Isoviha -tuo ajanjakso 1700-luvun alkuvuosina, on puhuttanut minua paljon. Siispä taas kerran palaan tuohon aikaan.
Kokkola tunnettiin vilkkaana kauppakaupunkina ja laivanrakennuspaikkana jo 1700-luvulla. Myös Pohjanmaan viljavarastot olivat hyvät ennen sotaa.
Mitä jäi sodasta käteen, kun se vuonna 1721 loppui? Tällä kertaa piipahdan Kaarlelan kirkkoherran, Jakob Chydeniuksen (Anders Chydeniuksen isä), mietteissä. Tekstiotteessani Jacob Chydenius käsitteli Kokkolan kaupungin tilannetta ikään kuin historiankertojan silmin. Hän kuvasi kaupunkimme ulkomuotoa Isonvihan jälkeen näin:
"Harvassa olevat talot, yksi siellä, toinen täällä olivat katottomat ja hajalle revityt. Tuskin oli täällä yhtään asukasta. Sillä porvaristo oli, mikäli päästä voi, paennut ja ne, joiden oli ollut pakko pysyä aloillaan, olivat väkivaltaisesti ja piinaten teurastetut. "
Kaupunkiamme ei oltu poltettu maan tasalle, vaikka tuhot olivatkin suuret. Sen sijaan koko kaupungin infrastruktuuri oli rappeutunut. Samoin useat porvarit olivat paenneet Ruotsiin tai sitten köyhtyneet tai kuolleet.
Sodan alkuvaiheessa vuonna 1714 oma sotaväki oli polttanut kaksi parasta laivaansa sekä yhden purren ja useita makasiineja. Lisäksi oma väki oli hävittänyt paljon muutakin tavaraa sekä ruokatarpeita. Kyseessä oli tietoinen poltetun maan taktiikka, etteivät viholliset hyötyisi näistä. Tällainen toiminta pakotti hyökkäävän osapuolen hankkimaan huoltoa kotimaastaan. Samalla se myös hidasti miehitystä ja esti hyökkääjää saamasta ruokaa, majoitusta tai kuljetuskalustoa. Sotilasjohto katsoi, että oli uhrattavaa omaa omaisuutta. Jos vihollinen saisi esimerkiksi viljavarastot nimiinsä, se käyttäisi ne itselleen ja tämän jälkeen sen lisäksi vielä myös kurittaisi väestöä. Valittiin pienempi paha ennen kuin vihollisjoukot saapuivat.
Toki tällaiset toimet aiheuttivat paljon henkilökohtaisia menetyksiä ja nälänhätää. Ja hyökkääjän strategiaan kuului myös tuhota lisää. Lopputuloksena oli täydellinen hävitys. Toki esiintyi monenlaista "keplottelua:" viljaa kätkettiin esimerkiksi kirkkojen lattioiden alle tai maahan kaivaen, mastoja irrottettiin aluksista ja kätkettiin, jotta niitä voitaisiin myöhemmin hyödyntää.
Kokkolan maistraatti ilmoitti 1722 hallitukselle, että kaupungista oli menetetty kaikkiaan 12 laivaa ja 9 suurta kuljetusalusta.
Isovihan loppuvaiheessa kaupungissamme oli peräti 138 autiotaloa. 23 taloa asutti köyhtynyt leskivaimo, vanha ja köyhtynyt ukko tai raajarikko, töihin enää kykenemätön. Taloja kaikkinensa oli kaupungissa alle kaksisataa, joten tuhon osuus oli hirmuinen. Myös Kokkolan (kaupungin) kirkko oli kärsinyt kovin. Urut, kellot ja muut koristeet oli turmeltu. Myös suurin osa kirkon akkunoista oli rikottu.
Kaupunki oli kaikkiensa kokenut kovia: raatihuone, koulu, tullihuoneet, mylly, vaakahuoneet vaakoineen, kaupungin kellari sekä muut julkiset rakennukset olivat menettäneet kattoja, permantoja, ovia ja uuneja. Samoin ikkunoita oli rikottu ja monenlaista muuta tavaraa ja koristetta tuhottu. Myös raatihuoneen kello oli rikottu.
Esimerkiksi vuonna 1714 kaupunginportilla oli vihollisen joukkoja ollut vastassa iäkäs viskaali Callström ja eräs vanha renki, anoen armoa kaupungillemme, ettei sitä ryöstettäisi ja poltettaisi. Miehet jopa lupasivat antaa pakkoveroksi kirkkotapulin sekä raatihuoneen kellon ja muutakin, jos vain kaupungin asukkaat säästyisivät ryöstöltä. Tämä ei kuitenkaan kasakoita miellyttänyt, vaan he surmasivat molemmat vanhukset portille.
Paljon on jäänyt pieniä yksityiskohtia tarinoissa eloon - huomioiden, että Isostavihasta on jo yli 300 vuotta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti