maanantai 18. marraskuuta 2013

Eino- myrskyn pyörityksessä

Johan  on myrskyä pukannut täällä Kokkolan suunnalla!

Aamuviiden jälkeen heräsin ja nousin käpöttelemään. Ihmettelin unenpöpperöisenä,  kuka on sammuttanut olohuoneesta siellä aina öisin palavan valon...Tarkemmin tutkailtuani tajusin, että onkin sähköt pois.:/

Oli tosiaan melkoinen aamu. Aamuyön pimeydessä kaiveltiin talon kaikki taskulamput ja kynttilät esille. Ei ollut mikään  yksinkertainen homma sekään, kun ympärillä oli täysi pimeys...



Sähkön merkityksen nykyihmisen elämässä tajuaa vasta, kun sähköä ei ole. Jotta saimme aamukahvit, piti lähteä ensin  ulkovarastosta etsimään kaasupulloa ja siihen kuuluvaa retkikeitintä kaikkien muiden rojujen alta.  Ennen kuin keitin 15 vuoden tauon jälkeen  suostui toimimaan, sitä piti käsitellä varsin kovakouraisesti...Mutta kahvit saatiin lopulta...Totesin kotiväelle, että katsokaahan pihalla olevia koiriamme -niitä ei sähköttömyys hetkauta pätkän vertaa...



Kun olimme  kipaisseet huoltoasemalla ostamassa kanisterin täyteen bensaa siltä varalta, että sähköttömyys jatkuisi pitkäänkin (meillä onnellisilla on sentään aggrikaattori kaikkein alimmaisena varastossa...),  päätimme käväistä meren rannalla pällistelemässä myrskyä.




Olimme liikkeellä keskipäivällä. Pahimmat kuohut olivat jo menneet menojaan, mutta merivesi oli korkealla ja oudon ruskeaa -tuuli oli myllännyt meren pohjamutia myöten.



Paljon puita oli kaatunut tien yli. Joku ahkera oli käynyt niitä jo raivaamassa teiltä pois.




Metsikössä näkyi  tuulen tekemiä puutuhoja.



 Tästä säikähtäneenä oli ihan pakko  ajaa huristaa vielä omaankin metsään, jossa on harvennushakkuu käynnissä. Pelkäsimme  jo hetken pahinta -  että  koko metsä olisi kumossa.  Onni onnettomuudessa - löysimme yhteensä vain kolmisenkymmentä myrskyn mukiloimaa puuta.





Sähköt olivat meidän taloudessa pois reipaat 7 tuntia. Nettikään ei toiminut koko päivänä... Ja edelleen vain silloin tällöin...Iltayhdeksältä vielä televisio sammui koko kylästä. Siinä ennättää jo moneen kertaan miettiä, miltä tuntuu tyhjentää täysi pakastin sulaneista lihoista tai tarkeneeko enää illalla pesulle kylmään veteen...
Onneksi talossa on sentään varaava takka ja leivinuuni!


Rannikkoseudulla myrskyn silmä oli Kalajoki-Kokkola-akselilla. Esimerkiksi junaliikenne Seinäjoen ja Ylivieskan välillä avautui vasta illalla. Kaikkiaan ilman sähköjä oli reippaat 100 000 ihmistä...





LÄHTEET: Yle.fi. Eino alkaa hellittää otettaan perämerellä. [http://yle.fi/uutiset/eino_alkaa_hellittaa_otettaan_peramerella/6938580] Luettu 17.11.2013.

Ilmatieteenlaitos. Paikalliset säähavainnot. [http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/kokkola?parameter=21&map=weathernow&station=101661] Luettu 17.11.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti