Syysjuttuja

Viimeiset viikot ovat olleet aika hektisiä. Olen mennä viipottanut ees ja taas, vaikken mitään isompaa olekaan tehnyt. Töissä on ollut vipinää ja lapsenlapsikin  on aloittanut päivähoidon. Tuntuu hassulta  palailla pitkästä aikaa päiväkotiympyröihin. Noudan epelin aika usein iltapäivisin ja jotenkin on aika mielenkiintoista seurata uudelleen sitä maailmaa vähän toisenlaisesta näkövinkkelistä. 

Syysflunssat on onnekkaasti kiertäneet minut toistaiseksi kaukaa, vaikka lähipiirissä koronatestauksiltakaan ei  ole vältytty. Onneksi ovat ymmärtäneet olla normiflunssaa.  Olen yrittänyt panostaa yleiskunnon ylläpitämiseen. Käyn edelleen iltauinneilla lähes päivittäin. Vesi on jokseenkin vilpoista, mutta  koko keholle tulee mieletön hyvänolontunne altaasta noustessa. Olisikin talvet ilman pakkasia, niin voisi pitää altaan ympäri vuoden käynnissä...Pian varmaan on aika laittaa se talviteloille ja  alkaa jo odottaa uutta kevättä. 

Omenat on puusta poimittu ja mehuiksi teetetty. Yläoksille jätin armollisesti omput paikoilleen - laskin tapaturmavaaran olevan liian suuri, jos niitä kiipeän sieltä poimimaan. Näkyykin olevan kärpäsille ja linnuille mieluisa ruokabaari!

Merenrannalla olen samoillut useamman kerran. Milloin kuvaten, milloin muuten vain tunnelmoiden. Veden katselemiseen ei taida koskaan kyllästyä. Se on niin muuttuva ja rauhoittava elementti. 

Lapsenlapsen kanssa ajeltiin tässä taannoin sivuteillä. Lapsen silmin näkee kaiken niin toisin. Kun auto suhahti alikulkutunneliin, kuului takapenkiltä harras "Wau. " Kunpa osaisikin iloita aikuisenakin yhtä pienistä... Tämä matkan varrella ollut suloinen lehmä pisti pysäyttämään auton. Pidän lehmistä mielettömän paljon ja jotenkin se on viime vuosina korostunut, kun kotikylässäni ei ole enää lehmän lehmää.  

Minulla oli muuten lapsena tämän näköinen lehmä tillattavana. Sen nimi oli Omena ja se oli kai maailman lauhkein lehmä. Aamuisin, kun veimme sitä navetasta laitumelle, se ei suostunut liikkumaan eteenpäin, jos en käynyt kiskaisemassa sitä utareesta.:)  Nyt tulviikin mieleen monta hupaisaa muistoa. 

Ihmismieli on valikoiva - en muista, milloin Omena joutui teurasautoon. Muistan kyllä, että Omenasta puhuttiin pitkään, koska se todella oli aivan harvinaisen  lempeä luonteeltaan.

Vaikka koronakurimus on yrittänyt pistää kapuloita rattaisiin koulumaailmassakin, on siellä sentään paljon asioita, joista voi saada ihania juttuja ja mielenrauhaa. Luokkani kanssa olemme kierrelleet lähiympäristössä ja etsineet syksyn merkkejä. Pusikoiden kätköistä löytyy suloisia sieniä kuvattavaksi. Ehkä nämä vielä päätyvät kuvistöidenkin aiheiksi:.)

                                    

                                    

Yhtenä päivänä keksimme koristella koulun pihalaattoja  syksyisellä luontotaiteella.  Tässä jonkun  taulu, jossa  voi selvästi  nähdä muuttolintujen lentävän...

                                   

Muutoinkin työpaikkani pihapiiri on aivan huippukaunis näin syksyisin.  Vaikka matka koululta autolle on lyhyt, saan siihen uppoamaan aikaa, kun kamera on lähes joka päivä kaivettava pihassakin esiin...

                               

Venevanhuksemme on  nyt saateltu sekin talviteloille. Harmillista vain, että veneestämme oli kesän aikana katkaistu molemmat airot - lähes upouudet. Silti pidän sen edelleen lukitsematta - uskon, että siitä on monin verroin enemmän iloa niin järvellä, jossa on paljon retkeilijöitä ja vene siellä ainukainen. Ehkä ensi kesäksi hankin vielä  jostain halvat airot, vaikken itse juurikaan ole veneillyt tällä. Olisi vain kiva, että hyväsydämisyyteni tässä asiassa toisi  ympäristöön enemmän iloa kuin tuhoamisvimmaa...

Äidin  kanssa teimme viikon varrella matkan Merikarvialle. Äidin serkku saateltiin siellä viimeiseen lepoon. Suku on jäänyt minulle vieraaksi välimatkan ja vähäisen yhteydenpidon vuoksi. Nyt olen päättänyt korjata asian. Tutustuinkin  tosi moneen pikkuserkkuun  ynnä muuhun sukulaiseen  hautajaisissa. Olen tavattoman kiinnostunut juuri tämän sukuhaaran alkuvaiheista, koska  talon ensimmäinen isäntä on  tullut jostain Suomen rajojen ulkopuolelta ja on  edelleen vähän mystinen alkuperältään...Tavoitteeni on saada  haltuuni kaikki mahdollinen perimätieto suvulta, mitä  asiasta vielä on olemassa. 

         

Merikarvian kirkko oli muuten vaikuttava. Se on Suomen toiseksi suurin puukirkko. Kävin siellä ensimmäistä kertaa. Uskomaton tunne istua kirkon penkissä ja ajatella, että esivanhempani ovat katselleet samoja esineitä kirkossa istuessaan. 

                                 

Kirkossa on muuten kaksi veistosta 1300- ja 1400-luvuilta. Kirkkohistorioitsija minussa tunsi kuumottavaa poltetta taideteoksia katsellessa, vaikka kuvaus ei lasivitriinin läpi oikein onnistunutkaan...

                                

On myös tosi outoa huomata samankaltaisuuksia sukulaisissa, vaikkei olla koskaan aiemmin kohdattu. Erityisesti iloitsin sukulaisten musikaalisista taidoista. Se jopa yllätti!

Sain reissulla myös katseltavaksi vanhoja sukuni valokuvia. Tässä alapuolen kuvassa on äidin isän lapsuuskoti Merikarvialla. Aika hämmentävää muuten, että vaikka lapsena en  tiennyt talon  ja sukuni historiaa, haaveilin  usein, että kotini olisi kestikievari. Myöhemmin sain tietää, että äidinisän kotitalo toimi nimen omaan kestikievarina aina 1900-luvun alkuvuosiin saakka. Olisin halunnut kovasti päästä kurkistamaan tuohon elämään...

                  

Ja kun suvussa tuo perimätieto venäläisistä sukuhaaroista jyllää, on  aika jännää tutkiskella DNA-testin kautta asiaa. Tässä alla juuri päivittyneet etnisyyskarttamme. Ylempänä omani, alempana äitini. Isäni  kartassa ei ole Venäjää eikä Baltian alueita lainkaan, joten  kyllä kaikki merkit viittaavat siihen, että siellä tosiaan on ollut jokin venäläinen hemmo, joka on hurmannut esiäitini sydämen. 

Paljon olen saanut selville viimeisen vuoden aikana asiasta, mutta vielä puuttuu se lopullinen sinetti. Palaan jossain vaiheessa varmaan vielä täälläkin asiaan...

Vielä viikko syyslomaan. Nopeaa on syksy rientänyt eteenpäin. Syyslomalla olen lupautunut kaitsemaan pikkuepeliä, kun eihän tässä nyt kummemmin matkustellakaan.