Punakallioilla kuljeskelemassa

Syyskuinen viikonloppu. Olen viettänyt sen pääasiasssa oikein hyvässä seurassa - yksikseni!:)) Olen kirjoittanut - tai itse asiassa muokannut aiemmin kirjoittamaani osaa kirjasta niin, että tällä vauhdilla erakoituisin aika nopeaa. Kun ympärillä ei ole ylimääräisiä ääniärsykkeitä, huomaan,  kuinka vaivatonta keskittyminen on. Tietysti myös aihe vie mukanaan. 

Mutta vaikka kuinka olisi intoa täynnä, niin välillä on kangettava itsensä kauniiseen ulkoilmaan, jotta voimaantuu ja palautuu, virkistyy ja kaikkee. Lähdin liikkumaan autolla, niin kuin usein teen. Ajelen päämäärättömästi vailla tietoa siitä, mihin  lopulta päädyn. Nyt ratti kääntyi kohti Trullevia. Kiertelin sielläkin useammassa paikassa, mutta tämänkertainen kiinnekohtani oli Punakalliot. Siellä on pieni,  yleinen uimaranta. Viime vierailustani olikin jo vuosia. 

Syksyinen sää oli upeista upein. Aiemmin päivällä oli sadellut. Siksi kalliot ja aluskasvillisuus olivat vielä märkiä. Nyt kello oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle. Oli aivan tyyntä ja aurinko leikitteli niin ihollani kuin puidenkin välissä.

En lähtenytkään kulkemaan opastettua reittiä, joka olisi vienyt suoraan uimarannalle.  Tietysti aina juuri sinne mennään, jonne sielu suuntaa! Mikä mainiointa, oli ainut ihminen silmänkantamattomiin. Uskoakseni olisin kääntynyt takaisin autolle, jos siellä olisi ollut muita. Etsin rauhaa. Löysin sen!

Olen kesän aikana koukuttunut "Muuttolintujen kevät"-nimiseen mobiilisovellukseen. Aina, kun kuulen lintusten laulavan, on pakko kaivaa känny esille, tallentaa sirkutus ja katsoa, mitä lintua kulloinkin on sovelluksen mukaan tarjolla. Tällä kertaa ei mitään harvinaisia lajeja, mutta kiva sitä on on tarkkailla. Samalla oppii kyllä itsekin erottamaan lintujen ääniä.  Ohjelmassa tuotetaan automaattiset  lajintunnistukset tekoälyn avulla. 

Aikani kallioilla luontoa nuuhkittuani jatkoin matkaa kohti rantakallioita. Metsän keskellä olikin ihana aukio, jossa oli grilli ja ruhtinaallisesti polttopuita. Mietin, että tehdäänköhän missään muussa maassa näin upeita paikkoja, jossa jopa polttopuut on katoksen alla kuivina - siitä vaan pökköä pesään! Makkarat täytyy vielä toistaiseksi olla kyllä omasta takaa.  Olisi kiva kuulla esimerkiksi amerikkalaisilta lukijoiltani, miltä tällainen paikka teistä tuntuu! Olen huomannut, että jostain syystä useampi amerikkalainen on viime viikkoina lueskellut blogiani. Hienoa!

Jatkoin matkaa. Aivan kesän näköiset pilvenhattarat siivittivät kuljeskeluani. Syyskuu on ollut meillä ihmeellisen lämmin. Niin oli kesä muutenkin kesäkuuta lukuun ottamatta. Luin juuri jostain, että on erittäin poikkeuksellista, että luonnonvesien lämpötilat ovat vielä syyskuussa lähteneet nousuun. Totta! Olen kotialtaassani seurannut samaa asiaa. Elokuun puolessa välissä kotialtaassani oli vain 14 astetta. Viime viikon alussa 18.5 astetta. Eli uintikauteni on jatkunut edelleen. Mahtavaa!

Rantakalliot on kyllä ihanat. Selviää samalla, miksi paikan nimi on punakalliot!

