Meidän kylällä roihuaa tänäkin pääsiäisenä kunnon pääsiäiskokko! Nuorimaiseni on kyhännyt sitä kasaan neljän kaverinsa kanssa jo useamman viikon. Täytyy sanoa, että kokon kasaaminen on käynyt kunnon kuntoilusta!
Pojat nimittäin innostuivat, kun vinkkasin, että naapurin isäntä varmaankin olisi mielissään, jos pojat raivaisivat sitkeästi ojan varresta esiin puskeneet puut ja pensaikot kokkovärkiksi. No, myönnän, oletin, että innostus kestää korkeintaan päivän, pari. Vaan vielä mitä - pojat ovat iltojensa iloksi rehkineet ja huhkineet kunnolla. Siellä on pokasaha laulanut ja kirves paukannut vinhaa vauhtia. Uskoisitteko että alla olevan ojan koko reuna molemmin puolin oli puiden peitossa...
Useampi veikkasi että kokko ei taida syttyä, kun se on täynnä märkiä puita. No, pojat etsivät vielä kokkoonsa kasan kuusen havuja sekä viisi vanhaa joulukuusta:) Alle virittivät kunnon nuotion. Ja niin vaan syttyi!
Tuli. Siinä on jotain hyvin alkukantaista voimaa. Jopa nykyajan ihminen on innoissaan, kun tuli lupaavasti syttyy.
Meitä oli kokon ääressä koko naapuruston väki. Juttu luisti ja itsellenikin ilta oli virkistävää vaihtelua. Kun kokko hiipui, me vanhempi väki poistuimme paikalta. Nuori polvi jäi iltaa istumaan kokon äärelle raahaamiinsa rantatuoleihin:)))
Tätä tekstiä kirjoittaessa isompi poika lähetti minulle videoviestin Ylivieskan palavasta kirkosta. Se hiljensi. Olen tehnyt sen verran monta päivitystä kirkoista, että uutisen luettuani tunsin voivani pahoin. Toivottavasti saavat edes jotain arvokkaista esineistä pelastettua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti