Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sokoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sokoja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. elokuuta 2019

Ylisokojan kirkossa ihastelemassa

Kesän ollessa kukkeimmillaan koin elämyksen. Jo pitkään oli ollut mielessä käydä Ylisokojan kivikirkossa. Ajelin kohti Ylisokojaa, noin 15 kilometrin päähän Kokkolan keskustasta ja vähän mietin, osaanko edes paikalle. Osasinhan minä. Valkea, pieni kirkkorakennus oli niin liki tienlaitaa, ettei ohitse voinut epähuomiossa ajaa. Parkkeerasin auton  tien vierustassa olleelle Kokkolan kaupungin rakennuttamalle  parkkipaikalle ja kävelin päätäni puolelta toiselle pyöritellen muutamat kiviportaat pihamaalle. 

Seisoin  kirkon edessä. Olin aivan mykistynyt. Ja yksin. Kiviportaat noustuani astuin aivan outoon maailmaan - kuvailin sitä jälkeenpäin siipalle sanomalla, että taisin käydä paratiisissa, Eedenin puutarhassa tai jossain.... Niin upea ja hyvinhoidettu pihapiiri oli maaseutumaisen kirkkomiljöön ympärillä. On ihanaa, että ihmiset rohkenevat kohdata ja jopa toteuttaa unelmansa, epätavallisetkin. 

Raotin kirkon ovea, joka ei koskaan muuten ole lukossa. Ihana luottamus ihmisiin! Tänne kirkkoon on kenellä tahansa vapaa pääsy, vaikka se onkin yksityisomistuksessa oleva rakennus. 


Ensivaikutelma kirkon sisälle päästyä on mykistävä. Olen toki nähnyt siitä jo aikaisemmin kuvia, mutta kyllä paikan päälle kannatti tulla. Kirkossa huokuu rauha ja siellä on kaunista. Katseeni osuu ensimmäiseksi opasvihkoon,jonka kannessa lukee "Tervetuloa tutustumaan...hiljentymään...etsimään" Nuo sanat kuvaavat hyvin omaa tunnelmaani siinä keskellä kivilattiaa yksikseni seisoessa ja ihmetellessä. 

                       


Rakastan hyviä tarinoita. Tämä  jos jokin on sellainen. Kirkko on lahja. Tämän kirkon tarina sai alkunsa vuonna 1988, kun Leena Harjunpää sai idean antaa puolisolleen Martti Nykäselle 50-vuotislahjaksi oman kirkon. Sekä Leena että Martti ovat ammatiltaan pappeja. He asuivat tuohon aikaan vielä Pyhtäällä, jossa Martti toimi pappina  Pyhän Henrikin kirkossa. 

Moni tietää, kuinka vaikeaa on löytää täydellistä lahjaa, vaikka kuinka sellaisen haluaisi toiselle antaa. Tämä jos mikä lienee sellainen sekä saajalle että antajalle. Kirkko oli myös kiitos puolisolle siitä, että he olivat palaamassa takaisin Leenan kotiseudulle, Pohjanmaalle. Tosin varsinaisena syntymäpäivänä Martti sai Leenalta ja lapsilta  vasta lahjaksi uniikin, pienen keramiikkakirkon ja lupauksen myöhemmin Kokkolaan  valmistuvasta kirkosta. 


Mikä ihaninta - vaikka kirkko on jäljitelmä Pyhtään kirkosta, on se ihan oma idyllinen itsensä, etenkin  pienen kokonsa vuoksi. Kuinka erikoista onkaan astella kirkkoon, jossa on ainoastaan kaksi penkkiä. Eräs tuttavani on muuten vihittykin tässä kirkossa - olisin ehkä itsekin voinut päätyä aikoinaan vastaavaan ratkaisuun - minut vihittiin olohuoneessamme...


Kirkko on mykistävä. Nautin siellä yksinolosta ja hiljaisuudesta. Tuntuu, että aistini imevät jokaisen pienimmänkin yksityiskohdan. Paikka, jossa voin tuntea rauhoittuvani. Voisin kuvitella istuvani siellä  yksin illan hiljalleen   hiipuessa.

Kirkon alttaritaulu on samalla lasimaalaus ja loistaa  kesän valoa ihanasti lävitseen.  Aivan täydellinen tähän tilaan. Kirkon sivuseinillä on kaksi pientä ikkunaa, oven yllä kolmas. . 


Ja alttaritauluunkin löytyy tietysti ihan oma tarinansa. sen on maalannut pariskunnan miniä, Mari Nykänen. Alttaritauluun on  maalattu myös yksityiskohta Leenan kotikirkosta,  Kaarlelan kirkon alttaritaulusta, joka on minullekin hyvin rakas.

Kirkkorakennuksen on muuten siunannut Oulun hiippakunnan Piispa Samuel Salmi vuonna 2011.

                                 

Sinisävyisiä penkkejä on tosiaan vain kaksi, noin neljä istumapaikkaa. Enempää ei tarvita. Se on ollut ihana oivallus. Tämä kirkko ei ole massatilaisuuksia varten, vaan jotain ihan muuta.. Silti se toisinaan täytyy ääriään myöten oman kylän väestä. Upeaa yhteisöllisyyttä vielä nykypäivinä!

Kirkonpenkissä on vieraskirja. Kirjoitan siihen nimeni ja lupauksen tulevasta blogipäivityksestä. Sen sijaan minua harmittaa, ettei minulla ole rahaa mukana - kirkossa on pieni lipas johon voi tipauttaa lantin kirkon ylläpitotöihin. Jonkin hupiostoksen rahat olisi hyvin voinut sijoittaa tänne, sillä tämähän on suoranainen aarre ja toivon, että se pysyy hyvässä kunnossa kauan!



Kirkon katossa riippuu musta kynttiläkruunu, juuri sellainen siellä täytyy ollakin.


Ja alttaripöytä. Taas kerran huomaan liikuttuvani pienestä yksityiskohdasta. Maljakossa on niityltä poimittu kukkakimppu. Ei mitään valmiskauppatavaraa, vaan juuri sellainen hento, aito, kuin itse kirkkokin. Niin kaunis ajatus, että kun itsekseni kuljen kirkkoon iltamyöhään, siellä onkin  tuoreeet kukat alttarilla minua vastaanottamassa. Mieleeni tulvahtaa laulu lapsuudesta, yli 40 vuoden takaa, kun luokan tyttöjen kanssa laulettiin opettajan tekemät kreppipaperikukkaseppeleet päässä jossain juhlassa:
" Ken on luonut kukkasen, kukkasen, kukkasen?
 Ken on luonut kukkasen? Isä taivaassa. "

Nämä ovat juuri niitä luotuja kukkasia. 



Kirkon maalaukset ovat kokkolalaisen  kirkkomaalari, antiikkikauppias Raul Pohjosen taidonnäyte. Kuva-aiheet  ovat kopioita Pyhtään kirkon 1500-luvun maalauksista. Haluan katsoa jokaista erikseen ja kaikkea yhtä aikaa. Haastavaa!

                                

Kirtkossa on tietystikin oma enkelinsä.


Alla kuvassa on Kristoforos- jättiläinen. 


Alla olevassa kuvassa  on Maria -äiti.


 Jeesus ristillä, edellisen kuvan Maria seisoo Jeesuksen vasemmalla puolella.


Johannes - opetuslapsi on Jeesuksen kuva-aiheen oikealla puolella.



Tämä alla oleva kuva kuvaa vihkiristiä,  joita on neljä. Ne olivat katolisen kirkon aikana kirkon vihkimisen yhteydessä symboleita. 


Nooan arkki-maalaus. 


Nooan arkki liittyy muutoinkin tarinaan vahvasti. Pariskunnan lapsenlapsi on tietystikin nimeltään Nooa ja hän on saanut pihaan oman arkin, hieman erilaisen leikkimökin! Arkin sisällä on melkoinen kokoelma puisia ja metallisia eläinfiguureja, joita voi käydessään jättää lahjaksi arkkiin. 



Yksi ihastuttavista ihastuttavin  kirkon yksityiskohta - vaivaisakka. tietystikin ja nimenomaan akka. Ihana!

    

Vanhoja urkupillejä. Jos jotain kirkkomusiikin ystävänä tänne vielä kaipaisin, niin pienen polkuharmonin tai piilossa olevat kaiuttimet, josta voisi kuulua  urkumusiikkia.


Lattia on tehty punatiilistä. Sopii hienosti.


Kirkon kattopaanut Leena Harjunpää sahasi käsisirkkelillä 85 - vuotiaaan isänsä kanssa.Tämäkin asia aivan mykistää minut. 

                                 


                                 

Vaikka oli jo ilta, ulkona oli valoisaa ja vehreää. Oli ihanaa, kun kirkon ovi oli auki ja kirkon sisältä avautui kaunis, siisti ja vehreä maisema. .

                                

Vieraskirja on tässä kohteessa ihan ehdoton - toivottavasti mahdollisimman moni kävijä laittaa siihen nimensä. Tätä kohdetta kannattaa mainostaa muualla asuville ja turisteille, todella uniikki kohde!


Kirkon vierelle on rakentunut suloinen, noin nelimetrinen  tapuli, joka on pienoismalli Pyhtään tapulista. Kirkonkello on muuten kuulemani mukaan valettu varta vasten talon isännälle. Tapulista soitetaan ehtookelloja lauantaisin kello kahdeksantoista. Sekin olisi elämys kuulla. 

                            

                            

Kirkossa on kirjanen, johon on tallennettu kirkon rakentamisen vaiheita. Ihanan informativinen, valokuvineen ja teksteineen. Luen kirjasen tarkkaan ja tutkin kuvia kauan. Ihanaa, että kyläläiset ja sukulaiset ovat osallistuneet kirkonrakennustalkoisiin.Se tekee kirkosta vielä täydellisemmän. 

                               

Kirkko on lähes kauttaaltaan rapattu valkoiseksi, sekä sisältä että ulkoa. Niin kaunis!

                               

                                







Kirkosta poistuessani minua hymyilyttää. Lastenloru, jolla usein omaa lastenlastani polvella leikitän, nousee väkisinkin mieleen, kun katselen pihapiirissä olevia eläinveistoshahmoja.

'"Körö, körö kirkkoon, papin muorin penkkiin. Ruskealla ruunalla, valkealla varsalla, kirjavalla kissalla, kolipäällä koiralla. Kopsis, kopsis, kopsis , hui!" 

Täältä ei voi poistua pahantuulisena. Tämä vierailu teki minuun ison vaikutuksen! Kiitos!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Rasmuksen kivinavetta Sokojalla

Autoajelulla Sokojan kylässä Kokkolassa. Tie on mutkittelevaa ja ympäröivä maasto kumpuilevaa. Maasto on kivistä, sen huomaa jo leveistä kiviaidoista, joita on  kasattu  peltojen rajoiksi. Talot rakennettiin aikoinaan korkeimmille rinteille kivisille kumpareille, jottei arvokasta viljelysmaata tuhoutuisi.  Hidastamme vauhtia Sokojatie 590 kohdalla. Paikka tunnetaan nimellä Rasmusbacka. Siellä on nähtävyys - 1700-luvulla rakennettu kivinavetta!


 
Rasmuksen kivinavetta on Suomen vanhin yksityisen talollisen rakentama kivinavetta, jonka rakennusvuosi pystytään tarkasti ajoittamaan. Navetta on rakennettu vuonna 1748 ja sitä on laajennettu vuonna 1754. On huomionarvoista, että tämä kivinavetta rakennettiin jo ennen vuonna 1757 annettua kuninkaallista asetusta, jonka mukaan kiveä tuli suosia rakennusaineena. 1700-luvulla kivirakentamista ryhdyttiin tukemaan verohelpotuksin, koska valtiovalta pyrki näin säästämään maan puuvarantoja.

Yllä:Kaarlelan rippikirjan sivu Rasmus 1725-1737.
  
Rasmuksen tila oli  hankittu verotila. Ilmeisesti tila oli tullut Matts Johansson Rasmukselle (s. 1686) avioliiton kautta  Valborg Eriksdotterin kanssa. Tila on hyvin vanha, sillä se mainitaan ensimmäisen kerran lähteissä jo 1550. Perustajaksi ilmenee Rasmus Andersson.
 
 
Pitäjänlukkari ja suurtilallinen  Matts Johansson Rasmus rakennutti suuren kivinavetan 1748.  Rakennusvuoden voi lukea yhteen seinäkiveen hakatusta rakennusvuosiluvusta.


 
Sokojan Rasmuksessa oli koko Kaarlelan suurin eläinkanta  sekä vuosina  1626, 1641 että 1723-1760. Kaarlelan pitäjän historia II mukaan Rasmuksen 1 manttaalin tilalla oli perunkirjoituksen perustella vuonna 1756 4 hevosta, 1 varsa, 3 sonnia, 3 mullia, 31 lehmää, 6 hiehoa, 17 vasikkaa, 39 lammasta ja 3 sikaa! Matts Johansson Rasmus oli Kaarlelan toiseksi suurin maanomistaja Isojaon aikoina 1752-1757 omistaen 18,3 tynnyrinalaa maata.

  
Kivinavetta on kylmämuurattu harjaan saakka työstetyistä luonnonkivistä. Navetan päätykolmiotkin on muurattu kivistä. Päällä on neljä hirsikertaa pitkillä seinustoilla. Ulko- ja väliseinät navetassa on rakennettu maavallin päälle.  Navetan vesikatteena on käytetty päreitä. Rasmuksen tila jaettiin  1700-luvulla neljään osaan. Siksi myös navettaa laajennettiin 1754 niin, että sen sisätilat muodostivat neljä eri osasta. Näin se soveltui hyvin neljän eri ruokakunnan käyttöön. Navetan jokaisessa neljässä osassa on virtsakaivo alla ja jokaisessa osassa on myös omat lantakuopat ja rehulaatikot. Navetan yhteydessä oli myös kaksi kaivoa   eläinten juomatarpeita varten. Navetan pituus oli 29 metriä ja leveys 12 metriä.
 
 
Kivinavetta entisöitiin 1970-luvulla Museoviraston valvonnassa. Kivinavetta on suojeltu rakennussuojelulailla Valtioneuvoston päätöksellä 6.9.1973. Sen mukaan rakennuksen julkisivua ei saa muuttaa ilman lupaa ja jos lupa muutoksille myönnetään, tulee työt tehdä niin, että käytetyt materiaalit ja menetelmät sekä vesikatto, ovet ja ikkunat  ovat sopusoinnussa rakennuksen alkuperäisen käytön ja ulkonäön kanssa.  Rakennuksen sisäseiniä, katon korkeutta ja muita kiinteitä muutoksia ei myöskään saa tehdä ilman lupaa. Rakennusta voidaan käyttää nykyiseen tarkoitukseen ja sellaisiin tarkoituksiin, jotka eivät aiheuta muutoksia sen ulkonäköön.
                        
  
Kivinavetan rakentaja, lukkari Matts Johansson Rasmus kuoli tulipalossa Kaarlelan kirkon läheisyydessä sijainneessa kirkkomökissään  lokakuussa 1760. Kirkkomökithän sijaitsivat juuri  kirkkojen likellä ja niissä säilytettiin mm. pyhävaatteita lukittujen ovien takana.
 





LÄHTEET:
 
Kaarlelan pitäjän historia II.1980.  Karjanhoito, s. 187-188, 585-586.
 
Kulttuuriympäristö. Rasmuksen kivinavetta.[http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/rapea/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=202091] Luettu 18.10.2015
 
Museovirasto. valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. RKY. Rasmusbackenin tienvarsiasutus ja kivinavetat [http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1643] Luettu 18.10.2015