Vaalipäivänä

Tammikuun kahdeskymmeneskahdeksas. Isoisäni isän syntymäpäivä. Myös Suomen ensimmäisen presidentin, K.J. Ståhlbergin syntymäpäivä.  Kallen ja Kaarlon nimipäivä. Sata vuotta  Suomen sisällissodan alkuhetkistä. Presidentinvaalit, tänään. 

Itsenäisyytemme aikana Suomella on ollut 12 presidenttiä. Ennen  äänestämään lähtemistä surffailen netissä. Löydän mielenkiintoisen sivuston, jossa esitellään kaikki 12 presidenttiämme Kiinnostava katsaus samalla Suomen 100-vuotiseen historiaan.

                        

Intoudun etsimään lisää tietoa äänestykseni tueksi. Haluan vähän erilaisen näkökulman presidenttiyteen, sillä tällä kertaa tiedän aika varmasti, ketä tulen äänestämään. Löydänkin mielenkiintoisen blogin, jossa miesbloggari, vuoden 2016 suosituimman blogin tittelin saanut ja jopa vuoden graafikoksi aikoinaan valittu, Kasper Strömman ruotii presidenttiehdokkaiden nettisivut. Tämä oli hauska!

Uppoudun lisäksi etsimään tietoja ehdokkaiden entisistä ja nykyisistä heiloista ja puolisoista. Onpas kirjavaa taustaa! Presidentin puolison osa on mielenkiintoinen, koska heille  tietty status osittain lankeaa pakosta. Palkkaa tästä  edustustyöstä heille ei makseta, vaikka oma elämä tuleekin  heitettyä aika lailla likoon. Kun katselee aikaisempien presidenttien puolisoiden taustoja, sieltä löytyy uskomattoman yllättäviä juttuja. Kyllä  ovat  puolisotkin olleet kovin yhteiskunnallsia vaikuttajia. 

Yllä: Kuva vuodelta 2012, kun  silloinen tuore presidenttipari käväisi virallisella vierailulla Kokkolassa. 

Hurautan auton käyntiin. Vain kerran elämässäni olen äänestänyt ennakkoon. Jotenkin itse vaalipäivä luo äänestämiselle arvokkaammat puitteet. Oma äänestyspaikkani on koulu. Niin kuin aika monella suomalaisella. Auto kaartaa pihalle. Kaivan käsilaukusta  esille postissa saapuneen ilmoituskortin. Kun nousen autosta,  näen pihan lipputangossa siniristilipun. Ei tuule, joten se lepää tällä kertaa  ylväänä  korkeuksissaan valkeassa pakkassäässä. 

                                 

Koulun pihan parkkirivi on täynnä autoja. Oma auto löytää paikan aivan oven vierestä. Kävelen pääovea kohti ja samaan aikan viisi jo äänestänyttä kävelee vastaani. 

Vaalipaikkani on  liikuntasali, jossa olen joskus tehnyt töitäkin. Kuvaaminen ei kuulu vaalietikettiin, joten en kuvaa edes  tyhjää lippuani, vaikka se  helposti onnistuisikin.  Haluan säilyttää osan  arvokasta vaalisalaisuuden kunnioitusta.

Itse salissa olen ainukainen äänestäjä siippani kanssa. Ei tarvitse jonottaa. Lyijykynä vaalikopissa  on terävä ja numero  piirtyy kauniisti sille varattuun tilaan.  Kävelen pois  ruskeasta kopista. Kengät kopisevat lakatulla salin  lattialla.  Leimautan lappuseni. Kurkottelen kohti vaaliuurnaa, jonka päällyspaperi tömähtää omaan vaalilippuuni. Mies  uurnan takana sanoo "oho", mutta homma sujuu muuten oikein mallikkaasti. Tämä hetki tuntuu aina arvokaalta. 

Velvollisuus suoritettu!

Äänestyspaikalta pois ajaessa pyydän siippaa  toviksi pysäyttämään auton. -Otan vielä kuvan ehdokkaiden rivistöstä blogiini, selitän. -Ja haluan samaan kuvaan Suomen lipunkin...

Sen saankin ja ajattelen zoomata seuraavia kuvia vähän lähemmäksi. Siippa avaa samassa  auton ikkunan ja huikkaa, että kuviahan puuttuu! No niinpä! Pikainen laskutoimitus osoittaa, että näitähän onkin vain kuusi. Vähän harmitaa, kun olisi ollut kiva saada kuvaan koko rivistö. Mutta joku on katsonut asiakseen olla nokkela...

Haatainen ja Niinistö on poljettu  kasaksi  paperia maahan:/ No, kestän tämän ja  lähden kotiin valmistautumaan illan vaaliohjelmaan.

Hyvää vaali-iltaa kaikille!