Keskiaikapäivillä Koukkunokka Kaarlen tapaus

Taas kerran oli tarjolla mielenkiintoisia historia-aiheisia esityksiä Kokkolan keskiaikapäivillä. Tämän vuoden teemana oli työ ja ammatit. Ennätin kuulemaan kahta esitystä. Tällä kertaa kirjuutan FT Mikko Hiljasen koostamasta esityksestä. Hiljanen työskentelee  projektitutkijana Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella. 

Koukkunokka Kaarle ei sanonut minulle entudestaan nimityksenä mitään. Vaan aina oppii uutta. Tokihan Kaarle tunnetaan! Kyseessä oli nimittäin Hiljasen väitöskirjatyön yhteydessä löytynyt tositarina menneisyydestä, joka kytkeytyi  Kokkolaan   Väitöskirjan aiheena Hiljasella oli "Suomalaiset kirkkoherrat  Ruotsin  valtion rakentajina 1550-luvulta  1610-luvulle. "

                 

Tarinan taustalla on tapahtumaketju  alkaen vuodesta 1605. Kaksi Kokkolan kappalaista - Carolus  (Martinus) Iacobus ja Paulus Dionisii syyttivät Knut Henriksson - nimistä kirjuria kuninkaan pilkkaamisesta. Kirjuri Knut oli kutsunut kuningas Kaarle IX halventavasti nimityksellä Koukkunokka Kaarle. Tapauksesta on onneksemme säilynyt paljon asiakirjoja. Niiden avulla voimme porautua Kokkolan paikallisyhteisöä aikoinaan kovasti kuohuttaneeseen tapaukseen. 

Taustallahan oli Ruotsin aikaisemman kuninkaan, Juhanan III kuolema ja sen jälkeinen  laillisen kruununperijän, hänen poikansa,  Puolan kuningas, katolilaisen   Sigismundin sekä Kaarle - herttuan  valtataistelu. Sigismundista kruunattiin myös Ruotsin kuningas ja Kaarle, joka oli Sigismundin setä ja protestantti, oli vahva vastustaja Sigismundille. Sigismundia kannatti aateliset ja myös suomalaiset  - onpa eräs esi-isistäni muuten menettänyt pään Ahlaisissa Sigismundin vainoissa;  Jöran Claesson Prytz vuonna 1599! Valtataistelu liittyy myös Nuijasotaan, jonka yksi taistelukin käytiin  nykyisen Kokkolan alueella Kirkonmäellä. Vuonna 1600 Kaarle nousi hallitsijaksi, vaikkakin varsinainen kuninkaaksi kruunaaminen tapahtui vasta muutama vuosi myöhemmin, 

. 

Kirjuri Knutin asiaa puitiin peräti kolme erillistä kertaa Tukholman linnanoikeudessa. Vaikka itse tapahtuma kuulminoituu kirjuri Knutin solvaukseen, oli taustalla pitkään kyenyt riita eri osapuolten välillä. Riidasta voi hyvin lukea pappien toimijuutta. 

Knut kirjuria ei mustamaalattu täysin, vaan asiaa tutkittiin perusteellisesti Tukholman linnanoikeudessa. Kyseessä ei ollut kuitenkaan varsinainen oikeudenkäynti, vaan se voidaan lukea nimellä rahvaan valitus, allmogens beswär. Toimenpiteenä tällainen  oli keskiaikainen menetelmä. Kuninkaan yksi tehtävä oli kierrellä maata ja valvoa hallintoa, mutta samalla hän myös keräsi valituksia rahvaalta ja yleensäkin paikallisista ongelmista. Virkamiesten valvonta lisääntyi 1500-luvulla. Rahvaan valitus tarjosi rahvaalle  väylän viedä maallisen vallan  ratkaistavaksi  paikallisyhteisön  ristiriitoja.

Hiljanen mainitsi että on löydetty kaiken kaikkiaan 155 tapausta, joissa papit ovat jollain tavalla olleet osallisina - joko valittajina tai todistajina. Yleensä pappien valitukset kohdistuivat aatelia, talonpoikia, sotilaita tai maallisen hallinnon virkamiehiä vastaan. Kirjuri Knutia koskeva valitus oli sinällään poikkeuksellinen, koska se oli sisällöllisesti rikas ja valituksessa oli useita syytekohtia. 

Papit esittivät linnanoikeudessa syytöksiä. Kappalainen Carolus esitti ensimmäisen syytöksen ja oikeus kysyi kappalainen Paulukselta, oliko hänen mielestään väitökset oikeita. Kappalainen todisti ne oikeiksi, mainiten kuitenkin, ettei kirjuri Knutilla ollut aikaisempia syytöksiä. Kirjuri Knut kielsi häneen kohdistuneet pilkkasyytökset mainiten, ettei hän ollut  puhunut kuninkaasta mitään, mutta oli kyllä kuullut erään Ericin  kutsuvan kuningasta Koukkunokaksi.  Knut  syyttti myös, että kappalainen Carolus oli  haukkunut häntä huoripukiksi. 

Paikalla olleet kolme talonpoikaa puolustivat kirjuri Knutia mainitsemalla viisi valituskohtaa kappalaisista - muun muassa kappalainen oli rikkonut kirkossa naisten penkin. Ajatuksena oli, ettei kunniaton pappi voinut toimia   virassaan hengellisenä johtajana. Mustamaalaus oli oiva keino päästä papista eroon. Kirjuri Knutin  vetoomukset voidaankin nähdä  haluna laskea pappien auktoriteettiasemaa. 

Jälleen kuultiin kappalaisia. Asiaa oli jo  käsitelty kihlakunnan  käräjäoikeudessa toki, mutta siellä  totuutta ei haluttu kertoa. Kappalainen Carolus kertoi  kirjuri Knutin tulleen pyytämään  häntä luopumaan syytteestä, mutta Carolus kertoi vastanneensa: "En voi  luopua syytteestä asian vakavuuden vuoksi. " Ja niin kirjuri Knut joutui oikeuden eteen. Ristiriita rasitti sekä hänen että  pappien sieluja. 

Toisena istuntopäivänä paikalle saapui talonpoikia syyttäen edellämainittuja kappalaisia. Kappalainen Paulus totesi Kirjuri Knutin saaneen talonpojat mukaan tähän toimeen ja  uskoi kirjurin vehkeilleen ja  juonitelleen saadakseen  papit ongelmiin. Pohdittiin, olivatko papit  itse kuulleet kirjuri Knutin solvaavat puheet ja oliko kirjuri itse solvannut kuningasta vai toistellut Ericiltä kuulemiaan puheita. 

Kolmas istuntopäivä valkeni heinäkuun loppupuolella. Laamanni oli löytänyt eläinten nahkoja ja turkiksia kirjuri Knutin hallusta. Knut kielsi tämän syytöksen, mutta kertoi samalla, että hän oli muutama talvi aikaisemmin saanut ketunnahan. Toisen kappalaisen renki oli Knutin mukaan  varastanut tuon nahan ja tämä oli  osoituksena kappalaisen vihasta. 

Pappien mielestä kirjuri Knut oli vehkeillyt talonpoikien kanssa ja käyttänyt pitäjänsinettiä väärin. Kirjuri oli heidän mukaansa syyllistynyt myös taloudellisiin rikkeisiin varastamalla verotavaroita ja myös käyttämällä liian suuria mittoja veronkannossa. Tämän lisäksi syytettiin korruptiosta ja maanpetoksesta,, koska hän oli suostutellut pappeja luopumaan syytteistään. Kirjuri Knut oli merkinnyt 55 taloa autiotaloiksi taloudenhoidollisissa asioissa, vaikkei asia todellisuudessa ollut niin. Kerrottiinpa kirjurin myyneen vuonna 1599 kruunun graanin sekä vaihtaneen verovoita huonompaan voihin käyttäen itse paremman voin. Kirjuri Knut kielsi syytökset.

Tieto konflikteista meni myös kruunulle. Valitusinstituutio valvoi hyvin paikallistasoa sekä maallisen ja hengellisen esivallan henkilöitä. Paikallistasolta saatiin paljon luotettavaa tietoa. 

Viimeinen istunto  käytiin elokuun 13. päivä 1607. Tällöin tuotiin todistajaksi uusi virkamies, Johan Bengdson. Kirjuri Knutin todettiin pitäneen yhteyksiä Puolassa asuvaan veljeensä. Mainittiin myös kirjuri Knutin appiukon hankkineen verotilan  ilman oikeuden lupaa. Ja mikä pahinta, kerrottiin appiukon hankkineen kotipaikkansa pappilaan noitanaisen, joka aiheutti sairauksia sinne. 

Syytökset appiukkoa kohtaan kuvastavat pitkiä erimielisyyksiä. Asioita ratkottaessa pappien eroava näkemys oli tärkeää paikallisia  ongelmia ratkottaessa. Papit eivät ajaneet ainoastaan  maallisia tai hengellisiä etuja, vaan ajoivat samalla myös omia etujaan. Kun papit ajoivat kaikkien etuja tuomalla esiin kirjurin syytöksiä, se myös hyödytti  esivaltaa ja oikeudenmukaisti esimerkiksi verotusta. Pappien työhön kuului tärkeitä yhteiskunnallisia puolia, papit toimivat paikallishallinnon edustajina. 

Lopullinen tuomio Tukholman linnanoikeudessa laimeni, eikä kirjuri Knutia tuomittu näytön puutuessa.  Vuonna 1607  kuningas Kaarle määräsi  kolme virkamiestä  tarkistamaan paikallisia oloja. Tapauksen johdosta Kokkolan kappalaiset Carolus ja Paulus kuitenkin nousivat statukseltaan kuninkaan palkitessa heidät arvoinnousulla. Carolus Jacobista tuli  Kruunupyyn kirkkoherra ja kappalainen Paulus pääsi Närpiön kirkkoherraksi vuonna 1609. 

Olipa taas kerran mielenkiintoinen asiapaketti todella joskus  tapahtuneesta. Hiljasen väitöskirjaan pääsee tutustumaan tarkemmin täältä. 

LÄHTEET: FT Mikko Hiljasen esitelmästä tehdyt muistiinpanot Kokkolan IX keskiaikapäivillä 7.9.2019. 

Konevitsan taideaarre

Jo kahdeksatta kertaa järjestetty Kokkolan Keskiaikapäivät helli yleisöä jälleen aurinkoisella säällä. Vaikka ulkosalla Kaarlelan kirkon kupeessa oli nautinollista kuljeskella ja katsella kiireettömiä ihmisiä ja esityksiä kaiken tarjonnan keskellä, suuntasin mieluummin intoa täynnä Kaarlelan kirkkoon, jossa ohjelmanumerona oli antiikkikauppias Raul Pohjosen "luento", tai pikemminkin eläytyvä kertomus Konevitsan taideaarteesta.

Tapahtumasta ei ollut etukäteistietoa minulla ainakaan otsikkoa enempää. Saavuin paikalle sen vuoksi, että muutamana aikaisempanakin vuonna Pohjosen esitykset ovat mielestäni olleet historiafriikin korvaan niitä keskiaikatapahtuman mielelenkiintoisimpia. En pettynyt nytkään. 

Penkkiin istahdettuani katselin kirkon etuosaan asetettua, verhottua taulutelinettä. Kankaan päälle oli aseteltu aiheeseen johdatukseksi venäjäläisvaltiaiden kuvia ja ikoni.

Pohjosen kertomukset ovat  jo sinällään kiehtovia, koska hän ei puhu papereista ja toistaa  esitelmänsä kahdella kielellä. Oman sfäärinsä niihin luo asiantuntijan ote ja   sydämellä valitut, mielenkiintoiset  aiheet. 

Konevitsan kirkonkelloista  lienee useampi kuullut, mutta tämänkertainen tarina Konevitsan tauluaarteesta kertoi taulusta,  joka ihmeellisesti eksyi Suomeen. 

Taustana tapahtumille oli  suuriruhtinaskunnan kuolema 1800-luvun lopussa ja  1900-luvun alussa. Puolaan ja Suomeen Venäjältä komennetut haalivat hätäpäissään  omaisuutta länteen, koska eivät  tienneet, mitä Venäjällä tulee tapahtumaan. Jokainen uudistus vuoronperään tuhoutui maanrakoon. Samaan aikaan anarkismi, mystismi ja uskontojen eri suuntaukset saivat jalansijaa Venäjällä. 

Aleksanteri II murha 1881 sai aikaan kaaoksen.  Hän oli ollut hyvin liberalistinen hallitsija, joka oli antanut suomalaisille erivapauksia. Suomalaiset olivat järkyttyneitä murhasta. Hallitsijana jatkoi poika Aleksanteri III, joka perusti pahamaineisen ohranan, ns. salaisen poliisin. 

Seuraavana hallitsijana jatkoi Nikolai II isänsä  vallan perijänä. Nikolai II oli viimeinen tsaari ja hänen aikakaudellaan tapahtui suuria mullistuksia. Suomea painostettiin suuresti venäläisvastaiseen politiikkaan. Bobrikovin ajatuksena oli suomalaisten venäläistäminen ja erioikeuksien lopettaminen.  Sitten venäläinen kenraali Bobrikov murhattiin. Kapinahenki oli voimissaan ja myös japanilaiset rahoittivat toimintaa. 

Vallankumouksen aikana vietiin paljon taideaarteita ulkomaille, mutta silti noin 70% onnistuttiin jättämään Venäjälle. 

Bobrikovin murhan jälkeen oli seesteisempää, jonkin aikaa. Viimeinen kenraalikuvernööri, Franz Albert Aleksandrovitš Seyn , murhattiin Pietarissa 1918. 

Ohrana piti silmällä myös Suomen jääkäriliikettä. Silti osa heistä pääsi livahtamaan Suomesta Saksaan. 

Venäjällä miehistön noustua kapinaan, saapui Vaasaan vuonna 1917 venäläinen  upseeri. Hän sai suojapaikan Maalahdesta. Kiitokseksi tästä hän antoi talon sisäkölle maalauksen ennen muuttoaan Pariisiin. Saatesanoikseen upseeri oli kertonut, että teos on maalattu Konevitsan luostarissa ja on erittäin arvokas!

Mutta eipä siinä kaikki...tarina eteni. Oli aika poistaa  verho työn edestä...

Maalaus, joka näkyy päällepäin, on nimeltään Kuolemansaari. Se on yksi eniten kopioiduimpia tauluja maailmassa. Tämäkin on kopio. Alkuperäisen maalauksen isä on Arnold Böcklin (1821-1901). Maalari edusti uudempia suuntauksia teosofisissa ja antroposofisissa suunnissa. Uskonnollisista aiheista puhuttiin taiteissa eri tavoin kuin sanoissa. Tiedetään, että esimerkiksi säveltäjä   Rahmaninov sai paljon vaikutteita tästä maalauksesta. 

Alkuperäisestä maalauksesta Böcklin teki kaikkiaan viisi versiota. Ensimmäinen teos oli 1880 kankaalle maalattu työ "Die Toteninsel," joka nykyään on Baselin taidemuseossa. 

Toinen teos on tallessa Metropolitanissa New Yorkissa. Se on öljymaalattu puulle. Kolmas maalaus samalla aiheella tuli myyntiin 1936 erääseen taidekauppaan. Ja kuinka ollakaan, taulun osti eräs Adolf Hitler...Vuonna 1940 taulu siirrettiin Valtakunnankansliaan. Nykyään se on tallessa Alte nationalgalleriessa Berliinissä. Neljännen alkuperäismaalauksen kohtalona oli tuhoutua Toisessa maailmansodassa, Berliinin pommituksessa 1944. Tämä maalaus oli kuparipellille maalattu. 

Viides alkuperäinen maalaus on maalattu 1886 ja sitä säilytetään Leipzigin taidemuseossa.

Mutta miten sitten tämä Pohjosella oleva maalaus...miksi se on arvokas, vaikka se on jäljitelmä? Nimittäin tämän taulun ostivat Pohjosen vanhemmat 1960-luvulla. Näkyvissä oleva taulu on tehty 1910. Myyjä oli kertonut taulun tarinan ja miten se on kulkeutunut Pohjanmaalle upseerin matkassa. 

Venäjältä on aikojen saatossa salakuljetettu paljon  tavaraa; tauluja, ikoneja, koruja...Tästä taulusta erityisen tekee se, että  maalauksen alla on toinen, aito ja alkuperäinen maalaus! 

Jää pohdittavaksi,  oliko kyseessä salakuljetettu työ. Tiedetään, että työ on maalattu Konevitsan luostarissa. Oliko Konevitsan munkkien tarkoitus maalata  hieman ylimäräistä vanhalle kankaalle? Vai laskettiinko, että kun päällä on maalattuna yksi kaikista yleisimpiä maalauksia jäljitelmänä, se on helpointa kuljettaa tullin läpi toiseen maahan...

Konevitsan luostari on perustettu 1393 pyhittäjä  Arseni Konevitsalaisen toimesta. Piilossa  olevan maalauksen tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta se on ainakin viimeistään 1700-luvulla maalattu, ellei jo sitäkin aikaisemmin. Maalaus näkyy tarkasti katsoessa  päällimmäisen maalauksen alta paikoitellen. Oikeassa valossa ja kulmassa paremmin,  kuin jossain toisessa...

Pohjonen pyysi yleisöä eteen kokeilemaan käsillään maalauksen pintaa, jossa alla olevat kuviot ovat käsiin tunnettavissa. Maalauksesta on pystytty erottamaan  vasemmassa yläkulmassa Marian sädekehä. Jeesus-lapsi on teoksessa keskellä ja hänen sädekehänsä vasemmalla alempana. Oikealla  on ortodoksiristejä. Siis wau!

Yleisö oli kiinnostunutta. Onhan  tämä ainutkertainen tarina. Pohjonen kertoo, että koska nykytekniikka on kehittynytttä,  on alla olevaa työtä mahdollista jo tutkia. Hänellä onkin suunnitelmissa teoksen röntgenkuvaaminen. 

Se tiedetään, että alla on temperamaalaus, päällimmäisenä öljymaalaus. Tiedetään sekin, että maalausjälki on erittäin hyvää työtä. 

                     

Vastoin Wikipedian vääriä tietoja - päällimmäisessä maalauksessa näkyvä vaalea hahmo ei muuten ole  leski, vaan kuolleen sielu, joka seisoo soutajan vieressä. 

Esityksensä päätteeksi Pohjonen tokaisee, että intuitio puhuu etukäteen, järki jälkikäteen ja opastaa meitä kuulijoita  vielä muistuttamalla: "Älä osta signeerattuja tauluja, osta signeerattomia - ne on aina aitoja!":)

Ps. Tätä kirjoittaessa  - kuin kietoutuen Venäjäaiheeseen -  sain mailin venäläiseltä mieheltä. Nyt lähden tutkimaan, miten ihmeessä isäni suvusta löytyy melko läheinen venäläishaara. Luulin  ratkoneeni isäni suvun jo täysin. Oliko joskus  jossain joku, josta kirkonkirjat eivät tiedä täyttä totuutta? Niin mielenkiintoista...

Kirkkokruunun arvoitus - Kokkolan keskiaikapäivillä koettua

No nyt olin Kokkolan VII keskiaikapäivillä niin mielenkiintoisessa tilaisuudessa Kaarlelan kirkossa, että oksat pois! Kuten jo parina vuonna aikaisemminkin, kiertelin lähinnä näitä luentotilaisuuksia, Olen hurahtanut niihin! Aivan parasta! Mikä harmi, että niihin osallistuu vain kourallinen Keskiaikapäivien monituhatpäisestä yleisöstä. Ehkä ihmiset haluavat enemmän elämyksiä tyyliin "leipää ja sirkushuveja." Onneksi on tarjolla muutakin!

Raul Pohjosen luento "Kirkkokruunun arvoitus - uskomaton löytö romuliikkeestä," oli vertaansa vailla. Näinhän se on, että parhaista parhaat tarinat ovat lisäksi tosia! Pitkä juttu, mutta ansaitsee mielestäni ehdottomasti tulla kerrotuksi kokonaisuutena! Niin monta yllättävää käännettä se sisältää. 

Antiikkikauppias Raul Pohjosen aikaisemmatkin luennot keskiaikapäivillä ovat olleet kiinnostavia. Siksi jaksoin  raahautua  paikalle flunssasta huolimatta. Tänäkin vuonna esitys oli täysin kaksikielinen.

Pohjonen aloitti tarinan kertomalla huhtikuisesta kevätpäivästä vuonna 1988, kun hän saapui Karijoella romukauppiaan pihaan.   Pohjonen huomasi eräässä romuastiassa pilkottavan sorvatun messinkisen koristeen, kiskaisi sitä todeten, että tynnyristä nousi puolitoistametrinen taottu rautatanko. Pohjonen kertoi ihmetelleensä, mikä esine voisi olla. Romukauppias sanoi sen olevan jonkin suuren lampun osa. Viereisissä tynnyreissä oli lisää osia ja koko romulasti oli menossa sulattamoon seuraavalla viikolla. Pohjonen kertoi, kuinka tärkeä osa intuitiolla on antiikikauppiaan työssä. "Intuitio puhuu etukäteen, järki jälkikäteen", hän muisteli jonkun sanoneen. Ja muisti isänsä myös sanoneen, että kun ei ymmärrä mikä jokin on, se kannattaa ostaa.

Pohjonen kertoo jonkinlaisen pedon syntyneen messinkitangon myötä sisällään. Niinpä hän kysyi romukauppiaalta, voisiko ostaa koko kasan -siis noin 6 tynnyrillistä raskasmetallia. Saman esineen osia kun kuului olevan useammassa tynnyrissä. Romukauppias lupasi myydä tavarat romumessingin hinnalla - neljälläsadalla markalla - sillä ehdolla, että Pohjonen myös täyttäisi  purkamansa tynnyrit itse.

Tynnyreistä kuoriutui monenlaista tavaraa: kynttilänvarsia, heijastimia, sorvattuja rungon osia, lyttyyn hakattu messinkipallo sekä apilanmuotoinen ripustuslenkki, joka sopi täydellisesti rautatangon kärkeen.  Tässä vaiheessa Pohjonen ei vielä tiennyt, mitä oli ostanut...

Seuraava vaihe oli romujen lajittelu. Pohjonen  aavisti, että kyseessä oli jonkinlainen kynttiläkruunu. Hän kuitenkin totesi heti kättelyssä, että paljon osia puuttui. Rungon alin pallo oli hakattu  lyttyyn ja täytetty kalkkilaastilla. Ylimmille kynttilänvarsille ei puolestaan löytynyt oikeaa paikkaa. Ne oli hakattu rikki kruunun purkuvaiheessa. Tässä vaiheessa tajunnan täytti kuitenkin oivallus, että kyseessä oli iso kirkkokruunu. 

Pohjonen otti yhteyden turkulaiseen - nyt jo edesmenneeseen kollegaan,  selvittääkseen lampun taustoja. Kollega arveli lampun olevan 1600-luvulta ja ehkä sotasaalis Karjalasta. Pohjonen päätti kunnostaa kruunun, vaikka työstä kehkeytyikin todelllinen fyysinen pelto kunnostettavaksi. Ensiksi olisi löydettävä joku valuri, joka kykenisi  tekemään kruunuun puuttuvat osat. Kruunusta puuttui yksi alimmista kynttiläpitimistä, 2,5  keskimmäisistä osista oli jäljellä, ylimmät osat puuttuivat kokonaan.

                       

Tarkoituksena oli teettää puuttuvat osat valimolla, mutta mikään valimo ei ottanut hommaa vastaan. Lopulta työtä keksittiin kaupata lapualaiselle kellovalimolle ja sen omistajalle Jussi Sompille. Pohojonen kuvaili menoaan Sompin valimolle: "Ensin Lapuan hautausmaan läpi, siitä ylös Simpsiövuorelle, josta 5000 metriä Karhumäkeen." Siellä valaja oli tuuminut, että ilmeisesti  kruunu olisi varastettu jostain kirkosta Venäjältä.

Osat saatiin lopulta valettua. Pohjosen naiivi olettamus oli ollut, että osat tulevat valimosta valmiina. Vaan ei! Jokainen osanen tuli vielä viilata muotoonsa ja sen jälkeen kiillottaa. Pohjonen sai vinkin, että kannattaisi tehdä puusta mallikappale oikeassa mittasuhteessa. Niinpä hän meni Antti Välikankaan kirjapainoon pyytäen, voisivatko he ensin pienentää paperille kaavan, jotta alimman kynttilänvarren kontra ylimpään kynttilänvarteen säilyisi. Seuraavaksi muotista veistettiin valukappale. Seurasi massiivinen puhdistustyö, jonka jälkeen puusta sorvattiin malli, jonka Jussi Somppi valoi malliin. Sitten paikallinen konepaja teki jengat metallista. Kaikki työvaiheet täytyi tehdä oikeaoppisilla menetelmillä.

                               

Kruunusta puuttui 18 mansettia. Tuli pohdittavaksi, pitäisikö ne tehdä valetulla jaolla, sorvatulla jaolla vai messingistä. Päädyttiin messinkipeltiin. Jussi Saari- niminen henkilö teki  taidokkaasti kruunuun kaksi puuttuvaa ylempää palloa sekä korjasi ison linttaan menneen pallon suurella ammattitaidolla.  Hän oli kuitenkin näiden töiden jälkeen  jo ennättänyt kuolla. Kuka nyt tekisi mansetit?



Pohjonen kertoi isänsä  - antiikkikauppias hänkin - muistaneen tuttavan, joka oli pyörätuolissa istuva vanha peltiseppä. Siispä isä ja poika lähtivät asioimaan hänen luokseen. Matkasta kehkeytyi farssi. Kun miehet saapuivat paikalle ja kysyivät peltisepältä, voisiko hän tehdä  vanhaan kynttiläkruunuun mansetit, sai peltiseppä raivokohtauksen ja ajoi isän poikineen ulos. Kovasti ihmettelivät miehet tätä, koska kyseessä oli ollut kuitenkin isän tuttava.

                           

Pari päivää myöhemmin kiiri perään puhelinsoitto. Peltisepän vaimo se siellä soitteli kysellen, onko asia vielä ajankohtainen, kertoen samalla, että peltisepällä oli ollut huono päivä. Pohjonen kertoo tässä vaiheessa luvanneensa ikuisesti pitää salassa tämän peltisepän nimen hänen tarinaansa kunnioittaakseen. Peltiseppä siunaili ensitöikseen, mitä Pohjolat ovat menneet tekemään ja lisäsi, että tietää täydellisesti, millaisia mansettien pitäisi oleman!



Peltisepän kertoma tarina oli koskettava. Toisen maailmansodan aikana 1941 seppä sotakaverinsa kanssa löysi Karjalasta koskemattoman tsasounan. He päättivät ryöstää sen. Vuorotellen toinen piti reppua toisen lappoessa tavaraa, mm. ikoneita,  sisään. Poistuessaan paikalta seppä huomasi vielä tsasounan katolla olevan ristin, kiipesi katolle ja väänsi ristin nurin ottaen siitä muistoksi pari pientä palloa.



Vain pari päivää tämän jälkeen seppä haavottui ja joutui Kuopion sotasairaalaan. Herättyään sieltä hänelle tuli kova säikähdys varastetuista tavaroista ja hän kysyikin ensi töikseen, missä hänen reppunsa on. Hoitaja kertoi sen olevan tallessa varastossa, josta sen voi lunastaa lappua vastaan. Seppään iski paniikki - voisiko hän joutua kiinni jäädessään tuomiolle sotarikoksista, kun oli ryöstänyt tsasounan? Toivuttuaan seppä ei ottanut aarteitaan mukaansa suuren pelon vuoksi.

                           

Tämän tapahtuman seurauksena peltiseppä vuosikymmeniä myöhemmin  säikähti, että Pohjoset olivat päässeet perille hänen mieltä painaneesta salaisuudestaan. Kun asia selvisi, seppä lupasi tehdä puuttuvat mansetit kruunuun sanoen, että  tämähän tulee hyvään tarkoitukseen ja hyvittää hänen tekosiaan, että jos vaivannäöksi annatte muutaman satasen...

Pohjonen laskeskeli mielessään, että kruunu oli ollut viimeisen kerran paikoillaan kirkossa todennäköisesti vuonna 1939 jouluna. Siksi hänelle tuli suorastaan pakkomielle saada kruunu valmiiksi vuoden 1989 jouluksi - 50 vuotta tapahtuneen jälkeen.



Tarinat ovat ihmeellisiä. Pohjonen kertoi katsellensa noihin aikoihin televisiosta Novospasskin mieskuoron esiintymistä. Ohjelmassa näytettiin myös  näkymiä vanhoista Venäjän kirkoista. Ja kuinka ollakaan! Kamera viivähti Jaroslavlin kirkossa, jossa oli vastaavannäköinen kruunu!

                               

Pohjonen otti yhteyttä nyt turkulaiseen antiikkikauppiasseen,  Reijo Mylleriin. Myller tiesi kertoa, että Jaroslavissa oli  ollut teollista tuotantoa kirkkoihin. Ortodoksimunkit vaelsivat ja möivät erilaisia kirkon tuotteita. Vaeltavat munkit esimerkiksi möivät kruunuja karjalalaisille. Katolilaisuuden perinteet katosivat kirkoista verkkaisesti vasta 1700-luvulla.

Kaarlelan kirkossa nyt esillä ollut kruunu esiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisena Turun antiikkimessuilla 1990.

                     

Pohjonen silittää puhuessaan  kädessään  olevaa kruunun osaa ja mainitsee siinä olevan korukuvia mm. Libanonin seetristä. Kynttiläpidikkeet ovat tyylipuhdasta barokkia. Kruunussa on ns. kartiokiinnitys, jolloin osat  kiilautuvat kiinni omalla painollaan. Tässä vaiheessa luentoa Pohjola mainitsee,  että edelleen työn tässä vaiheessa kaikki olettivat kruunun olleen Karjalasta varastettu.

Vuonna 1991 kruunu oli Helsingissä näytillä. Oli myös suunnitelmissa viedä se "Menetetyn Karjalan aarteet" - näyttelyyn, mutta se ei toteutunut. Näihin aikoihin, vuonna 1992 kesällä, Pohjonen kirjoitti kirjaa "Pohjanmaan talonpoikaismaalarit", ja törmäsi sen yhteydessä  yllättäen Närpiön kirkossa roikkuvaan kynttiläkruunuun nro 3. Yhteneväisyys Pohjolan kruunuun oli huomattava!

Kun Pohjonen alkoi selvittää Närpiön kruunun taustoja, ilmenikin, että pohjalaiskuntiin - Karijoelle, Pirttikylään ja Jurvaan - oli muuttanut siirtolaisia Jaakkimasta 1940 evakuonnoinnin jälkeen.

                             

Kruunun tarina menikin niin, että evakkoon lähtevät olivat ottaneet kaksi Jaakkiman kirkon kruunua mukaan evakkomatkalle. Sodan jälkeen uudelle seudulle asetuttuaan he olivat koonneet kahdesta kruunusta yhden kokonaisen. Tosin tämä Närpion kirkossa ollut kruunu oli Pohjosen mukaan koottu väärin. Siinä ylimmät osat olivat tuplana, mikä selitti niiden puutumisen toisesta kruunusta. Närpiön kirkon kruunustakin oli puuttunut joitakin osia ja niiden tilalle oli laitettu  risti.

Eli Jaakkiman kruunua ei oltukaan varastettu. Pohjonen korosti esitelmässään, ettei kirkkojenkaan omaisuus ole ikuista. On pidetty esimerkiksi huutokauppoja ja myyty rahankeruun toivossa tavaroita eteenpäin.

Pohjonen kuvaili urakan mielettönmyyttä sanomalla, että jos olisi tiennyt työn määrän, ei olisi ikinä alkanut hommaan. Hän laskeskeli, että kruunulle oli kertynyt vuosien mittaan hintaa noin 8-9 tuhatta euroa - ilman laskettuja työtunteja. Totesi kruunun olevan myynnissä, jos oikea hinta löytyy, mutta lisäsi, ettei siltikään  olisi valmis sitä myymään pubin kattoon. Jonkinlainen etiikka täytyy säilyttää!
         
                                

Kunnostustyö on ollut valtaisa. Uudet osat tuli istuttaa huomaamattomasti vanhaan. Tavoite oli hyödyntää vanhoja osia mahdollisimman paljon. Pulmaksi muodostui, miten vanha messinki käyttäytyy. Ruotsinkielinen vastine messingille on sana malmkrona, mikä ilmentää hyvin messinkiseosta: se on seosmetalli, jossa on kuparia 50-70 %, sinkkiä 30% ja loput lyijyä, tinaa, ym.

Pohjosen isä oli onnekkaasti tietoinen hitsausmenetelmistä ja suositteli osien liittämiseksi toisiinsa vanhaa kaasuhitsausta lyijymessinkilangalla juottaen. Tämä sai Pohjolan mukaan valtavan savun hitsatessa aikaan, mutta paljastui oikeaksi menetelmäksi.

Summa summarum. Tilaisuudessa Pohjonen kokosi kynttiläkruunun kasaan ja laittoi siihen lopuksi kyntttilät palamaan. Painoa tuolla kruunulla on  75 kg. Kruunussa kiinni olevat kynttilänvarret ovat jokainen omia yksilöitään. Ne sopivat kiinni vain omille paikoilleen.



Kruunun arvellaan olevan noin vuodelta 1690 Jaakkimasta. Venäläiset kruunut nimittäin vuoden 1721 jälkeen sisältävät kaksipäisen kotkan Pietari Suuren pyhän synodin perustamiseksi, mikä tästä kruunusta puuttuu.

Mielenkiintoinen tarina, joka kannatti saattaa ilmoille ja osoitus siitä, että kyllä intuitioon kannattaa luottaa!

                      

Tilaisuuden lopuksi pidimme minuutin mittaisen hiljaisen hetken kaikille sodan uhreille - nykyisinkin eläville. Kaunis ele. Nousimme kaikki kuulijat seisomaan. Isosti harmitti, kun jonkun  kännykkä kilkutti ja räpsi  takanani puolet tuosta lyhyestä kunnioittavasta hetkestä. Olisiko ollut fiksua odottaa se minuutti ja kuvata vasta sitten...

                                 

                                 

Keskiaikapäivillä 2015 turnajaisnäytöksessä

Kun nyt lopultakin pääsin Kokkolan viidensien keskiaikapäivien syövereihin, taidan tehdä useamman erillisen päivityksen. Kiertelin useammassa tapahtumassa - en niinkään markkina-alueella, vaan kiinnostuneena kuuntelemassa jokusia  erilaisia luentoja ja ihanaa musiikkia... Illan päätteeksi löysin itseni vielä Ullavasta. Mutta siitäkin myöhemmin ajan kanssa erillisessä päivityksessä. :)

Aloitetaan kuitenkin  turnajaisnäytöksestä. Näitä turnajaisesityksiä on ollut perinteisesti  kaksi Kokkolan keskiaikapäivillä ja ne vetävät vuosi toisensa perään hurjasti väkeä.

Turnajaisnäytös on Kemiön saaresta olevan  Rohan tallin taidonnäytös. Show rakentuu vuosittain rakennetun tarinan ympärille. Erityistä plussaa esitys ansaitsee upeasta musiikista,  hyvästä suunnittelusta, tilan käytöstä, loistavasta äänentoistosta, asusteista sekä yleensäkin shown näyttävyydestä.



Tänä vuonna esityksessä käytettiin tavallista  vähemmän savua ja tulta. Näyttävyyttä oli silti muutenkin.



Hevosilla on esityksissä keskeinen osa. Ne on myös upeasti somistettu- jopa hännät ja harjat viimeistä piirtoa myöten letitetty.



Myös ritarien haarniska-asut ovat kertakaikkisen näyttäviä. Paljonkohan nuo painavat?





Lisäpisteitä sille, ettei puolen tunnin esityksessä tule juurikaan joutohetkiä, koska välttämättömien valmistelujen aikana kentällä  tapahtuu pientä viihdyttävää oheistoimintoa. Hyvin suunniteltu!



En tiedä, mitä esitys tilattuna maksaa, mutta hieno juttu, että nämä esitykset ovat yleisölle maksuttomia Kokkolan keskiaikapäivillä!





Tässä  yhdeksän minuutin maistiaiset turnajaisesityksestä videolla. Pahoittelut, että juonto kaikuu videossani:/:

LÄHTEET: Rohan tallit. Keskiaikaiset juhlat. [http://www.rohan.fi/keskiaikaiset_juhlat/] Luettu 5.9.2015.