Keskiaikapäivien aloitustapahtumassa

Perjantaina starttasi käyntiin  Kokkolan  Keskiaikapäivät.

Aloitustapahtuma lähti liikkeelle Mannerheiminaukiolta, josta hevos- ja pukukulkue rummutuksen ja poikkihuilun saattelemana kiersi keskustan katuja saapuen loputa Kauppatorille.

 

Keskiaikapukuja näyttää vuosi vuodelta tulevan katukuvaan lisää...Hienoa!

 

 

Keskiaikaisesti pukeutuneita kauniita neitoja.

 

 

 Kemiönsaarelta matkannut Rohan talli johti  jälleen uljaasti kulkuetta.

 

Ihania värejä...Sopivat kauniisti syyskuiseen miljööseen.

Soitinduo saapui torille.

 

Rohan tallin hoviväkeä, joilla oli yllään  Espanjan hovipukeutumista 1500-luvun lopun  malliin edustaneet asusteet.

 

Kuninkaaksi oli valjastettu Anders Fredriksson.

 

Tilaisuuden yhteydessä jaetiin myös Kokkola-palkinnot. Vanha Kalle haastattelemassa tässä alla olevassa kuvassa 1000 euron huomionosoituksen saaneita amanuenssi Seija Johnsonia  ja foley-artisti Heikki Kossia.

 

Historiafriikkinä todettakoon, että seuraava kirjahankintani on muuten juuri Närvilän kyläkirja, jonka tekoon Johnson on osallistunut...  

 

Rohan tallin ratsukkoja odottamassa ritariksi julistamista.

 

Lasten pukeutuminen keskiaikapäiville hellyyttää aina  kuten kauniit kampauksetkin!

Ihailen myös ratsukoiden yksityiskohtaista varustamista.

Lapset lyötiin ritareiksi ja muistoksi tapahtumasta he saivat hienot ritarikirjat!

 

Lauantaina jatkuu Keskiaikapäivät...Upean ilman säestyksellä siis sinne!

Kaarlelan kirkon tornissa

Tämänvuotisen keskiaikapäivän viimeinen postaus tulee tässä!
Sain suostuteltua nuorimmaiseni mukaan kanssani Kaarlelan kirkontorniin, johon oli mahdollisuus tutustua puolentoista tunnin ajan.

Kaarlelan kirkko on niin sanottu harmaakivikirkko ja ristikirkko. Sen tarkasta rakentamisvuodesta ei ole varmuutta, mutta ei ole mahdotonta, että vanhinta osaa kirkosta olisi alettu rakentaa jo 1460-luvulla. Vuonna 1548 kirkossa pidettiin kesäkäräjät ja silloin se oli varmuudella ollut paikallaan jo muutaman vuosikymmenen...



Olimme paikalla etuajassa, ja pääsimme samantien kapuamaan kirkon eteistilassa olevia portaita ylöspäin. Emme tosin olleet läheskään ensimmäisiä...

 

Kirkontorni on rakennettu kirkkoa myöhemmin. Aikaisempi kellotapuli sijaitsi vanhan kirkkotarhan pohjoispuolella.

Monien mutkien jälkeen rakennustyöt aloitettiin 12.11.1798. Tätä ennen talonpojat olivat jo ajaneet paikalle kiviä. Neljä rakennusvuoden jälkeen Kaarlelan seurakuntalaiset anoivat vapautusta ja maksoivat vastentahtoisesti kukin 1 riikintaalarin neljännesmanttaalia kohti muurauskalkin ostamiseksi.

Torni valmistui syksyllä 1803. Pitäjänkokous päätti varustaa tornin katolle johtavan luukun saranoilla ja lukolla. Tämä sen vuoksi,että seudun nuoret "eivät Sunnuntaiaamuisin saisi tilaisuutta oleskella tornin katolla ja kävellä peräkkäin pitkin kirkon harjaa."

Kesällä 1804 seinät rapattiin, uudet katot tervattiin ja tornin risti kullattiin.Työ kokonaisuudessaan vaati hurjat 13 257 päivää talollisilta... Pitäjänmuurari Jakob Sten rappasi 1842 sekä kirkon että tornin.

Kiipeilyurakkamme alkoi. Muuratut kivet näkyvät tässä hyvin. Aikoinaan kun talonpojat oli velvoitettu tuomaan kiviä paikalle, heille kerrottiin, että kiviä tuomalla saa syntejä anteeksi - mitä suurempi kivi, sen suurempi anteeksianto:/Mitäs pidätte kivien koosta:)))

Tornissa on ikkunoita vain pohjoiseen ja etelään. Pohjakerroksen kaksi pyöreää kaari-ikkunaa on muurattu umpeen. Toinen kerros saa valoa kahdesta pyöröikkunasta. Kiviseinän paksuus näkyi hyvin ikkunasyvennyksessä.

Tästä alla olevasta  tornikuvasta saa hyvän käsityksen siitä, missä kohdassa  toinen kerros sijaitsee.

Joissakin kohdissa jouduimme jonottamaan tosi kauan, ennen kuin pääsimme etenemään portaita ylöspäin. Ihmisten väistely kävi ihan työstä kapeissa ja kiikkerissä tiloissa...Onneksi suurin reitistä oli hyvin valaistu. Seinien reunamilla oli muuten uskomattoman paljon erilaisia putkia ja johtoja. On varmaan ollut melkoinen urakka asetella niitä sinne jälkikäteen!

Aika jonottaessa sujui rattoisasti. Edessämme jonotti alakoululaisia, joista ainakin osa tytöistä pelkäsi kovasti ylös kapuamista. heidän kanssaan oli kiva rupatella.Oli myös mielenkiintoista tutkiskella kiirettömästi seinille raapusteltuja nimikirjoituksia. Osa niistä oli  eri vuosisadoilta. Harmitti aivan, kun ei ollut omaa kynää taskussa:)

Suurin  osa portaikoista oli aika tukevia ja käsikaitein varustettuja.

Tornin alaosassa myös portaikot olivat tukevampia.

Ylemmäksi kavutessa portaat jyrkkenivät... Eikä ollut kaiteitakaan.

Matkan varrella näkyi myös kolme erikokoista kirkonkelloa.

Kirkonkellot saivat entisaikana helposti halkeamia, varsinkin jos kellonsoittaja laittoi ne liian rajusti  heilumaan. 1781 määrättiin sakko,koska keskikello oli näin rikkoutunut. Soittajan tuli maksaa sakkoa rikkoutuneesta isosta kellosta 1 spesieriikintaalari  ja kahdesta muusta kellosta 32 killinkiä.

Kivitornista kumajaa tavallisesti  kellojen ääni luukuista, joista 3 on pohjoiseen, kolme etelään päin.
Keskimmäinen aukko on leveä, pyörökaarinen, muut ovat kapeita ja suorapäätteisiä.

 

Iso kello sai säröjä 1804 kuolinkelloja soitettaessa. Se valettiin siksi uudelleen 1811 Tukholmassa. Kun se taas meinasi kovan soiton vuoksi pudota, määrättiin sakkoja kelloja yli eli ympäri soittavalle...

Kirkko sai ison kellon 1625, pikkukellon 1645 ja keskikellon 1689. Iso kello valettiin Tukholmassa uudelleen 1737 Gerhard Meyerin toimesta.

Kellojen latinankielisissä kirjoituksissa on tietoja valamis-ja uudelleenvalamisvuosista. Lisäksi  eräässä kellossa tiedotettiin , että kello vietiin turvaan 1714 venäläisten hyökätessä ja se palautettiin paikoilleen vasta 7 vuoden kuluttua.



Kellon uudelleenvalamiseksi pitäjäläiset lupasivat maksaa 18 kuparitaalaria taloa kohti. Maksua vastaan sai soittaa kuolinkelloa hautajaisissa ilmaiseksi.1779 vaadittiin kaikilta taas soittorahaa perustellen sitä niin, että 40 maksuttoman vuoden aikana oli saatu jo suuri hyöty....

Linnunkakkaa oli kelloissakin, kuten kaiteissakin. TTaitaa olla torni lintujen suosiossa, ainakin pari lintua näytti tornin sisällä nytkin majailevan...

Ja sitten tornia ylöspäin... Pääsimme kiipeämään aina ensimmäisen aidan yläpuolella näkyville ikkunoille saakka.



Avoimet ikkunat oli peitetty verkolla, ettei kukaan tippuisi...

Ylätasanteella oli myös vanhan näköinen tähti jalustoineen. Jalustaa näytti kiertävän sähkövalonauha...On kai ollut joskus tornissa...

Ikkunaluukuista oli kiva katsella maisemia moneen suuntaan.

Kirkon paanukattoa lähikuvana.

Maisemia...
.

Kattoluukku,josta kerroin postauksen alussa -se,joka voitiin sulkea nuorisolta:)

Kattoa oli kiva katsella ylhäältä käsin.

             

Tätä ylemmäksi emme päässeet,mutta ilmeisesti siellä olisi vielä ollut yksi tasanne lankkujen päällä...

Ja taas ihastelin seinille taiteiltuja vuosilukuja -tämäkin jo ajalta ennen Suomen sotaa...

Ja sitten lähdettiin alaspäin. Luukku oli lapsellekin melko ahdas...

Tämä oli varmaankin pahin kohta koko matkassa. Portaiden yläpäässä ei ollut kaidetta, mihin turvautua. Ja aukon reunalla oleet ihmiset, jotka olivat vasta menossa ylöspäin, eivät juurikaan väistelleet, kun nuorimmaiseni lähti  ohitttamaan heitä. Kiitos takana tulleelle rouvashenkilölle,  joka otti järjestyksen käsiinsä:)

Kun maata oli taas turvallisesti jalkojemme  alla, olimme kovin tyytyväisiä reissuun. Ovensussa jono jatkui edelleen...

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia I.

Pyhän Birgitan näyt ja ilmestykset Kokkolassa

 

Vielä viipyilemme parin postauksen ajan keskiaikapäivillä!

 

 

Lauantai-iltapäivänä halusin ehdottomasti päästä kuuntelemaan  Pyhän Birgitan näyt ja ilmestykset-esitystä. Ainut huoli oli vain, että olin liian kiireinen,ja uskoin jo, etten myöhäisempäänkään  tilaisuuteen ennätä. Vaan kuinka ollakaan -olin paikalla minuutin ennen esityksen alkua...Ei ehkä ihanteellisinta rauhoittumisen kannalta, mutta uskokaa tai älkää -oli NIIN tyytyväinen, että ennätin edes johonkin tapahtumaan "etuajassa!"

 

Kaarlelan kirkkoon saapuessa kuului ympäriltä kaunista musiikkia." Paikalla oli muutamia kymmeniä ihmisiä. Istuin heidän taakseen, jotten häiritsisi heitä kameroineni...

 

 

 

Tilaisuuteen osallistujille jaettiin ohjelmalehtinen, jossa oli opastus alkuun:

 

 

"Istahda penkkiin hetkeksi.

Lue keskiaikainen rukous kerran

tai useammin.

Pysähdy lauseen tai sanan kohdalla

joka tässä hetkessä puhuttelee,

anna sen koskettaa,

ole läsnä itsellesi ja Jumalalle."

 

Myöhemmin tekstissä kursivoidut tekstinosat ovat osa tätä Pyhän Birgitan ( 1302-1373) rukousta!

 

 

Tilaisuuden esityksestä vastasi pariskunta 

 Leena Harjunpää ja Martti Nykänen. He lukivat tekstejä Pyhän Birgitan elämästä.
Tapahtuma kesti noin puoli tuntia.

 

 

Kiiruhda, Herra valoksi yöhön.

Kuolevan lailla ikävöin sinua.

Sano sielulleni,

ettei sinun sallimattasi tapahdu mitään

ja ettei mikään sinun sallimasi

ole lohdutonta.

 

Birgitta asui lapsena Ruotsin Upplanissa isänsä,  laamanni Birger Perinpojan ja äitinsä Ingeborgin kanssa. Äiti kuoli, kun Birgitta oli 11-vuotias. Katarina-täti huolehti hänestä sen jälkeen. Täti antoi tytön tehtäväksi käsitöitä. Birgitta pelkäsi, ettei osaisi tehdä koruommelta kulta- ja silkkilangoista.

Työstä tuli kuitenkin niin hieno,että täti uskoi tytön saaneen yliluonnollisia apuja, työn olevan "jumalaista alkuperää" ja työ säilyi suurena aarteena...

 

Ensimmäisen näkynsä Birgitta näki jo lapsena. Siinä säteilevä nainen, Maria, kysyi,halusiko Birgitta päähänsä kruunun. Toki hän halusi.

 

Birgitta avioitui ajan tavan mukaan  nuoren ,13-vuotiaana isänsä valitseman   5 vuotta vanhemman laamanni Ulf Godmarinpojan kanssa.

Birgittä noudatti kuuliaisesti isänsä käskyä avioliittoon, vaikka unelmoi elämästä luostarissa. Birgitan pyynnöstä hän sai kuitenkin muutaman vuoden lykkäystä yhteiselämästä. Myöhemmin he
 saivat 4 tyttöä ja 4 poikaa, joista vain 3 eli aikuisiksi.

                                       Oi Jeesus Kristus, Jumalan poika,
                                     joka vaikenit tuomitsijoittesi edessä,
                                         hillitse kieltäni,
                                             kunnes olen oivaltanut,
                                     mitä ja kuinka minun kuuluu puhua.

 

Birgitta asui jonkin aikaa Tukholmassa kuningas Magnuksen ja  kuningatar Blankan hovissa toimien ystävyyden lisäksi hengellisenä ja myös poliittisena neuvonantajana. Birgitan tuttavapiiriin kuului myös Suomen piispa Henrik.Henrikin kanssa Birgitta lähti Ranskan Avignoniin tavoitteenaan 100-vuotisen sodan lopettaminen sekä paavin muuttaminen takaisin Roomaan...

 

Osoita minulle tie

                                           ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltaamaan.
                                                            On onnetonta vitkastella,
                                                        on vaarallista jatkaa matkaa,
                                                             vastaa siis kaipaukseeni
                                                                     ja osoita tie.

 

Birgitta tunnettiin hyväsydämisyydestään. Hän rakensi kotitilalleen köyhien ja sairaiden auttamiseksi talon. Miehensä kanssa hän osallistui pyhiinvaelluksille. Eräällä matkalla Birgitan Ulf-puoliso sairastui ja kuoli lopulta luostarissa.

 

Birgitta koki helpotuksena puolisonsa kuoleman, koska piti ristiriitaisena oloaan aviovaimona.

 

 

 

Birgitan näkyjen näkeminen alkoi jo Ulfin eläessä. Ruotsin kirkon vaikutusvaltaiset teologit tutkivat näkyjen aitoutta.

 

Ulfin kuoltua Birgitta lähti pyhiinvaellusmatkalle Roomaan. Nyt hän oli Kristuksen morsian.  Roomasta käsin Birgitta teki useita pyhiinvaellusmatkoja. Birgitta eli Roomassa kuolemaansa saakka.

 

 

 

Birgitta näki useita näkyjä ja ilmestyksiä. Tässä niistä yksi: Jouluyön messussa Birgitan valtasi ihmeellinen riemu. Samalla hetkellä hän tunsi selvän ja oudon värinän  sydämessään, aivan kuin lapsi olisi liikkunut hänen sisällään. Joulupäivänä Maria ilmestyi Birgitalle sanoen suurin piirtein näin  "Tytär, ihmettelet värinää, jota tunnet sydämessäsi. Se ei ole petosta, vaan ilmausta onnesta, jota tunsin minua kohdanneesta laupeudesta. Niin oli poikani saapuminen kohtuuni äkillinen ja outo. Sinun ei pidä pelätä, vaan iloita, sillä tuntemasi värinä on merkki Poikani saapumisesta sydämeesi."

 

 

Birgitta ei koskaan päässyt omaan luostariinsa Vadstenaan, eikä hän pukenut koskaan päälleen suunnittelemaansa nunnan pukua.

Birgitta haudattiin kuitenkin Vadstenaan, jossa ovat kaikki paitsi käsivarren luut, jotka jäivät roomaan pyhäinjäännökseksi.

Birgitta kanonisoitiin Pietarin kirkossa lähes 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Ruotsin kansallispyhimys hänestä tuli 1394 ja Paavi Paavali II :n nimittämänä Euroopan suojeluspyhimys vuonna 1999.

Ja birgittalaisluostaritoiminta - se elää edelleen!

                                                             Tulen luoksesi
                                              kuin sairas tulee lääkärin luo.
                                           Oi, Herra, anna sydämelleni rauha."

                                                     (Suom. Pekka Kivekäs]


Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja ehdottomasti oikeassa paikassa kirkossa. Asia oli vaativaa kuunneltavaa, joka vaati keskittymistä. Siksi ymmärrän hyvin rauhoittumisen merkityksen...
 Ja tämän vuoksi myönnän - aika lailla harmitti sekä esittäjien että yleisön puolesta joidenkin kuuntelijoiden  käyttäytyminen. Osa saapui tilaisuuteen myöhässä, osa poistui kesken, arvatenkin ennättääkseen turnajaisnäytökseen. Eniten kuitenkin jurppi muutama takariviin kesken esityksen saapunut, joka kuului isoon ääneen vaihtavan kokemuksia ruokaresepteistä sun muista:(  Ihmisten närkästyneiden päänkääntyilyjen jälkeen he tosin poistuivat paikalta ennen tilaisuuden loppumista...

Hieno ja mielenkiintoinen  tilaisuus oli siis tämäkin, vaikka keskimääräistä vaativampi kuulijalle!