sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Uutta harrastusta pukkaa -vai...?

Meidän perheen miehet ovat saaneet isänperintönä sukupolvia jatkuneen metsästysharrastuksen. Nuorena minulle tämä maailma oli aika vieras, kun ei kotonani  ollut metsästystä harrasteltu.  Mutta kaikkeen tottuu. 

Meidän perheen elämä jaksottuu aika lailla sen mukaan, mitä luonnossa milloinkin tapahtuu. Toukokuun uroskauriiden jahti, loppukesäinen herneiden syöttö joutomaalla kyyhkyille, sitten elokuinen kyyhkysjahti aloittaa uuden syyskauden. Sitä seuraa sorsastus, metsäkanalinnut, joiden vuoksi täytyy tehdä  erillinen  metsästysreissu Lappiin saakka valtion maille. Syyskuussa päästään jänistä jahtaamaan.  Hirvijahti sitä edeltävine koeammuntoineen jatkaa syksyä rapeasti. Valkohäntäpeuran jahtaus, kettujahti, haittaeläinten loukutus..., ja jos ei kevään korville enää muuta riitä, niin aina voi lähteä villisikajahtiin Viroon...Tuossa listaa, mitä meidän perheessä  vuoden aikana tapahtuu. 


                                   

Siippa ja esikoinen ovat tosiaan olleet näissä touhuissa niin kauan kuin muistavat. Perheen juniori on astetta nörtimpi, eikä ole niin kokenut näitä omakseen. Mitä nyt sorsastukseen saattanut huvikseen  lähteä seuraksi ekana metsästyspäivänä. 

Mutta  isien malli seuraa kai mukana. Poika kun täytti 15 vuotta, oli metsästystutkinnosta puhetta. No, lähistöltä ei löytynyt metsästyskurssia hakemallakaan ja homma silloin jäi. Ollaan pidetty kotona edellytyksenä sitä, että kurssi pitää käydä, vaikkei se pakollinen ennen tutkintoa olekaan. Kun ollaan tekemisissä järeiden aseiden kanssa, ei turvallisuusnäkökulmia koskaan tule nostettua liiaksi esille. 

Tänä talvena seurasin silmä kovana, löytyisikö metsästyskurssia kummallakaan kotimaisella kielellä tarjottuna. Lopulta sellaisen bonngasinkin. Ja suomeksi. Kynnyskysymykseksi koituikin sitten, ettei pojalla ollut touhusta innostunutta kaveria kurssille mukaan. Istuttiin keittiön pöydän ääressä ja mietittiin. Lopulta nostin käteni pystyyn "Minä tiedän yhden!" Päät kääntyivät puoleeni kysyvän näköisinä. "Minä lähden mukaan. " Syvä hiljaisuus. 

Pari viikkoa myöhemmin  tepasteltiin pohjan kanssa metsästyskurssille. Se on nykyään 12 tunnin mittainen kurssi, jossa läpikäydään metsästyslainsäädäntö,  aseet, riistaeläimet ja rauhoitetut eläimet sekä eettisen metsästyksen kiemurat. Jos voi tuntea, että ei ole omalla maallaan, niin voitte vain kuvitella, kuinka tunsin..Ovensuussa sanoin kurssia pitäville "Tulin vain pojan kaveriksi. " Sain hyvin kannustavia kommentteja ja helpotuksekseni huomasin, etten ollut sentään ihan ainoa nainen porukassa. Ja seura kurssilla oli mitä mainiointa!

                              

Täytyy sanoa, että kurssin anti oli hyvä. Opin monia asioita, joista on suunnaton hyöty työssänikin ympäristöoppia ajatellen. Sen lisäksi luokkani oppilaat seurasivat innosta pinkeinä kurssini etenemistä. 

Kurssiin liittyy kirjakin, mutta  vähän  nolona  kerron, etten hankkinut sitä. Olisi ollut saatavilla myös sähköinen materiaali. Päätettiin pojan kanssa, että kuunnellaan sata lasissa itse kurssilla ja  tehdään netistä löytyviä ilmaistehtäviä. Jos ei päästä läpi, niin ei tämä meidän elämää kaada. 

                                

Olen nykyään innokas oppija, mutta tunnustan, että  usein edelleen  menen sieltä, mistä aita on matalin. Pari tuntia ennen kokeen alkua  päätin ottaa haltuuni lintujen tunnistamisen. Joku fiksu olisi paneutunut hommaan ehkä pikkasen aikaisemmin. Niitä lintuja ynnä muita metsän elikoita kun riittää ja tunnistus on aika haasteellista. 

Tenttipapereita on kolmea erilaista; A, B ja C. Riippuu tuurista, minkä  testistön milloinkin tentissä saa. Pojan kanssa saatiin eri paperit. Tutkintoon kuuluu  kirjallinen koe, jossa on 60 monivalintatehtävää. Näistä 15 on kuvallisia lajintuntemustehtäviä ja kaikki muut sanallisia monivalintatehtäviä. Lajintuntemusosioon oli aikaa varattu 15 minuuttia, kaikkineen tenttiä sai tehdä  puolitoista tuntia. Hyväksytyksi tuleminen edellyttää , ettei virheitä ole enempää kuin kahdeksan. Tentti ei ole mikään läpihuutojuttu, vaan iso osa tenttijöistä ei yleensä pääse ekalla kerralla läpi. Jostain luin juuri, että vain noin neljäsosa pääsee eka kerralla läpi. 

Kun koepaperit sitten oli tarkistettu, repesin. Pääsin läpi! Ja vielä niin, että taisin tehdä tenttijöiden pohjat sillä kerralla: ainoastaan 2 virhettä! Vähän jäi harmittamaan, että olisin ampunut uivelon ekana sorsastuspäivänä, sillä se on rauhoitettu. Paljonkohan olisi ropsahtanut sakkoja? Onneksi tämäkin nyt iskostui mieleeni ja lopun elämääni muistan uiveloa suurella kunnioituksella.:)

Poika ei päässyt ekalla kerralla läpi ja minulla oli vähän tyhjä olo. Minä pääsin, enkä edes tarvitse korttia. No, tästähän tuli  tuttavapiirissä isomman luokan naurunaihe. Siippa tosin tuntui olevan ylpeä saavutuksestani ja lähti hetimmiten  nettiin surffailemaan, millaisen aseen rouvalle hankkisi. Apua!

Pojan tenttiminen olikin varmasti minua haasteellisempaa. Teki tutkinnon suomeksi, vaikka on koulunsa käynyt ruotsiksi. On oppinut lintujen nimetkin  koulussa ruotsiksi. Ehkä hieman puolikielinen olo...Mutta kyllä vaan poikakin pääsi tentin jälkeeni läpi - jos mahdollista, niin vielä vähemmällä lukemisella...

Koulussa pääsin brassailemaan tuloksellani. Kysyin oppilailtani, mitä luulette, miten open kävi.  2/3 nosti kätensä sen merkiksi, että pääsin ekalla läpi, loput olivat jyrkästi toista mieltä. Kun kerroin tulokseni, sain kovat aplodit ja tyttö etupenkistä huusi "Tiesi, että pääset, sinä tiedät niin paljon asioita!":))) Heh, ainakin joku uskoi...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti