lauantai 9. syyskuuta 2017

Kirkkokruunun arvoitus - Kokkolan keskiaikapäivillä koettua

No nyt olin Kokkolan VII keskiaikapäivillä niin mielenkiintoisessa tilaisuudessa Kaarlelan kirkossa, että oksat pois! Kuten jo parina vuonna aikaisemminkin, kiertelin lähinnä näitä luentotilaisuuksia, Olen hurahtanut niihin! Aivan parasta! Mikä harmi, että niihin osallistuu vain kourallinen Keskiaikapäivien monituhatpäisestä yleisöstä. Ehkä ihmiset haluavat enemmän elämyksiä tyyliin "leipää ja sirkushuveja." Onneksi on tarjolla muutakin!



Raul Pohjosen luento "Kirkkokruunun arvoitus - uskomaton löytö romuliikkeestä," oli vertaansa vailla. Näinhän se on, että parhaista parhaat tarinat ovat lisäksi tosia! Pitkä juttu, mutta ansaitsee mielestäni ehdottomasti tulla kerrotuksi kokonaisuutena! Niin monta yllättävää käännettä se sisältää. 



Antiikkikauppias Raul Pohjosen aikaisemmatkin luennot keskiaikapäivillä ovat olleet kiinnostavia. Siksi jaksoin  raahautua  paikalle flunssasta huolimatta. Tänäkin vuonna esitys oli täysin kaksikielinen.

Pohjonen aloitti tarinan kertomalla huhtikuisesta kevätpäivästä vuonna 1988, kun hän saapui Karijoella romukauppiaan pihaan.   Pohjonen huomasi eräässä romuastiassa pilkottavan sorvatun messinkisen koristeen, kiskaisi sitä todeten, että tynnyristä nousi puolitoistametrinen taottu rautatanko. Pohjonen kertoi ihmetelleensä, mikä esine voisi olla. Romukauppias sanoi sen olevan jonkin suuren lampun osa. Viereisissä tynnyreissä oli lisää osia ja koko romulasti oli menossa sulattamoon seuraavalla viikolla. Pohjonen kertoi, kuinka tärkeä osa intuitiolla on antiikikauppiaan työssä. "Intuitio puhuu etukäteen, järki jälkikäteen", hän muisteli jonkun sanoneen. Ja muisti isänsä myös sanoneen, että kun ei ymmärrä mikä jokin on, se kannattaa ostaa.


Pohjonen kertoo jonkinlaisen pedon syntyneen messinkitangon myötä sisällään. Niinpä hän kysyi romukauppiaalta, voisiko ostaa koko kasan -siis noin 6 tynnyrillistä raskasmetallia. Saman esineen osia kun kuului olevan useammassa tynnyrissä. Romukauppias lupasi myydä tavarat romumessingin hinnalla - neljälläsadalla markalla - sillä ehdolla, että Pohjonen myös täyttäisi  purkamansa tynnyrit itse.

Tynnyreistä kuoriutui monenlaista tavaraa: kynttilänvarsia, heijastimia, sorvattuja rungon osia, lyttyyn hakattu messinkipallo sekä apilanmuotoinen ripustuslenkki, joka sopi täydellisesti rautatangon kärkeen.  Tässä vaiheessa Pohjonen ei vielä tiennyt, mitä oli ostanut...

Seuraava vaihe oli romujen lajittelu. Pohjonen  aavisti, että kyseessä oli jonkinlainen kynttiläkruunu. Hän kuitenkin totesi heti kättelyssä, että paljon osia puuttui. Rungon alin pallo oli hakattu  lyttyyn ja täytetty kalkkilaastilla. Ylimmille kynttilänvarsille ei puolestaan löytynyt oikeaa paikkaa. Ne oli hakattu rikki kruunun purkuvaiheessa. Tässä vaiheessa tajunnan täytti kuitenkin oivallus, että kyseessä oli iso kirkkokruunu. 



Pohjonen otti yhteyden turkulaiseen - nyt jo edesmenneeseen kollegaan,  selvittääkseen lampun taustoja. Kollega arveli lampun olevan 1600-luvulta ja ehkä sotasaalis Karjalasta. Pohjonen päätti kunnostaa kruunun, vaikka työstä kehkeytyikin todelllinen fyysinen pelto kunnostettavaksi. Ensiksi olisi löydettävä joku valuri, joka kykenisi  tekemään kruunuun puuttuvat osat. Kruunusta puuttui yksi alimmista kynttiläpitimistä, 2,5  keskimmäisistä osista oli jäljellä, ylimmät osat puuttuivat kokonaan.

                       

Tarkoituksena oli teettää puuttuvat osat valimolla, mutta mikään valimo ei ottanut hommaa vastaan. Lopulta työtä keksittiin kaupata lapualaiselle kellovalimolle ja sen omistajalle Jussi Sompille. Pohojonen kuvaili menoaan Sompin valimolle: "Ensin Lapuan hautausmaan läpi, siitä ylös Simpsiövuorelle, josta 5000 metriä Karhumäkeen." Siellä valaja oli tuuminut, että ilmeisesti  kruunu olisi varastettu jostain kirkosta Venäjältä.



Osat saatiin lopulta valettua. Pohjosen naiivi olettamus oli ollut, että osat tulevat valimosta valmiina. Vaan ei! Jokainen osanen tuli vielä viilata muotoonsa ja sen jälkeen kiillottaa. Pohjonen sai vinkin, että kannattaisi tehdä puusta mallikappale oikeassa mittasuhteessa. Niinpä hän meni Antti Välikankaan kirjapainoon pyytäen, voisivatko he ensin pienentää paperille kaavan, jotta alimman kynttilänvarren kontra ylimpään kynttilänvarteen säilyisi. Seuraavaksi muotista veistettiin valukappale. Seurasi massiivinen puhdistustyö, jonka jälkeen puusta sorvattiin malli, jonka Jussi Somppi valoi malliin. Sitten paikallinen konepaja teki jengat metallista. Kaikki työvaiheet täytyi tehdä oikeaoppisilla menetelmillä.

                               

Kruunusta puuttui 18 mansettia. Tuli pohdittavaksi, pitäisikö ne tehdä valetulla jaolla, sorvatulla jaolla vai messingistä. Päädyttiin messinkipeltiin. Jussi Saari- niminen henkilö teki  taidokkaasti kruunuun kaksi puuttuvaa ylempää palloa sekä korjasi ison linttaan menneen pallon suurella ammattitaidolla.  Hän oli kuitenkin näiden töiden jälkeen  jo ennättänyt kuolla. Kuka nyt tekisi mansetit?



Pohjonen kertoi isänsä  - antiikkikauppias hänkin - muistaneen tuttavan, joka oli pyörätuolissa istuva vanha peltiseppä. Siispä isä ja poika lähtivät asioimaan hänen luokseen. Matkasta kehkeytyi farssi. Kun miehet saapuivat paikalle ja kysyivät peltisepältä, voisiko hän tehdä  vanhaan kynttiläkruunuun mansetit, sai peltiseppä raivokohtauksen ja ajoi isän poikineen ulos. Kovasti ihmettelivät miehet tätä, koska kyseessä oli ollut kuitenkin isän tuttava.

                           

Pari päivää myöhemmin kiiri perään puhelinsoitto. Peltisepän vaimo se siellä soitteli kysellen, onko asia vielä ajankohtainen, kertoen samalla, että peltisepällä oli ollut huono päivä. Pohjonen kertoo tässä vaiheessa luvanneensa ikuisesti pitää salassa tämän peltisepän nimen hänen tarinaansa kunnioittaakseen. Peltiseppä siunaili ensitöikseen, mitä Pohjolat ovat menneet tekemään ja lisäsi, että tietää täydellisesti, millaisia mansettien pitäisi oleman!



Peltisepän kertoma tarina oli koskettava. Toisen maailmansodan aikana 1941 seppä sotakaverinsa kanssa löysi Karjalasta koskemattoman tsasounan. He päättivät ryöstää sen. Vuorotellen toinen piti reppua toisen lappoessa tavaraa, mm. ikoneita,  sisään. Poistuessaan paikalta seppä huomasi vielä tsasounan katolla olevan ristin, kiipesi katolle ja väänsi ristin nurin ottaen siitä muistoksi pari pientä palloa.



Vain pari päivää tämän jälkeen seppä haavottui ja joutui Kuopion sotasairaalaan. Herättyään sieltä hänelle tuli kova säikähdys varastetuista tavaroista ja hän kysyikin ensi töikseen, missä hänen reppunsa on. Hoitaja kertoi sen olevan tallessa varastossa, josta sen voi lunastaa lappua vastaan. Seppään iski paniikki - voisiko hän joutua kiinni jäädessään tuomiolle sotarikoksista, kun oli ryöstänyt tsasounan? Toivuttuaan seppä ei ottanut aarteitaan mukaansa suuren pelon vuoksi.

                           

Tämän tapahtuman seurauksena peltiseppä vuosikymmeniä myöhemmin  säikähti, että Pohjolat olivat päässeet perille hänen mieltä painaneesta salaisuudestaan. Kun asia selvisi, seppä lupasi tehdä puuttuvat mansetit kruunuun sanoen, että  tämähän tulee hyvään tarkoitukseen ja hyvittää hänen tekosiaan, että jos vaivannäöksi annatte muutaman satasen...

Pohjonen laskeskeli mielessään, että kruunu oli ollut viimeisen kerran paikoillaan kirkossa todennäköisesti vuonna 1939 jouluna. Siksi hänelle tuli suorastaan pakkomielle saada kruunu valmiiksi vuoden 1989 jouluksi - 50 vuotta tapahtuneen jälkeen.



Tarinat ovat ihmeellisiä. Pohjonen kertoi katsellensa noihin aikoihin televisiosta Novospasskin mieskuoron esiintymistä. Ohjelmassa näytettiin myös  näkymiä vanhoista Venäjän kirkoista. Ja kuinka ollakaan! Kamera viivähti Jaroslavlin kirkossa, jossa oli vastaavannäköinen kruunu!

                               

Pohjonen otti yhteyttä nyt turkulaiseen antiikkikauppiasseen,  Reijo Mylleriin. Myller tiesi kertoa, että Jaroslavissa oli  ollut teollista tuotantoa kirkkoihin. Ortodoksimunkit vaelsivat ja möivät erilaisia kirkon tuotteita. Vaeltavat munkit esimerkiksi möivät kruunuja karjalalaisille. Katolilaisuuden perinteet katosivat kirkoista verkkaisesti vasta 1700-luvulla.

Kaarlelan kirkossa nyt esillä ollut kruunu esiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisena Turun antiikkimessuilla 1990.

                     

Pohjola silittää puhuessaan  kädessään  olevaa kruunun osaa ja mainitsee siinä olevan korukuvia mm. Libanonin seetristä. Kynttiläpidikkeet ovat tyylipuhdasta barokkia. Kruunussa on ns. kartiokiinnitys, jolloin osat  kiilautuvat kiinni omalla painollaan. Tässä vaiheessa luentoa Pohjola mainitsee,  että edelleen työn tässä vaiheessa kaikki olettivat kruunun olleen Karjalasta varastettu.

Vuonna 1991 kruunu oli Helsingissä näytillä. Oli myös suunnitelmissa viedä se "Menetetyn Karjalan aarteet" - näyttelyyn, mutta se ei toteutunut. Näihin aikoihin, vuonna 1992 kesällä, Pohjola kirjoitti kirjaa "Pohjanmaan talonpoikaismaalarit", ja törmäsi sen yhteydessä  yllättäen Närpiön kirkossa roikkuvaan kynttiläkruunuun nro 3. Yhteneväisyys Pohjolan kruunuun oli huomattava!

Kun Pohjola alkoi selvittää Närpiön kruunun taustoja, ilmenikin, että pohjalaiskuntiin - Karijoelle, Pirttikylään ja Jurvaan - oli muuttanut siirtolaisia Jaakkimasta 1940 evakuonnoinnin jälkeen.

                             

Kruunun tarina menikin niin, että evakkoon lähtevät olivat ottaneet kaksi Jaakkiman kirkon kruunua mukaan evakkomatkalle. Sodan jälkeen uudelle seudulle asetuttuaan he olivat koonneet kahdesta kruunusta yhden kokonaisen. Tosin tämä Närpion kirkossa ollut kruunu oli Pohjolan mukaan koottu väärin. Siinä ylimmät osat olivat tuplana, mikä selitti niiden puutumisen toisesta kruunusta. Närpiön kirkon kruunustakin oli puuttunut joitakin osia ja niiden tilalle oli laitettu  risti.

Eli Jaakkiman kruunua ei oltukaan varastettu. Pohjonen korosti esitelmässään, ettei kirkkojenkaan omaisuus ole ikuista. On pidetty esimerkiksi huutokauppoja ja myyty rahankeruun toivossa tavaroita eteenpäin.

Pohjonen kuvaili urakan mielettönmyyttä sanomalla, että jos olisi tiennyt työn määrän, ei olisi ikinä alkanut hommaan. Hän laskeskeli, että kruunulle oli kertynyt vuosien mittaan hintaa noin 8-9 tuhatta euroa - ilman laskettuja työtunteja. Totesi kruunun olevan myynnissä, jos oikea hinta löytyy, mutta lisäsi, ettei siltikään  olisi valmis sitä myymään pubin kattoon. Jonkinlainen etiikka täytyy säilyttää!
         
                                

Kunnostustyö on ollut valtaisa. Uudet osat tuli istuttaa huomaamattomasti vanhaan. Tavoite oli hyödyntää vanhoja osia mahdollisimman paljon. Pulmaksi muodostui, miten vanha messinki käyttäytyy. Ruotsinkielinen vastine messingille on sana malmkrona, mikä ilmentää hyvin messinkiseosta: se on seosmetalli, jossa on kuparia 50-70 %, sinkkiä 30% ja loput lyijyä, tinaa, ym.

Pohjosen isä oli onnekkaasti tietoinen hitsausmenetelmistä ja suositteli osien liittämiseksi toisiinsa vanhaa kaasuhitsausta lyijymessinkilangalla juottaen. Tämä sai Pohjolan mukaan valtavan savun hitsatessa aikaan, mutta paljastui oikeaksi menetelmäksi.

Summa summarum. Tilaisuudessa Pohjola kokosi kynttiläkruunun kasaan ja laittoi siihen lopuksi kyntttilät palamaan. Painoa tuolla kruunulla on  75 kg. Kruunussa kiinni olevat kynttilänvarret ovat jokainen omia yksilöitään. Ne sopivat kiinni vain omille paikoilleen.



Kruunun arvellaan olevan noin vuodelta 1690 Jaakkimasta. Venäläiset kruunut nimittäin vuoden 1721 jälkeen sisältävät kaksipäisen kotkan Pietari Suuren pyhän synodin perustamiseksi, mikä tästä kruunusta puuttuu.

Mielenkiintoinen tarina, joka kannatti saattaa ilmoille ja osoitus siitä, että kyllä intuitioon kannattaa luottaa!

                      

Tilaisuuden lopuksi pidimme minuutin mittaisen hiljaisen hetken kaikille sodan uhreille - nykyisinkin eläville. Kaunis ele. Nousimme kaikki kuulijat seisomaan. Isosti harmitti, kun jonkun  kännykkä kilkutti ja räpsi  takanani puolet tuosta lyhyestä kunnioittavasta hetkestä. Olisiko ollut fiksua odottaa se minuutti ja kuvata vasta sitten...

                                 

                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti