lauantai 9. toukokuuta 2015

Äitienpäivää!

Aurinkoista äitienpäivää!
Tänä aamuna olen urheasti jo ihan itse kiskonut lipun salkoon. Isäntä kun on töissä...



Tämän keltakukan sain kuopuksen äitienpäiväjuhlassa. Pienessä kyläkoulussa  on tapana, että perheen nuorimmaisen lopettaessa alakoulutaipaleensa äiti saa kukkasen. Puoliso tosin uhitteli kotiin päästyämme, että mistäs he tietävät, oliko  tämä viimeisemme:=) Tänä vuonna meitä oli neljä loppusuoralla olevaa äitiä.  Haikeaako? Ehkä hieman, onhan tuota koulumatkaa taivallettu meidän perheestä kaikkinensa kolmentoista vuoden ajan toisen pojan eskarivuosi mukaan lukien...Samaa koulua on käynyt jo poikien isä, isoisä ja isoisänisä...Verrokkina maailman muuttumiseen: poikien isoisoisän kerrotaan olleen koulun kanssa katsomassa uuden radan varressa, kun ensimmäinen juna puski siitä ohi. Kun nuorimmaiseni lopettaa alakoulunsa, halkoo kyläämme uudenkarhea kaksoisraide...




Tällä  kertaa muutama hupaisansuloinen muisto vuosien takaa  oman äiti-matkan varrelta...Näitä tarinoita olisi  tallennettuna pilvin pimein, mutta muutama helmi tällä kertaa riittäköön:)

Poika 4 v palasi tohkeissaan kalastusreissulta muovipussi pullollaan ahvenia. Kiiruhdin vastaan ihmettä taivastelemaan. Kaksikielisellä  lapsella tuppaa joskus sanat sekoittumaan.  Tällä kertaa fisk kääntyi joksikin ihan muuksi.

        " Äiti, äiti, mulla on viskiä pussissa..."
          Petyinkö? Nooo...:)

                                            ♥ 
Äidin ja pojan 6v syvällinen keskustelu aamutuimaan:

         Poika: Suudellaanko?
         Äiti: No joo.
         Poika: Kun tytöt haluaa pussata poikia, niin niitten täytyy vaihtaa nimeä.
         Äiti: Ai, sukunimeä? No, haluakkos sä pussata tyttöjä?
         Poika: Ei, mutta mäkin haluaisin vaihtaa sukunimeä.
         Äiti: On yleisempää, että nainen muuttaa naimisiin mennessä sukunimeään, mutta kyllä
         mieskin periaatteessa voi niin tehdä.
       Poika: Ootko säkin naimisissa?
       Äiti: Oon.
       Poika: Ootko säkin vaihtanut nimeä?
       Äiti: Oon.
       Poika: SÄ oot siis naimisissa ja siinä sä vaan seisot!

                                          ♥ 
          4-vuotias oli luvattu isin viereen nukkumaan.
               
          Poika: Äiti, mä en voi nukkua, kun isi kuorsaa niin lujaa.         
          Äiti: No, koita nyt vaan mennä sinne sänkyyn.
          Poika: Ei,emmä voi, kun se kuorsaa niin lujaa.
          Äiti: No, mee sinne sänkyyn ja pukkaa isiä ja sano, ettei saa kuorsata niin lujaa.
          Poika lähti uudelleen makuuhuoneeseen tyytyväisenä saamistaan neuvoista. Kului
          muutama minuutti, kun hän tuli itkien ja neuvottoman näköisenä takaisin:
          Poika: Mutta kun mun päiväkodissa sanottiin, että ketään ei saa pukata...
                                            
                                              ♥
                                              
Ehdottoman tärkeitä ja oleellisia kysymyksiä 4-vuotialta äidille, jonka oletetaan tietävän kaikki:
  • Äiti, mistä tämä kaikki maa on tullut?
  • Äiti, milloin on milloin?
  • Äiti, miksi miehet ei maalaa kynsiä, mutta ne maalaa taloja?
  • Äiti, miksi vesi on märkää?
  • Äiti, voiko joulupukit kuolla?
  • Äiti, miksi pöllö ja kummitus sanovat molemmat huhuu?
  • Äiti , ollaanko me olemassa oikeasti, vai onko tämä vain satua?
Olisiko vinkkejä, mitä olisi oikeaoppisesti pitänyt vastata?:)

 
                                             ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti