sunnuntai 6. elokuuta 2023

Ja lapset koulutiensä aloittaa...

 Näin on marjat. Mulla alkaa työt aamulla. Oppilailla sitten pari päivää myöhemmin. 


Mietin hetkisen, tekisinkö kirjoituksen siitä, miten ope valmistautuu alkavaan lukuvuoteen. Päätin vapauttaa siitä kuitenkin itseni. Päivityksestä tulisi pitkä ja joku voisi ahdistua kuvista, jossa vallitsee täysi kaaos työlaukkua päivittäessä, luokkaa valmistellessa ja lukujärjestyksiä sovitellessa puhumattakaan unirytmiin palautumisesta. Noh, ammattitaidon kai tunnistaa siitä, että h-hetkellä kaikki on kuitenkin valmista kuin television satuhäissä ja hyvin suunniteltu onkin jo lähes valmiiksi tehty. Eli joo, töihin ei tosiaankaan mennä suoraan lomamoodista.

Nyt illalla kävin kiertelemässä maita ja mantuja. Kuvissa asioita, jotka minulle ovat yhtä kuin koulun aloitus. 

Ensimmäisen kerran loman tajuaa joskus loppuvan, kun postilaatikkoon suhahtaa läjäpäin koulureppumainoksia. Se on yleensä hyvissä ajoin heinäkuuta ja palautus arkeen. Minäkin hankin muuten pakon edessä uuden työlaukun. Se oli ruma, mutta käytännöllinen. 

Seuraava merkki elokuun lähestymisestä on puhelinlangoilla kujertavat haarapääskyset. Muistan joskus pian 30 vuotta sitten maalanneeni  päiväkodin ikkunaan  puhelinlangan, jossa oli pitkä rivi pääskyjä. Asia on siis varmaan pyörinyt mielessäni siitä lähtien. 

Sitten kukat. Niissä on koulun alkaessa tyystin oma värimaailmansa. Värileikkiä hallitsee keltainen.  Se jos mikä on sentään riemullista, koska keltainen selkeästi muistuttaa iholla viipyilleistä auringonsäteistä ja piristää mieltä kummasti. Kuvassa pientareen laidan nappikukkakuoro. 

Marjasato tietysti myös kypsyy. Ennen olin ahkera marjanpoimija, mutta tunnustan täysin hyytyneeni siinä hommassa. Tänään kuitenkin käväisin tuttavan marjapuskissa pyörähtämässä ämpärillisen verran. Vaihdoin perheen kanssa myös kuulumisia heidän lastensa kouluunlähdöstä. Perheenäiti kertoi, kuinka sai hienon ajatuksen, että alakouluikäiset kaksi lastaan voisivatkin itsenäisesti käydä shoppailemassa koulutarvikkeita - ihania kyniä, kumeja ja sen sellaista - ja itsenäistyä vähitellen tällaisissa asioissa. Jatkoi sitten, että lapset tulivat onnellisina takaisin ja rahat oli käytetty, mutta ensimmäistäkään tavaraa ei kotiin asti kannettu. Äiti tuumasi, että kun vielä sanoi lapsille lähtiessä, että ostakaa vain sitten sellaista, mitä oikeasti tarvitsette. Jepjep, olivat ostaneet karkkeja ja ruokaa sun muuta ehdottoman tarpeellista. Kynät ehtii sitten toisen kerran äidin rahoilla...

Olo oli kuin suuremmankin taistelun voittaneella, kun lompsin marjaämpäreineni kotiin. Istahdin terassille ja tuijottelin kohti allasta ja sen takana  huojuvaa kellankultaiseksi päivä päivältä yhä enemmän muuttuvaa ohrapeltoa. Silmäni lepäisi tuollaisessa loppumattomiin, ellei joku harmillinen loppukesän itikka juuri silloin löytäisi paljasta nilkkaani. 

Samoin silmä lepää maissiviljelmissäni. Niihinkin on tullut jo aavistus kellertävyyttä. Näihin tuskin maissintähkiä kasvaa, kun yöt viilenevät, mutta pidän niistä kovasti. Kasvattelen näitä jo toista kesää. Todella vaivattomia. Katselen niitä iltaisin altaasta käsin. Rauhoitun edelleen lähes joka ilta altaan viileydessä.  Koko kesältä taitaa olla vain neljä päivää ilman uintia. Vesi on vielä +22 ja tällaista alituiseen vauhdissa olevaa rauhoittaa viileän veden tuntu, joka ympäröi koko kehoa. 

Lähestyvän syksyn aistii myös hatunlieriään  heiluttavista sienistä. Oiii..pian on taas se aika, kun saa kuvata sieniä enemmänkin! En ole alkuunkaan syysihminen, mutta luonnon  värit kiehtovat minua syksyssä.

Punerrus tarttuu myös lehtipuihin. Tämä lienee seudun ensimmäinen punaposki tältä syksyltä. Luonnossa punainen oli vielä asteen vahvemman oloinen. 

Alkavan syksyn merkkeihin kuuluu myös punertuvat pihlajanmarjat. Samaan aikaan hahmottaa, että pian alkaa metsästyskausi. Nämä jotenkin aina yhdistyvät mielessäni. Taannoin olimme lapsuusseudullani juhlimassa synttäreitä. Ikäiseni naapurinmies kuului haastavan siippaani metsästämään kanssaan. Siippa siihen sitten, että niin, vaimollakin on metsästyskortti ja haulikko, vaikkei ole koskaan laukaustakaan ampunut. Melkein aistin ympäröivän äijäporukan nousevan statuksen ja samalla syvän epäilevän Tuomaan asenteen. "Ei muuten ammu täälläkään," oli lapsuusystäväni toteamus siipalleni. Se siitä, ei ala siis vieläkään lupaava metsämiesurani. 

Katselen pihlajanmarjojen määrää ja muistelen äidin lempisananparsista "pihlaja ei jaksa kantaa kantaa kahta taakkaa kerrallaan. " Siis lunta ja marjoja. Nyt näyttäisi marjoja olevan hyvin, eli lunta tulossa sitten kai vähemmän. Tämä viisas yksilö kuitenkin on laskenut taakkansa viereisen katon varaan. 

 Vielä olkoon silti  tovi kesää jäljellä, lämpimiä suvi-iltoja, kevyessä kesätuulessa huojuvia koivunoksia ja lempeää merenkäyntiä. Sitä kovin vielä elokuulta odotan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti