Kaarlelan mestattu Kaisa

Olen jostain syystä koukuttunut näihin mestattuihin ja mestauspaikkoihin. Niinpä uutta tarinaa. Perimätieto on kantanut mukanaan tietoa, että Kaarlelan valkean kivikirkon läheisyydessä on satoja vuosia sitten ollut mestauspaikka. 

Valitettavasti paikkaa ei ole pystytty paikallistamaan sen tarkemmin. Vanhoissa isojakokartoissa tosin mainitaan runsaan parin kilometrin etäisyydellä kivikirkosta Hirttopaikka-niminen mäki, jota ei ole pystytty todentamaan tarkemmin edes muinaisjäännökseksi.

Sotilaan leski Kaisa Juhontytär asusteli tyttärensä Kaisa Hannuntyttären kanssa mökissä Kaarlelassa joskus 1690-vuoden tienoilla.

Olot olivat kehnot. Katovuodet olivat turmelleet viljasadon. Sen seurauksena oli nälänhätä. Myös kulkutaudit olivat melkoisena vitsauksena.

Sotilaan leski Kaisa Juhontytär asusteli vuonna karuissa oloissa mökissä yhdessä tyttärensä, Kaisa Hannuntyttären kanssa.

Äidin ja tyttären välit olivat kireät ja riitaisat. Kaisa-tytär oli ollut kovakourainen, kuriton ja tottelematon. Naapuritkin olivat joutuneet osallisiksi rähinän kuuntelusta. Kaisa-tytär oli lisäksi patalaiska. Kaisa-äiti oli kertonut, kuinka hän oli vanhuudesta ja raihnaisuudesta huolimatta ollut pakotettu hoitamaan yksin karjaa itkien tyttönsä luonnetta.

Keväällä 1698 tilanne kulminoitui niin pahaksi, että Kaisa Hannuntytär hyökkäsi äitinsä kimppuun puukepakon kanssa. Onni onnettomuudessa oli, ettei äiti satuttanut itseään pahemmin. Joka tapauksessa hän lähti kirkkoherran pakeille kertomaan tapahtuneesta.

Kirkkoherra päätti kutsua tyttären kirkkoraadin nuhdeltavaksi. Mutta Kaisa-tytärpä ei tietenkään saapunut raadin eteen. Tiedettiin, että kirkkoherra oli jo aiemmin varoitellut Kaisa-tytärtä liian vähäisestä kirkossakäynnistä. Lisäksi katekismuksen opiskelu oli ollut vähäiästä. Kuudennusmieskin kävi kotikäynnillä, mutta sai vastaansa vain joitakin letkautuksia siitä, että kirkkoherran ymmärrys asioista ei ollut Kaisan ymmärrystä kummempi!

Kun asiat eivät muutoin edenneet, teki Kaisa Juhontytär tyttärestään ilmiannon nimismiehelle ja niin päädyttiin käräjille. Mutta äiti tuli kuin tulikin katumapäälle ja kertoi nyt tyttärensä käsiksi käymisen ja käytöksen johtuvan sairaudesta. Tytärkin lupasi parantaa tapansa osoittaen kuuliaisuutta ja kunnioitusta äidilleen ja muillekin.

Kirkkoherra ei kuitenkaan taipunut, vaan uskoi tytön käytöksen ja luonteen olevan seurausta veltosta kasvatuksesta. Lautamiehet puolsivat kirkkoherran näkemystä asiassa.

Niin kävi, että Kaisa Hannuntytär tuomittiin lopulta kuolemaan ja menettämään henkensä Jumalan lain mukaisesti. Tuomiota perusteltiin säkeillä ”Kuka ikänänsä isäänsä ja äitiänsä kiroo, sen pitää totisesti kuoleman, että hän isäänsä ja äitiänsä kironnut on: hänen verensä olkoon hänen päällänsä”.

Ja niin hovioikeus vahvisti tuomion. Kaisa Hannuntytär kärsi mestaustuomion eli kaulan katkaisun Kaarlelan mestauspaalulla toukokuussa 1699.

LÄHTEET: Heidät Suomi mestasi. Yle uutiset. [https://yle.fi/uutiset/3-9950261] Luettu 16.12.2017

Wanhoja rikostapauksia Suomessa, 1700-1800 luvulta. Murha info. [https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=8539&start=60] Luettu 17.12.2017

Pyöveli Lento Lohtajalla

En tiedä, mikä pyövelien ammattikunnassa kiinnostaa. Yksi iljettävimmistä töistä, mitä ihmisen osalle voi koitua. Ehkä psykologinen puoli asiassa kiehtookin enemmän. Ammattinimike itsessään  on peräisin jo keskiajalta. Keskiajalla ihmishenki ei ollut arvostettu. Rangaistuksia jaeltiin ankaralla kädellä perustuen Mooseksen lakiin. 

Kuva yllä   Lohtajan mestauskiven tienoilta. 

Kuolemanrangaistus oli yleisesti käytössä ollut rangaistusmuoto. Pyöveli-sana tulee ruotsin kielen sanasta bövel ja tarkoittaa alun perin paholaista. Pyövelin tehtävänä oli rikollisten kiduttaminen, itsemurhaajien hautaaminen ja kuolleiden eläinten korjaaminen kaduilta. Lisäksi pyöveleiden tehtäviin kuului tuomioiden täytäntöönpano.

Suhtautuminen pyöveleihin oli karttelevaa ja kammoksuvaa. Kukapa olisi tahtonut olla pyövelin kaveri! Aikalaiset kammoksuivat pyöveliä, vaikka hän vain suoritti  hänelle määrättyjä tehtäviä - toimi kuin virkamies. Hyljekseminen koski myös pyövelien perheitä. Kirkossa pyövelin ja lähisuvun paikka oli takarivissä ovensuussa. Pyöveliä ei haluttu naapuriksi, parempi oli kiertää  kaukaa ja pelätä. Pyövelin lapsiakaan ei haluttu kavereiksi.

Mestaamisesta ei saa kaunista tarinaa. Jos siis tuntuu, ettet kestä lukemaasi, vaihda sivua...Tapoja mestata oli monia. "Siistein" tapa oli kaulan katkaisu piilukirveellä. Piilukirves on lyhytvartinen ja leveäteräinen, lähinnä hirsien veistämiseen kehitelty kirves. Rajumpia tapoja olivat rikollisen kivittäminen,  polttaminen tai elävältä hautaaminen sekä  teilaaminen, missä rikollinen sidottiin käsistä ja jaloista pyöreään renkaaseen eli teilipyörään. Pyövelin tehtävänä oli murskata luut ja jäsenet ja   lopulta lopettaa kärsimykset iskemällä päähän. Ruumis  pilkottiin osiin. Rikollinen jätettiin näytteille teilipyörään varoittamaan muita ihmisiä rikollisesta toiminnasta ja sen seuraamuksista.

1600-luvun rangaistukset olivat hyvin yksioikoisia. Vaihtoehtoina oli sakko, ruoskinta tai kuolemanrangaistus. Useista rikoksista tuomittiin kuolemaan. Oli parasta, että paha poistettiin yhteiskunnasta. Samalla kuolemantuomio toimi pelotteena  muille kansalaisille. 

Usein pyövelit olivat itse  - etenkin Keski-Euroopassa  - entisiä rangaistusvankeja, jotka vapauduttuaan ajautuivat pyöveleiksi. Suomessa työ pohjautui enemmän alun perin vapaaehtoiseen valintaan, mutta siitä oli erittäin vaikeaa päästä erilleen. Maine seurasi mukana. Ainut vaihtoehto oli muuttaa kauas alkuperäisiltä asuinsijoilta, mikäli halusi puhdistaa maineensa. 

Kuva: Lennon tila Ruotsalon ja Marinkaisten kylien välissä on paikallaan edelleen. 

Jotta pääsemme paremmin kiinni pyövelin elämään, tutustutan teidät  henkilöön, joka toimi Pohjanmaan lääninpyövelinä. Tosin hänestä ei tiedetä kovinkaan paljoa.  Juho Kuronen (käytetty myös nimeä Kuroinen) oli sama mies kuin Juho Lento. Juho asui Lohtajalla.  Hänen isänsä, Maunu Kuroinen, oli alkujaan savolainen, joka saapui 1600-luvun alussa  Lohtajan Marinkaisiin. Hän sai Marinkaisissa haltuunsa Lennon tilan, jonka vuoksi hänen poikansakin tunnettiin myöhemmin nimellä Juho Lento. Juho oli ilmeisesti naimisissa, mutta hänen puolisostaan ei ole säilynyt tietoja. Sen sijaan tiedetään, että hänellä oli ainakin Matti Lento -niminen poika, jonka tiedetään olleen elossa ainakin vuosien 1594-1650 välissä. 

Juho oli Pohjanmaan ensimmäinen lääninpyöveli. Hän aloitti pyövelin virkansa vuonna 1635 toimi tässä työssä aina vuoteen 1659 saakka eli 24 vuoden ajan. Pohjanmaan lääninpyövelin virka-alue oli erittäin laaja. Raja kulki Kemistä Kajaaniin ja eteläisimmässä osassa aina Ilmajoelle saakka. 

Vuonna 1635 pyövelin vuosipalkka oli 36 hopeatalarin suuruinen. Lisäksi pyöveli sai maksun jokaisesta teloituksesta kulloisenkin taksan mukaisesti. Vaikka pyöveli oli läänin virkamies oli hän hirmuisen työnsä myötä hyljeksitty henkilö, koko perhettä kohtaan asuinympäristössä suhtauduttiin kammoksuen.

Juholla oli kuitenkin perhettä. Oletettavasti useampiakin lapsia, mutta heistä tiedetään nimeltä ainoastaan Matti, joka avioitui Kirsti Mikontyttären kanssa. Pyövelin virka kuitenkin katkesi Lennon suvussa Juhoon. Ei ole tietoa, miksi hän tähän työhön ajautui.

Kuva yllä: Lohtajan  mestauskivi. 

Tiedetään, että Kainuussa oli kaksi pyöveliä. Kajaanin linnassa toimi  ensin pyövelinä  Juho Maununpoika Kuronen/Lento, joka siis asui Marinkaisissa  ja Ristijärvellä asui  myöhemmin Yrjö Heikinpoika Reinikainen. 

Ei ole varmuutta, työskentelikö Juho linnasta käsin, mutta hänen pyövelin aikansa ajoittui vuosille 1635-1653. Saattaa olla, että Juho toimi pyövelinä myös Oulusta käsin, josta teki matkoja toimeen pannen tuomioita.


Pyövelin virka ei ollut kovin hyvin palkattu, mutta ehkä sillä toimeen tuli. Reinikaisen ainakin  tiedetään saaneen peruspalkan lisäksi  ruoskimisesta 4 hopeatalaria ja itsemurhan polttamisesta vähän yli 5 hopeataalaria. Pyöveli saattoi itse määritellä taksansa. Lisäksi pyöveli viljeli maitaan ja sai siitä lisätienestiä. 

Kurosen/Lennon jälkeen seurasi pyövelinä Yrjö Heikinpoika Reinikainen, josta tiedetään jo enemmän. Hän sai pyövelin viran 1665. Ei tiedetä, oliko pyöveleitä lainkaan  ajanjaksolla 1653-1665. Reinikaista ei haluttu asukkaaksi Kajaaniin, ja hänelle osoitettiin asuinpaikka Ristijärven Oikarilasta, Vattuniemestä. Yrjö oli lähtöisin Turusta. Jo hänen isoisänsä Perttu oli pyöveli. Myös Yrjön isästä tuli pyöveli. Syynä oli se, että hän halusi pelastaa vaimonsa Riitan, joka oli tuomittu pieksettäväksi kaakinpuussa ja karkotettavaksi  Turusta varkausrötöstensä vuoksi. Kun Heikki-isän vointi heikkeni,. pyydettiin Yrjöä hänen virkansa perijäksi.  Jo kihloissa olleen miehen työsuhde kuitenkin purkaantui pian, koska hän aiheutti juovuspäissään paljon vahinkoja. Yrjö sai kuolemantuomion. Hovioikeus kuitenkin lievensi tuomiota kaakinpuussa ruoskimiseksi ja karkotti Yrjön pois Turusta. Isänsä kieltäydyttyä ruoskinnasta, sen suoritti pyöveli Grels Jaakonpoika. Kaksi linnan knihtiä kuljetti Yrjön Helsinkiin ja sieltä aina Venäjän rajalle. Pari vuotta myöhemmin Yrjö valitaan pyövelin virkaan Kainuussa, koska Pietari Brahe on päättänyt perustaa sinne pyövelin viran. 

Kajaanin linnassa työskenteli myös nimikkeeltään profossi. Hänen tehtävänsä oli poliisia vastaava; ottaa rikollisia kiinni ja toimittaa tyrmään, toimia piiskurina. Hän toimi tehtävässään 1653-1658 ja oli nimeltään Perttu Havar. Pyövelin työasu Kainuussa on ilmeisesti ollut jonkinlainen essu tai nahkaliivi, joka esti veren pärskeiltä.

Pyöveli-Juhon elämästä ei siis ole paljoa yksittäistä tietoa saatavilla. Sen tiedän, että pyövelin jälkeläisiä elää edelleen melko lailla etenkin täällä rannikkoseudulla. Kaikki varmaankaan eivät ole edes tietoisia esi-isänsä taustasta, mutta senkin tiedän, että jokuselle asia valkeni  vasta vähän aikaa sitten.... 

Lisää paikalliseen pyöveliin liittyen voit lukea täältä. Ja pyöveli-Juhon  sukuhaarasta löytyy tietoa vaikkapa täältä!

LÄHTEET:
Geni. [https://www.geni.com/people/Yrj%C3%B6-Heikinpoika-Reinikka/6000000026451287156] Luettu 19.5.2019. 

 Kainuun kaksi karmaisevaa pyöveliä. Yle Kainuu. [https://areena.yle.fi/1-1311365] Luettu 15.04.2018.

LÄHTEET: Suur-Lohtajan historia,  I-osa, s. 66.

Rangaistuskäytäntöjä Kokkolassa, osa 8: Mestauspaikka ja hirttolava Kokkolassa

Tässä  rangaistuskäytäntöjä Kokkolassa- sarjan osassa sivuan jo tulevan  osan 9  juttuja eli luvassa on myöhemmin lisää tietoa mestauksista ja hirtoista. Nyt keskityn lähinnä  rangaistusten suorituspaikan sijaintiin. Nykyihmisestä tuntuu käsittämättömältä, että kovin köykäisin perustein on ennen voinut menettää päänsä.

