lauantai 15. syyskuuta 2012

Kaupan ja kulttuurin yö Kokkolassa

 
Kokkolassa järjestettiin ensimmäistä kertaa Kaupan ja kulttuurin yö-tapahtuma eilen, perjantaina.
Iso osa keskustan liikkeistä piti ovensa auki aina 24.00 saakka.   Kävelykadun purjelavalla sekä Mediatalon aulassa riitti musiikkia moneen makuun, osa esiintyi myös kaupoissa, kirjastossa...

Sää ei ollut kaikkein suosiollisin, vettä ripotteli silloin tällöin ja tuultakin riitti tarpeeksi. Siitä huolimatta ihmisiä riitti kadunvarsilla, kaupoissa ja tapahtumissa. Pietarsaaresta saakka ihmisiä Kokkolaan kuljettanut bussi ei ollut saanut mahdutettua kaikkia halukkaita kyytiinsä, vaan osa joutui jäämään kotikonnuilleen...





Sadesää sotki ennen kaikkea muusikoiden kuvioita, sillä suurin osa esiintyjistä ei voinut esiintyä ulkoilmassa Purjelavalla. Arvokkaat soittimet eivät kosteasta tykkää, puhumattakaan soittamisesta kylmillä sormilla...

Esiintymisareenaksi päätyi siis läheinen Mediatalon aula, joka varmaankin ahtaudessaan verotti kuuntelijoita. Silti kaikkiin konsertteihin riitti väkeä.

Ihastuneena kuuntelin Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiturointia. Harmillisesti koko soittojoukkoa en saanut kuvauspaikaltani mahdutettua kuviin...Tässä kuitenkin sellisti Lauri Pulakka juontamassa ja orkesteria johtamassa.


Konserttimestari ja I-viulisti Reijo Tunkkari.


Joskus on kiva kurkistaa orkesteria hieman toisesta kuvakulmasta. Tässä alttoviulistin nuotteja...


Orkesteri esiintyi puolituntisen verran. Saimme kuulla mm. seuraavia lauluja; Höstvisa, Sanaton laulu, Kehtolaulu, pari sävellystä Wittingiltä, yksi Vivaldilta, ym...


Näppäillen...Taito ja huumori yhdistyivät:)


 
Konsertin jälkeen omat kiireeni taas sössivät seuraavan kuunteluhetken. Piti noutaa tässä välissä nuorimmainen soittotunnilta. Olin laskenut, että ennätän juuri sopivasti seuraavan esiintymisen alkuun.  Joopa -ope pitikin häntä 20 minuuttia kauemmin tunnillaan:/ Että sen vuoksi kuultiin Junioriharmonikkoja vain  1,5 kappaleen verran ja niin takarivistä, etten edes viitsinyt kameraa kaivaa esille...Lopussa soi  komeesti Smoke on the water.

Junioriharmonikat esiintyivät kuitenkin mainiosti ja Raimo Vertainen mustine hattuineen juonsi orkesterinsa kipaleet hupaisasti ja huumorilla kuten aina. Vieressäni seisoskelleet ihmiset kuuluivat kommentoivan, että kyllä Vertainen on tehnyt hyvää työtä:)
 
Seuraavaksi sitten kävelykadulle...Illan hämärtyessä väkeä tuli kadulle aina vaan enemmän. Ilmainen makkara näytti maistuvan monelle ja osa täytteli innoissaan arvontakuponkeja.


 
Vuoden terassikisan toistamiseen Kokkolassa voittanut Rosson terassi oli tosi kaunis syksyisessä kuosissaan ja hämärtyvässä illassa...


Karaokekaravaani-kisassa juonsi lasten karaokesarjaa BB-julkkis Sami. Lavalla omaa suoritustaan  tekemässä Jessica.


Sitten palattiin sisätiloihin. Kaustislaiset Näppärit esiintyivät. Tosin kokoonpanossa oli varsinaisten näppäreiden lisäksi vanhempia ja opettajia...Kansanmusa tarttuu aina jalan alle. Oma 10-vuotiaani supatti varsin vaikuttuneena korvaani "Huomaatko,ei lainkaan nuotteja!" 


 



Ja sisätiloista kiidettiin ulkolavalle. Idolsista tuttu Torsten Borg rohkeni esiintyä ulkolavalla. Hän esitti muutaman rauhallisen laulun. Eturivi oli massoitettu teinitytöillä.


 


Nuorimmaiseni innostui kuvaamaan tähteä:) 


Lopuksi Torsten jakoi nimmareita...


Katuvalot syttyivät illan hämärtyessä.



Liikkeissä kuulemma riitti väkeä. Ehkä sateinen sää myötävaikutti, että iso osa ihmisistä kuljeskeli kaupoissa...


Monet liikkeet olivat panostaneet myös visuaaliseen puoleen.



Monta hyvää konserttia jäi vielä kuuntelematta, kun nuorimmainen halusi jo kotiin...Kävelimme autoa hakemaan parkkitalosta. Läpikulkumatkalla totesimme, että kaupassa menossa oli  huutokauppa, joka vetikin väkeä hyvin...Jatkoimme kuitenkin matkaa...




Kotiin ajoimme vanhan kaupungin eli Neristanin kautta. Sielläkin olisi ollut tapahtumia; pihakirppareita, opastettu kiertokävely jne., mutta eipä sitä joka paikkaan repeä samaan aikaan. Neristanissa oli kuitenkin kaunis katuvalaistus koko illan päällä...
 

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Emme itse päässeet kyseiseen tapahtumaan kun 9kk tyttäremme menee nukkumaan aikaisin. Nyt sain tätä kautta maistiaisia tapahtumasta :)

    Toivottavasti tapahtuma järjestetään toistekin!

    VastaaPoista
  2. Hei, Ruska!
    Kiva, jos pilkahdus illan tapahtumista antoi vähän mielikuvaa.
    Ja täytyy myöntää että kyllä tällä seudulla on ihanan paljon taidokasta musaa!
    Veikkaanpa, että tapahtuma saa jatkoa vuoden kuluttua vielä suuremmalla volyymillä!
    -Kiviminna-

    VastaaPoista