Kokkolan tulipalot, osa 1. Ensimmäinen iso tulipalo

Kokkolassa on kautta aikain ollut kaikkiaan kuusi isoa tulipaloa. Tämän ajan ihminen käsittää tulipalolla yleensä yhden kohteen palamisen, entisaikoina kaikki tapahtui suuremman kaavan  mukaan. Ei puhuttu vain yhdestä talopalosta, vaan  samaan syssyyn tuppasi tuhoutua koko talokanta...

Ensimmäinen hurja palo koettiin 16.-17.6.1664 kesäisenä yönä. Tuomiokirjoihin on tallentunut merkintä, jonka mukaan palo sattui 17.6. klo 11. No, kun tuli riistäytyy käsistä, se ei ole mikään pikainen tapahtuma. Ehkä tuli on ollut aamupäivän aikana hurjimmillaan. Tulipalo tuhosi lähes koko silloisen kaupungin.

"Kaikki se, mikä 44 vuodessa oli uudisasukkaitten toimesta rakennettu, kerätty ja koottu, tuhoutui yhtenä yönä  tulipalon takia ja kaupunki muuttui tuhkaksi. Vain kirkko ja muutamat sen ympärillä olevat talot säästyivät.". Näin kirjoitti maisteri Jacob Chydenius väitöskirjassaan  "Om Gamble Carleby" vuonna  1754.

Palosta ei harmillisesti ole tallentunut juuri mitään tietoa. Palon jälkeen on ollut varmaan tärkeämpääkin tekemistä kuin kirjoitella tapahtunutta kirjoihin ja kansiin.

Onnekkaasti noin 10 vuotta aikaisemmin rakennettu kirkko sekä sen ympärillä olleet talot pelastuivat tulen ahnailta liekeiltä. Esimerkiksi pedagogiotaloa ei onneksi ollut vielä rakennettukaan tuolloin!

Ei ole jäänyt tietoa siitä, mistä palo sai alkunsa. Talot olivat tuolloin tiheästi rakennettuja puutaloja. Kattojen rakennusmateriaaleina käytettiin malkoja eli painoina katolla pidettyjä pitkittäisiä puita, sekä olkia ja tuohia, jotka olivat erittäin tulenarkoja. Malkakattojen hyötynä oli  se, että palon sattuessa ne saatiin vedettyä keksillä katolta alas ja kaadettua päälle vettä. Avotulen kanssa oltiin paljon tekemisissä. Tavallisin valaisin oli päresoihtu.   Savupiiput oli alkeellisesti muurattu vain mullalla ja savella. Sade huuhteli muuraukset nopeasti pois.  Sammutusvälineistö oli vaatimatonta. Jonkinlaisia  paloruiskuja tiedetään jo tuolloin olleen. Ei ole säilynyt tietoa siitäkään, menetettiinkö suurpalossa ihmishenkiä, kuoliko eläimiä. Kenties.

Mitä tästä ensimmäisestä tulipalosta opittiin? Ihmiset oppivat kiinnittämään huomiota palosuojeluun. Leivinuunin lämmittäminen kesäisin kuusipuilla kiellettiin, koska kuusi räiskyy palaessaan ja kipinät saattoivat sinkoilla vaarallisesti.  Kuumina kesäpäivinä leipoville lankesi erityisen haasteellinen urakka: ennen kuin  taikinahommiin  saattoi ryhtyä, tuli huolehtia, että oman tuvan harjalle nostettiin vedellä täytetty tynnöri. Kaupungin alueella kiellettiin tervan  keittäminen ja lämmittäminen. Hampunkehrääjät puolestaan eivät enää palon jälkeen saaneet tupakoida työtä tehdessään.  Tervatut laivatouvit - siis hamppuköydet, joita  aikaisemmin oli kuivattu saunoissa, jouduttiin nyt kuivattamaan jossain muualla.  Jokaisen talon portin pielessä  tuli  pitää jatkuvasti täysinäinen vesitynnöri. Talojen varustuksiin täytyi myös hankkia palohaka ja tikapuut. Asukkaille tuli velvollisuudeksi myös öiset palovartioinnit. Vuonna 1667  määrättiin, että kahden porvarin tuli kulkea  vartiossa kunkin vuorollaan kello kahdeksasta illalla kello neljään aamulla.

Maanmittari Johan Persson Gedda laati kaupunkiin  renessanssin ihanteita noudattavan ruutuasemakaavan. Keskuksena oli Raatihuoneen tori. Saman kaavan  rakenteita on edelleen havaittavissa Neristanin alueella.

Voi vain kuvitella mielessään sen sekasorron, mikä palosta aiheutui. Hätä ja huoli. Koko omaisuus oli vaarassa kadota tuhkana tuuleen. Varmasti palon sammuttamiseksi tehtiin niin paljon kuin voitiin. Ihmiset juoksivat ämpäreineen ja kantoivat vettä liekkeihin. Ehkä organisoitiin jopa jonkinlainen ketju Suntista palopesäkkeisiin, jotta veden kanto olisi ollut nopeampaa. On täytynyt olla voimattomuuden ja avuttomuuden tunne, joka on kasvanut kasvamistaan, kun palo on levinnyt rutikuivista katoista viereisille. Pakokauhu lienee tarttunut myös eläimiin: lehmät, siat, hevoset, kanat...Asukkaat ovat varmaan hädissään aukoneet tallien  ovia ja veräjiä, jotta eläimet säästyisivät tulen kidalta. Eläimet on ollut pakko päästää irti. taloista on yritetty pelastaa kaikki mahdollinen, mutta mihin nekään tavarat käsistään laskisi, ettei tuli ahmaisisi niitäkin? Kuka katsoi lasten ja sairaiden  perään?

Jo ennen paloa joka kevät vapun tienoilla valittiin erityinen palolautakunta, jonka tehtävänä oli uunien, kattojen ja savupiippujen tarkistaminen. Lautakunnan velvollisuutena oli välittömästi repiä alas kaikki  epäkuntoinen. Ensimmäinen maininta lautakunnasta löytyy vuodelta 1664.

Palon jälkeen alkoi sinnikäs jälleenrakentaminen. Uusista taloista tehtiin kaupunkimaisempia ja  hieman suurempia. Onneksi aika oli taloudellisesti hyvää. Suotuisat tervakaupat muihin maihin ja laivanrakennus piti talouden kasvussa.

LÄHTEET:

Anders Chydenius säätiö. [http://www.chydenius.net/historia/kuvagalleria/kuvasivut/maisemia13.htm] Luettu 7.5.2017.

Annikki Wiirilinna. Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/] Luettu 6.5.2017.

Palolaitos ja porvarikaarti. Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2, s. 141.

Nimen alkuperä. [http://fi.meteotrend.com/city-article/107071/] Luettu 6.5.2017.

Suuri tulipalo. Kokkola.fi. [http://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/varhaisvaiheet/ristirannan_kyla/suuri_tulipalo/fi_FI/suuri_tulipalo/] Luettu 6.5.2017.