Kokkolan XXII Talviharmonikkaviikko käynnistyi tänään. Ampaisin kotisohvani kätköistä odottamaani tapahtumaan, nimittäin Kokkolan synty 1620- kaupunkikierrokselle. Nyt tätä kirjoittelen suoraan kierrokselta kotiin palattuani kohmeisin käsin, jotta muistaisin, mistä meille puhuttiin, mitä kerrottiin...Oivallista muistitreenausta tällainen ilman muistiinpanoja jälkikäteen kirjoittaminen.
Tapahtuman organisoi AjanKaiku - Kristiina Teerikangas ja Anette Kanthen. Talvinen tarina alkoi tuttuun tapaan Raatihuoneen portailta.
Tapahtuma oli - mikä parasta - täysin ilmainen. Meitä kiinnostuneita kuulijoita oli paikalla mahtavan paljon - varmaankin toistasataa!
Kokkolan kaupungin perusti Kustaa II Adolf. Se perustettiin 7.9.1620. Samana päivänä kuningas perusti kaksi kaupunkia ja oman kaupunkimme nimeksi tuli Gamla Karleby, koska se perustettiin aamupäivällä, Nykarleby sai nimensä, koska se perustettiin muutamaa tuntia myöhemmin. Perustettu kaupunki oli aluksi pieni, eikä se meidän mittapuumme mukaan juuri kaupungilta edes näyttänyt. Vähäiset talot olivat harmaita ja asukkaitakin vain kourallinen.
Jo kaupungin ensimmäinen raatihuone sijaitsi aika lailla samalla paikalla, kuin nykyinenkin raatihuone. Se rakennettiin 1634, koska kaupungissa tuli olla raatihuone. Tästä rakennuksesta ei ole säilynyt kuvia, mutta siinä kerrotaan olleen torni ja tornissa soittokello. Raatihuoneen edessä oli myös kaupungin kaivo, jonka vuoksi se oli keskeinen paikka.
Raatimiehet kokoustivat talossa raastuvanoikeuksissa. Siellä kokoontui myös raadit ja maistraatit. Rakennuksen kaupunginkellarissa kokoustivat säätyläiset iltaisin juoden olutta, viiniä ja mummaa. Raatihuoneella sai myös lukea valtakunnan ensimmäistä ilmestynyttä lehteä, nimeltään Post och Inrikes Tidningar.
Rakennuksessa oli kistu, eli vankikoppi. Sinne joutui pienistäkin rötöksistä. Oppaamme kertoivat meille mielenkiintoista tarinaa esimerkiksi naisesta, joka halveerasi anoppiaan ja joutui rangaistuksi. Tosin hän oli tuomiolle joutuessaan niin kovin juovuspäissään, ettei tuomion täytäntöön panostakaan meinannut tulla mitään.
Raatihuoneelta lähdimme leveänä kulkueena kohti Neristania pitkin Pormestarinkatua. Oppaamme kertoivat meille aluksi tarinoita pormestareista. He vaihtuivat tiuhaan tahtiin kaupungiin ensimmäisinä vuosina. Toisinaan pormestarit olivat hyvin vihattujakin, koska he määräsivät asukkaille maksuja. Ensimmäinen ponmestari kaupungissa oli parisen vuotta kaupungin perustamisen jälkeen valittu Eric Jönsson, jota kovuutensa suorastaan vihattiin. Joku jopa ampui hänen talonsa ikkunasta sisään eräänä yönä. Eric ei kuitenkaan loukkaantunut, mutta otti vinkistä vaarin ja muutti pois Kokkolasta jo kolmen virkavuoden jälkeen. .
Pormestari Erland Noreen asui Isonkadun kulmauksessa ja hänet tunnettiin ankarana miehenä. Hän kuitenkin sai läpi sen, ettei kaupunkilaisten tarvinnut viiteen vuoteen maksaa veroja. Noreen on saanut nimensä saavutustensa vuoksi muuten myös Pormestarinkadun kadunnimikylttiin.
Matka jatkui Suntin rannan lähettyville. Oppaat kertoivat meille tervan suuresta merkityksestä silloisessa Kokkolassa. Kaupunkiin oli määrätty rakennettavaksi kaksi metriä korkeat aidat kaupungin ympärille, niin sanotut tulliaidat. Joka ilmansuuntaan tuli tehdä portti, jotka tuli yöksi sulkea. Porteille määrättiin myös vartijat.
Meritulli sijaitsi nykyisen Puurokarin kohdalla ja siellä perittiin tullimaksu kaikesta kaupugin porteista laivoilla saapuvasta tavarasta. Myös tervatynnyrit tarkistettiin, ettei tynnyreihin oltu lisätty vettä jatkeeksi.
Muutoinkin jokaisesta kaupunkiin tullin kautta tuodusta "myötävästä ja syötävästä" piti maksaa pikkutulli.
Rantakadulla pysähdyimme keltaisen ison talon luokse. Tähän, silloiseen Kynzellin taloon, muutti merikapteeni Christian Henrik Snellman perheensä, esimerkiksi 7-vuotiaan Johanin kanssa. Vuonna Mutta pian Johanin äiti Maria Magdalena kuoli synnytykseen. Perhe eleli muutamia vuosia sukulaisten ja taloudenhoitajan turvin isän matkatessa maailmalla. Myöhemmin perhe muutti pois Kokkolasta, mutta J.V. Snellmannin tiedetään mielellään oleilleen Kokkolassa vielä nuoruusvuosinaankin. Nykyään tämä hieno keltainen talo tunnetaaan nimellä Snellmankoti.
Nousemme Suntin rannasta kohti Neristania pitkin Pakkahuoneenkatua. Näillä seuduilla roihuisi Kokkolan ensimmäinen suurpalo. Se sai alkunsa kuuman ja lämpimän alkukesän aikana 16.-17.6.1664. Ei tiedetä tarkalleen, mistä tuli sai alkunsa, ehkä päreestä, ehkä tervasta, mutta tuli levisi valtaisalla vauhdilla kova tuulen ja kuivuuden ansiosta. Koska talojen katot olivat joko olkea tai tuohta, tuli levisi niissä nopeasti, vaikka kekseillä yritettiinkin kiskoa kattoja alas. Eläimet määrättiin vapautettavaksi, jotta ne pelastuisivat. Ihmiset muodostivat ihmisketjun ja läheisestä Suntista rahdattiin vettä vähäisissä saatavissa astioissa ihmiseltä toiselle. Kuulostaa ihan ahdistavalta jo ajatuksenakin, Tämä ensimmäinen suurpalo oli hyvin massiivinen, ainoastaan kirkko ja muutama rakennus sen ympärillä säilyi. Muu kaupunki oli yksi suuri tuhkakasa.
Palon seurauksena määrättiin vesitynnyri joka talon portille, samoin kuin tikkaat ja palohaka. Tervaa ei suuren palovaaran vuoksi saanut polttaa kaupunkialueella. Järjestettiin myös palovartiointi, joka alkoi iltakahdeksalta ja päättyi aamuneljältä porvareiden toimesta. Kiertäminen kaupungissa oli haasteellista, sillä kaupungissa tuli vallita täysi pimeys iltakahdeksan jälkeen, edes kynntilöitä ei saanut polttaa. Pareittain kaupunkialueella kierrelleet vartijat toitottivat torvea tunnin välein merkiksi siitä, että paloa ei ollut havaittavissa. Myöhemmin siirryttiin soittamaan kelloa raatihuoneelta - sekin tunnin välein. Voi vain kuvitella, mihin ihmiset heräsivät joka yö..
Tulipalon seurauksena kaupunki sai ruutuasemakaavan, jonka on edelleen Neristanissa nähtävissä kaikessa selkeydessään 12 korttlein matkalla. Talojen pääsisänkäynnit määrättiin katujen puolille ja sisäpihoilla oli suojassa tilat eläimille.
Myöhemmin varakkaimpien talojen seinuksille ilmaantui palovakuutusmerkkejä., Haluttiin turvata, että tulipalojen koittaessa nämä talot säilyisivät, kun niitä varmemmin suojeltaisiin tulipaloilta ensimmäisenä. Mutta tietystikin heräsi myös närää - miksi suojella ensimmäisenä taloja, joila muutoinkin oli varaa ja vaurautta tulipalonkin koittaessa. Näitä palovakuutusmerkkejä on vieläkin siellä, täällä nähtävillä Neristanissa.
Saimme kuulla myös tarinoita siitä, kuinka Kokkola on ennen ollut koulukaupunki ja on sitä vieläkin. Oppaat kertoivat esimerkiksi Pienten lasten koulusta, joka oli jonkinmoinen välimuoto nykyisestä päiväkodista ja alakoulusta. Siellä opittiin monia hyödyllisiä taitoja, esimekiksi solmimaan kengännauhat.
Muita vanhoja kouluja Kokkolassa on olleet mm. Pedagogio 1600-luvulla, joka tosin tunnettiin poikakouluna. Koulu oli tunnettu kovasta kuristaan. Häärnösandinkadulla puolestaan on edelleen nähtävillä pieni ja idyyllinen Eva Blomin koulu Eva oli merimiehen tytär ja toimi ennen koulun perustamista kamarineitona Ruotsissa.
1600-luvun lopussa elettiin pikkujääkautta. Puhuttiin myös nälkävuosista vuosisadan viimeisten vuosien osalta. Kylmät ja sateiset vuodet vaikuttivat satoon ja kerjäläisiä oli liikkeellä. Ihmiset söivät koiria ja hevosia, jos niitä oli tarjolla, kun muuta ei ollut. Iso osa seudun ihmisistä menehtyi. Kuitenkin kaikkein kurjimmillakin katsottiin olevan ihmisarvo. Paremmassa asemassa olevan velvollisuus oli auttaa vähäosaisimpia.
1700-luvun alkupuolisko oli taas puolestaan Suomessa ja Kokkolassakin kovin sotien aikaa. Suuri Pohjan sota ja Isoviha, kuten tiedetään toivat seuduille venäläläisiä sotilaita, jotka pitivät majaansa nykyisen Kosilan alueella.
Ruoasta oli sotienkin aikoina iso pula. Ruoaksi hyödynnettiin kaikkea mahdollista käsille saatavaa - esimerkiksi Suntin rannassa laajasti kasvavaa vehkaa, jonka juuria käytettiin jatkeena leipää tehdessä.
Kaupunkiin levisi myös rutto. Siihen menehtyneet ihmiset tuli haudata 12 tunnin kuluessa nykyisen Katariinan kalmiston takaiselle kaupungin ulkopuoliselle alueelle. Haaste oli suuri, koska haudankaivajat olivat vähissä. Viidesosa silloisen kaupungin väestä menehtyi ruttoon. 500 ihmisestä kuoli noin sata. Ruttotartunnan saaneiden miesten tuli käyttää valkoista keppiä ja naisilla tuli lisäksi olla valkoinen liina suun edessä. Lisäksi ruttotalon ovenpielukseen tuli maalata musta risti merkiksi talossa ruttoon kuolleesta.
Oppaamme kertoivat myös mahtisuvuista, jotka elävät edelleen. Alexander Donner oli alun perin ruotsalainen, mutta otti ja rakastui kokkolalaiseen postimestarin tyttäreen, Anna Falanderiin. Anna oli Tukholmassa oleskellessaan tutustunut alkujaan Saksasta tulleeseen Alexander Donneriin. Pari asui perheen pikulapsivuodet Ruotsissa, mutta Alexanderin ollessa jo melko iäkäs, he muuttivat Kokkolaan. Alexander ei enää itse saavuttanut kovinkaan vahvaa asemaa Kokkolassa ikänsä vuoksi, mutta hänen jälkipolvensa tunnetaan sitäkin paremmin, esimerkiksi Anders Donner, joka kunnostautui Halkokarin kahakassa.
Kierros läheni loppuaan, kun saavuimme Laivurintalon kulmille. Meidät viluiset kuulijat kutsuttiin vielä lopuksi Laivurintalon pihapiiriin, missä meille tarjottiin kierroksen päätteeksi kuumaa kahvia ja edellisiltana itse leivottuja Chydeniuksen piparkakkuja. Voi, että kun ne maistuivatkin.
Kiitos hienosta kaupunkikierroksesta!:)
