sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pönttöpuuhissa

 

Paikallinen metsästysseura sai päivän ajaksi lainalle melkoisen värkin; nimittäin linnunpönttösorvin.

Tämä kapine oli lainassa Maalahdesta paikalliselta metsästysyhdistykseltä eli Malaxnejdens Jaktvårdsförening

Homma alkoi siitä, että muutamia tukkeja lahjoitettiin urakkaa varten metsästäjien toimesta.  Puita oli hyvin monen kokoisia. Isommat linnut vaativat melko jykevän kokoiset asunnot, joten meinasipa olla haasteellista löytää  metsästä valmiiksi kaatuneita tarpeeksi isoja puita!
 
 

Pöllit sahattiin moottorisahalla sopivan mittaisiksi pätkiksi.



Vempele oli traktorivetoinen. Konetta ohjasi muutama heppu, joiden tehtävänä oli asettaa pölkky koneeseen ja sorvata koneen avulla siihen reiän. Pohjaan asti ei porattu, lattiaosa jäi siis kiinteäksi, ettei se myöhemmin tipahda vanhetessaan  pohjasta auki.


 
Kone sorvasi pöllin poikineen  tosi näppärästi. Jälki oli siistiä. Sorvissa oli useamman kokoisia teriä, jotta mahdollistui pönttöjen tekeminen monen kokoisille linnuille.


 

 
Traktori pyöritti hydraulipumppua...

 
Tässä koko värkki komeudessaan.

 
Terä pysyi koko ajan paikoillaan, pölkkyä liikuteltiin hydraulisesti. Yhden pölkyn sorvaamiseen kului aikaa keskimäärin 5-10 minuuttia.


 
Oli hieman ongelmallista,miten saadaan pönttöihin lentoaukot. Lopulta päädyttiin siihen, että pienemmät pyöräytettiin auki poralla, isommat aukot kuviosahalla.
 
Poratut pöntönalut kiikutettiin katoksen alle odottelemaan katon naputtelua paikoilleen.
  
 


Löytyipä joukosta muutama valmiiksi kuorittukin luomus...Nämä oli  saatu sahalta jäämätavarana...
 



 Tässäpä näitä uusia asumuksia. Toivottavasti täältä löytyy pönttö niin telkille kuin pienemmillekin lintusille:) Toinen iso urakka on vielä edessä, ennen kuin pöntöt ovat kunniakkaasti puihin kiinnitettyinä ympäri metsikköjä!
 

 
 
LÄHTEET: Malaxnejdens Jaktvårdsförening. [http://malaxnejdensjvf.malax.fi/?page=information] Luettu 23.3.2014.

3 kommenttia:

  1. Hei, olipas mielenkiintoinen juttu tuosta sorvauksesta. Minulla on muutama kysymys asiasta, keneen voisin ottaa yhteyttä asiasta?

    Terveisin,

    Kähmy
    kahmy@kahmy.com

    VastaaPoista
  2. Hei,
    sen verran aikaa on kulunut tuosta sorvauksesta, etten enää muista, minkä niminen henkilö kanssamme asioi. Tästä alla olevasta linkistä, joka on vuodelta 2014 saattaa löytyä jokunen asiasta enemmän tietävä!
    https://www.metsastajaliitto.fi/node/690

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta, eiköhän noilla jo löydy! :)
    Terveisin,

    Kähmy

    VastaaPoista