Nilla Prötön mestaustapahtuma

 Olen jo aiemmin kirjoittanut Nilla  Margareta Prötöstä, joka mestattiin  ja lopuksi vielä poltettiin 21.6.1679. Nyt löysin tähän liittyen vielä kiinnostavan, tallennetun  artikkelin lähes 90 vuoden takaa. Oli ihan pakko jatkaa tätä tarinaa.

                 

Yllä. Kuvalainauksia Keski-pohjanmaan vartio-lehdestä 1935.

Kokkolan Kirkonmäellä parveili  ihmisiä. Kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet  katsomaan sotamiehenleski Nilla Margareta Prötön mestausta. 

Monet porvareista olivat sulkeneet rautaisella kangella  kauppapuotiensa ovet ja kiiruhtaneet katsomaan  mestausta. Satamastakin oli joutoväki lähtenyt  kohti tapahtumaa ja myös Suntia pitkin työntyi  väkeä ylöspäin saaristolaisveneineen. Jopa kauempaa ympäröivistä pitäjistä virtasi kansaa katsomaan tapahtumaa. Tämä oli kaikkien koettava!

Oli tiedossa paatuneen ja kuuluisaksi jo tulleen  synnintekijän ja noidan  loppu. Noidan, jonka selästä ei ennättäneet vielä raippojen jäljet parantua, kun luonto jo veti häntä kohti uusia rikkomuksia. Pirulta riivatun kerrottiin tämän sotamiehenlesken olevan. 

Moni oli nähnyt Nillan  kertomansa mukaan lentävän pääsiäisyönä Sokojan Jaakopin  punaisenruskealla vasikalla hornaan mustaanmessuun. Hornallahan tarkoitettiin helvettiä. Mustalla messulla taas tarkoitettiin vääräoppisten harjoittamia  rienaavia, mustia ja  saatanallisia  messuja. Kirkollisessa puheessa nämä messut saivat mitä groteskimpia piirteitä.  Noitavainojen aikana vakiintui noitasapatista käsitys mustasta messusta, jonka mukaisesti noitasapatti järjestettiin Blåkullassa. Se oli paholaisen kartano, jonne  noidat lentelivät luutineen, hiilihangoilla alasimilla tai  selälleen kaadetuilla eläimillä ja  jopa naapurin  noidutulla isännällä. Kaikki Blåkullassa tapahtunut tapahtui  kristillisten hyveiden vastaisesti ja itse Perkelekin saattoi liittyä ilonpitoon. 

-Viuu-uh, viuu-yh! kerrottiin ilman silloin vonkuneen. 

Huu-u haa-a, huu-u haa-a! oli noitakuoro puolestaan  viuhahdukseen vastannut. 

Nillan kerrottiin istuneen  punaisenruskean vasikan selässä takaperin pidellen elukan häntää kädessään. 

Mutta nyt valmistauduttiin Kirkonmäen laidalla teilaukseen ja polttamaan  tämä musta saasta. Nillaa oli pitikin aikaa jo kuljetettu käräjiltä toisille, tutkittu ja kidutettukin. Yritetty pusertaa hänestä  ulos tunnustusta. Näin oli  päästy hänen pimeän henkensä perille ja tavoitettu paholainen hänessä. Nilla oli nyt Kirkonmäellä kytkettynä rautoihin. 

Ihmiset seisoivat tapahtumapaikalla rukoillen Nillan puolesta, mutta sielunvihollinen ei jättänyt piiskapaalussa raippomishetkellä seisovaa saalistaan.

Kokkolan korkea raati joutui siis uudelleen tarttumaan asiaan. Tällä kertaa raati tuomitsi Nillan Ruotsin ja Jumalan lain mukaan teilattavaksi ja poltettavaksi erinäisten asiainhaarojen  vuoksi. 

Ihmismassat kuhisivat Kirkonmäen mestauspaikalla. Uusimmat tulokkaat tunkivat takarivistä kyynärpäillään tyrkkien kohti eturiviä nähdäkseen kaiken. Mutta eturivin katsojat pitivät paikoistaan kiinni ja työnsivät tungeksijoita  käsirysyssä takaisin haukkumasanojen kera. 

Moni oli matkaan lähtenyt kesken arkisten kiireidensä ja useat olivat työtamineissaan, naisilla oli käsissään arkisesti sukkapuikkoja ja hameenhelmoissaan pienokaisia. 

Öjan saaristosta paikalle oli tullut auringonpaahtama hyljekyttä. Hänen tiedettiin kesäisinkin kävelevän pitkissä merimiessaappaissa sönköttäen  riikin kieltä oudolla murteella. Kälviän ja Lohtajan suunnilta saapuneet puhuivat taas  omaa kieltään ja laivojen seasta tulleet solkkasivat oudonkuuloista ruotsia, jossa vilisi runsaasti saksalaisia sanoja. 

Ihmismassa puhua sönkötti. Jokaisella oli näkemys asiaan. Pikipruukin mustasormiset tervankeittäjäkisällit olivat ryhmittäytyneet  taskumattejaan kallistellen, naukkuja ottaen  ja samalla naljaillen suuren kiven päälle.

-Katsotaanpa, miten siveänä se tämä neito sipsuttaa alttarille, veisti heistä muuan. 

-Varmaankin hän kainostelee poveaan, toinen jatkoi. 

-Suotta häpeilee, kun pääsee vihille. 

-Ja mestari Hakkarainen vihkii.

-Se vihkii...Heh-heh!

Tällä hetkellä keskeinen henkilö oli pikipruukkilaistenkin viittaama mestari Hakkarainen. Hän oli saapunut jokusia päiviä aiemmin jo valmistamaan  roviota ja mestauspaalua. Hieman syvemmällä seisoi havumaja, joka oli tarkoitettu pyövelille apulaisineen. 

Ihmiset ottivat kantaa kovasti ja vertasivat aiempiin kokemuksiin tämänpäiväistä. Joku ylvästeli nähneensä aiemmin jossain suuremman rovion, toinen pelkästään punertavista kelohongista kyhätyn ja kolmas vain koivuntuohisytykkeistä tehdyn. 

Eräs lähiseudun asukki tiesi kertoa, että tämänkertainen roihu aikaansaataisiin vanhasta ladosta. Tarharannan suunnalta kertoi miesten sen siihen vetäneen. Ihmisiä jopa epäilytti - palaisiko lato. Mistä sen tiesi, jos pirulla oli siinäkin sormensa pelissä!  Joku epäili hirsiä jo etukäteen öljytyn ja rasvatun ja kuormallisen risujakin varuiksi siksi  paikalle vetäneen. 

 

Jotkut ihmiset väittelivät kiivaasti, saisiko riivaaja omansa, kun se palaa roviossa. Kookas hattumaakari Anders selitti touhukkaasti;

-Mitä tyhjässä voi olla ottamista, ei mitään. Kun lieska nuolee ja tuhka jää, niin  ei ole helvetin herralla siinä enää mitään perittävää. 

-Mutta jospa se kouraisee tuhkaa ja tekee siitä uuden ihmisen. 

-Äläs! Katsotaanpa tarkasti näkyykö tulen  seassa omaansa kärkkymässä. 

-Sitähän tänne on tultu peräämään. 

-Piru on ahnas ja saita, omansa se ottaa vaikka valkeasta.

 

Vaikka kyseessä oli mestaustapahtuma, oli tunnelma jotensakin  jopa huvittunut ja sitä vahvisti pienet jännityksen tueksi siemaistut naukut. 

-Kun ei jo etukäteen kiskoisi sielua irti.

-Konstinsa sillä on, veijarilla. Muistatteko, miten se piilotti raudat vanginvartijalta, jottei piiskauksen  jälkeen saatu Nillalle kihloja jäseniin. 

-Joo, kruunun laskuun sille rauta ostettiin  ja erikseen sai seppä  takoa kahleet. 

-Niin siinä kävi...Saa nähdä, mitä kujeita se nyt teettää. 

-Hei, katsokaa! Eikös tuolta jo saavukin Nilla!

Ihmisten kohahduksen saattoi melkein kuulla. Kaikkien katseet kääntyivät tien suuntaan, josta Nilla lähestyi. Nousipa osa jopa toisten olkapäille nähdäkseen paremmin. 

Kaksi pertuskamiestä lähestyi kuljettaen keskellään valkeaan paitaan puettua kumaraista naishahmoa. Pertuskalla tarkoitettiin kirvestä. Sana on ollut käytössä aina Karjalankannakselta Tornionjoelle saakka. 

Naisen perässä astelivat nimismies, lautakunta sekä kirkkoraadin jäsenet mustiin pukeutuneina. 

Nilla kulki kumarassa laahustaen ja jalkojaan raskaan näköisesti nostellen. Vieressä kävelevät sotamiehet joutuivat auttamaan häntä käsipuolesta. Nillan voimat tuntuivat jo ehtyneen. Etenkin Kirkonmäen nousu tuntui verottavan voimia. 

Jos Nillaa pitäisi kuvailla, hän  näytti ehkä jo parhaat päivänsä nähneeltä, kärsineeltä, puutteen kalvamalta ja ryppynaamaiselta akalta. Nillan kohottaessa muutamaan otteeseen päätään,  vilahti vauhkan näköinen silmäpari syvältä silmäkuopistaan. 

Vaikka Kirkonmäen seutu olikin kuivaa, toi tuuli mukanaan läheisiltä luhdilta eli tulvavaikutteisilta soilta läheltä vesistöjä, tuulepyörteitä jotka pyörittivät Nillan jo ennestään sotkuista hiuspehkoa. 

Nilla oli  jo päätepisteessään lähellä mestauslavaa lähes kasaan lyhistyneenä ja välinpitämättömän oloisena loppuaan odottaen. Nimismiehen lukiessa oikeuden tuomiota kovalla äänellä, lautakunta asettui vähitellen paikoilleen.  

Ihmiset rynnivät väenpaljouden seasta nähdäkseen enemmän. Mutta vain lähimpänä olijat saattoivat nähdä risahameisen, rähjäisen oloisen akan vaipuneena sotamiesten väliin. 

Mestari Hakkarainen seisoskeli jo odottaen mestauslavalla leveä piilu kädessään, korotti pappi äänensä ja sanoi tuomitulle;

-Herra Jumala olkoon sielullesi armollinen ja karkottakoon perkeleen luotasi. Puhdistakoon Kristuksen veri sinut!...Aamen.

Nilla kohottautui vielä viimeisillä voimillaan kohti pappia ja katsahti häneen. Pappi vetäytyi syrjemmälle ja nimismies antoi merkin. Sotamiehet tarttuivat noitana pitämäänsä akkaan vetäen hänet mestauspölkyn ääreen. 

Toimitus itsessään oli nopea. Mestari Hakkaraisen terävä piilukirves heilahti ainoastaan kerran. Pää vieri maahan. Teilaaja tarttui veriseen tukkaan ja nosti pään kaikkien näkyville samalla tiedustellen; 

-Tapahtuiko mestaus sääntöjen mukaan?

Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Kukaan väkijoukosta ei inahtanutkaan. Mielipuoli olisi sellainen ollut, joka tuolla hetkellä olisi tohtinut suutansa raottakaan. Parempi oli olla vaiti. 

Niin nostettiin ruumis roviolle monesta paikasta samanaikaisesti sytyttäen. Liekit nousivat voimakkaasti korkeuksiin sankan savu kieriessä alas mäenrinnettä. Ihmismassa tuijotti roviota, tarkkasivat sielunvihollista valkean seasta. 

Ehkä kokivat jopa pienoista pettymystä, kun sarvipää rumilus, piru, ei lennellytkään tulenlieskojen seassa, ei ottanut teilattua ruumista syliinsä ja lentänyt raato mukanaan ihmissilmien todistaessa asiaa. 

Kuivat puut paloivat sytykkeidensä kera vahvasti. Pian oli jäljellä vain  savuava ja kytevä hiillos, johon sekoittui Nillan tuhka. Ja niin katosi kaikki maallinen hänestä. 

Tapahtuneen ollessa jo ohi ja ihmisten poistuttua vaitonaisina ja pelkoa tuntien paikalta, jäi mäenrinteeseen kaksi miestä eväitään syömään. Toinen miehistä haukkasi palan lihaa virkkoen;

-Taisi olla suurikin velho tämä poltettu?

-No, enpä häntä tiedä, mutta niin ne herrat sen värteerasivat, vastasi toinen. 

-Paljonhan sitä on tutkittu ja jo ennenkin rangaistu...vanha Kyöpelin kävijä se oli. Viimeksi oli lentänyt Sokojan Jaakopin vasikalla, jonka oli ensin  voidellut noitarasvalla. Vastapäivään oli lentänyt paholaisten pitoihin ja ryhtynyt pirulle vaimoksi. Käräjissä oli  sanonut tämän puolen naisia olleen paljon mustassa messussa silloin, kun Kyöpeli oli Kruunupyyn hospitaalin vieressä... 

Kyöpelillähän tarkoitettiin aavetta, haamua tai henkiolentoa. Tätä sanaa on käytetty jo Matteuksen evankeliumissa. 

-Sanoitko Kruunupyyn hospitaalin vieressä! mies huudahti. 

-Joo! Paholainen laittaa Hornansa milloin minnekin, väliin tuonne, väliin tänne. 

Horna tarkoitti siis sanana helvettiä. 

Tämä oli todella kiinnostava tarina. En tiedä, onko siinä paljon perimätietona säilynyttä, vai kuinka paljon Antero Tanninen on pistänyt siihen fiktiota mukaan. Joka tapauksessa oli tosi kiinnostavaa, kuinka paljon vielä nykyään arkikielessä käytettyjä sanoja teksti vilisi. Me vain emme enää tajua niiden alkuperää ja sanat ovat kokeneet noista päivistä jo melkoisen inflaation!

Faktaa on kuitenkin todistetusti ainakin se, että Nilla Margareta Pröttö mestattiin kirkonmäellä 1679. 

LÄHTEET; 

Musta messu. Perkeleen temppeli Suomen satanistinen seurakunta. [https://perkeleentemppeli.com/mustamessu/] Luettu 24.09.2023.

Tanninen, Antero. Abi male spiritus - poistu pois, paha henki! Keski-Pohjanmaan vartio; Keski-Pohjanmaan suojeluskuntien äänenkannattaja. 1.4.1935. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1016858?term=mestausta&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&page=14] Luettu 24.9.2023. 

Rangaistuksia entisaikoina, osa 7: kirkkorangaistuksina jalkapuu ja häpeäpenkki

Maallisen esivallan lisäksi myös kirkko rankaisi rikollisia entisinä aikoina. Kirkkorangaistukset ovatkin yksi erittäin mielenkiintoinen osa-alue! Onhan kirkko  - ja etenkin kirkkokuri - säädellyt aikaisempina vuosisatoina  ihmiselämää aivan toisella tavalla  kuin nykyään.

Kirkkokuri  kiristyi 1600-luvulla puhdasoppisuuden aikakautena. Kirkon tehtäviin kuulu kansan opettaminen kirjalle sekä  Vähä-Katekismuksen ulkoa pänttääminen. Yhteisön suhteet olivat tuohon aikaan hyvin kiinteät. Tottelemattomuus Jumalaa kohtaan käsitettiin kauhistuttavana, koska turmion ei katsottu rajoittuvan ainoastaan synnintekijään, vaan  se ulotti vaikutuksia myös ympäröivään yhteisöön. Rikoksen uskottiin vaativan sovitusta ja vetävän Jumalan vihan  koko kylän, pitäjän ja maakunnan ylle.

 

Vuonna 1719 annettiin asetus, missä kiellettiin pelaamasta kellareissa lauta-, noppa- ja korttipelejä. Pormestari Westringin mielestä tuli kieltää myös pallopeli, mikä ilmeisesti tarkoitti keilanheittoa.
Pyhisin kirkon taholta järjestyksen ylläpidosta huolehti  Kokkolan kaupunkiseurakunnassa kellonsoittajista muodostettu  patrulli. Patrulliksi määrättiin  vuoropyhiksi  joku kaupunkilaisista.

17.5.1729 päätettiin yleisessä raastuvassa, että sunnuntaisin kirkonmenojen aikana kellonsoittajien tuli kulkea ympäri kaupunkia  ja pitää silmällä sopimattomia asioita  harjoittavia sekä taloissa että kaduilla. Tällaiset tuli heti panna jalkapuuhun. Vähitellen  nämä määräykset jäivät unholaan....

Kun kaupunkiin oli saapunut kirkkoherraksi Jacob Chydenius, oli sekä uusi kirkkoherra että myös  kirkkoraati sitä mieltä, ettei kaupungissa tehty mitään  sellaisten jumalattomien ihmisten  selville saamiseksi, jotka toimivat vastoin äskettäin annettua rukouspäiväplakaatia. Siinä kiellettiin kortinpeluu, metelöinti pyhäpäivänä ja juopottelu.

Kirkkoraati pyysikin maistraatin apua. Maistraatin tuli huolehtia muutama vahva mies järjestyksenvalvojiksi ja  heidän tuli kulkea ympäri kaupunki pitäen silmällä henkilöitä, joiden olisi pitänyt olla kirkossa ja selvittää, mitä he puuhasivat. Tällaiset rikolliset täytyi heti ilmiantaa joko pormestarille tai papistolle. Juomari ja pelurit oli heti pidätettävä ja vietävä kaupungin vankilaan ja myöhemmin asetettava syytteeseen.

Jos rikos oli henkilön ensimmäinen, saatettiin pöytäkirjoihin merkitä tiedoksi, että syyllinen oli ripitettävä yksityisesti sakastissa.  Pelkällä sakolla saattoi selviytyä ennen ehtoollista tapahtuneesta tupakoinnista tai  saarnan aikana nuuskaamisesta. Kirkolla oli omat rangaistusvälineet.  Esimerkiksi jokaisen kirkon edustalle täytyi hankkia jalkapuu.

 

 Jalkapuuhun määrättiin kirkollisten järjestysmääräysten rikkojat, esimerkiksi avionrikkojat ja muut kovempia  rikkomuksia tehneet.  Sinne päätyivät myös  kirkonmenoja sopimattomalla käytöksellä häirinneet tai jumalanpalveluksen ajaksi kirkon ulkopuolelle jättäytyneet. Kokkolassa vanhin säilynyt jalkapuu on Kaarlelan kirkon jalkapuu vuodelta 1836. Vuonna 1848 jalkapuurangaistus poistettiin.

Alla olevassa kuvassa on jalkapuu, jota säilytetään nykyään Kaarlelan kotiseutumuseossa.  Jalkapuussa  oli neljä reikää kaarevien  jalkakappaleiden varassa.  Molemmissa päissä oli sivulta ulkonevat  pyörösauvaprofiiliset kädensijat. Pituutta tällä jalkapuulla on 1, 91 metriä. Ylemmässä pölkyssä on  kaiverrettuna  18 30 36.
                                                        4



Kirkkoherran tuli tämän jälkeenkin kirkkoneuvoston edessä  varoittaa ankarasti   jumalattomuutta osoittanutta, naapurin tai  sukulaisten kanssa riidellyttä, juopotellutta, kiroillutta tai  jumalanpalvelusta häirinnyttä.

Mikäli kirkkoherran tietoon tuli jokin törkeämpi tapaus, hänen tuli  kuuluttaa kirkossa, mitä oli tapahtunut, mutta ilmeisesti papit tällä seudulla eivät ole olleet tähän kovin innokkaita.

Toinen kirkon rangaistusmuoto oli ns. häpeäpenkki. Se  oli tarkoitettu erityisesti langenneille naisille,  avio- ja siveellisyysrikoksista tuomituille. Häpeäpenkkiin saattoi päätyä myös tottelemattomuudesta vanhempia kohtaan ja myöhempinä aikoina myös varkauksista.  Häpeäpenkki otettiin Kaarlelassa käyttöön  1600-luvun loppupuoliskolla. Muualla  tällaisesta penkistä on käytetty nimeä musta penkki. Kaarlelassa vuonna 1673 puuseppä Hinrich Murichin tekemää ensimmäistä häpeäpenkkiä kutsuttiin myös nimellä  syntipalli! Nimi johtui siitä, että,  oli todella kova häpeä seistä siinä kaiken
kirkkokansan  tuijotettavana. Voi vain kuvitella aikalaisten sipinät ja supinat...Ennen  häpeäpenkin käyttöönottoa synnintekijän oli täytynyt seistä  kirkon lattialla.

Vuoden 1693 kirkkokäsikirjan mukaan julkiseen kirkkorangaistukseen tuomitun tuli  yhtenä sunnuntaina jumalanpalveluksen ajan  seistä häpeäpenkissä aina siitä hetkestä alkaen, kun  soitettiin kirkonkelloilla  toisen kerran kokoon kirkkoväkeä.  Kun jumalanpalvelus päättyi, tuomittua käskettiin astumaan keskelle kirkon lattiaa ja siinä hän sai vastaanottaa synninpäästön seurakunnan edessä.

Olof Mattssonin poika jäi vuonna 1663 kiinni koulupinnauksesta. Vihastunut koulumestari löi ja potki poikaa ja vei hänet jalkapuuhun. Pojan vanhemmat pelästyivät, että poikaa kuritettaisiin liiaksi ja he kävivät vapauttamassa pojan puukko ja kirves aseinaan. Tästä hyvästä vanhemmat tuomittiin myös ruoskittaviksi.

Varkauksia Kokkolassa tapahtui verraten vähän, mutta huonoina aikoina, esimerkiksi nälkävuosina 1696-1697,  niiden määrä jonkin verran lisääntyi. Vuonna 1697 11-vuotias lohtajalainen poika näki porsaan syömässä Kaarle Matinpojan aitan alla. Nälissään ollut poika meni aitan viereen ja kaivoi tikulla reikää aitan lattiaan, niin että  jyviä valui reiästä ulos ja hän täytti niillä kintaansa. Tämän vuoksi poika-poloinen tuomittiin pariksi tunniksi  istumaan jalkapuuhun.

 

Tämä uudempaa tuotantoa oleva jalkapuu komeili vuoden 2014 keskiaikapäivillä Kokkolassa:)

Eräs talollinen oli vuonna 1705 esiintynyt kirkossa juovuksissa. Hänet tuomittiin tämän vuoksi  maksamaan 2½ hopeatalaria  sakkoa sekä myös istumaan jalkapuussa hartaushetken ajan.

Vuonna 1711 tuomittiin kaksi puolalaista sotavankia Kokkolassa salavuoteudesta kujanjuoksuun. Tämän lisäksi heidät tuomittiin myös kirkkorangaistukseen.  Koska puolalaismiehet olivat katolisia, heidät tuomittiin istumaan jalkapuussa  jumalanpalveluksen ajan kirkon ulkopuolella.

 

Vuonna 1741 säätyjen toimesta päätettiin, ettei syntipallia enää käytettäisi rangaistaessa siveysrikoksista. Sitä kuitenkin käytettiin tämän jälkeenkin, sillä  Kaarlelassa syntipalli mainitaan vielä vuonna 1784. Kirkossa suoritetun tarkastuksen jälkeen tuomiokapituli määräsi, että  seurakunnan tuli hankkia sekä uusi häpeäpenkki että jalkapuu.

Uusi kirkkolaki annettiin vuonna 1869 ja silloin sekä häpeäpenkki että  kirkkoherran julkinen varoitus poistettiin käytöstä. Vuoden 1868 Kaarlelan kirkon kalusteluettelon reunassa  lukeekin vapauttavasti   sekä jalkapuun että häpeäpenkin  kohdalla: poistettu!

Yllä: Musta penkki  eli Pecca Torum Tammelan kirkossa.

 

Vaikka nämä kirkkorangaistukset tuntuvat aika julmilta, pidettiin historioitsijoiden mukaan vielä pahempana rangaistusta, jossa kiellettiin ehtoollisella käynti. Tätä voitaisiin verrata jopa katolisella ajalla käytettyyn kirkonkiroukseen. Ehtoolliselta kieltäminen mainitaan Kokkolassa ensimmäisen kerran vuonna  1665 kun kirkkoherra Erik Falander kielsi eräältä porvarilta ehtoollisella käynnin. Syynä oli, että porvaria syytetiin noituudesta. Oikeus kuitenkin ilmeisesti kumosi tuomion todistellen hänen rehellistä ja kristillistä vaellusta.

 

Erästä sotilasta puolestaan syytettiin Kokkolassa tullitupaan murtautumisesta ja rangaistukseksi langetettiin ehtoolliselta pois sulkeminen huhtikuusta marraskuuhun. Sotilas pyysi maallisen tuomioistuimen tuomiota kirkonrangaistuksen sijaan. Niinpä sotilas tuomittiinkin maksamaan  varastetun esineen arvo kolminkertaisena sekä korvaamana rikkomansa  lukon ja lasin ja tämän lisäksi  kestämään vielä julkisen kirkkorangaistuksen...


LÄHTEET:

Kaarlelan pitäjän historia I. 1969, s. 136 ja  155.

Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984,s. 76-77, 79, 169 ja 292-293.

Wiirilinna, A. Herätysliikkeiden vaiheita maassamme. Kalajokilaakson herätysjohtaja Jonas Lagus. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Jonas%20Lagus.htm] Luettu 28.2.2015.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistuksetja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.