Carolus Erici Sursill

Carolus Sursill oli lähtöisin Ruotsin Uumajan pitäjästä, Tegin kylästä, sieltä kerrotaan tulleen tämän mahtavan talonpojan. Hän oli syntynyt noin 1534.

Carolusta on pidetty viime aikoihin asti Erik Ångermannin poikana, mutta viimeisten vuosien aikana tämä käsitys on kyseenalaistettu. Mikko Kuitula on selventänyt vuoden 2011 tiedonannossa, että hänen isänsä saaattoikin olla Östen Erikssonin vaimon Malinin veli. Toisen tulkinnan mukaan taas Östen Eriksson ei olisi ollut Erik Ångermanin poika, vaan samanniminen vävy. Tällöin hänen vaimonsa Malin ja tämän veli, Kokkolan kirkkoherra Carl, olisivat olleet Erik Ångermannin lapsia.

Joka tapauksessa, alkuperästä riippumatta, Carolus Erici Sursill tuli alkujaan seuduillemme Pietarsaareen sisarensa Katarinan kutsumana. Sisarensa avustuksella hän myös pääsi oppilaaksi Turun katedraalikouluun.

Katarina Erkintytär oli lähtenyt emännöitsijäksi Pietarsaareen Hans Fordellin perheeseen. Katarina kutsui ensin luokseen sisarensa Magdalenan, sitten Östen-veljensä lapset ja lopuksi vielä Caroluksen. Pietarsaaren Fordellit olivat rikas vouti- ja kauppiassuku seudullaan, joilla oli useita sidoksia Länsipohjaan suurtalonpoikiin. Keskisuuren talon tyttärelle piiaksi lähteminen oli luonteva ratkaisu myötäjäiskassan kartuttamiseksi. Katariina toimi avainpiikana, joka oli vastuussa koko Fordellien taloudenpidosta.

Katarinan myötävaikutuksella Carolus siis eteni opintoihin Turkuun. Caroluksesta tuli Kokkolan kirkkoherra Kuningas Juhana III nimittämänä 27.2.1582. Hän on ollut kirkkoherrana täällä pidemmän aikaa, sillä hänestä löytyy maininta vielä vuodelta 1618.

Caroluksestä käytetään 1500-luvulla asiakirjoissa nimiä "Carolus Erici" ja "her Carl. "

Carolus on allekirjoittanut Uppsalan kokouksen päätöksen 19.6. 1593 Turussa (Karolus in Karleby pastor). Carolus oli myös pappissäädyn edustajana valtiopäivillä Söderköpingissä. Hän allekirjoitti siellä vastauksen yhdessä neuvoston ja säätyjen kanssa Kaarle-herttualle, joka oli valtuutettu Ruotsin valtionhoitajaksi.

Olen sivunnut jo aiemmin blogikirjoituksessani Caroluksen toimintaa Kokkolassa Nuijasodassa vuonna 1597. Sodan jälkeen Carolus Erici Sursill joutui Pietarsaaren ja Vöyrin kirkkoherrojen kanssa Nuijasodan aikaisten toimien vuoksi marski, käskynhaltija Klas Flemingin nuhdeltavaksi.

Vuonna 1589 "Carll i Karlebij" määrättiin maksamaan 20 taalaria raha-apua sotaväen palkkaukseen. Carolus sai korvaukseksi vuonna 1602 Kaarle-hetrttuan kirjeessä korvauksen herttualle toimittamastaan viidestä tynnyristä viljaa. Hän sai myös tavalliseen tapaan 70 tynnyriä viljaa elatukseksi muiden Pohjanmaan papppien tavoin vuonna 1608. Vuodelta 1614 on säilynyt kuitti, jossa "Carolus Erici Karlebijensis" kuittasi vastaanottaneena viljat muiden Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan kirkkoherrojen kanssa. Caroluksen tiedetään olleen naimisissa Anna-nimisen naisen kanssa, josta ei ole löytynyt muuta tietoa. Heillä oli yhdessä ainakin tytär Elisabet Carlsdotter Sursill. Elisabet avioitui kokkolalaisen pormestari (1624-1633) Knut Henriksson Wittingin kanssa.

Carolus on kuollut Kokkolassa  vuoden 1618 paikkeilla. Suku jatkuu edelleen lähitienoillamme. 

LÄHTEET:

Carl Erikinpoika Sursill. Geni. [https://www.geni.com/people/Carl-Sursill/5094986469840027249] Luettu 7.1.2024. 

Sursill, Carolus Erici. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. Henkilöhistoria. Suomalaisen kirjallisuuden seura.[https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2412] Luettu 7.1.2024. 

T. Miettinen. Sursill-suvun  alkupolvet Uumajassa ja Pohjanmaalla. [https://sursill.net/Sursill_suvun_alkupolvet_Uumajassa_ja_Po.pdf] Luettu 7.1.2024. 

Maunu Viinikka Nuijasodassa

Maunu Viinikka (Winicks Mångs) oli kokkolalainen talonpoika, jonka kohtalo oli menehtyä Nuijasodassa 27.1.1597 Isokyrön  Kontsaan saarella Kyrönjoessa. 

Nuijasotaa käytiin vuosina 1596-1597.  Se oli maamme ensimmäinen sisällissota, talonpoikien kapina  aatelisia vastaan.  Talonpojat taistelivat Jaakko Ilkan johdolla  tavoitteena maamiehen vapaus elää omanlaista elämää. Talonpojat vastustivat Ruotsi-Suomen asiainhoitajan Klaus Flemingin  sotajoukkojen  linnaleirejä, joka tarkoitti kovia verotuksia armeijan hyväksi. 

Nuijasodan taustalla oli Ruotsi-Suomen kuninkaan Sigismundin ja hänen Kaarle-setänsä  välienselvittely. 

Nuijasotaan osallistui pääosin Eteläpohjanmaan talonpoikia, mutta jonkin verran oli mukana myös miehiä Keskipohjanmaalta. Alussa talonpoikien taistelut sujuivatkin hyvin, mutta heidän huono varustus vaikeutti kahakoita ja lopussa he hävisivätkin taistelut. 

Maunu Viinikasta ei ole valitettavasti jäänyt paljonkaan tietoa. Tiedetään hänen olleen kotoisin Närvilän kylästä. Aikaisemmin olen kirjoitellut toisesta paikallisesta päälliköstä, Olli Ollinpojasta [Olavi Niemelä), joka on haudattu Lohtajan kirkkomaalle. Olli ja Maunu menehtyivät samassa kahakassa Isossakyrössä. Heidän lisäkseen kuoli siellä myös isot talonpoikaispäälliköt Jaakko Pentinpoika  Ilkka Ilmajoelta,  härmäläinen Pentti Piri sekä Isokyröläiset  Abraham Pernu ja  Yrjänä Kontsas. Kontsas oli Jaakko Ilkan lähin mies.

Maunu Viinikan ja muiden päämiesten menehtymistä edelsi taistelu Nokialla, jossa menehtyi iso määrä talonpoikia. Kun Nokian kartanoa oli ammuttu tykein, kehotti Klaus Fleming talonpoikia luovuttamaan Jaakko Ilkan hänen käsiinsä ja lupasi, että siten toimien talonpojat säästyisivät rangaistuksitta. Ilmeisesti miesten keskuudessa syntyi kuitenkin eripuraa ja Jaakko Ilkka karkasi  Ilmajoelle miestensä edellä.

Vouti Abraham Melkiorinpoika sai kuitenkin muutama päivä myöhemmin ajojahdin jälkeen kiinni Jaakko Ilkan miehineen. Miesten kohtalona oli joutua mestatuiksi Isossakyrössä. Klaus Fleming oli lähettänyt käskykirjeen, jossa kerrottiin Jaakko Ilkan vangitsemismääräyksestä, mutta tämä tieto saapui liian myöhään Abraham Melkiorinpojalle. Miehet oli jo ennätetty mestauttaa. 

Teloitus oli julma toimenpide. Aluksi  teloitettavan jalat ja kädet loukutettiin. Sitten  katkaistiin erityisesti oikea käsi, joka oli  rohjennut nousta  esivaltaa vastaan. Lopuksi irrotettiin mestattavan pää. 

Isokyrön vanhan kirkon pihapiirissä komeilee yksi Nuijasodan muistomerkeistä. 

Yllä: Kaarlelan kirkon pihapiiriä.

Ei tiedetä, minne Maunu on haudattu, mutta joka tapauksessa hänet kuljetettiin mestauksen jälkeen Kaarlelan kirkonmäelle ja laitettiin esiin teiliin. Teilauksen tarkoituksena oli luoda varoittavaa pelkoa muille ihmisille. Voi vain kuvitella tapahtuman karmeuden ruumiin riippuessa teilipyörässä aikoja lintujen syömänä. 

LÄHTEET:

Jaakko Ilkka.  Punainen Turku. [http://punainenturku.blogspot.com/2014/01/jaakko-ilkka.html] Luettu 12.3.2023. 

Luotettujen piiri - Ilmajoki. [https://ilmajoki.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-yleiset-alueet/jaakko-ilkan-leikkipuisto/luotettujen-piiri/] Luettu 12.3.2023.

Nuijapäälliköiden kolkko kohtalo – Olli Ollinpoika Lohtajalta ja Maunu Viinikka Närvilästä teloitettiin julmasti. Kokkola-lehti. [https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/630772] Luettu 12.3.2023. 

 Nuijasoturien ja Jaakko Ilkan muisto. Ilkka-Pohjalainen. [https://ilkkapohjalainen.fi/yleisolta/nuijasoturien-ja-jaakko-ilkan-muisto] Luettu 12.3.2023. 

Tarharannan kahakka ja muistokivi

Kun kuulee nimen "Nuijasota", yhdistyy mielessä sota ensimmäiseksi Ilmajokeen ja Nuijasodan alkuvaiheen päällikköön, ratsutilallinen  Jaakko Ilkkaan.  Vaan kyllä Nuijasotaa käytiin Kokkolassakin!

Nuijasodan muistomerkki sijaitsee Kirkonmäellä, entisellä Saarenmäellä (Holmbacken), Tarharannassa,  lähellä Kaarlelan kirkkoa - itseasiassa vielä lähempänä seurakuntataloa...Muistomerkki on perustettu vuonna 1961 ja se on kiinnitetty isoon irtolohkareeseen.

Nuijasotaa käytiin vuosina 1596-1597. Vähän aikaisemmin oli loppunut 25-vuotinen sota. Nuijasodassa vastakkain asettuivat Suomen talonpojat ja aateliset eli sota oli sisällissota. Sodan voidaan katsoa kuuluneen jo keskiajan lopulla alkaneisiin Puolan ja Ruotsin kuningas Sigismundin sekä hänen setänsä, Kustaa Vaasan nuorimman Kaarle-pojan valtataisteluihin. Nuijasodan aikana kaatui kaiken kaikkiaan noin 3000 miestä

25-vuotisen sodan seurauksena  Nuijasodan syttymiseen vaikutti ns. linnaleiri, jolla tarkoitettiin alun perin sotaväen ylläpitoon kerättyä veroa.  Sotilaiden asettaminen linnaleiriksi tarkoitti sitä, että heidät  majoitettiin maaseudun kyliin ja heidän huoltoaan varten talonpojilta kerättiin aselevon ja kelirikon aikoina luontoistuotteita, kuten viljaa, heinää ja ruokatavaroita, kun sotilaat eivät olleet taistelukentillä. Linnaleirin  vastineena sotakentillä oli ns. kenttäleiri, jossa huolehdittiin sotilaiden huollosta.

Vuonna 1592 Ruotsin kruunun peri Sigismund isänsä Juhanan III:n kuoltua. Kaarle Kustaa alkoi kuitenkin tavoitella kruunua itselleen. Kuningas Sigismund piti hoviaan Puolassa, Kaarlella puolestaan oli vahva asema Ruotsissa. Sigismundilla oli vahvana tukena Suomen ja Viron käskynhaltija, Suomeen sijoitettujen joukkojen ylipäällikkö, marski Klaus Fleming.

Kun 25-vuotien sota Venäjää vastaan loppui vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, ei Klaus Fleming rohjennut kotiuttaa sotajoukkoja Kaarlen hyökkäyksen pelossa. Sotajoukot asetettiin linnaleiriin ympäri Suomen. Talonpojat protestoivat kovasti, mutta Fleming oli taipumaton asiassa. Suomen talonpojat kokivatkin Flemingin päävastustajakseen. (Kerrottakoon tässä välihuomautuksena asian sivusta, että omat äidinpuoleiset sukujuureni johtavat Satakuntaan ja yhdestä ainukaisesta sukuhaarasta aatelisiin. Tästä haarasta eräs esi-isistäni oli Ruotsissa syntynyt Jöran Claessaon Prytz, joka menetti päänsä Ahlaisissa 11.7.1599 Sigismundin kannattajana  tehdessään vastarintaa Kaarle herttuan miehille, jotka olivat tulleet häntä vangitsemaan... )

Vuonna 1595 Kaarle herttua kutsui kokoon valtiopäivät Söderköpingiin. Suomalaiset talonpojat käyttivät valtiopäiviä hyväkseen  valittaen  Klaus Flemingin ankaruudesta sekä sotilaiden mielivallasta linnaleirin verojen kannossa. Koska Kaarlen etu oli horjuttaa Sigismundin asemaa, talonpoikien suhtautuminen sopi hänelle hyvin. Kaarle herttua alkoikin esiintyä sekä protestanttisen uskon puolustajana että Suomen talonpoikien puolustajana. 39 talonpoikaa, jotka olivat pääässeet Ruotsiin saakka valitusta tekemään, ilmoittivat Kaarlelle olevansa uskollisia "niin kauan kuin veri on lämmin sydämissämme."

Nuijasota syttyi marraskuussa 1596. Etelä-Pohjanmaalla talonpojat kokosivat  suuren sotajoukon, joka lähti kolmena osastona kohti etelää. Kun Klaus Fleming sai tästä tiedon, hän lähetti sotilasosastoja kapinallisia vastaan. Joukot kohtasivat toisensa Ulvilassa. Syntyneessä taistelussa  Flemingin johtamat joukot lyttäsivät  nuijamiesten pääjoukon. Osa taisteluista käytiin Nokialla,  Padasjoella ja Savossa. Pohjois-Pohjanmaalta nousi tämän jälkeen suuri Nuijamiesten armeija, joka taisteli Ilmajoella, mutta taas Flemingin joukot veivät voiton.

Tämä jälkeen Pohjanmaan etelä- ja keskiosat joutuivat sotatuhojen  kohteeksi. Kolmen kuukauden mittaisen kansannousun tuhot olivat suuret - miehiä menehtyi lähes 3000 eli noin 1.5% nykyisen Suomen sen aikaisesta väestöstä.

Pohjanmaalta talonpoikia lähti kevättalvella 1597 kohti etelää Liminkalaisen Hannu Krankan johdolla. Pääasiassa piikkipäisin nuijin varustautuneet  noin 1000 miestä  leiriytyivät Kaarlelaan eli nykyiseen Kokkolaan. Lähiseudun talonpoikia liittyi koko ajan lisää joukkioon. Näillä miehillä oli jo monellakin taustallaan aikaisempaa sotakokemusta. Piikkipäinen nuija oli  lisäksi hyvä ase - sillä pystyttiin kaatamaan jopa rautahaarniskainen ratsumies. Nuijan etuna verrattuna sen aikaisiin pyssyihin oli myös nopeus-tavalliseen aseen lataaminen kun kesti minuutteja.

                               

Nuijamiesten kerätessä lisäjoukkoja Kirkonmäellä, sai Klaus Fleming  vouti Abraham Melkiorinpoika Kyrössä kuulla kapinasta. Abraham kirjoitti tiukkasanaisen kirjeen, jossa hän uhkasi tulla itse antamaan huutia niille, jotka eivät muuten luovuta kapinaa. Hän lähetti kolme sotamiestä  toimittamaan kirjettä Kirkonmäen nuijamiehille. Miehet ohjattiin perille saavuttuaan lukkarin tupaan.

Kun voudin kirje luettiin tuvassa ääneen, sai se aikaan  kimpaantumisen ja kapinalliset - Bertel Palo, Hannu Krankka ja kirjuri Sven Olofson -  neuvottelivat keskenään, että he halusivat tulkita toisin kirjeen sisällön  ja  kävivät käsiksi kirjeentuojiin, jotka tapettiin jäälle nimismiehen talon lähistölle. Kidutusmenetelmänä toimi jäähän hakattu avanto, johon miehet hukutettiin työntämällä heidät elävinä jään alle.

Nuijamiehet jäivät odottelemaan vouti Abraham Melkiorinpojan paikalle saapumista järjestäen väijytyksen  Tarharantaan kahden puolen tietä lähelle kirkkoa. Tiepartio asetettiin  suluksi katkaisemaan liikenne etelän suuntaan. Ajatuksena oli estää voutia saamasta tietoa Kokkolan tapahtumista. Lopulta iltahämärissä paikalle saapui jono rekiä ja hevosia. Abraham-vouti istui mitään aavistamatta ensimmäisessä reessä sudennahkaturkki yllään ja sotamies vieressään. Sotilaita oli yhteensä nelisenkymmentä useassa reessä istuen.

Nuijamiesten väijytys onnistui täydellisesti - osa nihdeistä ei ennättänyt edes  tarttua aseisiinsa, kun olivat jo kuolleita. Muutaman minuutin aikana lyötiin kuoliaiksi 22 nihtiä ja lisäksi 11 makasi maassa joko tainnuksissa tai kuollutta näytellen. Vain muutama nihti mukaan lukien Abraham Melkiorinpoika onnistui pakenemaan.

Talonpoika on ovela- sen osoittaa Hannu Krankan toiminta väijytyksen alettua. Hannu nimittäin riisti voudin sudennahkaturkin ensi töikseen ylleen lyötyään ensin uhrinsa tainnoksiin. Toisaalta myös Hannulle meinasi käydä illan hämärissä köpelösti susitukki yllään - osa miehistä erehtyi luulemaan häntä voudiksi yrittäen kolkata hänet. Hannun pyöriskellessä maassa ennätti vouti tokenemaan iskuista ja pääsi puikkelehtimaan pakoon. Tosin jo seuraavana päivänä vouti saatiin kiinni Kruunupyyssä ja vangittiin.
    

Talonpoikien kerrotaan jättäneen  uhrinsa taistelupaikalle Tarharantaan ja poistuneen itse leiriinsä. Ajattelivat korjaavansa ruumiit pois päivän valjettua. Tosin kaikki  eivät olleetkaan kuolleet vaan  joko tekeytyneet  hengettömiksi tai tuupertuneet tajuttomina maahan. Osan kohtalona oli menehtyä pakkasyönä, koska heidät oli ryöstetty ilkosilleen. Osa haavoittui tai paleltui pahasti.

 Muutamat nihdit kykenivät raahustautumaan samaiseen lukkarin tupaan, jossa myös nuijamiehet olivat majailleet. Lukkarille tuli nihdit nähdessään kova sääli ja kauhu nihtien kohtalosta. Hänellä ei ollut sydäntä ajaa heitä ulos pakkaseen eikä  kertoa myöskään nuijamiehille nihdeistä.

                             

Lukkari lähetti sanan pappilaan kirkkoherra Carolus Ericus Sursillille (joka muuten oli puolisoni esi-isän veli 13 sukupolvea puolisoani aiemmin..). Vaikutusvaltansa ansiosta kirkkoherran onnistui vedota nuijamiesten tunteisiin niin, että nihtien henki säästyi.

Nuijasota päättyi talonpoikien tappioon. Vouti Abraham Melkiorinpojan kohtalona oli se, että vangitsemisen jälkeen hänet  toimitettiin muutaman paenneen nihdin kanssa  Ruotsiin, missä Abraham  Melkiorinpoika teloitettiin keväällä 1598.

  

Yllä: Ylikankaan Nuijasota-kirjasta kopioitu Tarharannan niitty vuonna 1776 laaditun isojakokartan mukaan.  Kirkko on kartassa yläosassa keskellä (stenkyrka) näkyvä rakennus. Hannu Krankan joukot väijyivät alaosassa näkyvän  niityn halki johtavan tien molemmin puolin Abraham Melkiorinpojan retkikuntaa. Kirkosta hieman oikealle kartan yläosassa on pappila (prästegård), jossa Kaarle Sursill esti  lukkarin tupaan pelastautuneiden sotilaiden hukuttamisen.

Tarharannan kahakan jälkeen Klaus Fleming varoitti talonpoikia kapinoinnista. Seurasi kuitenkin vielä taistelu  Kyrön kirkon läheisyydessä, jossa 3000 nuijamiestä kohtasi 1500 miehen ratsujoukon. Pitkän taistelun seurauksena ruotsinkieliset talonpojat pettivät joukkuetoverinsa siirtymällä Flemingin joukkoihin. Talonpoikien hävittyä tämänkin taistelun Fleming lopulta armahti eloonjääneet.

Nuijasota kesti kolme kuukautta ja  sodan jälkeisenä keväänä 1597  Klaus Fleming kuoli sairauskohtaukseen. Pian tämän jälkeen Kaarle Herttua nousi valtaistuimelle Sigismundin tilalle ja myös linnaleirijärjestelmä kuihtui.

Tässä muistomerkin teksti sanasta sanaan:

"Tällä tiellä Tarharannassa yllättivät tammikuun lopulla 1597 Keski- ja Pohjoispohjanmaan vapaat talonpojat kuninkaan voudin Aabraham Melkiorinpojan joka saattueineen oli matkalla pohjoiseen rauhoittamaan Pohjanmaan nuijamiehiä. Syntyneessä kahakassa vouti pääsi pakoon, mutta saatiin kiinni ja kuljetettiin vangittuna  Tukholmaan tuomittavaksi."

Muistotaulun pystyttivät 1961

Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto"

                               

LÄHTEET:

Kimmo Katajala. Miksi Nuijasota syttyi Pohjanmaalla? [http://www.tieteessatapahtuu.fi/033/katajala.pdf9 Luettu 6.1.2015.

Kaarlelan pitäjän historia II. 1980, s. 539-540.

Kirjastovirma. Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä. Pohjois-Pohjanmaa Nuijasodassa. [http://www.kirjastovirma.net/asutusjasotatarinoita/7] Luettu 6.1.2015.

Maailmanhistoria. Talonpojat nousivat kapinaan. [http://maailmanhistoria.net/artikkelit/talonpojat-nousivat-kapinaan/] Luettu 7.1.2015.

Nuijasota. [http://www3.kokkola.fi/historia/nuijasota/sisallys.htm] Luettu 6.1.2014.

Nuijasota Kaarlelan alueella. Tarharannan kahakka Kirkonmäellä. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/tarharan.htm] Luettu 6.1.2015.

Ylikangas Heikki. Nuijasota. 3. painos. 1996, s. 280-283.

Hautamuistomerkki Lohtajalla johtaa Nuijasodan jäljille

Lohtajan kirkkomaalla katse osuu hyvin vanhan näköiseen hautamuistomerkkiin. Kävelen lähemmäksi tekstiä lukemaan.

Yllättävää kyllä, muistomerkistä paljastuu seuraava teksti: 

"Nuijapäällikkö

 Olli Ollinpoika

K. Tammikuussa 1597

Isossakyrössä" 

Itse kivipaasi on korkeahko ja kapean mallinen luonnonkivi. Edustasta hyvin sileä. Tekstikyltti näyttää uudemmalta.

                              

Toiselta puolelta kivi on hieman  rosoisempi. Aivan pakko lähteä selvittämään tapahtuman taustaa tarkemmin! 

Lohtajalainen Olli Ollinpoika oli mitä todennäköisimmin Niemelän talosta. Hän on ollut maakauppias ja nimismies  sekä laivanomistaja ja ottanut osaa Nuijasotaan. Ilmeisesti Kokkolan ja Lohtajan seuduilta tähän sotaan on ottanut osaa vain mies per talo, ei suinkaan jokainen asekuntoinen mies, kuten eteläisemmistä suomalaispitäjistä.

Yllä: Kuvassa Lohtajan Niemelän taloja 1930-luvulla.  Kuva kopioitu  Ylikankaan Nuijasota-teoksesta.

Nuijasotaa käytiin vuosina 1596-1597 ja siinä menehtyi kaikkineen noin 3000 miestä. Sota oli Suomen talonpoikien ja aatelisten välinen sisällissota. Sota voidaan eurooppalaisesta näkökulmasta laskea jo keskiajan lopulla alkaneisiin talonpoikaiskapinoihin ja Ruotsin kuningashuoneen kannalta se liittyi Kustaa Vaasan suvun valtataisteluun. Siinä vastakkain olivat kuningas Kustaan Kaarle-poika sekä hänen setänsä Sigismund.

                                                     

                                           

                                                 

Nimen Nuijasota kerrotaan  saaneen alkunsa, kun pohjalaiset talonpojat tulivat Kaarle-herttuan puheille valittaen, kuinka Klaus Fleming vaati  heiltä joukoilleen  ruokaa ja majoitusta siitä huolimatta, että  pohjalaiset oli vapautettu linnaleiristä (siis velvollisuudesta ruokkia ja majoittaa), kun he olivat luvanneet, että heillä oli aina 1000 miestä valmiudessa.

Kaarle-herttuan kerrotaan vastanneen "Minä en tiedä muuta neuvoa kuin, että hankkikaa rauha omalla kädellänne. Teitä on toki niin monta, että te pystytte huovit päältänne lyömään, jos ei muuten niin aidanseipäillä ja nuijilla."

Kaarle-herttua oli kuningas Sigismundin vastustaja, mutta hän oli tuolloin sijaishallitsijana ja valtionhoitajana, koska Sigismund asui Puolassa. Sigismundin  tärkein tuki oli suomalainen marski Klaus Fleming sekä Suomen aatelisto. Kuningas Sigismund  aavisti Kaarlen aikeet ja piti joukkojaan valmiustilassa. Niinpä Sigismund ymmärsi Kaarle-herttuan yllytyksen huovien ajamiseksi sodanjulistuksena.

.

Ilmajoelta kotoisin olleen Jaakko  Ilkan nuijamiehet lähtivät kohti etelää kohdaten Flemingin huovit Nokialla. Taistelu päättyi ammattisotilaiden voittoon. Samoin kävi Flemingin ukkojen kohdatessa muidenkin maakuntien talonpoikia.

 Viimeisinä taisteluun astuivat pohjoispohjalaiset talonpojat. Tammikuun 1597 puolivälissä  liminkalaisen Hannu Eerikinpoika Krankan johdolla Pohjois-pohjalaiset lähtivät kohti etelää. Mukana oli myös maakunnan vouti Israel Laurinpoika.

                                            

Klaus Fleming asetti maakuntaan taistelemaan oman voutinsa Aabraham Melkiorinpojan. Pohjois-Pohjanmaan nuijamiehet kokoontuivat Kokkolan tienoilla (tästä erillinen blogipäivitys myöhemmin!). Kokkolan kahakan jälkeen nuijamiehet jatkoivat Kurikkaan. Tässä vaiheessa ruotsinkieliset talonpojat lopettivat  taistelut samoin kuin vouti Israel Laurinpoika. Hannu Krankka sai kuitenkin muun joukon pysymään mukanaan hyvien johtamistaitojensa ansiosta.

Etelä-Pohjanmaalaiset joukot päättivät, että Flemingin joukkoja päin hyökätään yöllä. Matkaa oli 40 kilometriä ja vauhdikkaan etenemistahdin vuoksi moni tuupertui jo matkalle. Perille päästyä selvisi, että joukkojen luokse olikin vielä 10 ylimääräistä kilometriä.  Aamu ennätti  koittaa ennen kuin  kun vihollisjoukot kohtasivat toisensa.

Kampailusta tuli pitkä. Flemingin joukot piirittivät talonpojat ja pakottivat heidät perääntymään. Osa talonpojista pääsi ryntäämään piiritysketjun läpi Santavuorta kohti, mutta heidät saatiin pian kiinni. Lopulta talonpojat joutuivat antautumaan heittäen aseensa maahan.  Paikka tunnetaan  Ilmajoen Koskenkorvalla nimellä  Armonpelto. Alkoi kosto ja  verilöyly sekä omaisuuden ryöstely. Hannu Krankka pelastui kuolemalta, mutta joutui vangituksi Turun linnaan. Myös antautuneet talonpojat otettiin vangeiksi. Heidät kuljetettiin ensin Ilmajoelle, jossa surmatiin mm. talonpoikien puolta pitänyt Ilmajoen kirkkoherra. Hänen vaimonsa puolestaan pahoinpideltiin rammaksi. Ilmajoelta vangit siirrettiin Isoonkyröön.  Siellä he joutuivat väkipakolla antamaan uskollisuudenvalan.

Isonkyrön kirkolla vouti Abraham Melkiorinpoika järjesti pikaoikeudenkäynnin pidätetyille kuudelle päällikölle. He olivat  ilmajokinen Jaakko Ilkka, alahärmäläinen Pentti Piri sekä  kyröläiset Abraham Kontsas ja Abraham Pernu. Näiden lisäksi pidätettiin kokkolalainen Mauno Vitikka, joka oli komentanut kokkolalaisia sekä lohtajalainen Olli Ollinpoika, jonka tehtävänä oli ollut lohtajalaisten miesten komentaminen.

 Abraham Melkiorinpojan odotellessa vankiensa jatkokäsittelyä, lähetti Klaus Fleming 29.1.1597 kirjeen, jossa hän pyysi ," ettei Jaakko Ilkka nimistä konnaa otettaisi hengiltä, ennen kuin minä olen saanut puhua hänen kanssaan. Samoin on myöskin Hannu Fordell lähetettävä tänne luokseni, samoin kuin muutkin, jotka ovat suurimpia syypäitä kapinaan". Kirje ei kuitenkaan ennättänyt perille, sillä malttamaton Abraham Melkiorinpoika ryhtyi jo  mestauspuuhiin.

Mestaus oli julma ja se tapahtui tammikuun loppupäivinä 1597 Kyrön kirkon edustalla Kontsaansaarella.  Flemingin kannattajat kieltäytyivät jyrkästi ryhtymästä teloittajiksi ja pyöveliäkään ei saatu paikalle. Niinpä vouti pakotti telottajaksi Jaakko Ilkan naapurin Pentti Posson.

Abraham Melkiorinpoika antoi ensin murskata vangeilta käsien ja jalkojen luut tylpällä esineellä.. Tämän jälkeen heidän oikeat kätensä katkaistiin piilulla. Oikeat kädet sen vuoksi, että ne  olivat nostaneet aseen esivaltaa vastaan.  Lopuksi irrotettiin päät piiluniskulla. Ruumiinosat asetettiin teilipyörien päälle, jotta kansa näkisi ne. Jaakko Ilkan ruumis nostettiin Ilmajoella teilipyörän päälle, Olli Ollinpojan, Mauno Vitikan sekä  Yrjö Kontsaksen  ruumiit teilattiin Isossakyrössä. Pentti Pirin ja Abraham Pernulaisen teilauspaikkaa ei tiedetä. Heikki Ylikankaan kirjassa Nuijasota kerrotaan, että teloitettujen ruumiit toimitettiin kunkin kotipitäjään teileihin pantavaksi sikäläisten kirkkojen edustoille... Ylikankaan kirjasta voi myös lukea tarkemmin  teilauksen julmuuksista..

Kun Flemingin Tammerkoskelta lähettämä kirje saapui Pohjanmaalle, mestaus oli siis jo tapahtunut. Marski ja Jaakko Ilkka olivat vanhoja sotakavereita Novgorodista saakka ja marskin tarkoituksena oli ollut säästää Jaakko Ilkan  henki...

Kokkolalaisesta Mauno Vitikasta en löytänyt sen kummempia tietoja. Hautamuistomerkkiäkään ei ole säilynyt näihin päiviin.

Sellainen oli tarina tämän hautakiven takaa.

  

LÄHTEET:

Ilmajoen museo. Kulttuurireitti 2003.[http://www.ilmajoki.fi/k-reitti/nuijasota.html] Luettu 25.6.2015.

Jaakoon jäljillä.  Jaakko Ilkan Suku ry:n jäsentiedote 2007.

 [http://www.saunalahti.fi/~jaakkoil/Jaakko_ilkka_tiedote_2007.pdf] Luettu 20.6.2015.

Kirjastovirma. Pohjois-Pohjanmaa nuijasodassa. [http://www.kirjastovirma.fi/asutusjasotatarinoita/7] Luettu 25.6.2015.

Ylikangas, Heikki. Nuijasota. 1996. 3. painos, s. 175-176, 211-212.