Suomi 100-juhla on ollut osaltani lennokas. Olen suoraan sanottuna kiitänyt tilaisuudesta toiseen. Halusinkin nähdä monta asiaa.
Kotipihaa komistaa valaistu lippu. Koko kylässäni oli ainoastaan 4 valaistua lippua...Lippua on ihana katsella pimeässä illassa. Melko tyyni keli - lippu ei juurikaan hulmunnut.
Heti aamusta lähdin Lappajärven hautausmaalle. Sinne on sankarihautoihin haudattu isoisäni, ja hänen veljensä. Lisäksi isoisäni toisella veljellä on muistokivi sankarihautausmaassa, vaikkei hänen maallisia jäännöksiä ole tähän mennessä löytynytkään.
Lappajärvellä jokaiselle sankarivainajalle oli tehty kaunis seppele ja hautakumpujen ylle oli aseteltu kynttilälyhdut. Oli kaunista!
Lappajärven hautausmaa on muutoinkin yksi kauneimmista tietämistäni- esi-isäni lepäävät järvimaiseman äärellä. Niin kuin elivät lyhyet elämänsäkin.
Isoisäni viereen on haudattu kohtalotoveri, joka menehtyi samassa onnettomuudessa kuin isoisänikin. Hänen haudallaan on usein siellä käydessäni ruusu. Nyt se oli sinivalkoinen. Liikutuin. Päätän ottaa tavoitteeksi selvittää, kuka kukkia sinne tuo. Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia. Meillä on hyvin samanlainen tausta...Voi, kun vaikka tätä kautta löytäisin hänet - Onni Paalanen, k. 4.6.1942 - jälkeläisen, edes yhden...
Seuraavaksi Evijärven hautausmaalle. Itse sankarihautausmaan tilaisuuteen en ennättänyt, mutta vein itse tekemäni havuseppeleen Kaarlo -isoenoni hautakummulle. Sotaveteraani, "Kalle"-eno lepää haudassa yhdessä rakkaan Vieno-mummoni kanssa. Yhdessä he elivätkin sodanjälkeisen loppuelämänsä. Varmaan kaksi lapsuuteni tärkeintä ihmistä lähiperheen lisäksi...
Sitten Kokkolaan ja Marian hautausmaalle. Väkeä oli valtavasti ja juhlallisuudet hienot. Olin aika lailla takarivissä, joten kuvat eivät ole kovin tarkkoja.
Sankarihaudoilla Kokkolassa vartiossa oli pääasiassa nuoria ja partiolaisia. Useat olivat liian keveässä vaatetuksessa, ainakin yksi nuori tyttö joutui poistumaan vartiosta ensiapumiesten huomaan. Pakkasta oli muutama aste, ei mikään lämmin sää...
Iltapäivällä vielä Kaarlelan kirkkoon, joka kunnioitti itsenäistä Suomea juhalavalaistuksessa.
Kirkon edustassa sisällä oli sekä Suomen liput että joulun tunnusmerkit. Tunnelma oli lämmin.
Kirkossa oli ruotsinkielinen tilaisuus. Saavuin sinne yksin. Halusin rauhoittua ja kuunnella kaunista musiikkia uruilla ja puhallinorkesterilla taituroituna. UPEAA! Erikoisuutena oli koko Sibeliuksen Finlandia-teos uruilla soitettuna.
En tiedä, kiinnittyikö kenenkään muun katse yksityiskohdista kauneimpaan - valkean kivikirkon ikkunasta loisti kirkon sisälle kaunis sininen valo. Se sinivalkoinen Suomeni oli juuri tässä kirkkokruunun loisteessa!
Tähän loppuun liitän kouluni Itsenäisyysjuhlasta tallentamani musiikkitiedoston. On ilon ja ylpeyden aihe kertoa, että tallenteessa laulaa opettamani alakoulun luokat 1-6. Opetan heille musiikkia ja tallenteessa koulun kaikkien oppilaiden lisäksi soolo-osuudet laulaa 4-päinen poikakvartetti, iältään 8-11-vuotiaita. UPEAA!
Veteraanin iltahuuto, olkaa hyvät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti