Joopa joo, en ole hiihtänyt. Mulla oli eskarilainen kaikki arkipäivät hoidossa. Iltapäivisin lähti aina käväisemään kotonaan, mutta mä aina toivon, että hoidokkini tulee mieluummin illalla mulle kuin niin, että joutuisin olla aamuseiskalta häntä vastaanottamassa. Ne aamun venyvät hetket on niitä kaikista parhaita!
Poika haaveili etukäteen, että jos pääsisi fammun kanssa ulos luistelemaan, olisi loma kohdillaan. No ei päästy jääkentille. Ulkosalla sateli lähes joka päivä vettä. Mutta saatiin me aika muutenkin kulumaan. Ei tehty oikeastaan mitään mainittavaa, mutta kuitenkin koko ajan touhuttiin. Ja perjantaina poika totesi, että meillä oli hyvä loma. Olin samaa mieltä. Meillä oli hyvä keskustelu siitä, miten loman tarkoitus on ollakin rentouttava, ei maksullisten kohteiden ynnä muiden "hienojen juttujen" keräily. Yhdessäolo ja kiireettömyys, jess!
Pojan kanssa hakattiin petkeleellä jäätä uima-altaan terassilta ja kun jäätiköt hakkerointimme tuloksena loppuviikosta suli, poika ajeli pikkupyörällään rallia altaan ympäri. Miksi lapsi löytää paikkoja, joita ei itse osaa nähdä tällaisin silmin. Mietin, että pitäisikö minun alkaa kuntoilemaan ja kiertämään allasterassia ympäri tyyliin sata kierrosta kerralla! No, mikään ei kai estä.
Myös pyöräilemässä käytiin vähän isommalla kulkupelillä. Parasta taisi silti olla äitini luona kyläily tai talon takametsässä kiven päälle kiipeily. That`s it!
Mutta lapsen ajatusmaailma on ihana. Tämä nopeusrajoitusmerkki oli kaatunut kylätiellämme ojaan. 50-merkin yläpuolella oli samassa tangossa kiinni toinen liikennemerkki ja varoitus kuoppaisesta tiestä. Poika katsoi merkkiä ja tuumasi " Ajatella, ovat laskeneet, että tiessä on tasan 50 kuoppaa." Reps ja kops!
Oma vapaa-aika on mennyt tietsikalla notkuessa ja sukua tutkiessa. Tää liittyy siihen mun kirjan kirjoittamiseen. Aihepiiri on erittäin haastava ja vaatii tuekseen ja uskottavuuden takaamiseksi paljon faktatietoa, jota löytyy ainoastaan vanhaakin vanhemmista arkistoista ja erilaisia ajankuvauksia lukien. Ystäväni kanssa, joka asuu monen sadan kilometrin päässä, ollaan Mesessä tongittu ja tulkattu, kyseenalaistettu ja järkytytty kaikesta kuluneen viikon aikana vastaan tulleesta uudesta vanhasta tiedosta.
Oma mieli on siis pyörinyt reilun kahden sadan vuoden takana. Olen eläytynyt niin kovin, että asiat on tulleet uniinikin. Huomaan, että kirjassa edetäkseni tarvitsen lomaa. Asiat vaativat niin vahvaa syventymistä ja aikaa, ettei iltaisin töiden jälkeen enää sellaiseen kykene. Olen tainnut ennenkin sanoa, että kiireisenä tai stressaantuneena en pysty kirjoittamaan mitään. En edes löytämään aihetta, josta kirjoittaa. Toivotaan pitkää ikää, että tällä vauhdilla kirja joskus valmistuisi. Blogin kirjoittaminen on erilaista, siitä selviytyy vähän pienemmilläkin panoksilla, vaikka silloinkin historia-aiheet haastavat kyllä työläydellään. Blogissa on ollut viime aikoina kivasti kävijöitä, vaikka myönnän viimeiset vuodet tehneeni tätä vähän vasemmalla kädelläni. Tiedän, että verkostoitumalla, kommentoimalla ynnä muuta saisi helposti lisää lukijoita, mutta se ei ole mulle mitenkään tärkeää. Kirjoittaminen riittää. Helmikuussa kuun lyhykäisyydestä huolimatta lukijoita oli karvan verran vaille 11000.
Viikonloppu on mennyt kyläillessä. Eilen vietettiin äitini synttäreitä. Oltiin koko jälkipolven kanssa juhlimassa. Tänään ollaan kyläilty entisten naapuriemme luona. Olen huono kyläilemään, olen koti-ihminen enempikin, mutta kun lopulta saa aikaiseksi astua mukavuusalueen ulkopuolelle, onkin tosi kiva juttu.
Tänään satoi lunta rankemmasti. Ei vielä koittanutkaan kevät. Talvi näyttää tulevan takaisin. Siipan kanssa päivemmällä 8-tietä ajaessa sää näytti aika suttuiselta ollakseen valtatie-tasoinen tie...
Mutta plussan puolelle kääntyi sää kumminkin iltapäivällä ja kevään tuntua oli taas ilmassa, kun räystäistä tippui vesi. ja lumi taiteili ladon katolle upeita muotoja.
Aamulla töihin. Enää kolme kuukautta kesälomaan, tuntuu käsittämättömältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti