Kyllä on nätti!

Tänään en ole malttanut naputella mitään isompaa juttua blogiini. Meille tuli upouusi koiranpentu ja enempi ja vähempi on päivä kulunut koiruutta ihastellessa. Tämä on meidän perheen neljäs suomenpystykorva. Eka samanmoinen  koira hankittiin tasan kolmekymmentä vuotta sitten. 

Jännää, miten pieni pentu samaistuu johonkin kovasti. Pojanpoikani 6v tuli meille tietenkin koirulia ihastelemaan. Koira seurasi pikkuepelin puuhia tosi tarkasti. Juoksi perässä, minne poika menikään ja kun poika heittäytyi maahan, koira kävi nuolemassa pojan korvat ja hiukset. Olivat kuin ylimmät ystävät. Poika totesikin minulle, että hassua, että kolme tuntia sitten me ei edes tunnettu ja nyt se haluaa vain olla minun kanssani. Riehakkaat leikit lopulta uuvutti molemmat sankarit. 

Tunnustan, en ole mikään koiraihminen. Oikeastaan en ollenkaan. Mutta kun kolmas koiramme talvella kuoli, yllätin siipan sanomalla, että ei tule elämästä mitään ilman pystykorvaa. Niinpä sellaista hankkimaan. Ja tänään olen sitten  tonnin köyhempi. Ehkä vanhuus hiipii salakavalasti tällä tavoin elämääni. Alan ostella asioita, joista ennen en ole niin piitannut. No, onpa räksyttävä kippurahäntä ainakin turvaamassa pihapiirini tungettelijoilta. Tämä rotu haukkua räksyttää hetimmiten, kun joku pikkuisenkin pihassa liikahtaa. 

Tämä on tyttökoira. Sen nimi olisi virallisesti Elisabeth, mutta nimi  ei oikein istu meidän suuhun. Niinpä päätin, että koiran nimeksi tulee Nätti. Se on helppo sanoa. Pari sekaannusta nimen kanssa on jo päivän mittaan ennättänyt tulla. 

Ensimmäisenä lankomies katseli kännystään koirulin kuvaa ja kysyi, mikä koiran nimeksi tuli. 

Minä:  "Se on Nätti. " Jatkoin vielä, että "virallisesti se on Elisabeth, muttei me sillä nimellä sitä aiota kutsua. "

Lankomies: " No siitä tulee sitten varmaan "Betti."

 Minä:  Eikun edelleen  Nätti:)

Sitten soitti äitini. Kerroin, että koiruus on saapunut tänään kotiimme. Äidin kanssa käytiin puolestaan tällainen vuoropuhelu: 

Äiti:  "Onko se nätti?" 

Minä: "Joo, se on Nätti. "

Äiti: Mikä sen nimi on? 

Minä: Se on Nätti. "

Koiran nimi muuten saikin alkunsa siitä, kun ajattelin, että kuitenkin joku toteaa, että onpas se nätti. Nyt voi sitten todeta, että nii-in, se on Nätti. Meidän aikaisemmilla koirilla on ollut jokaisella tarina nimensä takana. Meillä on asustaneet Vappu, Humppa ja Voltti. Edelleen pihakoirana meillä on ajokoira ja se on Häijy.

Metsästyskoiraksi siipallehan tämä koira on suunniteltu. Tykkään kuitenkin siitä, kun pystykorva on luonteeltaan eloisa ja nopeasti reagoiva, vähän kuin itsekin. Ja täällä luonnon helmassa koiran räksytyskään ei ketään häiritse.

Hirviä ja kauriita suolan perässä

Meidän perheessä seurataan paljon ympäri vuoden luontoa. Siippa kiikuttaa uutterasti kevään korvalla riistakameran lähimetsään. Siellä on puunniskaan viety suolakivi, jonka lähelle usein asennamme kameran. Sen varmaan huomaa noista liitteenä olevien videoiden tallatuista maastoistakin, että ympäristössä on tiuhaan tahtiin teputeltu. Aluskasvillisuutta ei enää juurikaan ole.

Noihin kamerajuttuihin jää vähän kuin koukkuun. Välillä kännykässä on kilahdukset päällä kertomassa, että kameran luona on joku. Alkukeväästä äänet oli päällä öisinkin. Alussa on aina se uutuudenviehätys, että kun känny yösydännäkin kilahtaa, on heti valmis tarttumaan kännyyn katsoakseen, mikä siellä nyt on.. ajan mittaan tympäisee yöherätys kesken makoisimman unen ja siinä vaiheessa äänet yleensä sammutetaan.

Monenmoista elukkaa kameran luona on käynytkin Mäyrä oli yksi alkukevään kiinnostavimpia. Hirviä on viime vuosina ollut täällä aikaisempaa vähemmän. Siksi on ollutkin kiva havaita, että nyt loppukesää kohti useampia eri hirviä on seudulla kuljeskellut. Enemmän on kuitenkin tänä kesällä vieraillut kauriita.

Yllä:Hirvinaaras

On kiva seurata, miten eläimet liikuskelevat. Aika rauhallisesti saavat elikot metsässämme olla, siellä ei juurikaan ihmiskulkijoita ole häiriöksi asti. Paikka onkin tarkkaan mietitty ja  hyvä nuolukivelle, koska se ei vaaranna liikennettä eläimien liikehtiessä. 

                                                                        Yllä: Kauris

                                     Yllä: Hirvisonni

Pieni vasa kompuroi  kesäkuun  kahdeksantena kameran edustalla, silloin vain viipyili emäänsä lähistöllä sivummalla. 

Yllä: Hirviemo ja vasa. 

Mutta sittten. Sama hirviperhe liikuskeli parisen viikkoa myöhemmin uudelleen paikalla. Tosi liikuttava tämä video, jossa sama, pieni vasa  käy imemässä emäänsä. Se on tosin harmillisesti mustavalkoinen kuva, koska video on tallentunut öiseen aikaan. Näköjään maito menee suolan edelle!

Yllä: Hirvivasa imemässä maitoa hirviemolta

Meidän rustaama nuolukivi on aika korkealla.  Suola kestää näin jonkin verran kauemmin. Sama runko on palvellut jo vuosia. Vantterimmat hirvet toki yltävät lipaisemaan itse suolakiveäkin kielellään, mutta monen elikon suolantarve tyydytetään puun vartta nuolemalla. Sade valuttaa suolaa kivasti pitkin kuorittua  puunrunkoa. 

Mitä eläin sitten saa tällaista kiveä nuolemalla? Eläimet saavat siitä mineraaleja, hivenaineita ja suoloja. Erityisesti keväisin ja kesäisin hirville  suolakiven hyödyt ovat karvanvaihdon ja sarvienkasvatuksen vuoksi tärkeitä. Sarvet kasvavat suolan voimalla nopeammin. Talvisin hirvet eivät saa suolaa luonnosta. 

Yllä: Valkohäntäpeura

Tämä nykyinen nuolukivi on metsässämme ollut nyt kaksi vuotta, joten pitkään saa yhdestä kivestä elikoille suolaa. Meillä paikallinen hirviseura sponsoroi kivet ja hirviporukasta kukin käy sijoittelemassa kiviä sopiviin paikkoihin metsästysseuran alueelle. 

Tuttavan riistakamerassa pyöriskeli alkuviikosta mahtisonni (se sonni ei ole kuvissa...), jolla oli melko hulppeankokoiset sarvet. Kamera on omastamme vajaan parin kilometrin päässä. Saapa nähdä, kulkeutuuko sonni vielä meidänkin kameraan!

Lintujen kevät

Kotona hehkutin tässä päivänä muutamana, että tämä on taas se aika vuodesta, kun tajuan, miksi niin rakastan asua täällä peltojen keskellä. Linnut, ne linnut! Vaikka kevät toistaakin oikeastaan samaa kaavaa joka vuosi, se eri yhtään himmennä tätä tunnetta. Nähdä ensimmäiset kevään lintuparvet, kuulla niiden äänien kiirivän. Tai sitten saada seurata jonkin yksin liikkuvan linnun elämää. 

Tänään tarjolla teille pieniä pirskahduksia lintujen maailmasta. Pääosa viikon varrelta, mutta närhen kuvat jo vähän aiemmalta ajalta. 

Närhi, tuo melko arka lintu, ilmaantuu takapihalleni aina alkukeväästä. Sekametsien asukki, on kaunis. Siksi sanonta "näytän sille närhen munat", ei nyt oikein kolahda. Närhien määrä on kai yleisesti ottaen laskusuunnassa, mutta kotipihani ympäristö lienee sille pienen metsikön ja peltojen ympäröimänä aivan ihanteellinen. Lisäksi se mieluusti käy varkailla koira-aitauksissamme, josta löytää aina jotain pientä suupalaa. 

Tällä kertaa seurasin olohuoneeni ikkunasta, kun närhi suloisen reippaasti kävi kylvyssä vesilätäkössä. Seurasin sitä kauan. Kuvista ei näy, kuinka antaumuksellista tuo kylpeminen oli, mutta voitte vain kuvitella sen syvään vesiputtiin puhdistamaan itseään. 

Aika moni on varmaan nähnyt viikon varrella 8-tien liepeillä Vitsarissa, kuinka kokonainen peltoaukio on jäänyt veden alle. Olen asunut seudulla  reippaasti yli 30 vuotta ja aivan himmeästi muistan, että joskus -80- ja -90-lukujen taitteessa pyörätie kylpi edellisen kerran  kevätveden alla. Ei sen jälkeen. The swan lake! Tämä jos mikä on nyt se!

Ohi ajellessa näkymä on ollut tavattoman kaunis. Sitä ajattelee, että voi, olisipa tuossa tuollainen joutsenlampi aina. Mutta sitten tulee vähän huono omatunto. Pelto on tuttavani omistuksessa. Hänen maanviljelyksilleen tulva ei tee hyvää. Pelto lienee aika pehmeä vielä pitkään tulvavesien laannuttua. Tällä kertaa on käynyt niin, että valli pellon reunassa on talven aikana sortunut, kun puutavaraa on ajettu peltojen reunamilta. Ja vaikka uusi penger jo talvella kyhättiinkin paikalle, ei viereisestä joesta noussut tulvavesi pysynyt uomissaan. Sellainen on veden voima!

Maisema on ollut älyttömän kaunis, mutta samalla olen kyllä sydän syrjälläni pelännyt lasten puolesta, jotka ovat pyörineen joutuneet taittamaan koulumatkaansa 8-tien reunassa. Onneksi vesi on nyt selkeästi jo laskemassa. 

Tässä kuitenkin kuvia viime viikonlopulta, jolloin oli aika pilvinen päivä. Aurinkoisempina päivinä koko vesi näytti upean siniseltä. En vain ennättänyt sitä silloin kuvaamaan. 

Viikon varrella on näkynyt tässä kodin ikkunoita aukoessa monenlaista muutakin otusta. Orava asustelee olohuoneen ikkunan alla olevassa isossa kuusessa, fasaaninaaras näkyy sekin lähteneen liikkeelle. Eilen illalla punakettu jolkotti pihani poikki ja myös töyhtöhyyppä on saapunut vieraakseni. Huikeaa!

On jotenkin ihanaa, että eri lintulajit laskeutuvat pellolle sulassa sovussa. Viikon varrella tässä meidän keittiön ikkunasta katsoessa on nähnyt lintujen lisäksi tosi paljon luontokuvaajia ja lintubongareita. Eräs puolituttu lintubongari oli haikeutta äänessään todennut "Asutte kyllä aivan upeassa paikassa. " Niinpä! Tätähän hehkutin jo aiemmin siipalleni...jotenkin vain tällaisia näkyjäkin herkästi pitää itsestäänselvyyksinä.

Tuo bongari -  tunnetusti lähes ammattilainen lintuasioissa - oli kertonut, että oli laskenut, että enimmillään metsä- ja tundrahanhia oli pelloillamme ollut noin 3500. Määrä on vaihdellut suuresti. Joinakin päivinä olen nähnyt kerrallaan vain muutamia kymmeniä tai satoja hanhia. Hanhet ovat sen verran varovaisia, että lähtevät herkästi lentoon, kun yhtään lähemmäs niitä yrittää päästä.

Hanhien lisäksi myös kurkia on paljon - enemmän kuin koskaan ennen muuttomatkoillaan tähän laskeutuneina. Yhtenä iltana hain 5-vuotiaan kanssani bongailemaan lintuja. Ajelimme tunnin verran paikasta toiseen. Välillä nousimme autosta peltojen reunamille ihailemaan. Poika oli aivan haltioissaan. Näimme muuten myös, kuinka varis yritti kuljettaa pesäänsä risuja. Epätoivoisesti se yritti katkoa ohuita  paljaita oksia pihlajasta. Ei näyttänyt onnistuvan ja varis siirtyi aina uutta  oksaa taivuttamaan. Toivotaan onnea senkin pesänrakennuspuuhille!

Kurjista 5-vuotias totesi "No nyt tiedän sitten niiden nimenkin. Ihmettelin, mitä ne ovat, luulin strutseiksi.  Olen katsonut aamuisin päiväkotiin mennessä auton ikkunasta, kun niitä on lentänyt taivaalla. Ne on upeita!"

Myös joutsenten lento on upeaa katseltavaa. 5-vuotias kertoi pitävänsä niistä kaikista eniten. Ehkä niin minäkin. 

Siippa kertoi yhtenä aamuna, että pellolla oli paljon myös isokuoveja. No, kun minä ennätin paikalle, niin niitä oli tasan yksi urhea enää! No, aina ei voi olla täydellisiä ajoituksia. 

Tuku tuku lampaitani-perinnebiotoopin kunnostusta

 Lauantai-illan kiva pieni fiilistely Ruotsalon kylän tuntumassa, Vähäjärven tienoilla, Uusimäen tilalla . 

Olin netistä lukaissut tiedon näiden lampaiden keväänkoitosta ja lähdin katsomaan, näkisinkö lampaat. 

ja jo vain! Tosin tällä kertaa jouduin seurailemaan niitä pienen välimatkan päästä. Kävihän se näinkin.

Tämä haan perinnebiotooppia on kunnostettu maanomistajan, ELY-keskuksen ja lampurin kanssa. 

Perinnebiotoopit ovat vanhoja laidun- ja niittoniittyjä, joiden kohtalona on aktiiviviljelyn  jälkeen  uhanalaistua. Pelastakaa pörriäinen-henkeen näiden niityjen eliöstö ja kasvillisuus  ovat vaarassa kadota. 

Aluetta kunnostettaessa lammashaaksi on poistettu vesakkoa, taimia ja  liian varjostavaa puustoa. Alue, joka on varsin iso, on  rajattu laidunaitauksella. Lopuksi hakaan on tuotu kymmenen suloista lammasta. 

Biotoopeista tietämättä lampaat muokkaavat omalla olemuksellaan ja toiminnallaan laiduntaessaan. Koska kyseessä on erityisesti perinnebiotooppi, on maan muokkaus ja lannoitus sekä torjunta-aineet kiellettyjä. 

Perinteiseen tapaan kasvillisuutta monipuolisemmaksi sekä poistavat alueen liikaravinteikkuutta ja vieraslajeja. Lampaiden toiminnasta hyötyy näin myös alueen linnusto ja hyönteiset. 

Valtioneuvoston asetuksessa vuonna  2020 onkin myönnetty näiden perinnebiotooppien kunnostukseen  vuosille 2020-2025 tukea. Kohteiden tulee sijaita maatalousympäristöön kuuluvassa maisemakokonaisuudessa. 

Siellä ne lambit paistattelivat päivää. Kymmenen villasukkaa, joista yksi oli tietysti perinteiseen tapaan porukan musta lammas. 

Minulla on lampaisiin lämmin suhde. lapsena meille otettiin kotitilalle kaksi lammasta. Toinen niistä oli jo ottaessa kantava, joten jompi kumpi näistä sulottarista pyöräytti kaksi kakkua. Niin, kotiseutuni murteella karitsat olivat tosiaankin kakkuja. 

En enää muista, oliko pikkupässeillä nimiä, varmaankin. Mutta sen muistan, kuinka istuin lammashaassa pikkupässit vierelläni ja yritin haastaa niistä esiin puskuripässiä. Suloista oli katsella, kuinka ne leikkivät pienillä sarventyngillä kanssani. 

Perinnebiotyyppien määrä on vähentynyt hulppeasti jo 1880-luvulta lähtien maassamme. 1960-luvulta nykypäivään niiden väheneminen on ollut jopa yli 90%. Juurikin tällaiset hakamaat ja järvenrantaniityt ovat niitä kaikista uhanalaisimpia. 

Jopa 31% maamme uhanalaisista lajeista on riippuvaisia perinnebiotoopeista. Lampaat pitävät alueet avoimina. Kaiken lisäksi niitä on kiva katsella. Samalla laidunmaiden kasvit ja pölyttäjät saavat mahdollisuuksia kasvaa ja nousta uuteen kukoistukseen. 

LÄHTEET: 

Finlex. valtioneuvoston asetus perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon vuosina 2020-2025 myönnettävästä tuesta.  [https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20200953] Luettu 28.5.2023.

Maisemanhoito laiduntamalla. Käytännöt ja rahoitus. [https://www.proagria.fi/uploads/maisemanhoidon_tuet_eeva_puustjarvi_2022-06-13-161724_doyq.pdf] Luettu 28.5.2023.

Perinnebiotooppien uhanalaisuus. Ymparisto.fi. [https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/luontotyyppien-monimuotoisuus/luontotyyppien-uhanalaisuus/perinnebiotoopit]  Luettu 28.5.2023.