Blogin kautta olen saanut elää monta hienoa hetkeä. Niin kävi taas! Sähköpostiini kilahti viime kesänä maili tuiki tuntemattomalta. Mies, Manu Kerola, oli etsinyt netistä tietoja Harrbådan neidosta ja kummitustarinoista. Siinä yhteydessä hän oli löytänyt myös blogini, johon olin vuosia aikaisemmin kirjoitellut Harrbodan legendoista.
Mies kertoi harrastavansa lyhytelokuvien tekoa amatööripohjalta ja hänellä oli haaveenaan kuvata kaitafilmille mustavalkoinen mykkäelokuva Harrbådan kummitustarinoista. Eräs näistä blogissani olleista tarinoista oli kiinnostanut Kerolaa kovin ja hän kyselikin siitä minulta taustatietoja. Teksti oli lyhykäisyydessään tällainen:
”Olen kuullut myös kerrottavan, kuinka seurue olisi ollut matkalla Ykspihlajasta kaupunkiin. Seurueeseen kuului miehiä ja yksi nainen. Tarina kertoo, että yhtäkkiä nainen katosi. Kerrotaan, että miehet olisivat surmanneet naisen ja haudanneet hänet alueelle. Selvännäkijä oli kuuleman mukaan nähnyt kahvinporoista meren pohjalla makaavan neidon.”
Näin pienestä tekstistä voi luoda näköjään vaikka mitä! Vaihdoimme Manun kanssa maileja useampaan otteeseen. Hänen ideansa oli hyvä. Etenkin kun tietää, että nimenomaan Harrbådan neidosta kertova blogikirjoitukseni on kautta aikain luetuin tekstini. Lukijoita sillä on vähän alle 7000 tällä hetkellä! Eli mysteeritarinat kiinnostavat -miksei siis myös elokuvana...
Ihailen ja pidän ihmisistä, jotka lähtevät toteuttamaan rohkeasti omia intohimojaan ja unelmiaan. Ei lyhytelokuvien tekokaan ihan jokapojan harrastus ole...Manu kertoi, että hullaantui elokuviin nuorukaisena opiskellessaan Kokkolassa. Ja kun opiskelijabudjetti tuppaa olemaan mikä on, keksi Manu, että elokuvia saa katsottavaksi ihan ilmaiseksi kaupunginkirjastosta. Ja mitä sieltä ei löydy, voi aina esittää hankittavaksi. Niin, jos joku ihmettelee, miksi Kokkolan kaupunginkirjastossa on hulppea kokoelma Kaurismäen veljesten elokuvia, voi sormella varmaankin osoittaa Manua.:)
Kuinka elokuviin sitten hurahtaa niin, että niitä lähtee itse kuvaamaan ja ohjaamaan? Kokkola on siitä upea kaupunki, että elämme täällä melkoisessa kulttuuricoktailissa. Jokaiseen genreen löytyy omat taitajansa. Elokuva-alalla Manu sai lisäkipinää kokkolalaislähtöisen Juho Kuosmasen lyhytelokuvista. Ei ihan huono esikuvaksi tällainen Cannesin elokuvajuhlillakin voittanut!:)))
Manun kuvausprojekti sai niin sanotusti vettä myllyyn loppukesästä, kun kävi ilmeiseksi, että Harrbådan lähistölle on nousemassa loppusyksystä useampi tuulimylly, jotka tulevat valmistuttuaan muuttamaan maisemakuvaa lähtemättömästi. Harrbådan lisäksi Manu halusi tallentaa elokuvaan ainutlaatuista suomalaista sielunmaisemaa. Sitä löytyikin keskioluen kera tarjoilemaan kannuslainen Annelin Kahvi-baari, jonka uniikki miljöö, maisema ja tunnelma lienee jo muutaman vuoden kuluttua historiaa -nyt sen pystyi vielä tallentamaan!
Kuva yllä: Minna Koivula
Harrastelijapohjalta kun tehdään kuvauksia, ei budjetti ole suuren suuri ja siksi kaikki otot piti saada purkkiin yhden päivän aikana. Se toi kuvauksille ja näyttelijöille haastetta ja vaati luonnon armoille heittäytymistä. Kun aamuyöstä ikkunasta katsoessa tuulee ja vettä vihmoo, saattaa kuvaajan mieleen hiipiä pieni ahdistus. Helpomminkin voisi päivänsä viettää. Kaikesta huolimatta kuvauspäivä onnistui hyvin, vaikka keliolosuhteet olivat haastavat vesipisaroineen. Itse asiassa syksy vuodenaikana oli mielestäni juuri täydellinen tähän elokuvaan. Elokuvaa kuvattiin kaikkiaan kolmessa paikassa; Harrbådassa, Ykspihlajassa Lahdenperässä ja Kannuksen Kahvi-baarissa.
Lyhytelokuvaan valittu kuvausformaatti - 8-millinen, mustavalkofilmille vanhalla kaitafilmikameralla kuvattu otos on nykyään hintava ja harvinainen formaatti. Kuvaukset oli siksi pakko suunnitella hyvin etukäteen ja tähän projektiin Manu teki myös kuvakäsikirjoituksen. Kuvausten jälkeen oli tietysti edessä filmin leikkaus. Tuotettu filmi lähetettiin Englantiin asti kehitettäviksi ja se saapui puolentoista kuukauden kuluttua valmiina kuvaajalle. Siinä vaiheessa Manu pääsi esikatselemaan jo tehtyä ja sai todeta, että kuvaukset olivat kuin olivatkin onnistuneet.
Manua kiehtoo mykkäelokuvissa dialogittomuus. Se tarjoaa kuvalle suuren roolin. Myös musiikin osuus on mykkäelokuvassa huomattava. Teos syntyy Kerolan mukaan musiikin ja kuvan yhteisestä liitosta. Se on se mykkäelokuvan juju. Jazzmuusikko, vibrafonisti Ilkka Uksila löytyi Kerolan elokuvan musiikin tekijäksi Karkkilan Kino Iglu- elokuvafestivaalien kautta. Uksila kiinnostui välittömästi produktiosta Kerolan sitä ehdotettua.
Ja niin tuli hetki, kun sain kutsun Manun lyhytelokuvan tammikuiseen ensi-iltaan. Se toteutui Keski-Pohjanmaan konservatorion suuressa salissa 12.1.2018. Ja kuinka ollakaan- katsomo oli täynnä kiinnostunutta yleisöä!
Vaikka puhutaan ensi-illasta, ei se tässä tapauksesssa vielä tarkoittanut ihan lopullisesti valmista tekelettä. Nimittäin vasta ensi-illassa tallennettiin musiikki ja se liitetään ensi-illan jälkeen elokuvan ääniraidaksi. Siksi Kerolan harras toive olikin, ettei kenenkään kuulijan kännykkä riehaantuisi soittamaan Säkkijärven polkkaa äänityksen aikana. Luojan kiitos ei riehaantunut!
Täytyy todeta, että kokkolalaisen silmin aihevalinta on upea. Tässähän olisi ainesta Kokkolalle vaikka mainokseksi ja alkufanfaariksi monenlaiseen tilaisuuteen. Kymmenminuuttinen johdatuksena keskipohjalaiseen mystiikkaan... Eräänlainen kulttuuriteko - ja hieno sellainen - tällaisen vanhan tarinan tallentaminen uuteen muotoon.
Elokuvan juoni kaikessa lyhykäisyydessään menee niin, että alussa istuskellaan Kahvi-baarissa, jossa tuopit täyttyvät oluesta. Selvännäkijä käy kauppaamassa kuppilassa jutusteleville satamajätkälle ja merimiehelle ennustuksiaan, mutta miehet kieltäytyvät. Merimies kertoo olevansa jo huomenna lähdössä merille.
Kun Anneli sulkee kuppilansa, käy jätkien tie ovien ulkopuolelle. Viinaa tekisi vielä mieli ja samassa porraspäässä nojaileva valkeamekkoinen neito vinkkaakin miehille tietävänsä, että juominkeja voisi löytyä ostettavaksi Harrbådan suunnalta. Siispä sinne. Neito vie äijät mukaansa veneelleen ja niin matka alkaa. Tässä vaiheessa erityisesti syksy vuodenaikana nostaa päätään erinomaisena kuvausajankohtana merikaislojen hulmutessa tuulten myötäileminä. Kaunista ja myös jännitystä luovaa.
Kuva yllä: Minna Koivula
Vene vedetään rantaan. Neito jää veneen keulaan odottelemaan, kun miehet lähtevät pullonhankintaan. Ja niin vain löytyy lähistöltä kalastajaukko, jolla on jemmoissaan pari pulloa kirkasta. Tavara vaihtaa omistajaa ja kaikki vaikuttavat tyytyväisiltä. Meripojat palaavat soutuveneen ja neidon luokse ja niin lähdetään jälleen tupakka huulilla soutamaan. Viinan noustessa päähän äityy pientä riidanpoikasta miesten kesken ja vene keikkuu vaarallisesti käsirysyn keskellä.
Kuva yllä: Minna Koivula
Vain hetkeä myöhemmin neito on kadonnut. Meripojat päättävät palata rantaan ja sinne he hetkeksi sammahtavatkin rantahiekan suloiseen syleilyyn. Vaan missä on neito?
Kuva yllä: Minna Koivula
Äijät palaavat Kahvi-baariin kysymään selvännäkijältä povausta, minne neito on kadonnut. Eukko ennustaa kahvinporoista ja kertoo neidon makaavan meren pohjassa...Elokuva päättyy siihen, kun neito valkeine mekkoineen kahlaa salaperäisesti paljain jaloin eteenpäin Harrbådan rantavedessä...
Kuva yllä: Minna Koivula.
Mielestäni elokuva on hienosti onnistunut ja filmille on tallentunut Manun hakema näkemys mystisestä ja kiehtovasta tarinasta. Taustalla piirtyvä Harrbådan rähjäinen majakka yhdistää katsojan mielen selkeästi oikeaan paikkaan. Musiikin värit vaihtelevat hienosti tilanteiden muuttuessa. Alun baarin ilkamoivasta ja ilottelevasta viulu-lautaset-svengistä soudetaan seesteisessä tunnelmassa laineiden liplattaessa ja utuisen saksofonin puhaltaessa usvaa ilmoille. Merivesi läikehtii vibrafonin kilahdusten tavoin. Kun lähdetään pullonhankintareissun jälkeen uudestaan vesille, on musiikkikin vähän venyvää, niin kuin soutajien olemuskin. Bassollahan saadaan juuri sopivia äänikuvia tähän. Vähitellen musiikki on muuttunut mollivoittoiseksi. Siellä on kivoja sävelkulkuja, jotka johdattavat tarinaa mukaanaan eteenpäin. Taas kun palataan kuppilaan, löytyy myös alun ilkamoiva musiikki. Ja tarinan loppu haipuu poikkihuilun kimakkaan kahlailuun yhdessä rantavedessä loittonevan neidon kanssa.
Lyhytelokuvalle Manu sai tukea työnantajaltaan Boliden Kokkolalta, Kokkolan kaupungilta sekä Keskipohjanmaa-säätiöltä.
Lyhytelokuvan käsikirjoituksesta, ohjauksesta, kuvauksesta, leikkaamisesta sekä tuottamisesta on vastannut Manu Kerola. Harrbådan neidon roolissa toimi Hanni Rättö, merimiehen roolissa Antti Kerola, satamajätkänä Reijo Meri, selvännäkijänä Minna Koivula, kalastajana Reijo Pahkamäki ja baarinpitäjänä Anneli Vihanta. Musiikin elokuvaan on säveltänyt vihtiläinen Ilkka Uksila. Ensiesityksessä Ilkka Uksilan Film Ensemble vastasi musiikista live-säestyksellä mykkäelokuvien tapaan. Ilkka Uksila Ensemblessä soittivat Uksilan (vibrafoni, rummut) lisäksi Silva Kallionpää (viulu), Ilmari Rönkä (saksofoni, poikkihuilu) ja Joonas Tuuri (kontrabasso).
On ollut kiva ulkopuolisena, elokuvatekniikkaa sen paremmin tuntematta seurata, miten elokuva on edistynyt. Tämä oli hyvin mielenkiintoista. Eikä ollut yhtään hassumpaa ensi-illassa bongata blogistinkin nimi isolta näytöltä elokuvan lopuksi kiitoksen saaneiden listalta!:) Lienee elämäni ainut hetki, kun meikäläisen nimi komeilee elokuvassa:)))
Kiitos Manu tästä!👏👏👏
LÄHTEET: Manu Kerola teki lyhytelokuvan Harrbådan linjaloiston tarinasta. KP24 uutiset. [https://www.kp24.fi/uutiset/525022/manu-kerola-teki-lyhytelokuvan-harrbadan-linjaloiston-tarinasta] Luettu 7.1.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti