Testejä tehtaillen ja kaikkee

Naapuri kysyi viikolla, joko olen päässyt rentoutumaan lomalla. Tietää, että mulla kestää aina jonkin aikaa palautua hektisyydestä hiljaisuuteen. Loma alkoi kyllä ihan ok meiningillä. Heti ekana päivänä istahdin  junaan ja treffasin Hesassa pari kurssikaveria. Tää on meidän perinteinen miitinki tasaisen harvakseltaan. Tällä kertaa  vaan oltiin, käveltiin, juteltiin ja käytiin jokusissa taidenäyttelyissä. Kukaan   ei kaivannut vauhtia irtiottoon -heh, kollegoiltakin oli mehut näköjään puserrettu talven mittaan:) 

Käväisin Hesassa itse asiassa viikon sisällä pariinkin otteeseen ja kun kotiuduin toiselta reissulta ja ajattelin, että joutenolo alkakoot, niin sainkin lomatuliaisina kunnon ripulin. Ja sitten iski flunssa ja  sen jälkeen silmätulehdus. Yskitty on monta yötä läpeensä. Että eihän tästä setistä puutu enää kuin selän niksauttaminen...:/ 

Sängyn pohjalla kärvistellessäni luin lehdestä, että Kokkolan kaupungin työntekijöillä oli sairauspoissaoloja viime vuonna keskimäärin 14 päivää. Mulla oli tasan yks. Samoin sitä edeltävänä vuonna. Molemmilla kerroilla oksensin sen verran railakkaasti, ettei tarvinnut miettiä, olenko korvaamaton työntekijä:) Nyt teki  mieleni turauttaa isot itkut. Mennä nyt ja sairastella lomalla niin että kohta loppuu lomapäivät ja kukaan ei laske edes keskiarvoihinsa...

On tässä sentään ilonaiheitakin ollut. Nuorimmainen pääsi toivomaansa opiskelupaikkaan. Sen kunniaksi kävin pojan kanssa grillillä. Jotain hausk syötävää pitää aina olla. Naureskeltiin, kun syötiin epäekologisilla (ja -käytännöllisillä)  muovilusikoilla, kun pojan mielestä se kuului grilliruoan henkeen. 

Viikolla saatiin pojan lunastukseen mennyt mopo lunastettua takaisin aika halvalla. Isompi poika uurasti useamman päivän sitä huoltaen. Huomenna esikoiseni täyttää 23 ja  kiitokseksi lupasin pitää pojalle syntymäpäiväkekkerit täällä meillä kotona. Tässä olen pää pyörällä leiponut perinteisen  kala-katkarapuvoileipäkakun ja pari sikamakeaa oreokakkua. Edellisiin juhliin tein vain yhden sikamakean ja se loppui kesken...En tykkää leipoa, mutta silloin kun sen teen, olen perfektionisti viimeiseen asti. Vielä pitäis jaksaa siivota,  huomenna tulee lähisuku kahvittelemaan.

Olen myös mailaillut ristiin ja rastiin. Pääasiassa englanniksi. Minuun on DNA-testien tiimoilta ottanut yhteyttä useampi henkilö ympäri maailman. On niin mielenkiintoista, kun vain ennättäisin kaikkien viesteihin vastailla. Tänään juttelin  sukulaisen kanssa Amerikassa, joka oli juuri lukenut  Väinö Linnaa ja sitten Kalevalaa englanniksi. Wau! Kehui saman tien kuulleensa,  että Suomen koulujärjestelmä on maailman parhaita. Oli muuten ihan  kiva sen jälkeen kertoa olevansa ope:)))

Aamulla   selailin nettiä. Ylen verkkosivuilla napsahti vastaan "Mikä on Suomen kansalliskoira? Entä kansalliskala? Testaa tietosi"-testi. Innoissani klikkailin vastausruutuja ja olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni, kun testi antoi lopputulokseksi 10/10.

Heh, piece of cake.  Nämä tulivat kuin selkäytimestä, koska tein juhlajuonnon koulun Suomi 100-juhlaan hyödyntämällä kaikkia näitä Suomen kansallislajeja - unohtamatta nuorinta paatsamasinisiipeä, joka äänestettiin vuonna 2017 Suomen kansallisperhoseksi.

Seuraavaksi tuli vastaan luonnonkukkatietoutta mittaava testi "Niitylle tuli kesä etuajassa – Testaa, tunnistatko nämä 10 luonnonvaraista kukkaa!" ja kyllä nyt niin ylpeydestä pinkeenä sain todeta, että täydet tuli tästäkin:)

Lähes kättelin itseäni tyytyväisyyttä uhkuen. Jotain iloa sentään kesässäni. Pari kesää sitten tuli uppouduttua enemmänkin näihin luonnonvaraisiin kasveihin, kun tehtiin pojan kanssa kesäkasviota. 50 kasvia kerättiin. Olihan melkoinen urakka, vaikkei 50 niin kovin isolta määrältä kuulostakaan. Paria viimeistä kasvia jahdattiin lähes suurennuslasi kourassa epätoivon vimmalla. Ei varmaan silloin kasvion valmistuttua tullut enää mainittuakaan, mutta poika sai  kasviostaan täyden kympin:) Reps, ei olisi saanut aikaiseksi ilman mammaa, väitän. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että projekti oli erinomainen yhteistyöpläjäys ja näköjään jäi jotain myös muistiinkin. 

Tänään on muuten luonnonkukkien teemapäivä. Tämän vuoden teemalajina on metsätähti. Kaunis, vaatimattomasti elelevä kukkanen. Niitä on oman kotipihan takametsikkökin täynnä. Metsätähdellä on myös romanttiselta kalskahtavia, kansan antamia  lempinimiä, kuten aamutähti, päivänkämmen ja tähtikukka. 

Kaikista kaunein on silti Eva Hellalan runo "Siitä on jo kauan, kun minuun meni metsätähti ja yhä vielä  se kukkii." Se tulee aina keväisin mieleen, kun näen metsikössä ensimmäisen metsätähtösen. Jospa se onkin metsätähti, joka minuun on mennyt ja yskittää!