Kokkolassa sijaitsee melko lähellä nykyistä keskustaa vanha mestauspaikka. Paikka sijaitsi aikoinaan Mäntykankaalla, jonka nimi entisinä aikoina oli Skrammelbacka. Mäntykankaan alueella, lähellä ns. Katariinantoria,  oli vielä 1900- luvun alussa lampi, jota kutsuttiin nimellä Galgpotten eli suomennettuna Hirttolampi.

Nykyään Mäntykangas on hyvämaineista asuinaluetta, vaan toista oli ennen! Mäntykangas oli kivikkoista ja puutonta seutua. Mäntykangas oli erityinen kauhunpaikka kaupungin asukkaille ja etenkään naisväki ei tahtonut mennä lähellekään aluetta yksin. Tästä huolimatta hirttolammen rannalla  eli "mahopotissa" -pestiin pyykkejä ja toimitettiin arkiaskareita.

Kokkolassa tiedetään julistetun yhteensä ainakin seitsemän kuolemantuomiota, joista kahden tiedetään varmasti toteutuneen.  Ajalle tyypillistä oli, että murhamiehet mestattiin ja varkaat "selvisivät" hirttämällä. Pyöveli saapui paikalle tarvittaessa Uudestakaarlepyystä tai Vaasasta. Omaa pyöveliä ei Kokkolassa ollut.


Kuvassa alla on  aivan  keskellä  nykyinen Katariinan kalmisto, eli 1710 perustettu hautausmaa (Kyrko Gård). Kuvan vasemmassa ylälaidassa oleva alue on Galg Potten eli vanha teloituspaikka.

Yllä oleva kuva lainattu täältä!

 
Skrammelbackenilla oli niin korkea, kivinen ja puuton mäki, että siellä pidettiin tuulimyllyjä, koska tuuli pääsi hyvin pyörittämään myllynsiipiä. Torikadun ja Kustaa Aadolfinkadun risteyspaikalla oli ns. Wästra Tull eli Läntinen tulliportti. Kokkolassa oli siis sekä hirttopaikka että mestauspaikka.

Hirsipuun tiedetään sijainneen  ”hirttomäellä”, vanhan Vesitorninmäen lähellä Kolumäen rinteessä nykyisen Vingenkadun tienoilla.. Sen alapuolella  - entisen KNH:n myymälän  liepeillä sijaitsi lampi, jota nimitettiin Hirttolammeksi. Hirttolammen läheisyydessä oli myös hyvävetinen kaivo, mutta harvapa sinne tohti vettä lähteä hakemaan...

Yllä:Kuva Vingenkadulta Snellman-salille päin.

1700-luvulla rannikkotien tiedetään kulkeneen   Galgbackenilta eli mestauspaikalta Isoonkylään ja sieltä kirkkoon.. Matkaa Kaarlelan kirkkoon mestauspaikalta  oli 2,4 kilometriä.

Galgpotten sijaitsi nykyisen Sandqvistin väriliikkeen paikalla. Lammen läheisyydessä oli myös Kokkolan rangaistuspaikka ja häpeäpaalu  aina 1800-luvun lopulle saakka.

Vuoden 1734 Ruotsin valtakunnan laki sekä Kristofferin maanlaki  (1442) määräsivät kuolemanrangaistuksen esimerkiksi lapsenmurhasta, eläimiin sekaantumisesta ja noituudesta. Myös itsemurha laskettiin rikokseksi ja itsemurhan tehneen ruumis oli lain mukaisesti poltettava.

LÄHTEET: Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupunki - Kantakaupungin yleiskaava 2030. Arkeologisten kohteiden inventointi. [http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjhanke/read/asp/hae_liite.aspx?id=114294&ttyyppi=pdf&kunta_id=272] Luettu 10.1.2015.

Kulttuuriympäristö. Kokkola. Galgbacken. [http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1000010123] Luettu 12.1.2015.

Näkökulmia arkistosta. Pohjanmaan pyöveleiden jäljillä. [http://nakokulmiaarkistosta.blogspot.fi/2014/01/pohjanmaan-pyoveleiden-jaljilla.html] Luettu 101.2015.

Siikajoki-Kokkola voimajohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2013. [http://mikroliitti.pp.fi/1-julkisetraportit/Siikajoki/Siikajoki-Kokkola%20vjl%20muinaisj-inv%202013.pdf] Luettu 12.1.2015.

Suuri Pohjan sota ja Isonvihan aika. Rutto kaupungin vaivana. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rutto.htm] Luettu 12.1.2015.

Viljanen, H. Kuolemantuomiot ja niihin liittyvät hautapaikat  1600- ja 1700-luvun Suomessa. Proseminaariesitelmä. 2011. [https://kalmistopiiri.files.wordpress.com/2014/09/heidiviljanen_kuolemantuomiot_ja_niihin_liittyvc3a4t_hautapaikat.pdf] Luettu 28.2.2015.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Yle. fi. Ole kunnolla tai pyöveli tulee![http://yle.fi/uutiset/ole_kunnolla_tai_pyoveli_tulee/6161658] Luettu 12.1.2015.

Rangaistuksia entisaikoina, osa 7: kirkkorangaistuksina jalkapuu ja häpeäpenkki

Maallisen esivallan lisäksi myös kirkko rankaisi rikollisia entisinä aikoina. Kirkkorangaistukset ovatkin yksi erittäin mielenkiintoinen osa-alue! Onhan kirkko  - ja etenkin kirkkokuri - säädellyt aikaisempina vuosisatoina  ihmiselämää aivan toisella tavalla  kuin nykyään.

Kirkkokuri  kiristyi 1600-luvulla puhdasoppisuuden aikakautena. Kirkon tehtäviin kuulu kansan opettaminen kirjalle sekä  Vähä-Katekismuksen ulkoa pänttääminen. Yhteisön suhteet olivat tuohon aikaan hyvin kiinteät. Tottelemattomuus Jumalaa kohtaan käsitettiin kauhistuttavana, koska turmion ei katsottu rajoittuvan ainoastaan synnintekijään, vaan  se ulotti vaikutuksia myös ympäröivään yhteisöön. Rikoksen uskottiin vaativan sovitusta ja vetävän Jumalan vihan  koko kylän, pitäjän ja maakunnan ylle.

 

Vuonna 1719 annettiin asetus, missä kiellettiin pelaamasta kellareissa lauta-, noppa- ja korttipelejä. Pormestari Westringin mielestä tuli kieltää myös pallopeli, mikä ilmeisesti tarkoitti keilanheittoa.
Pyhisin kirkon taholta järjestyksen ylläpidosta huolehti  Kokkolan kaupunkiseurakunnassa kellonsoittajista muodostettu  patrulli. Patrulliksi määrättiin  vuoropyhiksi  joku kaupunkilaisista.

17.5.1729 päätettiin yleisessä raastuvassa, että sunnuntaisin kirkonmenojen aikana kellonsoittajien tuli kulkea ympäri kaupunkia  ja pitää silmällä sopimattomia asioita  harjoittavia sekä taloissa että kaduilla. Tällaiset tuli heti panna jalkapuuhun. Vähitellen  nämä määräykset jäivät unholaan....

Kun kaupunkiin oli saapunut kirkkoherraksi Jacob Chydenius, oli sekä uusi kirkkoherra että myös  kirkkoraati sitä mieltä, ettei kaupungissa tehty mitään  sellaisten jumalattomien ihmisten  selville saamiseksi, jotka toimivat vastoin äskettäin annettua rukouspäiväplakaatia. Siinä kiellettiin kortinpeluu, metelöinti pyhäpäivänä ja juopottelu.

Kirkkoraati pyysikin maistraatin apua. Maistraatin tuli huolehtia muutama vahva mies järjestyksenvalvojiksi ja  heidän tuli kulkea ympäri kaupunki pitäen silmällä henkilöitä, joiden olisi pitänyt olla kirkossa ja selvittää, mitä he puuhasivat. Tällaiset rikolliset täytyi heti ilmiantaa joko pormestarille tai papistolle. Juomari ja pelurit oli heti pidätettävä ja vietävä kaupungin vankilaan ja myöhemmin asetettava syytteeseen.

Jos rikos oli henkilön ensimmäinen, saatettiin pöytäkirjoihin merkitä tiedoksi, että syyllinen oli ripitettävä yksityisesti sakastissa.  Pelkällä sakolla saattoi selviytyä ennen ehtoollista tapahtuneesta tupakoinnista tai  saarnan aikana nuuskaamisesta. Kirkolla oli omat rangaistusvälineet.  Esimerkiksi jokaisen kirkon edustalle täytyi hankkia jalkapuu.

 

 Jalkapuuhun määrättiin kirkollisten järjestysmääräysten rikkojat, esimerkiksi avionrikkojat ja muut kovempia  rikkomuksia tehneet.  Sinne päätyivät myös  kirkonmenoja sopimattomalla käytöksellä häirinneet tai jumalanpalveluksen ajaksi kirkon ulkopuolelle jättäytyneet. Kokkolassa vanhin säilynyt jalkapuu on Kaarlelan kirkon jalkapuu vuodelta 1836. Vuonna 1848 jalkapuurangaistus poistettiin.

Alla olevassa kuvassa on jalkapuu, jota säilytetään nykyään Kaarlelan kotiseutumuseossa.  Jalkapuussa  oli neljä reikää kaarevien  jalkakappaleiden varassa.  Molemmissa päissä oli sivulta ulkonevat  pyörösauvaprofiiliset kädensijat. Pituutta tällä jalkapuulla on 1, 91 metriä. Ylemmässä pölkyssä on  kaiverrettuna  18 30 36.
                                                        4



Kirkkoherran tuli tämän jälkeenkin kirkkoneuvoston edessä  varoittaa ankarasti   jumalattomuutta osoittanutta, naapurin tai  sukulaisten kanssa riidellyttä, juopotellutta, kiroillutta tai  jumalanpalvelusta häirinnyttä.

Mikäli kirkkoherran tietoon tuli jokin törkeämpi tapaus, hänen tuli  kuuluttaa kirkossa, mitä oli tapahtunut, mutta ilmeisesti papit tällä seudulla eivät ole olleet tähän kovin innokkaita.

Toinen kirkon rangaistusmuoto oli ns. häpeäpenkki. Se  oli tarkoitettu erityisesti langenneille naisille,  avio- ja siveellisyysrikoksista tuomituille. Häpeäpenkkiin saattoi päätyä myös tottelemattomuudesta vanhempia kohtaan ja myöhempinä aikoina myös varkauksista.  Häpeäpenkki otettiin Kaarlelassa käyttöön  1600-luvun loppupuoliskolla. Muualla  tällaisesta penkistä on käytetty nimeä musta penkki. Kaarlelassa vuonna 1673 puuseppä Hinrich Murichin tekemää ensimmäistä häpeäpenkkiä kutsuttiin myös nimellä  syntipalli! Nimi johtui siitä, että,  oli todella kova häpeä seistä siinä kaiken
kirkkokansan  tuijotettavana. Voi vain kuvitella aikalaisten sipinät ja supinat...Ennen  häpeäpenkin käyttöönottoa synnintekijän oli täytynyt seistä  kirkon lattialla.

Vuoden 1693 kirkkokäsikirjan mukaan julkiseen kirkkorangaistukseen tuomitun tuli  yhtenä sunnuntaina jumalanpalveluksen ajan  seistä häpeäpenkissä aina siitä hetkestä alkaen, kun  soitettiin kirkonkelloilla  toisen kerran kokoon kirkkoväkeä.  Kun jumalanpalvelus päättyi, tuomittua käskettiin astumaan keskelle kirkon lattiaa ja siinä hän sai vastaanottaa synninpäästön seurakunnan edessä.

Olof Mattssonin poika jäi vuonna 1663 kiinni koulupinnauksesta. Vihastunut koulumestari löi ja potki poikaa ja vei hänet jalkapuuhun. Pojan vanhemmat pelästyivät, että poikaa kuritettaisiin liiaksi ja he kävivät vapauttamassa pojan puukko ja kirves aseinaan. Tästä hyvästä vanhemmat tuomittiin myös ruoskittaviksi.

Varkauksia Kokkolassa tapahtui verraten vähän, mutta huonoina aikoina, esimerkiksi nälkävuosina 1696-1697,  niiden määrä jonkin verran lisääntyi. Vuonna 1697 11-vuotias lohtajalainen poika näki porsaan syömässä Kaarle Matinpojan aitan alla. Nälissään ollut poika meni aitan viereen ja kaivoi tikulla reikää aitan lattiaan, niin että  jyviä valui reiästä ulos ja hän täytti niillä kintaansa. Tämän vuoksi poika-poloinen tuomittiin pariksi tunniksi  istumaan jalkapuuhun.

 

Tämä uudempaa tuotantoa oleva jalkapuu komeili vuoden 2014 keskiaikapäivillä Kokkolassa:)

Eräs talollinen oli vuonna 1705 esiintynyt kirkossa juovuksissa. Hänet tuomittiin tämän vuoksi  maksamaan 2½ hopeatalaria  sakkoa sekä myös istumaan jalkapuussa hartaushetken ajan.

Vuonna 1711 tuomittiin kaksi puolalaista sotavankia Kokkolassa salavuoteudesta kujanjuoksuun. Tämän lisäksi heidät tuomittiin myös kirkkorangaistukseen.  Koska puolalaismiehet olivat katolisia, heidät tuomittiin istumaan jalkapuussa  jumalanpalveluksen ajan kirkon ulkopuolella.

 

Vuonna 1741 säätyjen toimesta päätettiin, ettei syntipallia enää käytettäisi rangaistaessa siveysrikoksista. Sitä kuitenkin käytettiin tämän jälkeenkin, sillä  Kaarlelassa syntipalli mainitaan vielä vuonna 1784. Kirkossa suoritetun tarkastuksen jälkeen tuomiokapituli määräsi, että  seurakunnan tuli hankkia sekä uusi häpeäpenkki että jalkapuu.

Uusi kirkkolaki annettiin vuonna 1869 ja silloin sekä häpeäpenkki että  kirkkoherran julkinen varoitus poistettiin käytöstä. Vuoden 1868 Kaarlelan kirkon kalusteluettelon reunassa  lukeekin vapauttavasti   sekä jalkapuun että häpeäpenkin  kohdalla: poistettu!

Yllä: Musta penkki  eli Pecca Torum Tammelan kirkossa.

 

Vaikka nämä kirkkorangaistukset tuntuvat aika julmilta, pidettiin historioitsijoiden mukaan vielä pahempana rangaistusta, jossa kiellettiin ehtoollisella käynti. Tätä voitaisiin verrata jopa katolisella ajalla käytettyyn kirkonkiroukseen. Ehtoolliselta kieltäminen mainitaan Kokkolassa ensimmäisen kerran vuonna  1665 kun kirkkoherra Erik Falander kielsi eräältä porvarilta ehtoollisella käynnin. Syynä oli, että porvaria syytetiin noituudesta. Oikeus kuitenkin ilmeisesti kumosi tuomion todistellen hänen rehellistä ja kristillistä vaellusta.

 

Erästä sotilasta puolestaan syytettiin Kokkolassa tullitupaan murtautumisesta ja rangaistukseksi langetettiin ehtoolliselta pois sulkeminen huhtikuusta marraskuuhun. Sotilas pyysi maallisen tuomioistuimen tuomiota kirkonrangaistuksen sijaan. Niinpä sotilas tuomittiinkin maksamaan  varastetun esineen arvo kolminkertaisena sekä korvaamana rikkomansa  lukon ja lasin ja tämän lisäksi  kestämään vielä julkisen kirkkorangaistuksen...


LÄHTEET:

Kaarlelan pitäjän historia I. 1969, s. 136 ja  155.

Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984,s. 76-77, 79, 169 ja 292-293.

Wiirilinna, A. Herätysliikkeiden vaiheita maassamme. Kalajokilaakson herätysjohtaja Jonas Lagus. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Jonas%20Lagus.htm] Luettu 28.2.2015.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistuksetja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Rangaistuksia entisaikoina, osa 6:puuhevonen

Lisää vanhoja rangaistustapoja...Kokkolan torilla oli rangaistusväline, jota nimitettiin puuhevoseksi. Laitteesta on käytetty myös nimeä terävä puu. Puuhevonen oli lempeästä nimestään huolimatta häijy rangaistusväline. Se oli teline, johon oli veistetty terävä lankku. Tuolla kiilamaisella lankulla rikollisen täytyi istua hänelle määrätty tuntimäärä. Jos rangaistusta haluttiin vielä koventaa, se tapahtui sitomalla raskaita painoja -esimerkiksi aseita - rikollisen jalkoihin!

Puuhevosta tiedetään Kokkolassa käytetyn ensimmäisen kerran vuonna  1705. Silloin muutama talonpoika koki tämän rangaistuksen, koska olivat erehtyneet juovuspäissään  solvaamaan palovartijoita. Rangaistavia istutettiin puuhevosessa tällöin pari tuntia.



Kuva yllä on Mantykankaan alueelta läheltä vanhaa kaupungin "pimeää rajaa", jonne puuhevonen oli raahattu.

Kerrotaan, että kerran yöllä tuo puuhevonen oli raahattu lähellä olevan tulliaidan  ulkopuolelle Karjaportin taakse - niin, poissa silmistä, poissa mielestä.... Työn takana oli ilmeisesti  neljä henkilöä, joista yksi oli puolalainen sotavanki.  Vaan puuhevosen raahaajien omatuntoa lienee yön hämärissä tehty teko kolkutellut,  sillä  aamun koitteessa hevonen oli raahattu takaisin omalle paikalleen:) Rangaistukseksi tästä teosta heille lankesi  40 markan hopearahasakko tai vaihtoehtoisesti  kaupungin vankilassa  viruminen vedellä ja leivällä.

 

Tämäkin kuva Mäntykankaan seudulta.


Myöhempinä aikoina puuhevosen säilytyspaikkana pidettiin raatihuoneen takapihaa. Tätä puuhevosta ei käytetty lainkaan naisiin kohdistuneissa rangaistuksissa, ainoastaan miehille.


LÄHTEET: Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984, s. 77.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Rangaistuksia entisaikoina, osa 5: kaakinpuu

Häpeäpaalu eli kaakinpuu oli entisajan  rangaistuksista lievin. Häpeäpaalu sijaitsi Kokkolan torilla raatihuoneen edessä. Tätä rangaistua käytettiin myös naisille. Rangaistava sidottiin tyypillisesti kiinni paaluun ja sen jälkeen alkoi ruoskiminen...Häpeäpaaluun päästäkseen riitti  pienikin rike - esimerkiksi kirkonmenojen väliin jättäminen tai käveleminen jumalanpalveluksen aikana.

Kokkolalaisille tarjoutui ylimääräistä huvitusta pari kolme kertaa vuodessa, kun he pääsivät seuraamaan torilla kaakinpuuhun määrättyjen rangaistusten täytäntöönpanoa. Lievemmissä tapauksissa Kokkolassa ruoskiminen tapahtui raatihuoneen portailla. Ruoskinnan toteuttamiseen oli usein vaikea löytää vapaaehtoisia.  Alkuaikoina piiskuriksi lainattiin kihlakunnan piiskuri, mutta 1740-luvulta lähtien kaupunki palkkasi piiskurin itse.  Ainakin kerran tiedetään rangaistusta täällä lykätyn, koska piiskuri eli profossi oli matkoilla.  Talvella vuonna 1867  Kolumäellä rangaistiin  raipoilla erästä romaania, joka oli saatu kiinni hevosvarkaudesta.

Kokkolasta löytyy tieto, että Kristiina-niminen nainen  nimitteli anoppiaan, Elisabeth Antintytärtä,  haukkumanimillä ja oli jopa työntänyt savupiipun anoppinsa eteen kumoon! Kristiina joutui  teoistaan oikeuden eteen. Rikosnimikkeeksi löytyi tottelemattomuus vanhempia kohtaan, sillä myös anoppi voitiin laskea äidiksi avioliiton kautta.

Oikeuden eteen tuotaessa  Kristiina todettiin niin humalaiseksi, ettei  hänestä saatu ensin mitään tolkkua. Hänet vietiin  vankilaan aluksi selviämään.  Myöhemmin Kristiina nöyrtyi polvillaan anelemaan armoa oikeuden edessä tuomiosta päätettäessä, mutta  oikeudessa hänelle huomautettiin, ettei polvilleen lankeaminen ollut soveliasta.  Noustessaan ylös Kristiina kiisti syyllistyneensä rikokseen. Todistajat olivat kuitenkin eri mieltä.

Oikeus joutui pohtimaan, tuliko miniän kohdella anoppiaan kuin äitiään ja  käsitettiinkö Kristiinan solvauksia torailuksi, jolloin voitiin Jumalan lain mukaan tuomita kuolemaan.  Lisäksi oikeus keskusteli,  oliko mahdollista lieventää rangaistusta anopin pyynnöstä. Oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että kahteen ensimmäiseen pohdittavaan asiaa vastaus oli kyllä, ja kolmanteen ei. Tätä oikeus perusteli Mooseksen kirjojen teksteillä.

Ensin Kristiinalle langetettiin kuolemantuomio, mutta hovioikeus muutti rangaistuksen sakoiksi. Kristiinalla ei kuitenkaan ollut varaa maksaa sakkoa ja niinpä hän sovitti rikoksensa raatihuoneen torilla kaakinpuuhun sidottuna ja ruoskittuna.




Häpeäpaalun kuva lainattu täältä.

LÄHTEET: Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984, s.78-79 ja 289-290.

Kokkolan kaupungin historia, osa 3. 1970, s.  296.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Rangaistuksia entisaikoina, osa 4: kujanjuoksu ja vitsarangaistus

Ja lisää vanhoja rangaistusmuotoja...

1600-luvulla kujanjuoksu rangaistusmuotona tuli hyvin tavalliseksi. Alun perin se oli sotilaiden keskuudessa yleinen rangaistusmuoto. Kokkolassa on käytetty kujanjuoksurangaistuksia sotajoukkojen oleskellessa seudulla. Kokkolassa tiedetään kujanjuoksua käytetyn rankaisumuotona ensimmäisen kerran vuonna 1692. Tuosta lähtien sen käyttö lisääntyi aina isoonvihaan saakka. Kokkolassa  kujanjuoksuun päädyttiin ainakin 27 kertaa.

Kujanjuoksu oli julkinen tapahtuma. Rangaistuksen päätarkoitus oli tietysti kurittaminen rikoksesta, mutta rangaistuksen  julkinen toteuttaminen  nähtiin myös varoituksen antamisena muille ihmisille. Ja tietysti tällä tapahtumalla tyydytettiin myös ihmisten sensaationälkää...

Naisia tällä kujanjuoksulla  ei kuritettu, heille riitti torilla suoritettava vitsarangaistus. Vitsarangaistuksessa  oli pari vitsoja, joilla kullakin lyötiin kolme iskua. Tuo vitsarangaistus vastasi arvoltaan  2½ hopeatalarin suuruista sakkoa.

Jos haluttiin erityisesti korostaa raipoilla rankaisemisen häpeällisyyttä, suoritettiin rangaistus kaakinpuun  vieressä, vaikka yleensä rangaistus tapahtui raatihuoneen portailla.

Kujanjuoksussa sotilaat  tai muu miesrivi  komennettiin kahteen riviin. Syytetty riisuttiin vyötäisiin asti alasti. Tuomitun täytyi juosta  rangaistuksen määräämä määrä  miesrivien keskellä jokaisen rivissä seisovan iskiessä häntä ruoskallaan selkään niin lujaa kuin jaksoi.

Kujanjuoksu rangaistusmuotona yleistyi kuolemanrangaistusten harventuessa. Kujanjuoksua käytettiin myös silloin, kun tuomitulla ei ollut varaa maksaa sakkoja. Wiirilinna mainitsee artikkelissaan, että edestakaisin juoksu kahteen riviin asetettujen sadan miehen välitse vastasi arvoltaan kahdeksan hopeataalarin sakkoja. Tosin Kokkolassa  saatiin kujanjuoksuun yleensä vain viisikymmentä, joskus ainoastaan  kolmekymmentä miestä. Tällaisissa tapauksissa
rangaistavaa juoksutettiin kujaa useampaan kertaan...
                   
                                

Yllä:Puolalais-saksalaisen Daniel Nikolaus Chodowieckin (1726-1801)  työ rangaistuskäytännöistä.
                                     
Yleisesti raippa- ja vitsarangaistuksista vastasi profossi eli kaupungin piiskuri. Rangaistus suoritettiin vitsoilla tai raipoilla pareittain. Jokaiselle parille tuli antaa kolme lyöntiä. Lisäksi rangaistuksen aikana rikollinen oli sidottuna kaakinpuuhun. Rangaistuskäytännöt olivat 1600-1700-luvuilla vielä hyvin mielivaltaisia. Vuonna 1707 kaksi kokkolalaista  renkiä oli erehtynyt varastamaan isännältään. Tämän teon seurauksena heidät tuomittiin ensin juoksemaan  seitsemän kertaa kujanjuoksu ja tämän jälkeen heidät vielä lähetettiin kuudeksi vuodeksi pakkotyöhän Ruotsiin Marstrandin linnoitukseen...

Joskus rangaistus otti fyysisesti todella lujille. Rangaistava saattoi jopa tuupertua maahan jääden puolikuolleena makaamaan torille, ennen kuin kykeni selvittämään koko rangaistuksensa loppuun saakka. Kokkolassa kujanjuoksurangaistukseen tuomittiin mm. eräs  talonpoika, joka  oli rikkonut tupakkakauppaa koskevia lakeja. Torin sijasta rangaistus suoritettiin myöhempinä aikoina Suntin haassa.

 

LÄHTEET: Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984, s. 74, 76.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Rangaistuksia entisaikoina, osa 3: sakot

 Sakottaminen on hyvin vanha rangaistustapa. Ja voimissaan tietysti edelleen...Ihminen ei ole juurikaan muuttunut - omasta rahasta luopuminen kirpaisee...Tästä on itsellänikin kuukauden takainen muistutus, kun sain parkkisakon, 40 euroa, unohdettuani parkkikiekon. Kummasti sakon maksu taas virkisti muistia!

 1600- luvulla sakkorangaistusta käytettiin lähes kaikenlaisiin rikoksiin tuomittaessa. Moni  tuomio myös muuttui lievemmäksi sakkorangaistukseksi. Jos kuolemaan määrätty jostain syystä selvisi kuolemanrangaistuksesta, hän joutui maksamaan 40 markan sakon. Usein tavallisista rikkomuksista selvisi maksamalla sakon, esimerkiksi puolen markan varastamisesta pääsi maksamalla...

 

   

Yllä: Kuva Sievistä muinoin  pellosta löytyneestä vanhasta rahasta.

Jos syytetyllä ei ollut varaa maksaa sakkoja, hänet määrättiin kujanjuoksuun tai raipparangaistukseen, naisten kohdalla vitsarangaistukseen.  Näistä rangaistusmuodoista myöhemmin lisää rangaistussarjakirjoitusten  täydentyessä:)

Vuonna  1694 kokkolalainen Antti Veteläinen tuomittiin salakapakan pidosta. Hän  oli pestannut palvelukseensa  kuusi irtolaista, jotka olivat tarjoilleet kapakassa olutta sekä lipeäkalaa (uff...).Antti tuomitiin maksamaan palkollisasetukseen vedoten  40 markkaa. Lisäksi pidettiin raskauttavana asiana, että hän oli antanut vieraidensa pelata korttia, mikä oli kiellettyä. (Tuosta kortinpeluusta omakohtainen muisto; se  lienee ollut entisaikoina todella syntistä, sillä vielä oma mummoni 1970-luvulla piilotteli pelikortteja vaatepinojen alle, ettei lapsenlapset niitä löytäisi käsiinsä. Samoin muistan, että paheksuttiin, kun kerran erehdyimme kaverin kanssa kaivamaan kortit esiin hautaisisista tulon jälkeen. Vuosi taisi olla niinkin paljon kuin 1977... )

Wiirilinna kertoo rangaistuksista Kokkolassa vuonna 1702 esimerkkinä kokkolalaisesta talonpojasta, joka oli metsällä liikkuessaan  todennut "linnut tosin ovat Jumalan luomia, mutta noista jäniksistä, "Hiien linnuista", en oikein tiedä.". Tätä lausumaa pidettiin karkeana herjauksena, josta olisi pahimmillaan voinut olla seurauksena kuolemanrangaistus! Oikeuden harkittua asiaa päädyttiin lopulta siihen, ettei hän ollut syyllinen noituuteen, vaan pääsi pälkähästä  viiden hopeataalarin sakolla. Kannattaa miettiä mitä suustansa lipsauttaa:)

Pyhäpäivänä suoritetut rikokset olivat erityisen vakavia. Kirjuri Martti Hinzig erehtyi heittämään  lumipallon sekä  käyttämään rumia haukkumasanoja ja rikkoi näin joulurauhaa. Tästä syystä hänet tuomittiin suuriin sakkoihin...

Eräs talonpoika Kokkolassa  oli tullut kirkkoon juopuneena ja vielä vilkuttanut silmää kirkossa olijoille. Lehterillä olleet ihmiset olivat jääneet hänen silmäniskuja seuraamaan ja  tulleet tarkkaamattomiksi. Myöhemmin talonpoikaa syytettiin tästä ja hän oli perin katuvainen  ja kertoi juoneensa kotona paloviinaa ainoastaan kolmen äyrin edestä. Kalliiksi tuli se juonti, sillä talonpoika tuomittiin  50 hopeatalarin sakkoihin ja lisäksi julkiseen kirkkorangaistukseen. Summa oli mittava, sillä samalla rahalla olisi saanut 20 tynnyriä rukiita...

1600-luvun ihmiset olivat mitä ilmeisemmin hyvin kiivaita ja kävivät herkästi käsiksi toisiinsa. Myös nimittely oli yleistä. Milloin nimitettiin toista hunsvontiksi, milloin ajokoiraksi tai jopa  peltokanaksi. Tällainen solvailu koettiin hyvin loukkaavana.  Pahoinpitelyistä aiheutuneet rangaistukset oli tarkasti määritelty. Tukistamisesta tai korvapuustista sai  sakkoa kuusi hopeamarkkaa, haavasta jopa 12. Jos pahoinpitelyn uhriksi sattui pormestari tai raatimies,  kasvoi sakkojen määrä korkeaksi.

Kuokkavieraat häissä 1700-luvulla olivat ankaran  Kokkolan pormestari Noreenin syynin alla. Noreen ilmoitti julistuksen avulla, että pidoissa  oli kutsuttujen vieraiden lisäksi niin piikoja, renkejä, kuin oppipoikia ja lapsiakin, jotka haittasivat palvelusta suorittavia ja kutsuttuja. Kuninkaallisen asetuksen perusteella jatkossa pitoihin tai  väkirikkaisiin kokouksiin luvatta saapuva olisi velvoitettu maksamaan sakkoa kuusi hopeatalaria. Isäntä joutui maksamaan sakkoa kaksinkertaisen määrän, mikäli  salli lastensa tai palvelijansa juosta  tällaisissa tilaisuuksissa. Maistraatti tahtoi langettaa alaikäisille rangaistukseksi sopivaa työtä joko paljaan taivaan alla tai lukittujen ovien takana.

Maistraatti  myös kielsi poikien omaksuman tavan käydä uimassa Suntissa Pitkänsillan lähellä. 15 vuotta täyttäneitä poikia uhattiin sakkorangaistuksilla, pikkupoikia sitä vastoin rangaistaisiin antamalla vitsaa. Lasten vanhempia kehotettiin valvomaan, ettei heidän lapsensa osallistuisi säädyllisyyttä loukkaavaan menettelyyn. Määräys sisältyi myös vuoden 1837 poliisijärjestykseen.

Yllä oleva kuva Kokkolan keskiaikapäiviltä 2013.

Ajan tapa oli, että ilkivaltaa tekevät esiintyivät usein naamioituneina. Heille tahdottiin langettaa nelinkertaiset sakot, jotka varattomilla voitiin muuttaa joko raippa- tai vitsarangaistuksiksi. Vuonna 1777 Antti Lindebäckin  hääjuhlissa saapui pihalle naamioituja miehiä, jotka eivät varoituksista huolimatta poistuneet. Niinpä sulhanen ampui laukauksen kohti miesjoukkoa ja luoti surmasi kauppias Petter Pelanderin. Raastuvanoikeus tuomitsi sulhasen kuolemanrangaistukseen, koska ei voitu toteennäyttää oikeata hätää ja syytä. Vaasan hovioikeus muutti rangaistuksen kuitenkin 100 hopeariksin sakoiksi.

LÄHTEET: 

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984, s.80-82, 170 sekä  297-298.

Kokkolan kaupungin historia, osa 3. 1970, s. 426.

Viljanen, H. Kuolemantuomiot ja niihin liittyvät hautapaikat  1600- ja 1700-luvun Suomessa. Proseminaariesitelmä. 2011. [https://kalmistopiiri.files.wordpress.com/2014/09/heidiviljanen_kuolemantuomiot_ja_niihin_liittyvc3a4t_hautapaikat.pdf] Luettu 28.2.2015.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Rangaistuksia entisaikoina, osa 2 :peukaloruuvi

Rangaistuskäytäntöjen toinen osa. Valitettavasti tästä aiheesta löytyi melko vähän tietoa...

Varhaisimpiin tunnettuihin rangaistusvälineisiin lukeutuu peukaloruuvi. Sitä käytettiin katolisella keskiajalla paljon. Tarkoituksena oli, että syytetty pakotetaan kiduttamalla  tunnustamaan rikoksensa. Ruotsissa kiduttaminen oli tullut tavaksi vasta 1500-luvulla.

Peukaloruuvilla uhrin sormet tai varpaat murskattiin hitaasti puristamalla. Peukaloruuveja valmistettiin sekä puusta että metallista. Eniten peukaloruuvia käytettiin  valtiollisissa rikoksissa.
Uskokaa tai älkää - pianistin roolissa ainakin minä olisin ollut valmis tunnustamaan lähes mitä vaan säilyttääkseni sormeni ehjinä...

 

Yllä: Piirroskuva peukaloruuvista, Kokkolan historia, osat 1-2.

Asiakirjojen mukaan peukaloruuvia on käytetty Kokkolassa  kaksi kertaa. Sitä  tiedetään käytetyn ainakin renki Juhana Laurinpojalle. Hän oli murtautunut ranta-aittaan.  Juhana kertoi, että oli tehnyt rötöksensä yhdessä porvari Tuomas Jaakonpoika Tastin kanssa, mitä  Tuomas taas ei myöntänyt.

Juhana  pidettiin vangittuna kuulustelujen ajan, mutta  Tuomas sai  porvarina vapaalla jalalla odottaa oikeudenkäyntiä (porvarismiehen katsottiin paremmin pysyvän paikkakunnalla, koska hänellä oli kiinteitä yhteyksiä paikkaan...) , jossa hänen piti vannoa syyttömyyttään "itse kahdentenatoista, " eli hänen piti saada syyttömyydelleen todistajia.

Asian käsittely siirtyi, koska oli epäselvyyttä, saivatko todistajat olla syytetyn lähiomaisia. Lopulta reilun vuoden päästä riitti syyttömyyden vannominen  "itse kuudentena." Tuomas vapautettiin syytteistä, vaikka kaikki seikat  näyttivät muuta. Renki Juhana Laurinpoika kuitenkin saatiin tunnustamaan rikoksensa peukaloruuvin avulla...

Kuningas Kaarle XI kielsi peukaloruuvin käytön  1600-luvun lopulla.

Kuva metallisista peukaloruuveista lainattu täältä.


LÄHTEET:

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984, s. 70-71.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Wikipedia. Peukaloruuvi. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Peukaloruuvi] Luettu 28.2.2015.

Rangaistuksia entisaikoina, osa 1: kistu

Tänään pääsemme porautumaan uuteen (tai periaatteessa kai  voisi sanoa vanhaan...) aiheeseen. Talvilomaviikon aikana nimittäin hurahdin täydellisesti historian pauloihin  ja kahlasin läpi kymmenittäin kirjoja ja artikkeleita koskien vanhoja rangaistuskäytäntöjä Kokkolan seudulla 1600-luvulta lähtien. Aihe sieppasi niin mukaansa, että yhden yön kieriskelin sängyssäni tuskallisia painajaisunia katsellen ja herättyäni hiestä märkänä olin  aivan varma että Kokkolaa on ravisuttanut silmitön väkivalta-aalto. Miten suloista olikaan tajuta, että untahan se  olikin vaan...


Olen koonnut rangaistuskäytännöistä yhdeksänosaisen sarjan ja ripottelen uusia jaksoja silloin tällöin tänne eteenne. Meille 2000-luvun ihmisille vanhat tuomiot kuulostavat vähintäänkin oudoilta...Jos osataan nykyään olla juorunälkäisiä, niin kyllä sitä kuulkaa osattiin ennenkin:)

Ja sitten  asiaan!



Kokkolan keskustassa komeilee kaunis keltainen talo, joka raatihuoneena tunnetaan. Raatihuone rakennettiin vuonna 1634, mutta se tuhoutui harmillisesti vuoden 1805 suurpalossa. Samalle paikalle rakennettiin uusi, entistä ehompi rakennus.

Yksi lievemmistä   rangaistuskeinosta entisaikoina oli  vankeusrangaistus, joka tuli käyttöön 1600-luvulla. Kokkolassa vangit säilytettiin vanhalla raatihuoneella. Kokkolan raatihuoneen alakerrassa olleen kistun eli vankikopin käyttö oli hyvin humaania: vaikka vanki kärsi tuomiotaan siellä valottomassa tilassa ja kahleissa, niin  kistun seinässä oli luukku, josta vangittu saattoi vapaasti katsella torille tai keskustella ulkopuolella olevan yleisön kanssa.

Koko raatihuoneen rakennuksessa ei ollut uunia, joten kylminä  aikoina vanginvartijan täytyi inhimillisyyden nimissä  viedä vanki omaan asuntoonsa lämmittelemään. Kistu ei ollut myöskään mikään puhtauden tyyssija. Eräs kaupunginpalvelija kieltäytyikin seuraamasta  kistussa ollutta vankia saunaan, jossa piti polttaa pois syöpäläisiä itsestään. Rangaistukseksi kaupunginpalvelija erotettiin työstään. Voi vain kuvitella ,mikä löyhkä kistussa on mahtanut olla, kun sinne on laskettu tarpeet sun muut...





1600-luvulla  kistun käyttö oli vielä  hyvin järjestäytymätöntä. Tuomiokirjoissa lukee tuomiona useissa kohdin, että syytetty on teljetty kistuun toistaiseksi. Toistaiseksi saattoi tarkoittaa  mitä tahansa...muutamista tunneista joihinkin päiviin tai jopa viikkoihin. Vasta 1700-luvulla annetuissa tuomioissa selvisi myös rangaistusajan pituus. Vuonna 1667 eräs räätälinkisälli tuomittiin pidettäväksi kistussa  tarpeellisen ajan "asian laadusta riippuen." Syynä vangitsemisen oli, että kisälli oli melunnut yöllä.

Porvari Siimen Mikkelsson, joka tunnettiin myös nimellä Rindamuru, oli hyvin tunnettu ja vaarallisena pidetty tyyppi. Vuonna 1664 hänen kerrotaan murtautuneen Kälviän Kruunuaittaan katon kautta ja varastaneen 291 kuparitaaleria. Rindamuru jäi tekosestaan kiinni, vangittiin ja vietiin kistuun. Lopulta hänet tuomittiin  kuolemaan. Rindamuru oli kuitenkin näppärä mies ja onnistui pakenemaan lukitusta sellistä, vaikka oli kahlittu sekä käsistä että jaloista. Paon syyksi ei riittänyt vartijoiden huolimattomuus, vaan ilmiselvä paholaisen kumppanihan hän tietysti oli!

Vuonna 1690 Jaakko Skåtten vaimo oli aiheuttanut kirkossa pahennusta tappelemalla penkkipaikasta ja   nimittämällä riitakumppaniaan rumilla nimillä. Hänet oli tästä tuomittu 100 hopeatalarin sakkoihin. Hän sai kuitenkin vaihdettua  saamansa rangaistuksen  kuukauden kestäväksi vankeudeksi "vedellä ja leivällä." Kumman rangaistuksen sinä olisit valinnut?

Vankeudessa olevien ravinnon saanti oli  hyvin niukkaa, sillä velkojien tuli tse huolehtia  velkavankinsa elatuksesta. Velkojat tai heidän omaisensa pakotettiin maksamaan  velkojalle tämän saatavat. Myös tutkintavankeudessa olevat henkilöt kuuluivat asianomistajain ylläpidettäviksi siihen saakka, kunnes tuomion langettamisen jälkeen yhteiskunta alkoi huolehtia heistä. Lyhytaikaisiin vankeusrangaistuksiin tuomitut saattoivat itse joutua kustantamaan ravintonsa, mutta porvariston tehtävänä oli muutoin huolehtia muista.   Joissakin tapauksissa tiedetään voudin tai oikeuden vapauttaneen  vangin, jottei hän nääntyisi nälkään.

Erään irtolaisnaisen epäiltiin olevan mielenvikainen, eikä hän käynyt kirkossakaan. Tämän vuoksi hänet vuonna 1690 pantiin kokeeksi vankeuteen kahdeksi viikoksi. Näin ajateltiin saavan selville, pystyykö hän parantamaan tapansa. Eipä näy olevan kirjattuna tietoa, miten naispolon kävi. Veikata kyllä voisin, että ei  ainakaan suuremmasti parantunut:)

 Kokkolassa kerrotaan erästä lappalaisukkoa syytetyn noituudesta vuonna 1647. Ei pystytty kuitenkaan todistamaan , että hänen taioistaan kukaan olisi joutunut kärsimään  ja niin hänet suljettiin rangaistukseksi kistuun.

Tapana oli, että jos syyllinen tuomittiin hyvin pitkään vankeusrangaistuksen, hän joutui suorittamaan vankeutensa Oulussa. Rangaistusten toimeenpanon jälkeen oli myös käytäntönä, että esimerkiksi irtolaisnaiset, varkaat ja kaupungin kiinteään asujaimiston kuulumattomat karkotettiin Kokkolasta.


LÄHTEET: Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984, s. 75-76 ja 81.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Yle.fi. Raatihuoneen vavisuttavat ihmiskohtalot. [http://yle.fi/uutiset/raatihuoneen_vavisuttavat_ihmiskohtalot/6160458] 2.3.2015.