keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Suomen sodan tapahtumia Kälviän Rytilammella ja Tikkasen talossa


Kesäinen tervehdys ruusujen saarelta Gotlannista! Siellä vilisi paljon mielenkiintoista historiaa keskiajalta saakka, mutta tällä kertaa keskitymme kuitenkin  oman seudun paikallishistoriaan...

 Ajelulla joskus kesäkuussa  Kälviän Ridantiellä pyydän äkisti kuskia toppaamaan. Huomaan nimittäin sivusilmällä tien varrella K H. Renlundin museon  pystyttämän  muistoinfokyltin. Pakko päästä kurkkaamaan, mitä keskellä metsätaivalta on joskus tapahtunut...



Muistotaulusta selviää, että paikan tarkempi nimi on Rytilampi. Tätä tietä marssivat venäläiset sotajoukot 24.-25.9.1808 Suomen sodan aikana Alavetelistä kohti Kälviän kirkonkylää. Ruotsin sotaväki, suomalaisten etujoukot, kuitenkin yllättivät heidät.


Syntyi tulitaistelu ja vihollinen pääsi etenemään jo vain kahden kilometrin päähän Kälviän  kirkosta. Rintamalinjat  kuitenkin pääsivät vakiintumaan Rytilammen pohjoispään tienoille lammen laskuojan molemmin puolin. Venäläisten joukot olivat ryhmittyneet lammesta tulevan ojan eteläpuolelle,  puolustajat pohjoispuolelle.


Venäläisten hyökkäykseen oli syynä sekä ruokavarojen hankkiminen pakko-otolla että valmistautuminen vastapuolen joukkojen saartamiseen.

Kenraalimajuri Hannu Henrik Gripenberg sai seuraavaksi päiväksi paikalle apujoukkoja, jolloin kolmituntisen taistelun jälkeen venäläiset joukot olivat pakotettuja irtaantumaan. ja vetäytymään kohti Alaveteliä. Tappiotiedoista ei ole jäänyt tarkempia selvityksiä.




Gripenbergin toiminnan ansiosta Kälviän kirkonkylä säästyi tuholta ja asukkaat pakko-otoilta. Gripenberg tunnetaan yhtenä Suomen sodan  huomattavimmista sotapäälliköistä ja hänet ylennettiinkin myöhemmin armeijan ylipäälliköksi. Aikalaisten kuvausten perusteella Gripenberg oli oikeamielinen mies ja pystyvä päällikkö.


                                      

Infotaulun toiselta puolelta luen mielenkiintoisen kertomuksen. Taulussa kerrotaan, että kälviäläiset joutuivat keskimäärin melko vähän kahakointeihin venäläisten kanssa. Kuitenkin Suomen sodan aika koettiin sielläkin turvattomuuden aikana. Viholliset pelottelivat, uhkailivat ja ryöstelivät väestöä ja pyrkivät näin lamauttamaan  asukkaiden vastarintaa.
Paikalliset talonpojat nousivat kuitenkin rohkeasti suojelemaan kotiseutuaan ja perustivat  vartiopaikkoja pitäjänteiden ja rantateiden varsille. Venäläisten joukkojen vartiopaikkoja tosin oli samojen teiden varsilla.

                                 

Tilanteet saattoivat yllättää  paikalliset asukkaat äkisti. Silloin saattoivat naisetkin joutua tositoimiin. Tikkasen talossa Kälviällä asui nuori nainen Suomen sodan aikoihin. K.A. Castren on kirjassaan "Muistelmia vuosien  1808-1809 sodasta" kuvaillut tuota nuorta naista seuraavasti "...joka oli kuntonsa, kauneutensa rotevuutensa ja rohkeutensa ansiosta tyttöjen parhaita."
Tikkasen taloon kerrotaan saapuneen peräti kolmikymenpäinen venäläissotilaiden joukko rosvoamaan ja ryöväämään taloa. Yksi venäläisistä kiipesi talon kattoon ottamaan leipähäkistä leipää, jolloin talon isäntä suivaantui. Venäläiset sotilaat uhkasivat  isäntää väkivallalla. Isäntä jatkoi uhmaamistaan moittien venäläisiä hävyttömiksi. Viholliset päätyivät hakkaamaan isäntää, joka hädissään päästi itkun ja huusi apua.
Kekseliäs talon tyttö kuuli isänsä avunhuudot ja riensi paikalle. Tytön kerrotaan siepanneen lämpiämässä olleesta tuvan uunista halon, jonka toisessa päässä paloi tuli. Tyttö kävi rohkeasti vihollisia päin mätkien korville palavalla halolla. Venäläiset säikähtivät moista ja pötkivät pakoon! Naisenergiaa parhaimmillaan.:)





LÄHTEET:

Taistelut Suomen Sodassa vuosina 1808 ja 1809. [http://www.elisanet.fi/apila/SP/03.TST.htm]  Luettu 6.6.2015.

73000 päivää. Suomen sodan erikoisnumero. Tapahtumia Keski-Pohjanmaalta 200 vuoden takaa. K.H. Renlundin museo. 2008. Pdf-tiedosto. [https://www.kokkola.fi/palvelut/.../73%20000%20päivää.pdf] Luettu 7.6.2015.

2 kommenttia:

  1. kävin katsomassa Jäniksen vuosi -näytelmän Tankarissa, ja oli upea elämys! kokkolassa on kyllä hyvä tarjonta hyvätasoisia kesätapahtumia. toivottavasti tankarissa järjestetään kesäteatteria myös ensi kesänä.

    VastaaPoista
  2. Totta!
    Kokkolassa on ihanan rikasta ja monipuolista (+laadukasta) kulttuuritarjontaa. Tankarin kesäteatteri jäi minulta tänä kesänä väliin. Peukutus täältäkin ensi kesän teatteritarjontaa silmällä pitäen:)

    VastaaPoista