Kyykistelen kallioilla. Kaksi sudenkorentoa pörrää kallioiden pinnalla. Jos joku nyt tulisi paikalle, ihmetteleisi varmaan, miksi yksinäni kontin kalliolla... onneksi ketään ei näy! On muuten upea suojaväri korennolla. Ei paljon kalliosta erotu!

Muutoinkin on ihana katsella ihmisten naputtelemia nimimerkkejä kallion pinnassa. On ollut kiireettömiä ihmisiä, jotka niitä ovat naputelleet. Ihmisillä on näköjään samanlainen tarve edelleen jättää jokin jälki itsestään. Aivan kuin kivikauden ihmisillä. me vaan ei piirretä niitä eläimiä, vaan itsekeskeisemmin omia nimikirjaimiamme. Naurattaa. 

Jatkan kyyristetlyä. Tämä etualalla oleva lätäkkö ei ole merta, vaan syvänne, johon on satanut vettä. Kauniin sininen...

Katselen myös uimarannalle. Sielläkään ei näy ketään. Oikeastaan harmittaa, vaikka edelleen onkin ihana olla aivan yksin.  Mutta ilma on niin upea, että ihan hyvin olisi voinut joku olla uintireissulla. Uinti onnistuisi mainiosti ainakin vähän lyhyemmän aikaa. Kävelen rannan tuntumaan ja liotan pitkään kättäni vedessä.

Rannan kiviin ja kallioihin  iskee keveitä vaahtopäitä. Huumaannun näkymästä. Voisin toljottaa kuohuja vaikka loppumattomiin!

Rannan kaislat leinuvat myös kilpaa.Kaislojen väristä näkee jo syksyn saapuneen. 

Kuljeskelen  verkkaisesti. rannalla on myös useampia isoja irtolohkareita. Tulee lapsellinen into kavuta jonkin kiven päälle, mutta saan onneksi hillittyä itseni. 

Hymyilyttää samalla lapsenlapsen sanat, kun hän kertoi aiemmin katselleensa kotipihassaan puita ja kuinka yhtäkkiä  "ainakin sata koivunlehteä vain tippui  puusta alas." Totean, että onkin niin ihmeellistä, että ensin keväällä koivu näkee ison vaivan kasvattaa uudet lehdet ja kuinka ne hetken ovat kukoistuksessa irrotakseen sitten syksyllä pois puusta. 

Opettaja minussa herää henkiin ja selitän, kuinka puukin valmistautuu talveen. Talvella maa on jäässä, on kylmä ja lehtipuu ei kykene saamaan ravinteita eikä valoa tai lämpöä. Siksi lehtipuut varisuttavat lehtensä pois.   Olen iloinen, että pojalla  on ollut aikaa nähdä lehtien tippuvan. Vasta eilen juttelin erkkaystäväni kanssa, joka totesi, että on niin surullista, että nykyajan ihmisillä ei enää ole aikaa seurata, kuinka tuuli värisyttää puiden lehtiä. Niinhän se on. 

Lopulta on aika lähteä kohti kotia. Kävelen ajatuksissani pitkin metsäpolkua. Metsä ja meri olivat minulle tänään hyviä. Tarvitsin juuri tätä!

Valotaideteos " Juhlapaikka Galaksi" Meripuistossa

Kokkolaan on  lisätty paljon kaunista valoa 400-juhlavuoden aikana. Meripuiston valotaideteos asuntomessualueen kupeessa on osa tuota valaistushanketta.  Uudesta valaistusta alueesta käytetään myös nimeä Juhlapaikka Galaksi. 

Paljon kesän aikana kiitosta saanut Kokkolan vihersuunnitteluosaston valotiimi  on tämän teoksen takana suunnittelun osalta, vaikka itse teoksen onkin toteuttanut ulkopuolinen osaaja. 

Valotaideteos sijaitsee Meripuistossa aivan uimarannan tuntumassa. Valojen alusta on kivetty ympyrän muotoon. Alusta kuvaa galaksin muotoa ja valot siinä kuvastavat  galaksin keskustaa ja sen värivaihteluita. Maavalot kiveyksissä ovat kuin tähtinä galaksissa. Valopylväät vaihtavat hiljakseltaan väriä sävystä toiseen. Valoissa on hämäräkytkin. Valopylväät on upotettu kivijalustaan. 

Parasta tässä valotaideteoksessa on, ettei se ole vain pelkkiä valoja. Jo valojen sijainti  pienessä niemenpoukamassa uimarannan läheisyydessä on vaikuttava ja  taideteoksesta johtaa lisäksi  upea, kivikuja ja sitten valaistu puusilta ympyränmuotoiseen  laituriosaan.

              

                  

Maisemalaiturille on esteetön kulku tasannetta pitkin. Siinä voi istua iltaa ja halutessaan vaikkapa pujahtaa veden syleilyyn tikaspareja pitkin. Ranta on tosin tältä kohden melko matala. Pientä pukukoppia alue ehkä kaipaisi viereensä, jos  laiturilta oikeasti joku aikoo veteen pujahtaa...

       

Pidän tästä Juhlapaikasta etenkin sen vuoksi, että  alue mahdollistaa toiminnallisuuden, virkistyskäytön ja luonnosta nauttimisen  tuttujen ja tuntemattomien kanssa meren äärellä.  Siellä voi vain käväistä tai halutessaan viivähtää pidempäänkin. Juhlapaikalle on tulossa myös sähköt, mikä mahdollistaa sen käyttöä monenlaisissa yhteyksissä. Alue on  uskoakseni  vaikuttava myös  läheisen leirintäalueen matkailijoiden silmissä - erikoisuudet jäävät mieleen ja niistä kaupunki  muistetaan! Ehkä  pian saamme  arkikäyttöönkin sanan Meri-Kokkola! Merellisyyden näkymättömyydestähän on Kokkolassa jupistu pitkään. Juhlapaikka on myös esteettinen;  toivottavasti ymmärrämme pitää sen hyvässä kunnossa.  

Valotaideteoksen ympärillä on valaistuja penkkejä, joihin mahtuu istumaan  isompikin porukka. Toisaalta erikseen sijaitsevat selkänojalliset  penkit mahdollistavat myös erillisten porukoiden istuskelun omissa porukoissa.  Istuimet kestävät hyvin materiaaliensa vuoksi meren koetuksella olemisen. Selkänojat  suojaavat istujia julmimmilta meren tuulilta. Meren äärellähän on usein viileää. On silti hienoa, ettei aluetta ole sen kummemmin katettu. Rannan tuntumaan on jätetty sinne luontaisesti kuuluvia leppiä tuulensuojaksi ja somistukseksi.  Omasta mielestäni  ajatus meren syleilystä tuulineen ja kuohuineen sopii juuri tähän paikkaan. 

                    

 

Eräs upeista asioista tässä kokonaisuudessa on grillauspöydät. Yksi pitkä ja kaareva pöytä ja pari pienempää. Yhteensä grillauspaikkoja on kuusi.  Pitkä grillauspöytä on peräti yhdeksänmetrinen ja pöydän molemmin puolin on kivat, pitkät penkit.  Pöydän  ääreen sopii kuulemma  jopa viitisenkymmentä ihmistä! Pöytä on valmistettu betonista, joten sen etuna on ennen kaikkea paloturvallisuus. Grillauspaikat on pöydän keskellä. Pitkässä grillauspöydässä suositellaan käytettäväksi grillihiiliä, pienemmissä grillauspöydissä voi käyttää myös puita. Vielä kun läheinen burgeripaikka ryhtyisi myymään makkaraa, puita ja grillihiiliä, voisi moni nälän yllättämä hetken mielijohteesta tehdä ostoksia ja viettää lököisää ja tunnelmallista  grilli-iltaa siihen ennalta sen kummemin varautumatta. :))

 

                        

Alue on saamassa ympärystöönsä siistin nurmikon. Pikkasen kyllä harmittelin viimeksi alueella käydessäni, että osa  kulkijoista surutta oikaisi juuri  vihertyneen nurmialueen ylitse ja pehmeä, hyvin siloiteltu  multa sai  riesakseen syviä kengänjälkiä. Olipa siitä tietysti jo keksitty pyörilläkin oikoa. Eniten kuitenkin pisti vihaksi huoleton perhe, jonka koira  sipsutti perheen perässä nurmikentän yli ja kulkiessaan intoutui kaivamaan vähän syvemmälle ruohokenttää...Vaikkei ole omasta nurmikosta kyse, niin minua ainakin riepoi ja raastoi moinen välinpitämättömyys, kun alueesta kovalla työllä on tehty niin kaunis. 

Alla olevan kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyy muuten rannalla jo aikaisemmin komeillut puuveistos, "Tuuli." Se on jätetty alkuperäiselle paikalleen ja tulee nyt ehkä jopa aikaisempaa paremmin esille. 

       

       

Lokakuun  iltana kun hämärissä kuljeskelin Juhlapaikalla, huomasin ilokseni, että alueella oli tasaiseen tahtiin kulkijoita. Monenikäistä väkeä, joista osa viipyili alueella pidempään grillaillen, osa kävi vain kiertelemässä aluetta. Yhtään tyytymätöntä ihmistä en paikalla tavannut. Se kertoo varmaan uudesta Juhlapaikasta eniten! Kuvia ja tietoa Juhlapaikasta kannattaa kaupungin takuulla mainostaa esitelehtisissään ja nettisivuillaan! Meripuiston kokonaisilme muuntautuu vielä  tulevaisuudessakin, koska  kunnostustyö on vielä keskeneräinen. Siellä on jo nyt  upeita yksityiskohtia, mutta kohta meillä on koossa oikein vaikuttava kokonaisuus!

Laajalahden uimarannalla

Hellepäivän iltana lähden ajelemaan kohti Laajalahden Hietanokan  uimarantaa. On juuri satanut. Minua se ei haittaa, sillä  olenkin  erityisesti odotellut sateista hetkeä kuvaukseen. Sade tyhjää rannan nopeasti. On hieman kiusallista heilua pitkän putken kanssa alueella, joka on täpötäynnä ihmisiä vähissä vaatteissaan. Mieluummin keskityn kuvaamiseen omassa rauhassa. 

Laajalahden uimaranta sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Kokkolan keskustasta, Öjanjärven rannalla. Ajan sinne Pietarsaarentien suuntaan ja sieltä käännyn Kvikantintielle, josta edelleen Hietanokantielle. Tie ovat sangen hyväkuntoisia, pyöräretkenäkin matka taittuisi hyvin! En ole vuosikausiin käynyt paikalla, muutaman vuosikymmen sitten paikka oli todella suosittu. 

Opasteet ovat niin selkeät, että vieraampikin osaa perille.

Laajalahtihan oli aikoinaan merenlahti,. joka sittemmin padottiin vuonna 1969 ja siitä tuli Öjanjärvi.

Parkkeeraan auton portin lähelle. Portti estää etenemisen autolla sun muilla tästä eteenpäin.Rauhoittava elementti, vaikka portti hieman eläneeltä jo näyttääkin...

Sateen jälkeen metsä tuoksuu taivaalliselta. Pikkulintujen  keveä sirkutus kiirii kaikkialla. Metsäpolku on leveä ja ihanan siisti. Sandaalit jalassa selviytyy hyvin. 

Ja sitten ihan luxusta! Kaupunki on laittanut upouudet  kävelypuut rantaan asti. Ei näitä oikein pitkospuiksi voi sanoa:) Aivan ihanan leveät ja  kevyet kulkea.  Puukuja pujottelee pitkin  siistiä metsikköä muutaman sadan metrin matkan, aina hiekkarantaan saakka. Täällä pystyisi vaivattomasti liikkumaan rattaillakin, aivan huippua!

Laajalahden maasto on ihanaa - suorastaan houkuttaa liikkumaan!

Metsän siimeksestä puukuja johtaa välillä hiekkakeitaalle.

Hiekassa kasvaa harvakseltaan pieniä havupuita.

Ja sitten siintää etäämpänä jo ranta.

Jätehuolto toimii kesäisin alueella, harmikseni huomaan yhden betoniroskiksista kaadetun. Joku on halunnut uhota voimillaan...

Polun vieressä on rinne, jota olisi kiva samota.

Metsätähdet kukkivat puiden ympärillä metsämaastossa. Koko metsä kukkii!

Lopulta puukuja loppuu ja alkaa pehmeääkin pehmeämpi hiekka. Rannalla on  vain kolme nuorta iltaa viettämässä. Ovat parhaillaan laittamassa tulta grilliin. Kuulen muutaman  ikävän rasahduksen ja päättelen, että  porukalla ei ollut polttopuita matkassa. Näen heidän raahaavan etäämpää paria rankaa...Kun huomaavat minut, lopettavat puuhat.

Ranta on autio - juuri kuten olen toivonutkin. Hiekkarantaa siintää pitkästi eteenpäin. Yleisilme rannalla on siisti. Oikeastaan yllättävän siisti paahteisen päivän jäljiltä.

Rantavahtia aluella ei ole.  Sen sijaan metsän kätköistä löytyy puuhyyskät miehille ja naisille.

Löytyy myös kaksi katettua tilaa, jossa voi vaihtaa uikkarit...

Sade lakkaa. On täydellisen tyyntä ja lämpötila lähemmäs + 30 astetta. Kuljen rantaa ees ja taas. Tässä vaiheessa märähkö  hiekka tarttuu varpaisiin, mutta ei sen niin väliä. Kylläpä se  kuivuttuaan irtoaa...Ei ainakaan sukat kastu tässä kesäasussa:))

Rannalta löytyy parista kohdasta pelastusrenkaat.

Ranta on matala.Katson, kun nuoret kahlaavat veteen ja yksi heistä huutaa "aina vaan matalaa. " Tämä olisi pikkulapsille aika oivallinen kahlailupaikka. Veteen kuvatessa näkyy hiekkapohja.

Todellinen rantakoivu...

Päivemmällä alueella on hiekan  jäljistä päätellen ollut  melkoista vilinää. En voi olla kuvaamatta jonkun tekemää  hiekkakuoppaa. Mieleen nousee muisto viidentoista vuoden takaa. Oli sateinen ja kylmä  kesäpäivä, jota vietimme mökkeillen poikieni kanssa. Ei ollut mitään tekemistä, kun uida ei tarennut..Kurvasin autolla kotiin, hain kuravaatteet ja ison kasan  hiekkaleluja. Vietimme yhden ikimuistoisimmistä kesäpäivistä ikinä kaivaen upeaakin upeampia hiekkalinnoja. Lopultakin parhaat huvit on ilmaisia elämyksiä, yhdessä vietettyjä hetkiä...

Alkaa sataa uudelleen. En pienestä sateesta piittaa, ainut huolenaihe on, ettei kamerani kastu. Kiedon sen paitani sisään. Veden pinta on ihana katsella, kun pisarat tipahtelevat siihen.

Etäämpänä   rannalla joku on koonnut simpukankuoria kasaksi asti. Lapsen silmin nämä ovat meren aarteita...Ihanaa...

Siitepölyä on veden pinta keltaisenaan, muutoin vesi näyttää houkuttelevan puhtaalta.

Grilikatoksessa on pois lähtiessäni edelleen nuorisoa. Plarailevat siellä  kännyköitään ja odottavat makkaroiden valmistumista.

Kokonaisuutena paikasta jää erittäin hyvä maku. Voisin hyvin harkita tätä uudelleen uintipaikaksi.  Seutu on niin erityinen hiekkoineen, että tänne voisin tuoda myös ulkomaalaisen turistin. Lisäpisteitä paikka saa  helposta liikkumismahdollisuudesta.