En ole niin kovin talvi-ihminen. Mutta se hetki, kun on kunnon pakkaspäivä, paljon lunta ja aurinko vielä laittaa koko luonnolle valot päälle, on jotain huikeaa. Silloin on pakko päästä ulos- kylmästä viis!
Auringon talvisessa kattauksessa ei estetiikalla ole rajaa. Halusin kuvata koskematona hankea ja niinpä ajelin syrjäiselle metsäautotielle. Kuvittelin, että olisin ainut kaksijalkainen siellä ja että kuvausrauha metsän keskellä olisi täydellinen. No eipä ollut. Tiellä, jolla yleensä ei liiku ketään, tuli vastaa seitsemään autoa. Vähän kuvaustunnelmani tästä lässähti, mutta olkoot!
Auringon leikki hentojen pajujen oksilla on pysähdyttävä.
Alla yksi lempipuistani. Se on lähes ontto, täynnä lintujen naputtelemia koloja. Käyn usein seuraamassa tämän puun elämää. Pelkään päivää, kun se lahona kupsahtaa myrskyn voimasta kumoon. Niin kävi viime vuonna viereiselle puulle.
Talventöröttäjä kurkistelee uljaana tien toisella puolen. Mistä se saikaan kaiken lumipuuterin kukintoonsa?
Puiden rungot keskellä metsää päääsevät myös auringon syleilyyn. Metsä on hiljainen, lintujen laulua ei vielä juurikaan kuulu. On niin talvi.
Pihlajassa riippuu vielä sinnikkäästi muutama marja. Koruttoman keskellä jotain näin korullista. Lintujen ystävä tämä puu.
Viereisessä puussa joka oksa puolestaan riiputtaa naavaa. Kaunista ja taiaomaista...
Metsäretkeni päätteeksi ajelen vielä meren rantaan. Ilta on jo saapumassa. Auringon keltainen pallo värjää koko taivaanrannan punertavaksi. Rannan koivuihin joku on köyttänyt kiinni kelkkansa. Rannan lumi välkyttelee timanttejaan. Päivä vaipuu mailleen, oli antoisaa liikkua talvisesessa ympäristössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti