sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Suojaksi synnyinmaan. Lohtajan miesten sotaanlähtöpaikka

Kesäpäivä. Ajan autollani pitkin Väliviirteen kylätietä. Tarkoituksena on parkkeerata auto Väliviirteen  suljetun koulun pihaan. Taajama-alue loppuu. Ajan  takaisin. Ja sitten vielä kerran takaisin. Nyt löydän. Rakennus, joka on palvellut kyläkouluna oli mielestäni vanhan kauppakiinteistön näköinen, en tunnistanut kouluksi. No, aina oppii. 

Koulun  pihan laidasta löydän etsimäni. Siellä on muistomerkki kivipaateen liitettynä. 



"Suojaksi synnyinmaan
Lähtivät Lohtajan miehet tältä paikalta  16.6.1941."

Teksti on hieman epäselvä, mutta luulen lukeneeni sen oikein. Talvisotahan katsotaan alkaneeksi 25.6.1941.  Tältä paikalta siis miehet lähtivät Jatkosotaan. Voi vain kuvitella kaihontäytteisen, pelkoa täynnä olevan jotenkin hartaan tunnelman. Hetki on ollut pysäyttävä. Jälkeen on jääneeet tutut kunnaat, pellot ja rakkaat. Edessä on odottanut suuri tuntematon. 


Jotenkin hienoa jälkipolvile, että muistomerkki on sattunut  olemaan juuri koulun pihassa, jossa sitä ovat voineet katsella koululaiset jo kymmeniä vuosia. Muutoin historian vaiheet niin herkästi vaipuvat unohduksiin.


Muistomerkin viereen on  istutettu Suomi 100-juhlavuoden  kunniaksi niin sanottu tulevaisuuden kuusi 2017.





2 kommenttia:

  1. Hei, kiitos näistä mielenkiintoisista kirjoituksistasi, historia kiinnostaa ja olen saanut uutta tietoa lähialueen tapahtumista. Näissä tämän artikkelin kuvissa on kyllä mielestäni Väliviirteen koulu, joka on lakkautettu jo kauan sitten. Kasitieltä kun lähdetään Viirretietä Kannukseen päin niin heti on Alaviirteen pieni kylä, ja Väliviirre on n.15 km päässä Kannuksen suuntaan. Molemmat ovat entisiä Lohtajan sivukyliä, nykyään Kokkolaa.

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos, huomasin saman itsekin, tuli lapsus, käyn muuttamassa:) Mut historia on kyl ihanaa...
    Minna

    VastaaPoista