Kesän ollessa kukkeimmillaan koin elämyksen. Jo pitkään oli ollut mielessä käydä Ylisokojan kivikirkossa. Ajelin kohti Ylisokojaa, noin 15 kilometrin päähän Kokkolan keskustasta ja vähän mietin, osaanko edes paikalle. Osasinhan minä. Valkea, pieni kirkkorakennus oli niin liki tienlaitaa, ettei ohitse voinut epähuomiossa ajaa. Parkkeerasin auton tien vierustassa olleelle Kokkolan kaupungin rakennuttamalle parkkipaikalle ja kävelin päätäni puolelta toiselle pyöritellen muutamat kiviportaat pihamaalle.
Seisoin kirkon edessä. Olin aivan mykistynyt. Ja yksin. Kiviportaat noustuani astuin aivan outoon maailmaan - kuvailin sitä jälkeenpäin siipalle sanomalla, että taisin käydä paratiisissa, Eedenin puutarhassa tai jossain.... Niin upea ja hyvinhoidettu pihapiiri oli maaseutumaisen kirkkomiljöön ympärillä. On ihanaa, että ihmiset rohkenevat kohdata ja jopa toteuttaa unelmansa, epätavallisetkin.
Raotin kirkon ovea, joka ei koskaan muuten ole lukossa. Ihana luottamus ihmisiin! Tänne kirkkoon on kenellä tahansa vapaa pääsy, vaikka se onkin yksityisomistuksessa oleva rakennus.
Ensivaikutelma kirkon sisälle päästyä on mykistävä. Olen toki nähnyt siitä jo aikaisemmin kuvia, mutta kyllä paikan päälle kannatti tulla. Kirkossa huokuu rauha ja siellä on kaunista. Katseeni osuu ensimmäiseksi opasvihkoon,jonka kannessa lukee "Tervetuloa tutustumaan...hiljentymään...etsimään" Nuo sanat kuvaavat hyvin omaa tunnelmaani siinä keskellä kivilattiaa yksikseni seisoessa ja ihmetellessä.
Rakastan hyviä tarinoita. Tämä jos jokin on sellainen. Kirkko on lahja. Tämän kirkon tarina sai alkunsa vuonna 1988, kun Leena Harjunpää sai idean antaa puolisolleen Martti Nykäselle 50-vuotislahjaksi oman kirkon. Sekä Leena että Martti ovat ammatiltaan pappeja. He asuivat tuohon aikaan vielä Pyhtäällä, jossa Martti toimi pappina Pyhän Henrikin kirkossa.
Moni tietää, kuinka vaikeaa on löytää täydellistä lahjaa, vaikka kuinka sellaisen haluaisi toiselle antaa. Tämä jos mikä lienee sellainen sekä saajalle että antajalle. Kirkko oli myös kiitos puolisolle siitä, että he olivat palaamassa takaisin Leenan kotiseudulle, Pohjanmaalle. Tosin varsinaisena syntymäpäivänä Martti sai Leenalta ja lapsilta vasta lahjaksi uniikin, pienen keramiikkakirkon ja lupauksen myöhemmin Kokkolaan valmistuvasta kirkosta.
Mikä ihaninta - vaikka kirkko on jäljitelmä Pyhtään kirkosta, on se ihan oma idyllinen itsensä, etenkin pienen kokonsa vuoksi. Kuinka erikoista onkaan astella kirkkoon, jossa on ainoastaan kaksi penkkiä. Eräs tuttavani on muuten vihittykin tässä kirkossa - olisin ehkä itsekin voinut päätyä aikoinaan vastaavaan ratkaisuun - minut vihittiin olohuoneessamme...
Kirkko on mykistävä. Nautin siellä yksinolosta ja hiljaisuudesta. Tuntuu, että aistini imevät jokaisen pienimmänkin yksityiskohdan. Paikka, jossa voin tuntea rauhoittuvani. Voisin kuvitella istuvani siellä yksin illan hiljalleen hiipuessa.
Kirkon alttaritaulu on samalla lasimaalaus ja loistaa kesän valoa ihanasti lävitseen. Aivan täydellinen tähän tilaan. Kirkon sivuseinillä on kaksi pientä ikkunaa, oven yllä kolmas. .
Ja alttaritauluunkin löytyy tietysti ihan oma tarinansa. sen on maalannut pariskunnan miniä, Mari Nykänen. Alttaritauluun on maalattu myös yksityiskohta Leenan kotikirkosta, Kaarlelan kirkon alttaritaulusta, joka on minullekin hyvin rakas.
Kirkkorakennuksen on muuten siunannut Oulun hiippakunnan Piispa Samuel Salmi vuonna 2011.
Sinisävyisiä penkkejä on tosiaan vain kaksi, noin neljä istumapaikkaa. Enempää ei tarvita. Se on ollut ihana oivallus. Tämä kirkko ei ole massatilaisuuksia varten, vaan jotain ihan muuta.. Silti se toisinaan täytyy ääriään myöten oman kylän väestä. Upeaa yhteisöllisyyttä vielä nykypäivinä!
Kirkonpenkissä on vieraskirja. Kirjoitan siihen nimeni ja lupauksen tulevasta blogipäivityksestä. Sen sijaan minua harmittaa, ettei minulla ole rahaa mukana - kirkossa on pieni lipas johon voi tipauttaa lantin kirkon ylläpitotöihin. Jonkin hupiostoksen rahat olisi hyvin voinut sijoittaa tänne, sillä tämähän on suoranainen aarre ja toivon, että se pysyy hyvässä kunnossa kauan!
Kirkon katossa riippuu musta kynttiläkruunu, juuri sellainen siellä täytyy ollakin.
Ja alttaripöytä. Taas kerran huomaan liikuttuvani pienestä yksityiskohdasta. Maljakossa on niityltä poimittu kukkakimppu. Ei mitään valmiskauppatavaraa, vaan juuri sellainen hento, aito, kuin itse kirkkokin. Niin kaunis ajatus, että kun itsekseni kuljen kirkkoon iltamyöhään, siellä onkin tuoreeet kukat alttarilla minua vastaanottamassa. Mieleeni tulvahtaa laulu lapsuudesta, yli 40 vuoden takaa, kun luokan tyttöjen kanssa laulettiin opettajan tekemät kreppipaperikukkaseppeleet päässä jossain juhlassa:
" Ken on luonut kukkasen, kukkasen, kukkasen?
Ken on luonut kukkasen? Isä taivaassa. "
Nämä ovat juuri niitä luotuja kukkasia.
Kirkon maalaukset ovat kokkolalaisen kirkkomaalari, antiikkikauppias Raul Pohjosen taidonnäyte. Kuva-aiheet ovat kopioita Pyhtään kirkon 1500-luvun maalauksista. Haluan katsoa jokaista erikseen ja kaikkea yhtä aikaa. Haastavaa!
Kirtkossa on tietystikin oma enkelinsä.
Alla kuvassa on Kristoforos- jättiläinen.
Alla olevassa kuvassa on Maria -äiti.
Jeesus ristillä, edellisen kuvan Maria seisoo Jeesuksen vasemmalla puolella.
Johannes - opetuslapsi on Jeesuksen kuva-aiheen oikealla puolella.
Tämä alla oleva kuva kuvaa vihkiristiä, joita on neljä. Ne olivat katolisen kirkon aikana kirkon vihkimisen yhteydessä symboleita.
Nooan arkki-maalaus.
Nooan arkki liittyy muutoinkin tarinaan vahvasti. Pariskunnan lapsenlapsi on tietystikin nimeltään Nooa ja hän on saanut pihaan oman arkin, hieman erilaisen leikkimökin! Arkin sisällä on melkoinen kokoelma puisia ja metallisia eläinfiguureja, joita voi käydessään jättää lahjaksi arkkiin.
Yksi ihastuttavista ihastuttavin kirkon yksityiskohta - vaivaisakka. tietystikin ja nimenomaan akka. Ihana!
Vanhoja urkupillejä. Jos jotain kirkkomusiikin ystävänä tänne vielä kaipaisin, niin pienen polkuharmonin tai piilossa olevat kaiuttimet, josta voisi kuulua urkumusiikkia.
Lattia on tehty punatiilistä. Sopii hienosti.
Kirkon kattopaanut Leena Harjunpää sahasi käsisirkkelillä 85 - vuotiaaan isänsä kanssa.Tämäkin asia aivan mykistää minut.
Vieraskirja on tässä kohteessa ihan ehdoton - toivottavasti mahdollisimman moni kävijä laittaa siihen nimensä. Tätä kohdetta kannattaa mainostaa muualla asuville ja turisteille, todella uniikki kohde!
Kirkon vierelle on rakentunut suloinen, noin nelimetrinen tapuli, joka on pienoismalli Pyhtään tapulista. Kirkonkello on muuten kuulemani mukaan valettu varta vasten talon isännälle. Tapulista soitetaan ehtookelloja lauantaisin kello kahdeksantoista. Sekin olisi elämys kuulla.
Kirkossa on kirjanen, johon on tallennettu kirkon rakentamisen vaiheita. Ihanan informativinen, valokuvineen ja teksteineen. Luen kirjasen tarkkaan ja tutkin kuvia kauan. Ihanaa, että kyläläiset ja sukulaiset ovat osallistuneet kirkonrakennustalkoisiin.Se tekee kirkosta vielä täydellisemmän.
Kirkko on lähes kauttaaltaan rapattu valkoiseksi, sekä sisältä että ulkoa. Niin kaunis!
Kirkosta poistuessani minua hymyilyttää. Lastenloru, jolla usein omaa lastenlastani polvella leikitän, nousee väkisinkin mieleen, kun katselen pihapiirissä olevia eläinveistoshahmoja.
'"Körö, körö kirkkoon, papin muorin penkkiin. Ruskealla ruunalla, valkealla varsalla, kirjavalla kissalla, kolipäällä koiralla. Kopsis, kopsis, kopsis , hui!"
Täältä ei voi poistua pahantuulisena. Tämä vierailu teki minuun ison vaikutuksen! Kiitos!
