lauantai 17. lokakuuta 2020

Valotaideteos " Juhlapaikka Galaksi" Meripuistossa

Kokkolaan on  lisätty paljon kaunista valoa 400-juhlavuoden aikana. Meripuiston valotaideteos asuntomessualueen kupeessa on osa tuota valaistushanketta.  Uudesta valaistusta alueesta käytetään myös nimeä Juhlapaikka Galaksi. 

Paljon kesän aikana kiitosta saanut Kokkolan vihersuunnitteluosaston valotiimi  on tämän teoksen takana suunnittelun osalta, vaikka itse teoksen onkin toteuttanut ulkopuolinen osaaja. 

Valotaideteos sijaitsee Meripuistossa aivan uimarannan tuntumassa. Valojen alusta on kivetty ympyrän muotoon. Alusta kuvaa galaksin muotoa ja valot siinä kuvastavat  galaksin keskustaa ja sen värivaihteluita. Maavalot kiveyksissä ovat kuin tähtinä galaksissa. Valopylväät vaihtavat hiljakseltaan väriä sävystä toiseen. Valoissa on hämäräkytkin. Valopylväät on upotettu kivijalustaan. 

Parasta tässä valotaideteoksessa on, ettei se ole vain pelkkiä valoja. Jo valojen sijainti  pienessä niemenpoukamassa uimarannan läheisyydessä on vaikuttava ja  taideteoksesta johtaa lisäksi  upea, kivikuja ja sitten valaistu puusilta ympyränmuotoiseen  laituriosaan.

              

                  

Maisemalaiturille on esteetön kulku tasannetta pitkin. Siinä voi istua iltaa ja halutessaan vaikkapa pujahtaa veden syleilyyn tikaspareja pitkin. Ranta on tosin tältä kohden melko matala. Pientä pukukoppia alue ehkä kaipaisi viereensä, jos  laiturilta oikeasti joku aikoo veteen pujahtaa...

       

Pidän tästä Juhlapaikasta etenkin sen vuoksi, että  alue mahdollistaa toiminnallisuuden, virkistyskäytön ja luonnosta nauttimisen  tuttujen ja tuntemattomien kanssa meren äärellä.  Siellä voi vain käväistä tai halutessaan viivähtää pidempäänkin. Juhlapaikalle on tulossa myös sähköt, mikä mahdollistaa sen käyttöä monenlaisissa yhteyksissä. Alue on  uskoakseni  vaikuttava myös  läheisen leirintäalueen matkailijoiden silmissä - erikoisuudet jäävät mieleen ja niistä kaupunki  muistetaan! Ehkä  pian saamme  arkikäyttöönkin sanan Meri-Kokkola! Merellisyyden näkymättömyydestähän on Kokkolassa jupistu pitkään. Juhlapaikka on myös esteettinen;  toivottavasti ymmärrämme pitää sen hyvässä kunnossa.  


Valotaideteoksen ympärillä on valaistuja penkkejä, joihin mahtuu istumaan  isompikin porukka. Toisaalta erikseen sijaitsevat selkänojalliset  penkit mahdollistavat myös erillisten porukoiden istuskelun omissa porukoissa.  Istuimet kestävät hyvin materiaaliensa vuoksi meren koetuksella olemisen. Selkänojat  suojaavat istujia julmimmilta meren tuulilta. Meren äärellähän on usein viileää. On silti hienoa, ettei aluetta ole sen kummemmin katettu. Rannan tuntumaan on jätetty sinne luontaisesti kuuluvia leppiä tuulensuojaksi ja somistukseksi.  Omasta mielestäni  ajatus meren syleilystä tuulineen ja kuohuineen sopii juuri tähän paikkaan. 


                    
 
Eräs upeista asioista tässä kokonaisuudessa on grillauspöydät. Yksi pitkä ja kaareva pöytä ja pari pienempää. Yhteensä grillauspaikkoja on kuusi.  Pitkä grillauspöytä on peräti yhdeksänmetrinen ja pöydän molemmin puolin on kivat, pitkät penkit.  Pöydän  ääreen sopii kuulemma  jopa viitisenkymmentä ihmistä! Pöytä on valmistettu betonista, joten sen etuna on ennen kaikkea paloturvallisuus. Grillauspaikat on pöydän keskellä. Pitkässä grillauspöydässä suositellaan käytettäväksi grillihiiliä, pienemmissä grillauspöydissä voi käyttää myös puita. Vielä kun läheinen burgeripaikka ryhtyisi myymään makkaraa, puita ja grillihiiliä, voisi moni nälän yllättämä hetken mielijohteesta tehdä ostoksia ja viettää lököisää ja tunnelmallista  grilli-iltaa siihen ennalta sen kummemin varautumatta. :))
 



                        

Alue on saamassa ympärystöönsä siistin nurmikon. Pikkasen kyllä harmittelin viimeksi alueella käydessäni, että osa  kulkijoista surutta oikaisi juuri  vihertyneen nurmialueen ylitse ja pehmeä, hyvin siloiteltu  multa sai  riesakseen syviä kengänjälkiä. Olipa siitä tietysti jo keksitty pyörilläkin oikoa. Eniten kuitenkin pisti vihaksi huoleton perhe, jonka koira  sipsutti perheen perässä nurmikentän yli ja kulkiessaan intoutui kaivamaan vähän syvemmälle ruohokenttää...Vaikkei ole omasta nurmikosta kyse, niin minua ainakin riepoi ja raastoi moinen välinpitämättömyys, kun alueesta kovalla työllä on tehty niin kaunis. 


Alla olevan kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyy muuten rannalla jo aikaisemmin komeillut puuveistos, "Tuuli." Se on jätetty alkuperäiselle paikalleen ja tulee nyt ehkä jopa aikaisempaa paremmin esille. 




       

       

Lokakuun  iltana kun hämärissä kuljeskelin Juhlapaikalla, huomasin ilokseni, että alueella oli tasaiseen tahtiin kulkijoita. Monenikäistä väkeä, joista osa viipyili alueella pidempään grillaillen, osa kävi vain kiertelemässä aluetta. Yhtään tyytymätöntä ihmistä en paikalla tavannut. Se kertoo varmaan uudesta Juhlapaikasta eniten! Kuvia ja tietoa Juhlapaikasta kannattaa kaupungin takuulla mainostaa esitelehtisissään ja nettisivuillaan! Meripuiston kokonaisilme muuntautuu vielä  tulevaisuudessakin, koska  kunnostustyö on vielä keskeneräinen. Siellä on jo nyt  upeita yksityiskohtia, mutta kohta meillä on koossa oikein vaikuttava kokonaisuus!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti