Meripuiston "Lokinmuna"

 Kaivoin esille muutama vuosi taaksepäin näppäämäni kuvat tästä kiinnostavasta taideteoksesta. Tämä työ sijaitsee Kokkolassa lähellä Meripuistoa ja asuntomessualuetta, nurmialueella, lähellä Meritietä.. 

                     

 

Työn nimi on Lokinmuna ja taiteilija sen takana on Jaakko Pernu. Kuvataiteilijamatrikkelin mukaan Pernu on 1958 syntynyt kälviäläissyntyinen kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija.

"Materiaaliltaan katoavat
ympäristötaideteokseni ovat usein
suurikokoisia. Töitteni ulkoinen
muoto ja ajatuksellinen lähtökohta
peilautuvat teoksiksi ihmisen ja
luonnon vuorovaikutteisista
suhteista."
-Jaakko Pernu-

                       

Tämä kiinnostava ympäristötaideteos on valmistettu pajusta. Teoksen valmistumisvuosi on 2011 eli Kokkolan asuntomessuvuosi.

 

      

Tällainen ulkona oleva ympäristötaideteos kestää aikansa. Pernun taiteelle onkin tyypillistä, että materiaali on usein katoavaa. Pernun teokset kertovat ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tarinaa. 

Teosta ympäröi maahan upotetut luonnonkivet ja muutama maassa oleva spottivalo.

Tämä Kokkolan kaupungin tilaama työ on tehty ensin sahaamalla pajut ja sen jälkeen kuorimalla ne. Jokainen puu on käsitelty lahonsuojalla ja puiden pintaan on käsitelty harmaan sävyllä. Materiaalina paju on hyvä, koska sitä on helposti saatavilla, se on jopa ilmaista ja monipuolista.

Lokinmunalla on korkeutta peräti viitisen metriä. Työhön on kulunut noin tuhannen pajukeppiä. Siihen on käytetty kolmisen tuhatta ruuvia. Pernulle puu on suosikkimateriaali. Varhaiset muistot Pernulla on isästään, joka rakensi puuveneitä ja Pernu oli usein hänen kanssaan apuna. Isän puunkäsittelytaidot siirtyivät tätä kautta Pernun töihin.

Teos maksoi aikanaan ilman perustamiskustannuksia 15500 euroa. Pernun mielestä lokinmuna oli luonteva aihe paikkaan, jossa asuntomessualueen keskeinen sijainti vesielementtien keskellä, merellisyys ja linnut, ovat lähellä.

Muoto tallaiselle työlle syntyy sapluunan avulla pyörittämällä. Keppi kepiltä jokainen paju ruuvataan kiinni ja pajun pää sahataan sapluunan mukaisesti, jotta muoto lokinmunasta tulee näkyviin.

Pernulla on paljon läheisesti tätä työtä muistuttavia töitä. Niistä noin puolenkymmentä sijaitsee Keski-Pohjanmaalla. Kanadassa, Torontossa on Pernun 35-metrinen metallitaideteos "Summer Clouds". Myös Vancouverissa on Pernun työ "Floats" ja Meksikossa Valle de Bravon lomakaupungissa "Hour Glass." "Muina töinä mainittakoon Kotkassa oleva "Meren pisara" ja Oulussa sijaitsevat "Vellikello" ja "Päivänvarjo."

LÄHTEET:

Jaakko Pernu. Et. [https://artii.fi/fi/artists/jaakko-pernu-2/] Luettu 26.3.2022.

jaakkopernu: environmental and minimalist artist. The green side of pink. [https://www.thegreensideofpink.com/design-en/art/2021/jaakko-pernu-environmental-and-minimalist-artist/?lang=en] Luettu 26.3.2022. 

Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen Taiteilijaseura. [https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/jaakko-pernu] Luettu 26.3.2022. 

Meksikon raharikkaat ihastuivat Pernuun. [http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/helmi16/meksikon.htm] Luettu 26.3.2022. 

Yle uutiset. Pernulta teos asuntomessualueelle. [https://yle.fi/uutiset/3-5370451] Luettu 26.3.2022. 

Yle uutiset. Pernun pajusta taipuu lokinmuna. [https://yle.fi/uutiset/3-5393914] Luettu 26.3.2022. 

Sattumuksia viikon varrelta

Aurinkoista kevätpäiväntasauspäivää! Jepjep, ulkona on mitä täydellisin kevätsää. Kyllä nyt kelpaa!

Eilen oli Minna Canthin päivä. Koulussa viikolla olin välkkävalvojana. Tokaluokkalainen tyttö, viimevuotinen oppilaani, juoksi välkällä eteeni ja jäi tuijottamaan minua hyvin arvioivin katsein päästä varpaisiin. Sitten vielä toljotti kasvoihini pitkään. Käymämme keskustelu meni näin:

Tyttö: Sä näytit jotenkin paljon vanhemmalta siinä televisiossa. 

Minä: Häh, televisiossa, niin missä?

Tyttö: No siis, siinä kuvassa.

Minä: Nyt en kyllä tiedä mitä tarkoitat...siis mikä kuva?

Tyttö. No siis siinä meidän koulun aulassa, kun on se tv-ruutu, johon rehtori aina kirjoittaa viikon tapahtumia. 

Pakkohan se oli kurkata, mitä siellä ruudussa oikeen on näytillä...

Ja reps, Minnahan se sieltä kurkisteli!

Minna Canth muuten kuoli 53-vuotiaana, eli hänet on kaiketikin kuvattu minua nuorempana tuohon kuvaan. Että voikin tulla pienestä hyvä mieli. Kollegat naureskelivat, että vertaus osui monella lailla aika  nappiin...

Lapsen ajatusmaailma on muutoinkin niin kiinnostava. Pojanpojan kanssa ajeltiin yhtenä päivänä autolla ja tultiin liikennevaloihin. Minä muka välkkynä 3-vuotiaalle kerroin, että katsohan, kun on punainen valo, niin nyt täytyy meidän pysähtyä ja odottaa vuoroa. Poika siihen vänkäämään, että ei se niin mene. Riemastuttavan keskustelun päätteeksi minulle selkisi: punaisella pitää ajaa, kun se on niin iloinen väri ja vihreällä puolestaan  odotella kun se väri on niin viilee. Oi, kuka ikinä keksikään näin tyhmän säännön, että punaisella on topattava, silloin pitäisi antaa palaa!

Viikon varrella muutakin. Perjantaina tulin töistä kamalan nälkäisenä. Juuri kun sain ruokalautasen eteeni, puhelimeni soi. Vieras numero ja sanoin siipalle, että nyt en pysty vastata, pakko saada ruokaa. Iltakahdeksalta sama numero soittaa uudelleen. Vastaan erittäin tympeällä äänellä. Etenkin, kun nainen kertoo nimensä ja sanoo olevansa Hämeenkyröstä asti. Nainen tunnistaa nihkeyteni ja lisää kiireesti, että hän ei ole myymässä mitään, vaan on toimittaja. 

Toimittaja kertoo, kuinka on lähettänyt minulle jo aikaisemmin sähköpostia, "kun blogissasi lukee, että `jos tulee pakottava tarve ottaa yhteyttä`, niin nyt tuli." Vähän nolona totean, että sähköposti on sitten ohjautunut osoitteeseen, jota en lue ihan joka päivä. Toimittaja kertoo, kuinka on etsinyt haastateltavaa lehtijuttuun, jossa kerrottaisiin hautojen hoidosta. "Blogissasi on juttuja hautausmaista, olet viimeinen oljenkorteni. Hoidatko hautoja?"

Yllä: Kuva Annan hautausmaalta

Luurin laskettuani tajuan, että minusta juuri tehtiin haastattelu perennoiden hyödyntämisetä hautausmailla. En tajunnutkaan olevani tämän alan expertti, toki hoidan noin kymmenen edesmenneen hautoja. Teksti julkaistaan kuukauden päästä eräässä valtakunnan tason lehdessä. :) No, olen sen verran impulssiivinen ja suulas, että tuon verran juttua riittää aiheesta kuin aiheesta!

Hanskat hankeen sun muuta kevättalvista...

Tämänkertainen päivitys haastoi tekniikan jumiintumisella. Valmiit tekstit katosivat mystisesti tallennuksista huolimatta  kolme kertaa, joten joudutte tyytymään nyt päivitettyyn tynkäversioon. 

Viikonloppu aurinkoineen oli ihana, ihana. Kevättalvi näytti kauneimmat kasvonsa. Toivottavasti ihmiset ovat ymmärtäneet ulkoilla. Tämä on ilmaista lystiä, vaikka kaikki muu ympärillä kallistuukin...

Pojanpoika yökyläili meillä ja olipa aivan huippua, että oli vanha kunnon hankikeli pihaleikeissä. Poika laski pulkalla pientä mäentöyrästä ja pääsi vaivattomasti kävelemään läpi hankien takaisin aloituspisteelle. Vähän toista kuin hiihtolomaviikolla, kun minä jouduin uhrautua sekä pojan että pulkan hakuun ja olin nivuksiani myöten samaisessa ojankohdassa. Voi sitä jurputusta ja lumesta kastuneita sukkia...Nyt oli kaikilla kivempaa!

Kylätiellä pääsee jo ajelemaan raparallia. Kelirikko on  nurkan takana. Se on näitä laitakaupungin harmituksia, kun ei ole samantasoista katuverkostoa kuin keskustan tuntumassa asuvilla. 

Esikoisen pihassa käytiin pienillä puunkaatohommilla kaatamassa muutama väärään paikkaan kasvanut puu nurin. Siipalla tämä homma on hallussa, joten keveästi kaatui. Se jälkipyykki vain on aina työlästä, ennen kuin pöllit ja risut on saatu kunniakkaasti pois pihasta.

Nuorimmaisemme ajaa huruutteli mönkijällä  risuja kasaksi viereiselle joutomaalle. Ehkä risujen kohtalona on vielä palaa roihuten pääsiäiskokkona. 

Hämärtyvässä illassa oli lempeän kaunista ja valkoinen lumi sai okrankeltaisen kuorrutteen sahanpurusta. Lätäköiltäkään ei enää pihassa säästytty, kun lumi suli auringon otteessa. Vastakaadetun puun tuoksu on muuten ihana ja sahanpuru kävi myös hiekan korvikkeena liukkaalla pihalla. 

Siippa kävi hirviseuran kanssa laskeskelemassa jokatalviseen tapaan eläinten jälkiä. Hirvien jälkiä löytyi sormin laskettava määrä ja myös jokusia tuoreita kauriinjälkiä ja jopa saukonkin.

Siippa lähetti minulle laskentareissultaan kuvan hanskastaan ja ajattelin jo ensi vilaisulla, että jahas, nyt on sitten kuvauskohteet loppuneet. Vaan tarkempi vilkaisu osoittikin, että kuvassa oli metsän elävän jäljet ja siippa oli koon suhteuttajaksi kiskaissut kädestään hanskan. 

Tämä veitikka on ollut ahma. Olen toki aiemminkin täällä saman elikon jälkiin törmännyt. Silti ne aina mykistävät koollaan ja muutenkin. 

Illalla esikoinen viestitteli, että olisi revontulia näkyvissä. Minulla oli vain juuri huono ajoitus, ennätin vain toviksi sännätä ulos. Ajatus oli, että myöhemmin illalla ennättäisin uudelleen. Ennätinkin, mutta silloin ne olivat harmikseni aika hailakkaat. Kiva näitä silti on bongailla ja öinen kodin pihapiiri on sekin jännittävä pimeään aikaan...

Jännää, miten äkisti revontulitaivas muuttuukaan. Näiden kahden kuvan  ottoväli on vajaa minuutti...

Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa, osa 3.

Tällä kertaa päivitin kymmenisen vuotta sitten kirjoittamaani tekstiä, koska koin se liittyvän keskeisesti  Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa -sarjaan. 

Tänään kuljemme Marian hautausmaalle, joka sijaitsee Mesilän kaupunginosassa, osoitteessa Laajalahdentie 34. Hautausmaan etuosassa on sievä puurakennus, joka on Marian vanha siunauskappeli. Rakennus on jo käytöstä poistettu, mutta kauniina kesäiltana  kymmenisen vuotta sitten minulle avautui tilaisuus käydä kurkistamassa sen sisälle...

 

  

Marian vanha kappelin on piirtänyt kaupunginrakennusmestari Alvar Åkerman. Rakennus on tyyliltään empiretyyliä lainaileva. Kappeli rakennettiin ilmeisesti    hätäaputöinä v. 1916, kuten hautausmaata ympäröivä kiviaitakin. 

Suunnitelmia kappelin rakentamiseksi oli tehty jo vuodesta 1903 saakka. Siunauskappelin rakennustoimikunta asetettiin 1911. Rovasti Johansson olisi halunnut kappelin sijoituspaikaksi Katariinan kalmiston, mutta rehtori Sandelin ja insinööri Pohjanpalo onnistuivat saamaan sijoituspaikaksi Marian hautausmaan. Kappeli päätettiin rakentaa hirsistä.

Työllisyystilanne oli Kokkolassa tuolloin vaikea ja kirkon kassasta osoitettiin varoja hätäaputöihin useampaan otteeseen. Hätäaputöitä järjestettiin alkuperäistä suunnitelmaa paljon enemmän. Avun jatkamista perusteltiin sillä, että näin voitiin auttaa Ykspihlajan kaupunginosan työläisperheitä ja tukea heitä suuren työttömyyden aikana. Periaatteena oli muutoinkin ottaa työntekijöiksi eniten työtä tarvitsevia kaupunkilaisia.

Kahdessa paikallisessa sanomalehdessä julkaistiin tarjouskilpailu kappelin rakennuttamiseksi. Samalla kappeliin päätettiin hankkia kaminat.

Kappeli vihittiin käyttöön kesällä 1916 samanaikaisesti hautausmaan laajennusosan kanssa. Keväällä 1920 kappelia täydennettiin lautapinnoitteella.

Marian kappelissa on empiren muotokieltä. Siinä on myös vivahdetta jugendtyylistä. Pohjamuodoltaan kappeli muistuttaa ristikirkkoa. Kappelissa on pyöreä keskikupoli ja sen keskellä torni. Ikkunat ovat pieniruutuiset.

Siunauskappelia pidettiin jo pian kuitenkin hyödyttömänä, jopa sen siirtoa kaupunkialueelle pohdittiin. Siunaustilaisuudet kun pidettiin edelleen pääasiassa kirkoissa. Vuosien 1915-1925 aikana kappelissa pidettiin vain 3-4 siunaustilaisuutta...

Vuosien aikana Marian vanhan kappelin hoitotöitä oli laiminlyöty ja vuonna 1929 kirkkovaltuusto esitti kappelin kunnostamista käyttökelpoiseksi.

Kappeli itsessään on melko pieni, sinne mahtuu istumaan muutama kymmenen ihmistä. Ruutuikkunoita on kolmeen ilmansuuntaan.

Kappeli etuosan lasiruudukossa on krusifiksi. Sen tekijästä en löytänyt valitettavasti  tietoja... Ikkunan edustalla on lattiakoroke ja pieni alttaripöytä.

 

Valitettavasti ikkunaa kohti otetut kuvat ovat  ikävän tummia:/ 

Kappelin tiloissa on sijoitettuna myös vanhat ruumisvaunut... Niissä  on hienoja yksityiskohtia. Tällaisia parihevosten vetämiä ruumisvaunuja oli seurakunnassa käytössä kolmet. Usein niitä vetivät kuljetusliike Väinö Karlssonin hevoset.

 

Kirkon katto on sisäpuolelta melko korkea keskiosasta. Sievän näköinen rakennus kaiken kaikkiaan. Åkermanin tyylin tunnistaa mielestäni etenkin ruutuikkunoista ja rakennuksen yläosan pienistä ikkunoista, joissa näkyy myös puoliympyrämuotoa. 

Vaikka Marian vanhan kappelin läheisyydessä onkin toimiva, uudempi siunauskappeli, soisin tätä idyllistä vanhaa kappelia käytettävän etenkin kesäisin. Se sopisi  pienimuotoisiin muistotilaisuuksiin, kasteisiin ja vihkitilaisuuksiin ja vaikkapa iltahartaustilaisuuksiin. tai voisiko paikka olla auki kesäisin hiljentymiselle....Mitään kirkkourkujahan rakennuksessa ei ole. Mikäpä toisaalta estäisi musisoimasta vaivattomasti kitaroin tai viuluin...Eihän esimerkiksi Ylisokojan pienimmässä  yksityisessä kirkossakaan ole muuta kuin rakennus itsessään ja sitäkin on hyödynnetty pienissä perhejuhlissa. Seurakuntahan on organisoinut kolmelle hautausmaalleen jo nyt mietiskely- ja rukouspolkuja. Tämä voisi olla kiinteä osa Marian hautausmaalla kierrosta. 

  

 

LÄHTEET: 

 

Kokkolan kaupungin historia IV. Hautaustoimi, s.  491-492. Luettu 10.10.2012.

 

Turisti info. Kirkot ja kappelit.[http://www.turisti-info.fi/n%C3%A4ht%C3%A4vyydet/kirkot-ja-kappelit/1624/] Luettu 6.10.2012.

 

Hiihtolomalle, jee!

Viikko nro 9 on jokavuotinen ilonaihe - silloin on hiihtoloma! Oppilaiden kanssa käytiin alkavan loman kunniaksi läheisellä rannalla grillailemassa ja olipas se ihanaa! Vaikka oli suunniteltu monenmoista virikettä, niin huomasi, kuinka iso elämys makkaranpaisto onkaan. Ei tahtonut malttaa edes lumileikkeihin, kun grillin ääressä odoteltiin niin kuumeisesti.

Minulla oli pieniä,  suuria suunnitelmia parin kurssikaverin kanssa kohtaamisesta Tampereella. Hotelli varattiin jo edeltävänä vuonna ja junaliputkin  kuukausi sitten. Muistan nuorimmaisen sanoneen ironisesti, että kannattaisi ottaa se maksuturva, mutta varailin lippuja niin hektisessä tilanteessa, ettei tullut edes kirjauduttua vr:n sivuille. Ja turha kai sanoakaan, että yksi tuttavistani sairastui juuri H-hetkellä ja reissu peruuntui.

                   

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Viime tingassa löysin menopaluulipulleni oivallisen kohteen. Minulle tuiki tuntematon, kaukaa tänne muuttanut viestitteli kanssani. Hänellä ei ollut ollut varaa ostaa lippua. Läheisellään oli juuri kyseisenä päivänä synttärit - niin ja tietystikin Tampereella -  ja hänelle oli syntynyt vauvakin, eikä sitäkään oltu päästy näkemään. Olin todella onnellinen hänen puolestaan, hän oli niin kiitollinen lipuista. Muutaman tunnin varoajalla pakkasi kimpsunsa, kampsunsa ja lähti matkaan.  Seuraavana päivänä lähetti vielä kuvankin junamatkaltaan - oli saanut samalla lipulla mukaan vielä pari pikkuistaankin. Ei enää yhtään harmittanut reissun peruuntuminen. Joskus kohtalolla on vaan oikea aika astua peliin. Olin liikuttunut hänen kiitollisuudestaan. 

                     

Nyt on aikeissa viettää loppuloma ihan vaan kotosalla. Pojanpoika tulee tänään vielä hoitoon meille koko viikoksi. Ehkä nautitaan keväisistä talvikeleistä mäkeä lasketellen ja makkaraa laavuilla grillaillen. 

                     

                      

Tänään olen käynyt itse usean tunnin mittaisella blogikuvausreissulla. Haalin tulevia blogipäivityksiä varten kuvamateriaalia kasaan vähän runsaammin. Näin oman kaupunkini aivan uusin silmin arkkitehtuurisesti. Oli monta, monta kiinnostavaa kohdetta, vaikken kaikkia kuvaillutkaan. 

Jos vielä mietit, mitä voisi tehdä lomapäivinä, vinkkaan ihan vain kiertelystä kaupungilla kaduilla, joilla et normaalisti liiku. Minulle se ainakin oli oikea elämys. Tosin kadut ovat sangen jäiset. Onneksi tajusin varustautua nastakengin. 

Toinen vinkki on metsäkävely. Santahaan hiihtokeskuksen parkkipaikalta lähtee  upea lumeen tehty 15 kilometrin mittainen polku, jota pitkin saa aivan upean kierroksen talvisessa luonnossa. Itsellä se on vielä korkkaamatta, mutta haaveissa kyllä. 

Eräs haave on myös villasukkakävely kylänraitillani. Pitäisi vaan saada aikaiseksi kupsaa kolmet sopivat villasukat päälletysten. Se on kuulemma optimaalisin sukkien määrä. 

                          

Mukaan kannattaa varata eväät ja pistäytyä vaikka laavulla matkan varrella...

Joskus matkan ei edes tarvitse olla pitkä. Tänään kurkottelin katsettani kohti taivaita ja bongasin suloisen, vanhan linnunpesän lähellä Katariinan kalmistoa. Joskus on siis kiva suunnata katseensa vain uusiin suuntiin ja aistia enemmän. 

       

Lunta on kovin paljon tänäkin talvena. Kaupungin kaposet kadut tahtovat tukkiutua lumen alle. Parkkipaikoille on hintsusti tilaa. Vähän tuppasi naurattamaan tämä tietyö-liikennemerkki. Näin sen tänään uusin silmin: varoitus - nyt lapioidaan lunta!

                    

Näitäkin on näköjään liikenteessä  vielä kahta mallia...uudempi taitaa olla  asteen suoraryhtisempi. 

Ja hei, voisi taas lähteäkin kevättalviseen, aurinkoiseen säähän pilkkimään. Se voisi 3-vuotiaallekin olla elämys. Etenkin, jos saisi nousemaan kaloja. Nyt tulvahtaa mieleen muisto varmaankin 25 vuoden takaa. Esikoinen oli pieni ja silloin liikuimme paljon pilkillä. Kerran ottaa kävi niin hupaisasti, että pojan pieni saapas humpsahti pilkkireikään. Siitä voi päätellä aika lailla kengän mitan!:))

"On pimeys ohi,

taas kuljetaan valoon päin

kevät ja minä, mikä pari,

valon lapset käsikkäin

ja niin minä kävelen

kohti meren rantaa

missä jäät alkaa lähteä

ja aalloilleen tilaa antaa"

-Tommi Läntinen-

Ja jos kaikki muu tuntuu jo niin koetulta, niin kannattaa kaivaa potkukelkat varaston taaimmaisista nurkista esiin ja ei kun menoksi! Leppoisaa ja aurinkoista lomaviikkoa kaikille!

                       

Veräjänvartija ja urkujenpolkija Matti Jakolin

Ken muistaa tämän alla olevan laulun? Ainakin omana alakouluaikanani kultaisella -70- luvulla sitä koulussa laulettiin. En muista, että laulun sanoista silti koskaan olisi sen kummemmin keskusteltu, ehkä olisi kannattanut.... Laulun Matti-poikahan on selkeästi veräjänvartijan hommissa. Tästä laulusta ja Museoviraston valokuvasta löytyi kipinä tämän viikon blogipäivitykseen. 

Kas tuolla pirtti on tuomen alla

ja siinä portti on vierustalla

siel asuu pik pik pikku Matti hei

siel asuu pik pik pikku Matti hei.

Sai sinisilmänsä ehkä siksi,

kun kasvot päivettyi ruskehiksi.

Ja vaalee tuk tuk Matin tukka on,

ja vaalee tuk tuk Matin tukka on.

Hän melkein aina on tuomen alla,

niit' auttaa, jotka on kulkusalla.

Hän heille por, por, portin aukaisee.

Hän heille por, por portin aukaisee.

Sielt tulee ukkoja kuorminensa

ja kiire heillä on matkoillensa

mut portil yks kaks yks kaks Matti on

mut portil yks kaks yks kaks Matti on.

Jos Matin palkaksi markan antaa

hän mummon taskuun sen heti kantaa

ja silmäin kas kas kas kas loistetta

ja silmäin kas kas kas kas loistetta.".

Yllä: Ykspihlajantien portinvartija E&A Axelqvist 1902, Museovirasto

Tämä yllä oleva kaunis postikorttikuva on vuosien varrella tullut useamman kerran vastaani. Olen sen jo vuosikausia sitten tallentanut Museoviraston arkistoista koneelleni. Kuva on merkityksellinen minulle sen vuoksi, että olen vuosikausia työskennellyt Ykspihlajan kaupunginosassa ja päivittäin ajaa huristelen suurin piirtein tuon kuvan paikan ohitse. Maisema vain on eri ja kaupungistunut. Pusikoiden paikalla on tiiviisti asutettu taajama-alue.

Nykyään kuta kuinkin kuvan portin kohdilla  on liikennevalo-ohjattu risteys, joka Ykspihlajan suuntaan avautuu Satamakatuna. Kuvan ottamisesta on nyt 120 vuotta ja on aika huikeaa vertailla, kuinka maisema muuttuu totaalisesti  tuossa ajassa!

Kuvassa on veräjänvartija Matti (Matts Mattson) Jakolin, joka toimi veräjänvartijana kesäisin. Nykyään Ykspihlajan kaupunginosa tunnetaan teollisuudesta ja satamasta. Siellä on vireää toimintaa kulttuurin eri alueilla ja paljon asukkaita. 

Reilu sata vuotta sitten alue oli suosittu myös  huvila-alueena. Porvarit saapuivat huviloilleen  kaupunginpuoleisesta päästä veräjän  kautta Ykspihlajaan hevospeleillä ja veräjävahti aukoi porttia saaden siitä pienen palkkion. Veräjänvartija valvoi, että veräjä pysyi muutoin kiinni, sillä alueella käyskenteli aidan sisällä lehmiä. Talvisin lehmät olivat navetoissa, joten veräjää ei silloin tarvinnut vartioida.

Kokkolassa oli kaupungin palkkaamia vartijoita karja- ja tulliporteilla useampia. Tapio Kaunisto kokosi  näitä henkilöitä taannoin netin keskustelupalstalla. Tässä hänen  listausta  näistä veräjänvartijoista!

Mariantiellä:
1912 Janne Joki
1919 J. Sjöblom
1921 Matti Luokkala
1922 Sofia Ojala

Ykspihlajan tiellä, Kolumäen alla:
kaksi vuoroa, päivä- ja yövuoro;
1900 Matts Jakolin
1912 päivä Abram Löfbacka
yö Janne Joki
1919 J.Sjöblom
1921 päivä Fiina Piispanen
yö Viljo Laukkonen
1922 päivä Elli Eski
yö Otto Sjöblom

Matts Mattsson Jakolin oli syntynyt 10.6.1838. Matts oli  lähtöisin Linnusperästä ja rippikirjoissa hänet mainitaan nimikkeellä itsellinen. Matti oli ruotsinkielinen. Hänen isänsä oli renki, portinvartija Matts Eliasson Jakolin ja äiti Lisa Greta Haapaniemi. Vuoden 1822-1825 syntyneiden luetteloista löydän maininnan, että perhe asusti omassa Korpilahden kylässäni! Varmaankin palkollisina... Myöhemmin Matti  asusteli Kirkonmäellä Kaarlelan kirkon vieressä pikkumökissä. Mökin toisessa päässä pidettiin hevosta. Kesäisin Matti oli tuttu näky Pihlajan veräjällä.

Löydän myös aikaisemmista teksteistäni tiedon, että Matts toimi Kaarlelan kirkon urkujenpolkijana. Palkkaus tuossa työssä olikin aika hyvä, sillä urkujenpolkija sai  oikeuden periä palkakseen leivän jokaiselta seurakuntaan kuuluvalta ruokakunnalta lukuun ottamatta kunnallisverosta vapautettuja perheitä. Palkka tuli noutaa itse kiertämällä  taloissa. Matts taisi pysyä ympäri vuoden tuoreissa leivissä! Urkujenpolkijan, "urkustrampparin" pesti loppui, kun kirkkoon asennettiin sähköllä toimivat urut. 

Yllä: Kuva Normann-uruista. Urut ovat nykyään Marian siunauskappelissa koottuina ja soittokunnossa. Urut olivat ennen nykyisiä kirkon urkuja Kaarlelan kirkossa.  Noiden urkujen palkeita  Matts Jakolin polki työkseen. 

Olin muutama vuosi sitten noiden urkujen juhlakonsertissa, kun ne oli kunniakkaasti saatu koottua kokoon. Tekstini  sieltä löytyy täältä.

 

                                      

Nykyään noiden urkujen palkeet on sijoitettu eri paikkaan kuin ennen.  Palkeita ei ole rakennettu urkujen taakse kuten näissä yleensä, vaan ne rakennettiin jalkion ja kakkossormiston pillien päälle. Jokuset puuttuvat osat, kuten ilmansyöttö ja urkukaapin alaosa, kyettiin rakentamaan olemassa olevien mallien mukaan.

Ruotsinkielisestä Hembygden- lehdestä löysin verrattoman tekstin Matts Jakolinista. Hän oli jostain syystä sivussa kirkonpolkijanhommasta, mutta silti saarnaa kuuntelemassa kirkkosalissa. Häntä tuurasi Hassis Jako.  Lukkarin piti soitollaan vastata kirkkoherran liturgiaan. Kanttori soitti ja soitti, mutta pihaustakaan ei kuulunut uruista. Uruissa ei ollut yhtään ilmaa, eli polkija teki jotain muuta kuin polki...Tällöin Matts Jakolin oli juossut kirkkosalista yläkertaan ja isoon ääneen huutanut: "Vi satan trampar du int!" Eli miks saatanassa et polje! :)) Tulipa ainakin asia selväksi!

LÄHTEET: 

Kaarlelan pitäjän historia. Kokkola, 2002.

Oma Kokkola-ryhmä.  Facebook. Luettu 21.5.2021.

Wessmann, V.E.V.  Finlands svenskafolkdiktning.2, /Sägner. 1928, s. 224. . Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsinki. 

Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa, osa 2.

Eilispäivänä kiertelin Neristanissa. Auton pysäköinti tuotti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä runsasluminen talvi tukkii muutoinkin ahtaita katuja. Oman auton parkkeeraamisen lisäksi jo parkkeeratut autot haastoivat kuvauksellisesti...

Kuvausaiheena oli Alvar Åkerlundin suunnittelema rakennus. Tällä kertaa osoite on Pormestarinkatu 5. Tämä kiinnostava Jugend-talo on valmistunut vuonna 1912 eli sen on jo  yli satavuotias. Talo kiinnittää huomion sen  kauneudellaan ja etenkin  erilaisuudellaan verrattuna kadun muihin rakennuksiin. Rakennuksen alakerrassa on liiketiloja. Yläkerta on asuinkäytössä. 

Annikki Wiirilinna kuvailee kirjoituksessaan Jugend-tyylin rakennuksista Kokkolassa, kuinka Juged-arkkitehtuuriin on jättänyt sekä kivessä että puussa jälkensä Alvar Åkerman.  Wiirilinna kertoo myös Åkermanin pojanpoikien kertoneen, Alvarin olleen muun muassa Pietarissa opiskelemassa muuraustyyliä. 

Kaksikerroksinen tiilirakennus on alkujaan rakennettu kauppias M. Slottelle. Piirustus talosta on hyväksytty 1912, mutta  ne on olleet valmiina jo muutamaa vuotta aikaisemmin.

Punaisten tiilien lomassa on käytetty puhtaaksimuurattua valkoista rappauspintaa geometrisin ja vertikaalisin koristeluin. Rappaus muodostaa paikoin hauskoja geometrisiä kuvioita ja hammastuksia. Valkoisilla kuorrutetut korkeat kohdat tekevät mielikuvan jopa tornimaisista linnoista ainakin omassa mielessäni.

Yläkertaa somistaa pyörökaariset ikkunat. Muutoinkin kaikissa ikkunoissa on pientä ruudukkoa yläosissa vastapainona ikkunoiden alaosien suuremmille ruuduille. Julkisivussa on kaksi identtistä ovea kadulle. Myös ruskeat rännit julkisivussa ovat hauskat. 

Rakennukset korttelissa on rakennettu todella tiiviisti. Huomatkaapas myös alla olevan kuvan vasemmassa reunassa olevat uudisrakennukset entisen Fenix-kiinteistön tontilla. Reipas vuosi sitten  tuota kohtaa kuvasin ja silloin paikalla oli vain kuoppia...Noin äkkiä muuttuu maisemat! Pitäisi aina tajuta tallentaa rakennukset silloin, kun ne vielä ovat tukevasti paikoillaan...

Tässä alla lähempää kuvaa valkeista rappauksista. Jännää, miten pienillä kuvioinneilla voikin luoda kokonaisuuteen yksityiskohtia, kuten nuo puoliympyräkuviot yhteneväisesti julkisivun ikkunoiden väleissä. 

Vaikka rakennus julkisivultaan onkin suora, on se talon toiselta puolelta vinkkelimallinen. Anna Katriina Puikon hienosta maisterintutkielmasta saa selville, että kiinteistössä on alkujaan ollut kellari sekä kahden hevosen talli ja kaksi varastohuonetta sekä konttorihuone.  Rakennuksen asuintiloihin on sisäänkäynti sisäpihalta. Mieli palaisi tirkistelemään lähempääkin, mutta on hieman tungetteleva olo ja tyydyn kuvaamaan rakennusta etäämpää pyöräliikkeen porttikongista.

Muutospiirustus rakennukseen on hyväksytty 1921. Silloin  muun muassa hevostalli on muunneltu varastotilaksi ja konttorihuone myyntitilaksi. Myös yläkerran varastotila on muutettu asuinkäyttöön. 

Rakennuksen elämä on ollut vaihtelevaa. Alakerran liiketilassa on nykyään Välikankaan  kohopaino. En tiedä, kuka rakennuksen nykyään omistaa, mutta nykyisiä omistajia aikaisemmin kiinteistö kuului kaupungille ja yhdessä vaiheessa sitä oltiin jo purkamassa. Onneksi sentään ei, vaan talon nykyiset omistajat kunnostivat sen. Kaunis rakennus nyt onkin!

Ennen kohopainoa kiinteistössä on toiminut ainakin Keski-Pohjanmaan osuuskaupan maitomyymälä, Alexandra Jakobssonin Siemen- ja kukkakauppa, Chic-muotiliike ja J.A. Pilven räätäliliike. Vuonna 1927 kiinteistössä on ollut Bruno Päkärin leipomo- ja konditorialiike. 

Tässä alla muutamia mainoksia menneiden aikojen sanomalehdistä kiinteistön liiketoimintaan liittyen! 

Yllä: J.M. Pilven Räätäliliike. 24.12.1913 Vapaa sana-lehti. 

Yllä: Kokkola-lehti 

Yllä: Pohjolan työmies- lehdessä julkaistu Päkärin  leipomo- ja konditorialiikkeen mainos 20.12.1927. 

Yllä: Siemen - ja kukkakauppa. 4.12.1928 Kokkola-lehti

Yllä: Vaateliikkeen mainos. Keskipohjanmaa-lehti 29.10.1929

Yllä: Ruokaleipomon mainos. 4.10.1932 Kokkola-lehti. 

Ja kävipäs hauskasti, sillä työpaikallani koulussa meillä käy vierailemassa niin kutsuttu varavaari. Hän tuli sattumoin luokaamme, kun esittelin oppilailleni kuvia tästä liikerakennuksesta. 

Ei voi olla totta, minä olen käynyt tuolla maitokaupassa lapsena usein ostoksilla! varavaari huudahti. 

Pyysin häntä kertomaan meille lisää. Varavaari kertoi asuneensa rakennuksen lähistöllä - selvisi että sen Suntin varren kaposen Åkermanin talon vieressä. Varavaari on syntynyt vuonna 1950 ja hän kertoi, että pikkupoikana hänelle annettiin kotoa maitokannu, jolla hän meni Maitomyymälään ostamaan maitoa. Hinkki laitettiin koneen alle, josta painettiin kädellä ja maito virtasi koneesta suoraan hinkkiin. Varavaari kertoi myös, että liikkeessä myytiin myös monenlaista muuta hyvää, kuten leivonnaisia. 

Yllä: Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan maitomyymälä. Keskipohjanmaa-lehti 9.12.1933. 

LÄHTEET: Puikko, Anna. Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolassa. Tutkimus rakennusmestarin vaikutuksesta kaupungin kulttuuriympäristöön 1906-1940. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/URN_NBN_fi_jyu-202105303301.pdf] Luettu 13.2.2022. 

Wiirilinna, Annikki. Kokklinna ja muut Jugend-talot. [https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/00bca9e27469fe55fcf575372e32c265.pdf] Luettu 13.2.2022.