lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannusjuna Kokkolassa

Juhannusta voi viettää monella tapaa. Illasta alkaen seurasin televisiosta suoraa Juhannusjuna-lähetystä  toisella silmällä. Nuorimmainenkin innostui ohjelmaa katsomaan ja juhannusyönä aamukahdelta huristelimme innoissamme seuraamaan kaupunkiin, kun Juhannusjuna saapui Kokkolan asemalle.



Juhannusjuna oli keskieurooppalaisen Arte-kulttuurikanavan ja Ylen  yhteishanke. Esikuvina oli norjalaiset Bergensbanen ja Hurtigruten, joista ainakin jälkimmäistä olen seurannut telkusta.
Juhannusjuna esitetään Suomen lisäksi ainakin Saksassa, Ranskassa ja Norjassa.

Television lisäksi ohjelmaa pystyi seuraamaan suorana radion lisäksi myös netissä. Twitterissä ja Facebookissa pystyi myös viestiä matkustajien ja toimittajien kanssa.

Juna starttasi Helsingistä perjantai-iltana klo. 18.52. Määränpäänä oli Rovaniemi lauantaiaamuna klo. 07.50.

Junamatkan ideana oli seurata juhannuksen viettoa  eri puolilla Suomea. Matkan aikana junassa kuvattiin matkustajia, kutsuvieraita sekä henkilökuntaa. Junaemäntänä toimi Ella Kanninen ja ravintolavaunussa matkustajia viihdytti idolini Iiro Rantala flyygelillä tulkiten.

Juhannusjunaan pystyi ostamaan lipun kuka tahansa. Tosin kamerat pyörivät vain kahdessa vaunussa.

Juhannusjuna pysähtyi kaikkiaan 11 väliasemalla matkan aikana. Tampere ja Kokkola saivat kunnian viihdyttää rautatieasemillaan junamatkaajia ja yleisöä puolen tunnin ajan.  Muissa paikoissa pysähdykset olivat lyhyempiä.

Väkeä Kokkolan rautatieasemalle alkoi kertyä jo hyvissä ajoin ennen junan saapumista. Koko asemalaituri parveili juhannuksen vastaanottajia. Heitä oli paikalla useampi sata.


Aseman tuntumaan oli loihdittu muutamia pieniä myyntikojuja, josta pystyi hankkimaan paikallisten yrittäjien tekemiä tuotteita  muistoksi matkalta; tauluja, grafiikkaa, koruja, käsinkudottuja vauvanvaatteita, harjoja...




Juhannusjuna saapui Kokkolaan täysin aikataulussaan 02.01.





Tunnelma oli kuin kesäyö parhaimmillaan. Useampia julkkiksiakin saattoi bongata - tässä kuvassa näkyy ainakin valkopaitainen Roman Schatz. Hänen vieressään näkyy olevan australialainen pariskunta, joka myös esiintyi suorassa lähetyksessä.


Kokkolan asemalla  junaemäntää oli vastassa Kaija Jestoi. Ohjelma painottui musiikkiin. Junan saapuessa asemalle Julia Hansson loihti harmonikallaan Kesäillan valssin.




Adara-yhtye vastasi popimmasta meiningistä. Kuvasta puuttuu flyygelillä säestänyt Ossi.



Yksi juhannusjunan erikoisuuksista oli Kokkolan aseman pihassa seisova flyygeli, joka kuljetettiin paikalle Helsingistä saakka.

Kokkolalaislähtöinen oopperalaulaja,  Anu Komsi esiintyi yhdessä Iiro Rantalan kanssa. Anu oli pukeutunut tämänkesäisen oopperaproduktion mukaisesti Kekkoseksi. Iiron rooli taisi painottua itärajan taakse.




 Juonnoista ja haastatteluista asemalla vastasi Ella Kanninen.




Paikalla oli myös Kokkolan matkailuoppaat pukeutuneina 1800-luvun roolihahmoiksi. Tässä  Raili Kultala lastenkoulun opettajan roolissa seuranaan Rantala ja Kanninen.



 Osa yleisöstä oli saapunut paikalle erilaisten tervehdyskylttien kera...


02.30 juhannusjuna jatkoi matkaa kohti rovaniemeä raiteelta kolme...



 Yleisö jäi haikeana vilkuttelemaan asemalaiturille.



 Juhannusjunan matkaan voi liittyä vielä uudemman kerran lauantaina 30.06.2012. Tällöin ohjelma lähetetään kokonaisuudessaan teemalla klo 8-21. Yle Areenasta sitä tietysti pääsee seurailemaan pätkittynä kuukauden ajan mistä vain ja milloin aikaa liikenee.Myöhemmin on luvassa myös tunnin jaksoihin pätkitty dokumenttisarja kesäisestä junamatkasta.

Ja mainittakoon, että pääsipä KokkolaKarleby-bloggaajakin poikineen näköjään pilkahtamaan Tv-ruudussa juuri ennen viimeistä kitaraduo esiintymistä. Ei tietenkään eturivistä, mutta vaalea villatakki vain viuhui, kun kamerani ikuisti tapahtumaa.:)))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti