan vielä. Apua!

Luen sängyssä Roman Schatzia. Pidän hänen kielenkäytöstään. Muutama kohta kirjassa on aika härski. No, hän on näköjään halunnut tuoda asiat kylmäpäisesti esiin...lasken väsyneenä kirjan pois. En saa unta. Vanhempainillan asia pyörivät liiaksi mielessä. Kello on 02.00 ja minä valvon...

Tiistai

Nuorimmaisen kanssa heräilemme samaan aikaan. Hän lähtee kouluun mopolla, minä vähän myöhemmin autolla. Huomaan, että ihmiset pysähtyvät suojateiden  lähettyvillä paremmin kuin vielä muutama vuosi sitten. Hiljennän  autoni suojatien eteen. Pieni poika veivaa pyörällään kadun yli ja vilkuttaa minulle. Tulee hyvä mieli.

Tiistai on aina  työviikossani tehopäivä. Enkkua, ymppää, äikkää, matikkaa... Parhaita ovat hetket, kun joku ylittää itsensä ja oivaltaa jotain uutta. Luokassa keskustelemme paljon. On minulla ihana työ! On kuitenkin  tunne, että jatkuvasti on kiire. Toivottavasti se ei välity oppilaille asti. 

Kotona ilta on rauhallinen. Asentelen taas konettani, kirjoittelen sähköpostia, vähän blogiakin.  Olen yksin kotona. Poika on mopoineen jossain. Vaihtelemme hänen kanssaan useampia Whatsup-viestejä. Haluan, että hän on kotona ennen hämärän hetkiä. Isompi poika laittaa viestiä, että on loppuviikosta lähdössä vaihtamaan autoa. Muutama äidillinen neuvo, että onko varmasti järkevää. Sanoillani ei ole juurikaan tässä asiassa painoarvoa. Kiva, että soitti kumminkin.

Illalla saunon (kuten joka ilta - olen saunafriikki). Saunan jälkeen lojun saunatakissani  kotisohvalla läppärini kanssa. Kello on 23.00. Puhelin soi. Säikähdän. Anoppi soittaa ja on hädissään. Hän ei ole kunnossa. Kuulen itkun äänessään, kun hän kysyy minulta neuvoa, mitä pitää tehdä. Kokoan ajatukseni, yritän rauhoittaa itseni ja miettiä järkevästi.  Ohjeistan soittamaan ensiapuun. Pyydän soittamaan takaisin, kun on saanut sinne yhteyden. Puhelin soikin pian uudestaan. Puen  vaatteet ylle, käsken  nuorimmaisen nukkumaan ja lähden kuskaamaan anoppia ensiapuun. Yöllä kun viimein  palaan kotiin, ei uni taaskaan tule. On kuitenkin hyvä mieli, että anoppi sai avun. 

Keskiviikko

Tänään kuskaan pojan kouluun, sillä sataa vettä. Juttelemme matkalla niitä näitä. Poika selostaa, mitä seuraavaksi on suunnitellut tekevänsä teknisen työn tunnilla. Käymme myös läpi päivän ohjelmaa. Vuosien rutiineihin kuuluu, että joka kerta hyvästellessä kerron, milloin työaikani päättyy. Tapa on ollut voimassa siitä lähtien, kun lapset aikoinaan  kauan sitten aloittivat päiväkodissa.  Pidän selkeistä asioista, siitä, että asiat on valmiiksi kaikilla kirkkaina tiedossa. Lapseni eivät ole koskaan jääneet itkemään perääni hoitopaikkaan viedessä, heille oli alusta asti selvää, milloin "noutaja" saapuu. Kun vein  nuorimmaiseni ekaa päivää 2,5 -vuotiaana päiväkotiin, hän nosti urheasti kättä ja huikkasi isoon ääneen "Terve!":)))

Iltapäivällä olen tosi väsynyt. Parin yön lyhyet unet kostautuvat. Oikaisen sohvalle ja nukahdan saman tien. Kello on kuitenkin hälyyttämässä. Kuskaan pojan  konservatoriolle. Odotellessa käyn ruokakaupassa. Haen myös postista paketin. Se on tullut Kiinasta saakka. Olen tilanut netistä itselleni prameaakin prameamman korusetin. 

Viikon kuluttua on lapsuuden- ja nuoruudenystäväni tasakymppijuhlat. Ystäväni on melko tunnettu muotibloggari.  Tutustuimme 8-vuotiaina ja olimme hyvät ystävä siitä lähtien, kunnes opinnot aikuisuuden kynnyksellä  meidät erottivat. Vieläkin pidämme tasaisen epäsäännöllisesti yhteyttä. Meitä yhdistää vanhan ystävyyden lisäksi moni asia, mm. musiikki,  opettajuus ja bloggailu. Heh, lapsuuden parhaista kavereistani muuten  75% on opettajia. Outoa? Nuorina keikkailimme  ystäväni kanssa yhdessä. Voi niitä aikoja!  Viikon päästä minut on siis kutsuttu Etelä-Suomeen juhliin mukaan. Vähän tutisuttaa jo etukäteen, sillä muotimaailma on minulle vieras. Kutsukortissa luki pukukoodina: tanssikengät, tiarat, timantit ja ansiomerkit! Melkoinen näky tulen varmaan olemaan kimaltavien blingbling-korujeni kera.:)

Torstai

Työni alkavat 9.15. Ette usko, mutta saavun työpaikalleni vahingossa jo tuntia aikaisemmin! Jurputan kollegoille, että tällaista ei ole vielä koskaan vahingossa sattunut. No, töitä riittää kyllä kovasti.

Koulussa on uusi sijainen. Kättelen hänet. Näyttää tutulta mieheltä, mutta  oletan, että joku samannäköinen on tullut  jossain aikaisemmin vastaan. Jälkeenpäin saan tietää, että sijainen olikin suurten oopperalavojen tähti! No niinpä, viimeksi olin häntä kuuntelemassa Matteus-passiossa pääsiäisen aikaan.. Totean itsekseni, että suuret tähdet osaavat olla vaatimattomia. Kiehtovaa. 

Kotona  vietän pari tuntia töiden jälkeen. Ruokailtuamme  siivoan. Iinhoan siivousta. Mutta joskus sekin on tehtävä, tietenkin. Siivoilun jälkeen mieli on tyyni ja tyytyväinen. Helpottuneena ajattelen, että eipä tarvi hetkeen siivota. 

Illalla käyn vanhemmillani. Isä on väsynyt. Lepää lähes koko vierailuaikani. Pelkään.  Äidin kanssa juttelemme monenlaista. Äiti on soitellut sukulaisille ja kertoilee kuulumisia. Minä laitan isän lääkedosetit täyteen. Teen sen joka viikko. Kirjoittelen myös listaa äidille, mitkä reseptit hänen on käytävä uusimassa, mitä lääkkeitä hankittava lisää. Äiti on isän omaishoitaja. Joskus mietin, kuinka rankka osa...Haluan auttaa niin paljon, kuin pystyn. 

Iltaysiltä naapuri soittaa. Lapselleen on määrätty uutta lääkettä ja heillä on epäselvyyksiä, miten sitä annetaan. Kävelen  illan pimeydessä paikalle ja ohjeistan sekä vanhemmat että lapsen, joka ei halua lääkettä. "Tämä on sellainen lääke, että tätä voidaan antaa vain lapsille, jotka osaavat laskea sormillaan  kymmeneen - osaatkos?" Lapsi saa lopulta onnellisesti lääkkeensä ja vanhemmat huutelevat mennessäni, että eivät olisi selvinneet ilman minua. Piece of cake, huutelen takaisin ja katoan pimentyneeseen iltaan. Supernanny liikkeellä, naurahtelen itsekseni. 

Perjantai

Kiva työpäivä. Perjantaisin pidän aina pari kuviksen tuntia. Kukaan oppilaistani ei lopeta töitään liian aikaisin,  tyyliin viiden minuutin jälkeen huuda "mä oon jo valmis!" Tämä on iso tavoitteeni ja olen niin onnellinen, kun he ovat sen oppineet. Työpäivän  jälkeen jään ripustamaan kuvistyöt seinälle. Taas niin kauniita!

Töistä suoraan menen naapuriin. Olen luvannut hoitaa  5-vuotiaita kaksosia. Vanhempiensa työajat menevät ristiin. Minulla on aikaa.. Tyttö  ottaa esille valokuva-albuminsa ja esittelee minulle  vauvakuviaan. Hän kysyy minulta, mitä tarkottaa "ristiäiset." Selittelen jotain. Tyttö kuuntelee tarkkana. Sitten leikimme. Kaipaan niitä aikoja,kun omien lasten kanssa sai leikkiä. Minulla on kaikki lelutkin tallessa...

Illalla pojalla on soittotunti. Joudun kuskaamaan pojan aina sinne, koska hänen kova soitinkotelonsa ei mitenkään mahdu mopon kyytiin. No, olen kulkenut konsalla niin kauan,  että menee ihan rutiinista. Kerran eräs konsan opettaja kysyi käytävällä odotellessani "Kuinka monta vuotta olet istunut siinä?"

Illalla istun saunassa. Lilluttelen jalkoja vesiastiassa ja nautin. Saunan jälkeen ensimmäistä kertaa koko viikolla laitan television päälle. Makoilen sohvalla ja katselen "Vain elämää." Herään iltayhdeltätoista siihen. kun poika säyseästi tönii ja huutaa "HERÄÄ!"  Olen näköjään auttamattomasti nukahtanut jo ohjelman puolivälissä. Kömmin sänkyyni jatkamaan unia.

Lauantai

Aikaisen nukkumaanmenon ansiosta herään aikaisin. Whatsuppaan kollegani kanssa toista tuntia vielä sängyssä maaten. Kun nousen ylös, äiti soittaa. Isä on sairaana. Sisko on käynyt jo aamusta heillä auttamassa. Minä lupaan tulla myöhemmin päivällä.

Ilma on kaunis. Koko viikolla en ole ennättänyt ulkoilla. Nyt päätän lähteä rentoutumaan metsään. Ajan auton metsätien varteen ja käyn poimimassa ämpärillisen puolukoita. Ilma on upea. Metsässä ei ole  ensimmäistäkään hyttystä tai hirvikärpästä. Rentoudun aina metsässä. Tosin en pidä siellä yksin liikkumisesta. Mielikuvitukseni on liian vilkas. Tällä kertaa karhu, susi tai mikään muukaan metsän elävä ei minua noteeraa, joten reissu on  hyvä.

Päätän  korjata matematiikan kokeet. Kannan jo työlaukkuni pöydän ääreen, kun tajuankin, että olen kiireissäni unohtanut koenipun kouluun. Sen verran harmittaa, että haen kokeet lauantai-iltapäivänä koulusta. Haluan tarkistaa ne ennen uutta viikkoa. Inhoan yli kaiken keskeneräisiä töitä tai asioita, jotka pyörivät mielessä. Siksi korjaan kokeetkin yleensä heti alta pois. Keskeneräiset asiat sammuttavat luovuuteni. 

Koululla käydessäni  vien marjat  samalla reissulla vanhemmilleni. Isä ei enää montaa asiaa kykene tekemään, mutta marjoja hän pystyy siivoamaan.  Tosin tänään hänen vointinsa ei sitä salli. Puran samalla kauppakassin, jossa on tavaroita isän  sairastelua helpottamaan. Pelkään jo, josko taas täytyy lähteä ensiapuun, mutta kaikeksi onneksi isän vointi hieman paranee iltaa kohden.

Illan istun tietsikan ääressä. Telkusta tulee jännäri ja innostun katsomaan sitä, vaikka inhoan katsoa niitä yksin.

Sunnuntai

Nukun täydellisen hyvin koko yön. Aamulla kun herään, olen todella onnellinen, ettei puhelimeni ole soinut. Pelkäsin, että  josko sittenkin pitää lähteä isää  kuljettamaan yöllä.

Pojalle olen luvanut, että koska olemme kahdestaan kotona, käymme syömässä jossain.
-Minne mennään, poika kysyy.

Sanon, että saa ihan itse googlailla ja valita paikan. Valitsee pizzerian. Vähän jurputan, että oikeastiko, mutta saman syssyyn muistan, että itsehän pyysin valitsemaan. Ruoka on hyvää. Poika tosin sanoo, että puhun liikaa. Innostuu kuitenkin sitten itsekin kertomaan, kuinka nälkäpäivänä koulukavereistaan tosi moni tuli  samaan paikkaan pizzalle. Olivat myöhästyneet 45 minuuttia, kun oli niin paljon jonoa ja saivat Wilmaan merkinnän. Totean pojalle, että kerrankin on ollut kuuliainen, eikä ole lähtenyt hömppään mukaan. Jatkan saman tien lausetta:

 -Tai siis sulla ei ollut tarpeeksi rahaa, vai, totean. 

 -Joo, poika naurahtaa.

Hetkisen vielä jatkamme aiheesta. Hymähdän pojalle, että olisit ollut tosi sankari, jos olisi ollut rahaa mukana,  kun olisit pistänyt pizzarahan  punaisen keräysastiaan, kun muut  lähtivät pizzalle. Poika nostaa katseensa vinkeän näköisenä. Nauramme...se nuoruus:)