No nyt saa joulunaika minun osaltani loppua. Tästä on tunnelmointi kaukana...Joulumaailma on tehnyt tepposet useampaan kertaan. Tunnen itseni täy-del-li-sek-si tumpeloksi. Saavu, oi saavu, loppiainen, vai pitääkö tässä vielä vaikerrella Nuutin päivään saakka...Den trettonde Knut kastar julen ut, sanoo paikalliset asukit. Siippakin haluaa vielä pitää joulunajasta kiinni. Mulle kyllä riittäis jo...
Eräänä iltana olin yksin kotona. Olin tosi rentoutuneissa loppuloman tunnelmissa ja sellaisissa fiiliksissä usein innostun kirjoittamaan. Intoa palaen ja sormet syyhyten näpytin tekstiä blogiin ja päätin tarkistella siihen liittyviä tietojani vielä Kokkolan historia-teoksesta. Siinäpä tulikin eteen ongelma. Kuusi. Tänä vuonna nimittäin siippa löysi ison ja näyttävän joulukuusen. Pitkään mietimme, mihin sen olohuoneessa laitamme. Meillä kun on aattona aina talo pullollaan porukkaa ja kuusi todella vei paljon tilaa. Minä sitten ehdottamaan, että hei, lykätään kuusi tuohon kirjahyllyn eteen - eipä tässä nyt vanhoja kirjoja kumminkaan tule luettua joulunpyhinä. Loistoidea.
Ryhdyin kirjaa kupsamaan ja tajusin, että hyllyn ovet eivät mahdukaan aukeamaan kuusen vuoksi. Yritin kumminkin ensin kuusen takaa vasemmasta reunasta ja sainkin oven jo hienosti raolleen. Kuningasidea: -Kun oikein kurkottelen kuusen oikean reunan takaa, ovi ehkä aukeaa isommasti. No ei auennut, sillä samalla hetkellä, kun sain käteni ojennettua sinne lasioven taakse, kaatua rämähti koko kuusi pitkin pituuttaan olkkarin lattialle. Vesi vaan lorisi iloisesti pitkin puulattiaa. Niin, tietysti kerrankin joku oli juuri muistanut täyttää kuusenjalan piripintaan...Ja neulasia oli enemmän lattialla kuin oksilla. Iloisenpunaiset pallot pomppivat mikä minnekin suuntaan.
Jurputin itsekseni ja ei muuta kuin änkeämään kuusta ylös. Ei mikään iisi homma, sillä kuusi oli iso ja minä avuton. Havutkin piikittivät hipiääni. Mietin jo sitäkin, että onneksi en asu yksin, kun en näköjään saisi edes kuusta itse pystyyn. Siitä olisi joulumieli kaukana. Kuusi oli irronnut jalasta ja tajusin, että minulla on liian vähän käsiä.
Jos jotain myönteistä, niin tässä vaiheessa sain varsin vaivattomasti sen historia-opuksen pois hyllystä. Mutta kuusta en tosiaan saanut istutettua tukevasti jalkaan. Näin jo sieluni silmin itseni jumissa kaatuneen puun alla. "Nainen tuupertui kuusen alle," hehkuttaisivat lööpit. Aikani kuusta käänneltyäni survoin sen nojaamaan sitä penteleen hyllyä päin. Koristeet olivat kuusesta tippuneet, ja paiskoin kultanauhat ärsyynnyksissäni puuhun minne sattuu. Kynttilätkin roikkuivat kuin lepakot oksillaan. Imuroinniksi se muutenkin meni, kun neulasia oli lattia tulvillaan. -Havuja #¤R;/#! huusi jo Matikaisen Marjokin aikoinaan... Ne oli minunkin päällimmäiset fiilikset. Että se siitä kirjoittamisesta.
Lähdin lenkille purkamaan ärsytystäni. Siippa oli sillä aikaa tullut kotiin ja jäänyt suu auki toljottamaan kuusta, että mitä täällä on tapahtunut. Jälkeenpäin harmitti, ettei tullut otettua keikauskuusesta kuvaa, kun se makasi rähmällään, kuin uhmaikäinen lattialla. Kyllä ei yhtään tehnyt mieli silloin kuvata. Nyt jo naurattaa (vähän).
Yhtenä iltana soitin pojalle ja kysyin, milloin aikoo käyttää joululahjaansa. Vähän ihmettelin äänensävyään ja kysäisin, että sait kai sen pienen kuoreni pukilta...Vielä enemmän ihmettelyä. Ja minä selittämään, että punaisessa tähtipaperissa oli pieni kortti. No ei ollut saanut. Tajusin että 11 kerran uimahallikortti oli mitä ilmeisemmin jäänyt lahjapussin pohjalle. Nuorimmaiseni kävi tietysti heti aattoiltana pellon reunalla polttamassa joulusaasteen, joten uimalippuset lienevät nyt tuhkana ojan pohjalla. Pojalle irvailin, että ajatus oli varmaan tärkein. Se siitä uimisesta sitten.
Oli kiva palata töihin. Odotin sitä jo kovasti. Tänään sitten duunista kotiin ja viikonlopun viettoon. Laitoin ruoan uuniin ja tyytyväisenä sohvalle makaamaan. Laskin, että ennättäisin sopivasti surffailla kuumimmat uutiset ruokaa odotellessa. No en ehtinyt. Katseeni nimittäin nauliutui olohuoneen seinään. Ensijärkytyksessä luulin, että seinä on veren tahrima. Tai viinin. Valtava punainen läntti keskellä kermanvalkeaa tapettia!
Tarkempi analysi selvensi, että joulunpyhiksi ostamani upeat, yli metrin pitkät irtoamaryllikset olivat katkenneet työpäivän aikana ja levähtäneet kohti seinää. Kukkien vahvanpunainen väri loisti tapetissa ja hohkasi enemmän kuin ne kukat ikinä. Turha varmaan kertoakaan, että ei haalene tahra, ennemminkin leviää. Poika lohdutti, että jos vielä vaikka saadaan uudet tapetit.
Tarkempi analysi selvensi, että joulunpyhiksi ostamani upeat, yli metrin pitkät irtoamaryllikset olivat katkenneet työpäivän aikana ja levähtäneet kohti seinää. Kukkien vahvanpunainen väri loisti tapetissa ja hohkasi enemmän kuin ne kukat ikinä. Turha varmaan kertoakaan, että ei haalene tahra, ennemminkin leviää. Poika lohdutti, että jos vielä vaikka saadaan uudet tapetit.
Yritin googlailla, josko jollain olisi kukkavärin poistosta kokemusta. Laitoin hakusanaksi jos vaikka mitä. Kuten "+tapetti +amaryllis +väri." Googlehaun tulos oli niin surkuhupaisa, että melkein tirautin itkun:
Riemukasta uutta vuotta - ensi joulu mennäänkin muovikukkasilla ja matalalla profiililla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti