Puujalka-Anna noitussyytöksissä

Tämän kertainen tapahtuma vie köyhän ihmisen noitussyytöksiin. Entiset ajat olivat kovia - etenkin silloin, kun kato vei sadon.  1600- luvun loppupuolella oli useita huonoja satovuosia, mikä  ajoi ihmisiä kerjuulle. Jos ihmisellä oli tämän lisäksi sairauksia tai muuta  vastoinkäymistä kontollaan, asiat ja ongelmat usein moninkertaistuivat. Ja kerran noidaksi oletettu sai kantaa yleensä loppuun asti tätä kyseenalaista mainettaan. Joskus siitä saattoi jopa olla hyötyä, koska kerjätessä ihmisten pelko saattoi mahdollistaa jopa isomman kerjuusaaliin saamisen - mikäli säilytti tuomiolla henkensä...

Kälviän Kumpulan talosta lähtöisin  ollut Anna Erkintytär Kumpulalla oli lisänimenä "träfot" eli häntä sanottiin Puujalka-Annaksi ja nimensä perusteella Annalla lienee siis ollut puujalka, mikä tietysti tuon ajan yhteiskunnassa on ollut melkoinen rasite ja työrajoite.

Anna eli kerjäläiseukon elämää. 1600-luku oli hyvin taikauskoista ja niinpä erityisesti kerjäläisillä oli iso uhka joutua syytetyksi noituudesta. Noituus oli ihmisten mielissä pelottavaa.  Jos talossa sattui käymään kerjäläinen, joka sadatteli tiuskien ja äristen mielestään liian vähäistä palkkiota tai huonoa kohtelua, ja sitten kävikin niin, että pian tämän jälkeen taloa kohtasi onnettomuus,  oli syy helppo kääntää noidan syyksi, joka juuri oli käväissyt talossa. 

Anna joutui Kokkolan, Kälviän ja Kruunupyyn käräjille 3.-4.9. 1688. Kirkkoherra Ericus Johannis Essevius  oli  esittänyt kirkkoneuvostossa peräti kuusikohtaisen syyteluettelon Annan tekosista edellisvuoden joulun alla. Syytelistasta löytyi maininta siitä, että Anna  hankki takaisin kadonneita tavaroita, hämäsi oikeutta oikeudenkäynnin välttääkseen, kirjoitti suolaan, kuvaili varkaan hahmoa ja  luonnetta, paransi sairaita sekä kiersi ympäriinsä. Lautakunnalla ei ollut muutta tietoa Annan tekosista, kuin että hän kiertää ympäriinsä kerjäten. 

Anna kielsi häntä vastaan nimetyt syytteet Jumalan nimeen vedoten ja väitti kademielisten ihmisten vain keksivän tällaisia syitä. Mutta kun asioita ryhdyttiin kunnolla kaivelemaan, kävi ilmi, että Anna oli kertonut neljätoista vuotta aikaisemmin Saaralle, joka oli porvarin vaimo,  että hänen miehensä oli noiduttu tekemään huorin, mutta että Anna pystyisi auttamaan asiassa, jos Saara antaisi sitten palkkioksi Annalle ylijääneen palttinan hyvästä teosta.  Anna oli loihtinut Saaran miehen tekosia antamalla Saaralle suolaa. Kun Saara pesisi sillä  miehensä kahtena torstaina saunassa. Näin saataisiin miehestä noituuden voima pois. 

Mutta Saaraa asia ei ollutkaan kiinnostanut ja hän oli heittänyt saadut suolat Annan perään  ja   ajanut Annan pois, kun tämä tuli palttinaa hakemaan. Käräjilla Anna myönteli että näin oli tapahtunut, mutta perusteli menettelyään suurella köyhyydellä ja totesi, ettei osannut taikoa. Asiasta ei päästy varmuuteen, vaan käsittelyä siirrettiin 2.-4.1.1690 talvikäräjille, jolloin silloinkaan kukaan ei tiennyt asiasta mitään sanoa. Todettiin, että Anna itse myönsi rahvaan  keskuudessa kiertäneensä ja oli luvannut tällöin tehdä kaikenlaista parannusta ja hyvää. 

Lautakunta päätyi tuomitsemaan Annan 40 markan sakkoihin ja kirkkorangaistukseen. Perusteluina oli petos, valheellisuus, narraaminen, kiskonta ja valheet. Tuomio annettin maanlain korkeimman syiden kaaren viidennentoista pykälän mukaan: "Jos jocu toiselle myrkyä antaa/Noitus eli/cuinga se pitää tutkittaman." Pykälän mukaan voitiin tuomita 40 markan sakkoon, ellei kukaan ollut kuollut  myrkynantamisesta tai noituudesta huolimatta ja jälkimmäinen perustehan ainakin sopi tähän tapaukseen. 40 markan sakkorangaistus sinällään oli hyvin raskas. 

Tästä tuomiosta huolimatta jo kolmen vuoden päästä Annan asioita käsiteltiin uudelleen syyskäräjillä 4.-5-9. 1693.  Tällä kertaa oli kälviäläinen Matti Erkinpoika syyttämässä Annaa noituudesta, tällä kertaa syyte kohdistui Matin tyttären noitumiseen. Matin tytär oli aikeissa avioitua ja Anna oli puhunut Matin mielestä loukkaavasti hänen tyttärensä avioliittosuunnitelmista. Tilanne oli hieman erikoinen, sillä Matti oli  itse asiassa lyönyt Annaa. Matti oli eräältä lautamieheltä kuullut, ettei sellainen noituus auttaisi mitään, jos lyö niin, että verta tulee! Ja näinhän sitten kävikin - verta tuli sekä suusta että nenästä. Pahoinpitelyn jälkeen Anna oli uhannut tekevänsä Matin kipeäksi ja noitua tämän silmät käyttämällä Uusikaarlepyyn peeveliä tai lapin noitia apunaan. 

Tuohon aikaan oli yleinen uskomus, että uhkaus voitaisiin vaimentaa tehottomaksi lyömällä. Mainitaanhan jo Maunu Éerikinpojann kaupunkilaissa, että haukkumasanan sanoja tai loukkaaja saa sakkoja ja jos sakkoja ei kykene maksamaan, , on lyötävä itseään suulle ja sanottava, että valehtelee.

Anna myönsi käydyt riidat, uhkaillut ja lyönnit tapahtuneiksi, mutta  totesi, ettei ole syyllinen Matin tyttären saamaan sairauteen. Anna kertoi Matin haukkuneen häntä maankiertäjäksi ja noita-akaksi. Näistä syytöksistä oli kuitenkin päästy sovintoon kappalaisen välityksellä. Tuolloinhan kappalaisena oli Kälviällä Johannes Gustavi Örn. 

                                       

Lautakunta totesi, että Annahan oli jo aikaisemmin saanut syytteen loitsujen luvusta ja taikauskosta. Lautakunta myös todisteli, että Anna oli kiukkuinen, ilkeä ja paheellinen henkilö. Lautakunta huomautti Annan itse myöntäneen lyöneensä Mattia ja vaikka noituuden uhka olikin kohdistunut Matin tyttäreeseen "ei se ollut paljoa ohi..."

Oikeudessa todetiin , että tällaisia kärhämiä tapahtui, mutta että toisaalta Matin iskut olivat jopa saattaneet suojella Mattia, olihan Anna saanut jo aikaisemmin asiasta tuomion. Anna tuomittiin itse kahdentenatoista valalle vannomaan, ettei ollut syypää tyttären noirtumiseen. Tästä puhdistusvalastahan olen aikaisemmin kirjoittanut omasta esiäidistäni, veteliläisestä Margareta Håkanintyttärestä  erään tekstin yhteydessä häntä sivuten. 

Annan saama tuomio vahvistettiin tavan mukaan hovioikeudessa 12.12.1694. Anna ei edes lähtenyt yrittämään puhdistusvalaa, sillä hänellä olisi taatusti ollut hyvin vaikeaa saada järjestettyä kahtoista henkilöä syyttömyyttään todentamaan. Jälleen hänet kuitenkin tuomittiin 40 markan sakkoon. 

LÄHTEET: 

Immonen, Perttu. Drengipoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan  suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro Gradu- tutkielma. 2014, 67. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 21.6.2020. 

Nenonen, Marko. Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan  maaseudulla vuosina  1620-1700. Suomen historiallinen seura. Historiallisia tutkimuksia 165. 1992, 176-179. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1&isAllowed=y]