Uusi vuosi vaihtui lämpöisissä lomatunnelmissa. Tosin myönnettäköön, että aistin hulppeasta rätinästä ja räiskeestä ainoastaan etäämpää kumisseet paukeäänet ja esikoiseni lähettämät videot. Olin niin kaputt että raahauduin pehkujen väliin jo iltakymmeneltä epelin kanssa. Aikaero ja aurinko olivat tehneet lomalaiselle tenät.
Olen lukenut joululomallani enemmän kokonaisia kirjoja kuin pitkään aikaan. Toivoin pukilta erityisesti kahta kirjaa. Pukki kun ei koskaan osaa hankkia mulle niitä kirjoja, joita mieluusti lukisin, vaikka omasta mielestäni kirjoja on helppo ostaa. Siispä tapaan tehdä toivelistan...
Tämänkertaiset kirjatoiveet liittyivät molemmat jollain tavoin vähemmistöjen elämään. Sattumaako? En tiedä. Finlandiaehdokkaita kuitenkin molemmat!
Kaj Korkea-ahon "Äitiä etsimässä." on kiinnostava ja todenperäinen kertomus kahden homomiehen lapsihaaveista. Korkea-aho on lähtöisin Ähtävältä läheltä lapsuuskuntaani, ja häneltä on jo aikaisempiakin julkaisuja. Tätä kirjaa hän ryhtyi kirjoittamaan jo siinä vaiheessa, kun lapsihaave ei ollut vielä täysin sinetöitykään. Eli hän ei voinut tietää, kuinka kirja etenee ja saako hän lapsen vai ei.
Korkea-aho kirjoittaa, miten kumppanuusvanhemman etsiminen eteni ja vasta 26. äitiehdokas-miesparille ennakolta täysin tuntematon nainen- tuntui sopivalta. Sitä ennen löytyi hyviä tyyppejä, outoja tyyppejä, pelottavia tyyppejä, jos vaikka mitä erikoisuuksia.
Hämmästyttävintä mielestäni oli se, että homoparin ehdoton vaatimus lapsen tulevasta koulukielestä-ruotsi -oli monelle naisehdokkaalle kuin punainen vaate. Jäin miettimään tässä kohdin suvaitsevaisuuden käsitettä. Sitä, kuinka näennäisesti avarakatseinen äidiksi haluava sateenkaariehdokas on valmis peruuttamaan kumppanuusvanhemmuuden kielikysymyksen vuoksi. En tiedä, vaikuttaako omat kokemukseni tähän pohdintaan, ehkä. Käviväthän molemmat poikani koulunsa ruotsiksi, vaikka minä olen täysin suomenkielinen. En muista koskaan ajatelleeni kaksikielisyyttä uhkana, enempi mahdollisuutena. Enkä muista pelänneeni sitäkään, etten osaisi lapsiani auttaa vieraalla kielellä läksyissä sun muissa.
Kirjan teksti on upeaa, humoristista, kyseenalaistavaa ja älyttömän rehellistä. Minulle se oli kaunokirjallinen elämys. Jäin miettimään, kuinka rohkea teko kirjan kirjoittaminen olikaan. Erikoisen lapsenhankintatavan lisäksi kirjassa nousee hienosti esille pohdinta omasta tiukasta nuoruuden kristillisyydestä ja ympäristön vanhoillisista näkemyksistä, änkytyksestä ja hyväksytyksi tulemisesta, unohtamatta lapsi-vanhempi-suhdetta omiin vanhempiin tiukasti normitetussa elämässä. Ja siitä, kuinka lopulta voikin löytyä yhteys oman vanhemman kanssa kivikkoisia väyliä kuljettua ja vanhemman pohjimmainen rakkaus on sittenkin siellä kaiken perustana. Joskus vain on kuljettava pitkä tie sen löytääkseen.
Toinen kirja on minulla vielä kesken. Lueskelin sitä lentokoneessa. Se on Finlandiavoittaja Pajtim Stacovicin " Lehmä synnyttää yöllä." Etukäteen kuulin, että kirja olisi vaikeaselkoinen. Mielestäni ei lainkaan. Toisaalta minulle on aiemminkin sanottu, että luen kaikkea vaikeaselkoista.
Kirjassa pompitaan sekä Suomessa että Kosovossa. Päähenkilö matkaa vanhempiensa synnyinmaahan, Kosovoon lapsena ja aikuisena. Hänen elämäänsä kuuluu väkivalta sekä isän että isoisän taholta. Isoisän maatilan lehmästä nousee hänelle tärkeä ystävä. Musertava hetki on, kun poika pääsee katsomaan vasikan syntymistä. Odotettu vasikka syntyy kolmijalkaisena ja siihen kulminoituu kaikkien pettymys. Poika puolestaan löytää lehmästä ymmärtävän ystävän.
Kirjassa nousee esille vaikuttavasti ulkopuolisuuden tunne. Kun olet ollut pakotettu muuttamaan toiseen maahan, se määrittelee elämääsi loppuikäsi ajan monin tavoin. Pakotettuna kaikki on toisin kuin vapaaehtoisena. Entisessä kotimaassa taas kohtaat outoja oletuksia. Kukaan ei ymmärrä kaltaistasi, et kuulu minnekään.
Kirjassa on hienosti tuotu esille kaksi eri vuosikymmentä, jolloin tapahtumat tapahtuvat. Lisäksi kolmantena ulottuvuutena on pojan jo kuolleelle isälleen kirjoittamat kirjeet. Mielestäni käsittämättömän selkeästi nuo eri osiot erottuvat lukijalle, minulle se oli ahaa-elämys tavasta, josta itsekin olen haaveillut.
Kaikessa karmeudessaan kirja oli minulle lukuelämys. Kirjailija on osannut upeasti kirjoittaa lapsen maailmaa auki. Ja myös aikuisen - päähenkilö on juuri tekemässä itsemurhaa, kun äiti soittaa. Poika lupaa lähteä kanssaan matkalle Kosovoon, kun äiti pyytää. Siihen jää aie itsemurhasta. Jotenkin teksti on tosi moniulotteista ja sieltä on löydettävissä myös piilomerkityksiä.
Kirjailija on muuttanut 2- vuotiaana Kosovosta suomeen. Hän kirjoittaa suomeksi. Seikka, johon uppouduin. Suomi on hänen koulukieli, muttei kotikieli. Siksi tuntuukin aivan käsittämättömältä, kuinka rikasta kieli on! Toisaalta kirjailija itse on sitä mieltä, että hän on täysin suomalainen ja siksi hänestä tuntuu jälleen ulkopuoliselta, kun ihmiset kummastelevat hänen kirjoittavan suomeksi. Ymmärrän sen nyt, kun hän siitä kirjoitti.
Tätä kirjoittaessa loma on lopuillaan. Sen viime metrit eivät olleet ihan toivotunlaisia. Pikkuepeli sairastui reissussamme. Lauantai meni ensin läääkärikeskuksessa ja sieltä lähetteellä espanjalaiseen yksityislastensairaalaan. Minä ja poika lähdettiin mukaan muka tulkeiksi. Hola ja gracias ei hirveästi kommunikoinnissa auttaneet, espanjan opintomme on auttamattoman pahasti vielä vaiheessa.
Täytyy kuitenkin kiitollisena todeta, että epelin hoito oli erinomaista ja hoitaneet ihmiset ihania. Epelikin saatiin lopulta kuntoon sen verran, että pääsi lomailemaan iltasella takaisin kanssamme. Mutta muistakaa ihmiset matkavakuutus. Aika kalliiksi olisi tämä reissu ilman sitä tullut!
Kestää, kestää...
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kohta pääsee taas töihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti