Edellisessä tulipalopostauksessa elettiin Kokkolan ensimmäistä suurpaloa 1600-luvulla. Se jäikin onneksi sen vuosisadan ainoaksi isommaksi tulituhoksi kaupungissamme. Mutta aikain kuluttua tuli uusia tulituhoja.
Kokkolan porvareilla oli keskimääräistä suurempia viljelysmaita käytössään verrattuna monien muiden kaupunkien porvareihin. maanviljelijöillä oli tietysti käytössään myös riihiä viljan kuivaukseen. Tiedetään, että Kokkolassa kehkeytyikin ainakin kaksi tulipaloa, joiden alku oli riihissä. Nämä palot tapahtuivat peräkkäisinä vuosina 1666 ja 1667. Molemmissa tapauksissa riihet olivat päässeet kuumenemaan liikaa. Vuonna 1675 roihahti tulipalo liikkeelle eräästä pajasta.
Kaupungin asemakaava vuodelta 1665. Kuva lainattu täältä.
Olavi Sundelin piikatyttö tyri melko lailla puolestaan vuonna 1695. Piikanen meni talon kellariin. Hän oli ajan tavan mukaan pistänyt palavan päreen suuhunsa, kun kädet olivat täynnä kaikenlaista muuta kannettavaa. Päreen tehtävänä oli valaista hämärää reittiä. Päreitä käytettiin yleisesti valaisimina niin tupa- kuin navetta-askareissakin. Tällaisella huolimattomalla tulenkäsittelyllä hän sai aikaiseksi tulipalon. Palossa vaurioitui kauppias Sundellin talon katto niin pahoin, että katto ja myös osa seinistä piti repiä alas. Piikatytön alulle saattamaa tulipaloa pidettiin sen verran vaarallisena, että palon vuoksi "läpättiin" oikein suurella kellolla lyöntejä.
Yleensäkin palojen syttymissyinä tai riskitekijöinä olivat liian matalat tai huonosti rakennetut savupiiput tai niiden puuttuminen kokonaan. Tonteilla myös poltettiin tervaa ja pikeä ja taloissa oli käytössä suorahormisia leivinuuneja, jotka olivat paloturvallisuusriski kesällä etenkin tuulisella säällä. Myös kattopalojen vaara oli suuri.
Tuulen mukana saattoi lennellä kipinöitä tai palavia puunkappaleita useampaan lähekkäin olevaan taloon. Tuhojen laajuus oli usein kiinni tuulen suunasta ja voimakkuudesta.
Kokkolassa tapahtui tulipaloja myös sotien vuoksi. Sodankäyntiinhän usein liitetään ns. poltetun maan taktiikka. Palonsuojelun kannalta sodanajan tulipaloissa on kokonaan erilainen problematiikka, koska yleensä on kysymys mitä suurimmassa määrin tahallisuudesta ja pyrkimyksestä aiheuttaa mahdollisimman suurta tuhoa. Tämän vuoksi sodissa myös valitaan ja kehitellään kulloinkin parhaiten sopivat tuhovälineet. Puukaupungeissa tulipalo sai nopeasti aikaan suurta tuhoa.
Isonvihan alettua 1714, poltti maan oma armeija kaikki kaupunkimme satamassa olleet laivat. Tämän lisäksi armeija poltti myös Ryövärinkarin pikiruukin sekä Suntin varren ranta-aitat ja kruununmakasiinin. Muutoinkin julman Isovihan aikana kaupunki joutui isojen hävitysten kohteeksi ja suurin osa tonteista oli autiona. Monet rakennukset oli joko siirretty venäläisten leiriin, tuhottu tai käytetty polttopuuna. Tulliaitakin ja tonttien väliset aidat oli poltettu, koska miehittäjät kylmissään polttivat kaiken, minkä irti saivat. Paikalliset avotakkaiset tuvat olivat heille kylmiä.
Pikkuvihan aika ei ollut Kokkolassa yhtä hurja, mutta tämän sodan aikana 1742 sattui suuri tulipalo, josta enemmän seuraavan osan yhteydessä!
LÄHTEET:
Risto Suikkari. Paloturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa - historiasta nykypäivään. Lisensiaattityö. Oulun yliopisto 2007. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514286995.pdf] Luettu 13.7.2017.
Annikki Wiirilinna. Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/] Luettu 7.5.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti