Hautaaminen entisaikoina

Kun ihminen kuolee, on  tiedossa hautaaminen. Nykyään se käy vuodenajasta riippumatta suhteellisen vaivattomasti.  Aikaisempina aikoina sekä talvi- että kesäkelit toivat isoja haasteita hautaamiselle. 

Kirkkolain (1054/1993) säädöksien tarkoituksena on  suojella kirkkopihaa ja sen rakenteita sekä säädellä muutoksia koskevia menettelytapoja.  Kirkkolain mukaan kirkollisia rakennuksia ovat kirkot, kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. 

Kuva yllä Lohtajan hautausmaalta Karhintien varrella. 

Tähän myös mainittakoon  sellainen juttu vielä, että minulla on sudanilainen ystävä. Keskustelin hänen kanssaan hautaamisesta, kun isäni kuoli. Hän ihmetteli kovasti meidän tapaa järjestää hautajaisia. Isäni kohdalla kävi vielä niin, ettei ollut saatavilla  siunausaikaa kuin kuukauden päähän kuolemasta. Itsestäkin se tuntui järjettömän pitkältä ajalta. Ystäväni kertoi, että hänen kulttuurissaan hautaus tapahtuu aina viimeistään seuraavana päivänä. Tämän tietysti ymmärtää, kun maassa on  aina lämmin ja ruumiiden  viileässä säilyttäminen vaikeaa. Mutta ystäväni kertoi myös, kuinka tärkeää on, että kaikki  lähistöltä tulevat hautajaisiin. Ei kutsuta ketään, vaan ihmiset vain saapuvat. Luonteeltaankin nämä surujuhlat ovat yhteisölliset ja niihin liittyy myös ilonpitoa. Ystäväni kertoi, että ihmisillä on aina valmiina kodeissaan  juhlavaatetus, jota käytetään vain juhlatilaisuuksissa ja sen voi ottaa heti esille, kun tilanne vaatii!

Entisaikoina hautaaminen oli haasteellista, koska ruumis tuli saattaa siunattuun maahan. Saattoi olla, että kirkko oli kymmenien kilometrien päässä. Esimerkiksi omalla lapsuuspaikkakunnallani Evijärvellä siunaukset tapahtuivat 1500-luvulla Pietarsaaren emäkirkkomaalla. Evijärvellä on järven keskellä saaret nimeltään Hautasaari ja  Ruumissaari. Tällaisiin saariin valehaudattiin kesähautaan ruumiita kauan sitten - ajatuksena, että ruumiit paremman kuljetuskelin koitettua siirrettäisiin siunattuun maahan.  Tuosta Hautasaaresta ruumiit onkin tiettävästi kuljetettu pois, mutta Ruumissaaressa ilmeisesti on ruumiiden viimeiseksi paikaksi koitunut tuo saari. Hautaus saareen loppui 1637, kun perustettiin Lappajärven kappeliseurakunta. Mutta kun paikkakunnalla oli 1830 vuoden tienoilla koleraepidemia, käytettiin Ruumissaarta koleraan kuolleiden hautapaikkana. Talvisin puolestaan joillakin seuduilla oli talvihautoja. Tällöin vainajien arkut säilytettiin tehdyn, pitkän katoksen alla, ja siirrettiin sieltä siunattuun maahan roudan sulettua.

Kälviän hautausmaan vanha kappeli sijaitsee hautausmaalla ja sen on suunnitellut valtiopäivämies Juho Pernu. Viimeiset vainajat siellä on siunattu 1950-luvun alussa. Kappelin alla on myös ruumiskellari.

Kokkolan kirkon hautausmaalla oli 1700-luvun alussa puusta rakennettu kahdeksankulmainen luuhuone, jonka seinässä olevaan tauluun oli kirjoitettu ruotsinkielinen runo. Se on tässä suomennettuna:

”Ihmislapsi kurja, kun kuljet mieron tiellä,

kuolemaasi muista, ja katso muita siellä,

sekä minkä sääty, ehkä onni mukanaan,

osaksesi antoi. Vaan yhteen paikkaan päätyen

täällä talonpojat on kanssa muiden säätyjen.

Niin luut köyhän, rikkaan joutuu samaan satamaan.

Vuonna 1701.”"

 (Suom. A. Forsius)

Löysin myös toista juttua tehdessäni maininnan, että Kaarlelan kirkon pihassa olisi ollut vanha ruumishuone. Nyt kun kaupungin verkkosivuja on uudistettu, en valitettavasti enää sitä tekstiä löytänyt, mutta muistaakseni siinä mainittiin rakennuksen olleen kirkon eteläpuolella. Kuvasinkin aluetta edellisellä kirkkomaakäynnillä tammikuussa.

Kirkkomaan eteläpuoli lienee ollut rakennukselle tietoinen valinta, sillä "arvokaimmat" ihmiset haudattiin kirkon lattian alle, mutta seuraavana arvojärjestyksessä olleet  haudattiin kirkon eteläpuolelle. Kirkkomaan pohjoispuolelle haudattiin hieman kyseenalaisemmassa arvossa olevia ihmisiä ja kokonaan kirkkomaan ulkopuolelle  päätyi rikoksista ynnä muista syytetyt.

1700- luvulla alettiin kammoksua ruumiiden löyhkääviä hajuja ja ruttoepidemian aikoihin 1710-1711 annettiinkin uusia ohjeita hautausta koskien. Vuoden 1770 valtiopäivillä annettiin ohjeistuksia säilyttää ja kätkeä ruumiit niin, etteivät ne aiheuttaisi eläville haittaa tai vahinkoa. 1773 määrättiin, että hautojen tuli olla holvattuja ja kulkutauteihin kuolleita suositeltiin haudattavan syrjäisiin hautausmaihin.

Toisaalta kirkon lattialautojen alle hautaaminen mahdollisti vaivattoman hautauksen talvikeleilläkin. Etenkin papiston tiedetään vastustaneen kirkkoihin hautaamista ja siihen lienee syynä työpaikan haisuongelmat. Vuonna 1790 astui voimaan määräys, jonka mukaan ketään ei saanut haudata kirkon alle ja myös viimeisen vuoden aikana kirkoihin haudatut määrättiin haudattaviksi muualle.

Liitän tähän kuvia Kaarlelan kirkon vanhoista hautamuistomerkeistä, Kuvausaika on jokunen vuosi taaksepäin. Käsittääkseni nämä hautamuistomerkit on viimeisimmän remontin myötä siirretty kirkon eteistilaan, mutta en ole koronakurimuksen vuoksi päässyt kirkossa pitkään aikaan vierailemaan, joten jännityksellä odotan sitä hetkeä, kun pääsen uudelleen kuvailemaan...

Tässä yllä on hautamuistomerkki Kaarlelan  kirkon kuoriosasta ja alla  on kuvakaappaus julkaisusta "Sednare delen, om Gamle Carleby", jossa on kerrottuna Kaarlelan kirkon  esinestöstä ja haudoista. Teksti on peräisin kirkkoherra Jacob Chydeniukselta ja painettu vuonna 1754. Tekstissä kuvaillaan ylempänä olevan hautalaatan ulkoasua. Siinä kerrotaan, että muistomerkissä on jokaisessa neljässä kulmassa rautarenkaat. Siinä on kerrottu myös haudassa olevien nimikirjaimet "I.C. W. ja H.C.D. Nämä tarkoittavat kirkkoherra Jacobus Caroli Westzynthiusta (k.15.11.1702) sekä hänen vaimoaan Helena Catarina Brattia. Jacobus oli Kokkolan kirkkoherrana vuonna 1694.

Nimikirjainten alla on ruotsinkielinen teksti:

 "Iag hafwer hört tina böön sedt och tina tårar."Minä olen kuullut ja nähnyt sinun kyyneleesi"
Alimmilla kahdella rivillä lukee 
"Lånd (?) på mig  Gud till det bästa."

 

Samassa kirjoituksessa Chydenius kuvailee myös toista Kaarlelan kirkosta löytyvää hautamuistomerkkiä. Hän kertoo muistomerkin löytyvän paikasta, jota kuvailee "På stora gången," ajattelisin tämän niin, että sillä tarkoitetaan pääsisäänkäyntiä. Hän kertoo muistokiven tekstin kuuluvan kauppias Johan Eriksson Prästille ja hänen rakkalle vaimolleen, Elsa  Mattsdotterille. Vuosilukuna mainitaan 1677. Chydenius kuvailee, että kiven keskellä on tiimalasi ja kiveen hakatun kranssin alla on teksti :

"Se grant på denna sten,

wad krants och timglas tyder,

Strart för dig sielf til meen, 

ut sådant om dig lyder,

Mår du, som rösengrants, 

Må wål här i werlden siker,

snart kommer en annan dants,

döds skallan blir du likev."

Huh ja huh, olipa haasteellista yrittää tekstiä tähän liittää kirjain kirjaimelta, pahoittelut, jos meni jokin kirjain tai sana  väärin...

Vuonna 1822 annettiin yleinen "Keisarillisen Majesteetin Armollinen julistus kiellosta Ruumiiden hautaamista wastaan Kirkoissa." Tästä seurasi, että täytyi rakentaa ruumishuoneita, joissa osin säilytettiin ruumiita yli talven ja roudan.

Vuonna 1841 tuli lisäksi voimaan määräys lämmitettävän ruumiinavauspaikan järjestämisestä talviaikaan. Esimerkiksi Evijärven Risukankaan hautausmaalla on edelleen tallella tällainen rakennus. Kälviällä  kuuluu olleen  myös  talvihauta- ja leikkuuhuone. 

.

Ullavan kirkon pihapiirin yhteydessä olevalla hautausmaalla on edelleen hirsinen talvihauta, eli paarihauta, joka on siirretty sinne uudelta hautausmaalta, Hietaharjusta puolen kilometrin päästä. Ullavan kirkon vieressä oleva hautausmaa otettiin käyttöön 1780-luvulla ja siinä yhteydessä rakennettiin hautausmaalle myös kuusi kiviseinäistä puurakentein katettua talvihautaa.

Myös Lohtajan kirkon ympärillä olevassa kirkkomaassa on ollut maanpäällisiä hautarakennelmia, joiden kerrotaan löyhkänneen. Tämän muistan mainitun viime kesäisellä kirkkomaaopastusreissulla.

Olin ennen joulua Alahärmässä hautajaisissa ja kun kysyin lähiomaisilta, minne siellä viedään vainaja odottamaan hautausta, niin vastaukseksi sain, että talvihautaan. Paikan päällä selvisi, että se oli ihan tavanomainen kuolleiden säilytyspaikka ja ruumishuone, mutta nimi lienee perua entisajoilta, jolloin hautaus ei ole tapahtunut talvikelelillä välttämättä niin nopeasti roudan vuoksi. Näin ainakin itse oletan.

Luin myös mielenkiintoisen lehtijutun Kälviän seurakunnan 360-juhlavuoden yhteydessä. Siinä pohdittiin, miksi Kälviän kirkko on rakennettu niin alavaan kohtaan, vaikka seudulla olisi ollut paljon korkeampiakin kohtia, jollaisille yleisemmin kirkkoja rakennettiin. Kotiseutuneuvos Uuno Huhtala mainitsi tuossa yhteydessä, että kirkon oli hyvä sijaita lähellä jokea, koska näin oli helppo kuljettaa vainajat hautaan jokea pitkin ja myös saapua kirkonmenoihin veneellä. Huhtala mainitsi myös, että entisaikoihin lapioita ei tehty teräksestä, vaan puusta. Niinpä oli helpompaa kaivaa seudulla, jossa maa oli pehmeää ja veden kuljettamaa hiesua.

Hautamuistomerkit ovat mielestäni loistavia ajankuvia. Vähän surullisena olen viime vuosina katsellut monilla kirkkomailla kulkiessani, kuinka ikivanhat hautamuistomerkit sysätään syrjään...Vaikkei niitä enää alkuperäisille paikoille laitettaisikaan, niin jotenkin haluaisin niille arvoisemman loppusäilytyspaikan ja muiston menneistä vielä jälkipolvillekin...

LÄHTEET: Forsius, Arno: Talvihaudat ja luuhuoneet. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/talvihau.htm] Luettu 28.11.2020.

Keskipohjanmaa 20 vuotta sitten: Kälviän seurakunta juhli 360 vuoden matkaa. keskipohjanmaa-lehti. 18.10.2019. [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/583170] Luettu 28.11.2020.

 
Muuttuva kirkkorakennus tänään.Kirkkohallitus. [https://kirkonpilvi.sakasti.fi/files/b01ef063-ec34-442a-bc56-02325b2d647a/muuttuva_kirkkorakennus_tanaan_verkkojulkaisu_17_02_08.pdf] Luettu 28.11.2020.

Puotinen, Mauno. Evijärven vanha hautausmaa. 2004. [https://evijsuku.mbnet.fi/Hautatiedosto/Evijarven_vanha_hautausmaa.html] Luettu 28.11.2020.

Sednare delen, om Gamle Carleby. [https://www.doria.fi/handle/10024/69417] Luettu 7.2.2021.

Ullavan kirkkopiha. [https://www.kaustisenjaullavanseurakunta.fi/hautausmaat/ullava/ullavan-kirkkopiha] Luettu 28.11.2020.

Aurinkokello Kaarlelan kirkon seinässä

Joskus sattuma on puolella. Kävin vuoden alkupäivinä  valokuvausreissulla monessa kokkolalaiskohteessa. Päädyin tietysti taas kerran myös Kaarlelan kirkon kirkkomaalle. Aikomukseni oli ottaa kuvia kiviaidasta toiseen tekeillä olleeseen blogijuttuun, kun jäinkin ihmettelemään kirkkorakennuksen erään sivuoven yläpuolta. Ovi ja sen yläpuolinen ikkuna-aukko on kirkon seurakuntasalin, siis eteläisen puoleisella sivulla. Ikkunan yläpuolella on pieni metalliläpyskä...Mikä ihme, ajattelin. En saanut  silloin  kilven kuvasta selvää, koska oli jo hieman hämärä, Kuvasin sen kuitenkin. 

Kuva vaivasi mieltäni ja kun parin päivän päästä aivan eri asian yhteydessä  klikkasin itseni Kokkolan kaupungin sivustolle,  komeili siellä yllätyksekseni tuo sama kilpi eräässä valokuvassa pienen kuvatekstin saattelemana. Mistään muualta en tästä tietoa löytänyt.  Oli pakko lähteä uudelleen kuvausreissulle kirkkomaalle!

Metalliläpyskä paljastuikin aurinkokelloksi. Kuinka moni on edes huomannut tämän? Olen tähän asti ollut luulossani, että lähialueella on ainoastaan Chydeniuksen aurinkokello, joka on muistini mukaan vasta vuodelta 1777. Lienee itse Anders Chydeniuskin siis tätä seinän aurinkokelloa ensin tuijotellut ja sitten innostunut itsekin sellaisen rakentamaan!:)  Tämä kirkon seinäkello on nimittäin aika lailla vanhempi!

Aivan huikea yksityiskohta mielestäni  kirkossa ja ajatuksissani kuvittelinkin heti ihmiset kirkonmenojen jälkeen katsastamassa kelloa ennen kun kotimatka alkoi. Ehkä kirkkoväki on kokoontunut tässä alla ja kirkkopihalta poistuessa on vielä silmäilty kellonaikaa kotiin päin lähtiessä, kuka ties!...Tämä lienee ollut aikalaistensa silmissä upea kapistus! Ja sitähän tämä on edelleen - käy ja kukkuu ilman paristoja ja edelleen näyttää meille aikaa, jos vain tajuamme katsoa. 

Aurinkokellon on tehnyt seppämestari Matts Bastubacka vuonna 1724. Lähdinkin onkimaan hänestä tietoja. Matts Henriksson Bastubacka oli syntynyt 25.1. 1684. Hän oli naimisissa Magdalena Mickelsdr. Måttiksen (1688-1760) kanssa. Matts kuoli 15.4. 1752 kovaan kuumeeseen 67 vuoden ikäisenä. Kirkonkirjoista löysin Mattsille ja Magdalenalle ainakin pojan nimeltä Johan Mattsson Bastubacka (1712-1755). Sukuhaaraa nykyaikaan kirkonkirjoista seuraten tein havainnon, että sama suku jatkuu lähiseuduilla edelleen!  Mahtavatko tietää, mikä esi-isänsä komeus kirkossa on  edelleen tallella!

Aurinkokellohan on loistava ja yksikertainen keksintö. Se ilmaisee aikaa vuorokauden valoisana aikana aurinkoisella säällä. Malleja on monia. Olen jotenkin naivisti aina kuvitellut, että aurinkokello paikka on maankamaralla, siksi en varmaan osannut ajatellakaan, että tämä vaatimattoman näköinen metalliläpyskä kirkon seinässä olisi ajannäyttäjä - vieläpä lähes ikuinen!

Perusidea on, että kellotauluun on kiinnitetty metallikeppi, jonka varjon kärki näyttää kelloajan alustaan piirretyn asteikon avulla. Kellon pinnassa on numerot vain tietyille ajoille, sillä eihän aurinko tähän koko aikaansa paista.

Etsin vielä tietoa yleisemmin aurinkokellojen historiasta. Ensimmäisiä aurinkokelloja tiedetään käytetyn  Babyloniassa jo niinkin aikaisin kuin 5500 vuotta sitten. Kiinalaiset kirjoittivat aurinkokelloista, tai tarkemmin ottaen "varjonheittäjistä" jo 2400 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja Egyptissä tiedetään aurinkokelloja käytetyn 1200-luvulla ennen ajanlasku alkua. Ja kun itse oletein aurinkokellojen olleen maankamaralla, löydänkin tiedon, että keskiajalla eteläisen Euroopan keskustorien kaupunkiympäristöistä löytyi esimerkiksi raatihuoneen seinistä aurinkokelloja. 

Suomeen ensimmäiset aurinkokellot saapuivat 1500-luvulla. Lähinnä niitä tiedetään oleen pappiloissa ja kartanoissa sekä yhteisöjen keskeisissä paikoissa. Siksi tämän paikka onkin aikan tyypillinen sijoitukseltaan.  Toisaalta kun etsin tietoa kirkon seinissä olevista aurinkokelloista, ei niitä liene kovin montaa säilynyt. Joissakin kirkkopihoissa aurinkokello on kaiverrettu kallioon tai isoon kiveen. Mekaaniset kellot yleistyivät 1600-luvulta alkaen, mutta aurinkokelloja käytettiin aina  1800-luvun loppupuolille saakka. Ajan mittaaminen perustui aurinkoaikaan aina vuoteen 1884 saakka. 

Toisen kerran paikalle saavuttuani oli enemmän päivänvaloa ja kellotaulu erottui seinästä selkeästi.  Oivalsin, että tämähän onkin todella hienosti suunniteltu kello. Aivan loistava! Parasta aurinkokellossa on sen toimintavarmuus - paitsi tietenkin pilvisellä säällä tai pimeässä se on hyödytön...

Tätä tekstiä kirjoiittaessani jäin hämmentyneenä miettimään, että kun entisaikana ihmisillä oli velvoite osallistua kirkonmenoihin, niin kuinka ihmeessä he osasivat saapua oikeaan aikaan kirkkoon? Vaikka kirkonkelloilla ilmoitettiinkin hyvin etukäteen, ei kellojen ääni silti ole voinut joka niemeen, notkoon tai saarelmaan kuulua ja matkaan käytetty aika on varmastikin vaihdellut äärettömän paljon säästä riippuen. 

LÄHTEET: Hattujen sota - husaarit kaupungissa. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/vapauden_aika/hattujen_sota/fi_FI/hattujen_sota_husaarit_kaupungissa/] Luettu 3.1.2021.

Kellot. [http://www.kolumbus.fi/mabohu/esine/kellojen_historiaa.html] Luettu 31.1.2021. 

Kymmenen kelwollista kojetta keskiajalta. Keskiaikaiset markkinat verkossa. [http://keskiaikaisetmarkkinatverkossa.fi/kymmenen-kelwollista-kojetta-keskiajalta/] Luettu 31.1.2021. 

Ratiritirallaa...talvisäässä

 Monta vuotta ollaan kaipailtu kunnon hankia ja nytpä ne sitten saapuivat! Lumilingot on päässeet laulelemaan jo useampana päivänä. Meillä poika on pärisytellyt mönkkärillä auraten. Oikein odottelikin jo näitä kelejä ja kuuluu  hommanneen  itsekseen muutamia  muitakin pihoja työn alle. Kävi auraamassa velipojallakin ja sukelsi siellä  ojaan menopeleineen. Kuulemma vinssillä pääsi lopulta ylös...

Kiertelin viikonloppuna kaupungilla. Monen talon pihassa puskettiin  lumitöitä. Nykyään tulee katsastettua myös autot, joita ei ole  putsattu pois lumen alta.  Äkkiä peittävät tiet niin, ettei niiden läheltä  voi aurata tai isommat autot pääse kulkemaan. Toisen poikani firma näitä aina silloin tällöin poliisin pyynnöstä roudaa pois teitä tukkimasta, kun siirtokehotuksiin ei ole reagoitu. Minusta suomalaisten säntillisyys tällaisissa asioissa  yleisesti ottaen on ihailtavaa. 

Työpaikkani parkkipaikalla oli jo perjantaiaamuna mieletön lumivuori. Eräs työkaveri ihmetteli, minne hän nyt autonsa pistää, kun lumi on  aurattu juuri hänen paikalleen. Mutta näkeehän sen nyt, että paikka on selkeästi varattu. Kyltit ja kaikki. Eli kevättä odotellessa...

Lapset eivät moisia asioita murehdi, vaan osaavat ottaa ilon irti lumesta. 

Tässä alla yhden oppilaan lumitaideteos välkkkävalvojalle, sanoisinko että ihan  sydämellinen juttu!

Huomenna (25.1.) on muuten Paavon päivä. Vanhalla kansalla oli aivan mielettömän . upeita sanontoja vuoden varrelle. Yleisesti tiedettiin, että Paavon päivän tienoille ajoittui usein tuiskuja. Paavon päivästä sanottiin "Paavo parasta talvea, " sillä Paavon päivä tunnettiin tärkeänä keskitalven virstanpylväänä. Paavon päivänä lumista on kuulemma satanut puolet, samoin puolet eläinten talven varalle varastoiduista ruuista on kulunut. Eli tämän mukaan lunta tupaan on vielä tulossa!

Jos Paavona tuiskutti lunta niin paljon, että reen jalakset menivät  umpeen, niin tulevana kesänä hamppu, pellava  peruna tai tupakka eivät menestyneet. Ja taas, jos Paavona pyryttää sen verran, että  oljenkorsi peittyy,  tulee sinä vuonna huono vuodentulo. 

Samoin maderysille Paavon päivä on otollista aikaa, sillä "Heikki  (19.1.)  heittää,  Paavo painaa. " Paavon päivänä rysät saattaapi olla pullollaan mateita. Meidän perhepiirissä kun on aina kalastettu paljon, on tuttuakin tutumpi myös ruotsinkielisten vanha kansanviisaus. Sen mukaan made on hyvä ruokakala kuukausissa, joihin ruotsiksi liittyy r-kirjain, "r-månader" eli septembeR, oktobeR, novembeR, decembeR, januaRi, febRuari, maRs ja apRil.  Muina kuukausina mateessa on mudan maku. 

Aurinko ei vielä paljoakaan lämmitä, vaikka aurinko sattuisikin kirkkaalta taivolta paistelemaan. " Paavo pakkasen parina, nenä räässä, parta jäässä. " Lämmin etelätuuli Paavon päivänä enteilee muuten menestyksellistä marjavuotta. 

Kauniin sunnuntaipäivän iloksi lähdin yksikseni ajelemaan Ohtakariin. Kollega viestitteli, että hänen rantamökkinsä lähempänä kaupunkikeskustaa on tyystin sumun vallassa, vaan Lohtajalla asiat oli aivan toisin. Kaunista oli. Olin taas aivan myyty talviselle luonnolle. 

Olin aika yllättynyt, että avovesi oli vielä ranna tuntumassa, Toisaalta  Ohtakarihan on aika kaukana muusta mantereesta, joten  ymmärrettävää. Rakennusten räystäillä riippui jo ihanasti lunta. 

Kiertelin ympäri Ohtakaria, vaikka lunta riittikin paikoitellen polvitaipeeseen saakka. Kun on asianmukaisesti pukeutunut, sellainen rämpiminen käy kunnon lenkistä. Suurin osa mökeistä vietti talviuntaan. Rakennusten räystäillä riippui jo ihanasti lunta. 

Meren ääressä ihastelen loputtomasti   maiseman äkillisiä värimuunnoksia.  Pieni hetki, niin kuvasta voi tulla aivan eri kuin äskeisestä. 

Maisema muuttuu myös   riippuen mihin suuntaan katseensä kääntää. Katajainen kansa, tulee mieleeni kun  lompsin lumen keskellä kohti sisempää saarta. 

Olen oikein tyytyväinen retkeeni. Täytyy lähteä keväämmällä vielä kuljeskelemaan kivikkoisempaanpäähän saarta. Siellä olisi upeaa kuvata muutaman vuoden tauon jälkeen. 

Ajaa huruuttelen pois Karhin kylätien  kautta. Pysäytän matkalla  auton ja naureskelen itsekseni, kun tulen Karhin kasakkakiven luo. Nyt on pusikot raivattu pois, toista oli silloin, kun tätä kohdetta etsin ja kuvailin. Tästä jutusta mainittiin lehtijutussakin, jossa käviäsin joulun välipäivinä. Oppilaani koulussa ihmetteli "ope, miks sä oot aina lehdissä. ":)) No sitä ihmettelen vähän itsekin, kun tätä harrastustani introverttinä vain   puuhastelen.  Totesin kuitenkin, että media on uskomaton. Lehtijuttupäivänä blogissani käväisi seitsemisensataa kurkkailijaa. Tässä  kasakkakiven alla vielä alla tuo haastatteluni luettavana (ainakin amerikanihmeille::)  Keskipohjanmaassa. 

LÄHTEET: Paavon päivä. Taivaannaula. [https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/paavon-paiva/] Luettu 25.1.2021. 

Vanhan kansan luontotietoutta. [https://www.oulu.fi/northnature/finnish/Suomi/ajankvakansa1.html] Luettu 25.1.2021.

Valoveistossarja "Olohuone kotikaupungissa," toinen osa

Aika tarkalleen vuosi sitten tein blogipäivityksen Tehtaankadun kävelykatuosuudelle nousseista valoveistoksista, joista silloin oli valmistunut ensimmäiset kolme. Vuoden  2020  aikana  kävelykadulle rakentui vähitellen  loput kolme uutta veistosta samalta taiteilijalta. Kävin niitä nyt katsastamassa. 

Tunnelma oli jännä, sillä  parina päivänä oli juuri sadellut lunta. Käveleskelin iltasella kadulla kuvailemassa. Oli rauhallista. Vain yksi valokuvaaja, joka laillani kuvasi patsaita sekä  pariskunta kahden pikkulapsen kanssa. Lapsilla oli sukset jaloissaan ja he opettelivat mäenlaskua pienoisessa alamäessä keskellä kaupunkia! Näytti ihanalta...

Teossarja "Olohuone kaupungissa" on Kokkolan kaupungin lahja 400-vuotiaan kaupungin asukkaille. Tätä ei voinut koronakaan meitä viedä pois juhlavuodesta! Teoksien aiheet on päätetty yhteistyössä kaupunginarkkitehdin, kaupunginpuutarhan, museon ja taiteiljan kanssa. Kooltaan rautalakaveistokset ovat parimetrisiä. 

 

Ihan parasta näissä veistoksissa on se, että ne ovat hyvin näyttävillä paikoilla kaupunkikeskustassa, ilmaiseksi ihailtavissa ja niissä riittää katseltavaa eri vuodenaikoina eri tavalla. Valaistuna ja lumen keskellä teokset näyttävät aivan eri puolensa kuin kesällä kukkaistutusten keskellä. Tästä keskustan kävelykadusta on tullut  elävä ja mielenkiintoinen  näiden veistosten myötä. 

Ideanahan oli alun perinkin rakentaa valosta olohuone talvisen pimeään kaupunkiin. Nyt kun katselee kuvia, niin mielestäni homma on aika onnistunut! Viimeisenä valaistuksen sai  kuudes patsas sopivasti Lucian päivänä 13.12.2020, mikä on valon juhla...

Kaija Kontulaisen hahmot ovat mielestäni mielenkiintoisia ja niiden kiinnostavuutta lisää erityisesti se, että eri kulmista katsottuna ne näyttävät katsojalle eri puolensa. Nämä uusimmat kolme rautalankapatsasta on aseteltu saman kadun varrelle, mutta lähemmäksi "Purjetta." Hahmoja ei ole selitelty sen tarkemmin, joten katsojalla on suuri valta päättää, mitä missäkin tapahtuu.

Nyt täydentyneet  hahmot esittävät  salkkumiestä, pientä poikaa sekä ostoskassia kantavaa rouvaa. Valoveistossarjan kaikki  patsaat saavat tulevan kevään aikana viralliset nimensä. Kuuden veistoksen valoveistossarja liitetään osaksi K.H. Renlundin museon hallinnoimaa  Kokkolan kaupungin taidekokoelmaa. 

Kokkolan hienosti edennyt valaistusprojekti saanee jatkumoa siten, että tulevaisuudessa valaistuista kohteista muodostuu jatkumo  ydinkeskustasta Suntin rantaa pitkin aina Meripuistoon saakka, wau!

LÄHTEET: 

Kaupunkikeskustan "olohuone" on vihdoin valmis Kokkolassa. Yle.fi. [https://yle.fi/uutiset/3-11694002} Luettu 1.1.2021.

Kokkolan kaupunki,  Facebook -sivusto. 11.12.2020.