sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Vaakuna Kaarlelan kirkossa

Pitkästä aikaa piipahdus Kaarlelan kirkkoon. Tällä kertaa tuijottelen kirkon valkealla sivustan kiviseinällä olevaa vaakunaa (samaan hengenvetoon pahoittelut  sumeista kuvista...). Tästä oli vaikeuksia löytää lisätietoa...

Vaakunan pohjaväri on  tummansininen.  Sen kolmiulotteisesti  käperretyt koukerot on väritetty punaisiksi. Kuvasta hohkaa jotain hyvin vanhaa. Vaakunassa on kolme kruunua, jotka ovat väritykseltään kultaisia ja niiden sisus on maalattu punaiseksi. 

Alimmaisena taulussa on otus, josta lähemmin tutkittuna on oikeastaan vähän vaikeaa  tietää,  mikä se on...Jänis?

Käsittääkseni vaakunatyö on vanha - ihan jo piirretyn eläimen mittasuhteista saa sellaisen käsityksen. En kuitenkaan löytänyt mistään tarkempaa tietoa tämän alkuperästä tai tekijästä. Osaako joku valaista enemmän?

Ilmeisestikin aihe liittyy Kaarlelan vanhaan pitäjänsinettiin...








Kuvan aihe kytkeytyy entisen Kaarlelan kunnan vaakunaan. Kaarlelan vaakuna on saanut aiheensa kunnan 1600-luvulta peräisin olevasta pitäjänsinetistä.

Kaarlelan vaakunan suunnittelija on Gustav von Numers. Kaarlelan vaakuna vahvistettiin käyttöön 12. 2.1963.

Numersin vaakunasta puuttuu punainen väri ja eläinkin on saanut erilaisen muodon. Kruunut sitävastoin on tässäkin tallella.



Yllä oleva kuva on lainattu täältä.



Vaakunan kenttä on sininen. Kentässä on hopeinen, kultavaruksinen näätä. Näätä on vaakunassa pystyasennossa. Näädän yläpuolella on vieretysten  kolme kultakruunua.

Kaarlelan kunnan muuttuessa vuonna 1977 osaksi Kokkolan kaupunkia,  muuttui Kaarlelan vaakuna epäviralliseksi kunnanvaakunaksi.



LÄHTEET:

Kaarlelan vaakuna. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlelan_vaakuna] Luettu 8.8.2017. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti