Taas tultiin jouluun, lauletaan joululaulussa. Koulussa vietettiin päättäjäispäivää perjantaina. Loma tuntui ainakin itselleni tulevan todella tarpeeseen. Syksy on ollut hyvin hektinen töiden osalta. Mutta jälleen kerran totean, että kasvatustyö on itselleni se THE JUTTU. Enpä tiedä toista ammattia, jossa palautteen - suuntaan jos toiseen, päivästä riippuen, saa näin suoraan. Kun tulin aamulla töihin, löysin pöydältäni mm. tämän lappusen.
Siinä hyytyy kaikki muu lahjaksi saatu. Lapsen omin käsin kirjoitettu, vihonreunasta rääpäisty lappunen on niin aito. Kävin halaamassa tämänkin oppilaan ja hänen silmänsä loistivat koko koulupäivän ajan. Ihan paras kiitos!
Äidin kanssa vein isän puolen sukuhaudoille jo ajoissa kynttilät. Se on jokavuotinen päivän reissu Etelä-Pohjanmaalle, josta en halua tinkiä. Lunta vain oli haudoilla niin paljon, että olin polviani myöten märkä. Äidin kanssa käytiin myös nauttimassa paikallisessa ravintolassa jouluateria ja vielä myöhemmin istuskelimme huoltoaseman kahvilassa. Mielettömän ihanaa katsella oman lapsuuspaikkakunnan ihmisiä. Suurinta osaa en enää tunne. Olen ollut lapsuuspaikkakunnaltani pois jo 35 vuotta. Aika tekee tehtävänsä. Silti sinne edelleen on joku side, vaikkei läheisiä siellä enää asukaan.
Minulla oli tänä vuonna visio aloittaa joulusiivoukset hyvissä ajoin. En ole koskaan pitänyt siivoamisesta, se on vastentahtoinen pakko. Toki fiilis siivouksien jälkeen on silti ihana. Siippa panikoi aina, saanko aatoksi kaikki valmiiksi, kun sukunsa tulee perinteisesti meille aattoa istumaan. Esitin siipalle vastakysymyksen:
-Onko yhtenäkään aattona ollut mulla hommat kesken, kun vieraat on saapuneet?
Siippa oli ihan hiljaa.:) Eipä tosiaan oo,. Olen valmis puskemaan vaikka vuorokauden ympäri, jos tuntuu, että jokin homma on kesken.
Tänä vuonna olinkin itseeni tyytyväinen, että hommat tuli aloitettua ajoissa. Yllätysmomentit nimittäin voivat mullistaa täydellisenkin suunnitelman! Eilen selvisi, että anoppi oli kovassa kuumeessa. Oli ollut jo useamman päivän. Kun asuu yksin, eikä ollut ilmoittanut kellekään huonosta olosta, hälytyskellot alkoi soida.
Vein anopin lopulta päivystykseen illansuussa. Totesimme, että olin ainoa mahdollinen saattaja, kun siippa on sen verran kovasti riskiryhmää, että häntä ei voitu sinne laittaa. Toinen veli perheineen taas oli sairaana. No, äkkiähän tästä, kun yötä vasten mennään, ajattelin...
Aamukuudelta lähdin kotiin, kun anoppi lähti jatkohoitoon. 9.5 tuntia vierähti odotellessa. Tämä päivä onkin sitten mennyt unihuntu silmillä. Olen silti saanut kaiken aika lailla tip top, määrätietoisuus puskee näissä tilanteissa väkisinkin esiin. :)
Jospa tämä rauhoittuminen jouluun voisi alkaa! Tässä on vielä edessä kotoilua ja myös reissua. Toivotaan, että ollaan kaikki kunnossa!
Hyvää joulua teille kaikille isäni sanoin:
Terävänä, ku Erkin Hannan porsas jouluaamuna. :)))
(sitä ei ilmeisestikään lahdattu...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti