Lohtajan hautausmaalla kiertelemässä

Rakastan hautausmailla kiertelyä. Se johtuu varmaan siitä, että olen viettänyt nuoruusvuoteni lähellä hautausmaata asuen ja  monia kertoja iltalenkkini suuntautuivat silloin hautausmaille kävelylle.

Tällä kertaa pistäydyn Lohtajan Karhintien varressa sijaitsevalla hautausmaalla. 

Lohtajalla huomioni kiinnittää  kaksi vierekkäistä hautakiveä. Etenkin niiden nimet. Maria Efrusiina Hawela eli Thompson.

Ja ilmeisesti hänen puolisonsa Charles Thompson. Etenkin tämän  miespuolisen nimi herättää kysymyksen, mistä hän on seudulle tuohon aikaan kulkeutunut. Yritin etsiä tietoa, mutten löytänyt. 

Sainkin sitten tämän tekstin julkaistuani kiinnostavan viestin, tarinan tästä pariskunnasta. Se oli koskettava, vaikkakin hyvin surullinen. Säästän yksityiskohdat julkiselta kirjoittelulta, mutta kuulemani mukaan Maria Eufrosyne Havela oli syntynyt Lohtajalla. 

Maria matkusti ensimmäisen kerran Amerikkaan  1890 ja avioitui siellä jokunen  vuosi myöhemmin Charlesin  kanssa, joka saattoi  olla syntyjään venäläinen ja nimellä Tichonoff, hän käytti myös nimeä Kalle Havila/Havela. Pariskunta sai lapsia ja kulki ees ja taas Suomen ja Amerikan väliä. Marian kohtalona oli kuolla jo aikaisessa vaiheessa Amerikassa, Charles kuoli myöhemmin Suomessa.

Nämä ruosteiset, peltiet hautamuistomerkit ovat koskettavia ja valitettavasti katoava osa  ajankuvaa. Teksteistä enää harvoin saa selvyyttä.

Karun kaunista.Jotenkin nykyajan prameus hautamuistomerkissäkin on niin muuta maailma kuin tämä peltilaatta...

Hieno idea tällainen muistokivi. Ei iso vaivannäkö, mutta pysäyttää kyllä lukemaan tekstin.

Ruostuneen pellin kauniisti kruusatut metallikiekurat. Niin kaunis hautapaikka puiden suojissa. 

Toiselle puolella hautausmaata on uudempia hautamuistomerkkejä. Suomalainen säntillisyys näkyy täälläkin. 

Pelkistetyn kauniita metalliristejä  hautausmaan takaosassa. 

En ole koskaan käynyt tässä siunauskappelissa sisällä. Se täytyy ottaa joskus ajan kanssa kohteeksi. 

Nälkävuosien uhrien muistomerkki heille, jotka jäivät sen uhreiksi vuosina 1867-1869. Noin 350 lohtajalaista ja koditonta kulkijaa. Eivät saaneet edes omaa hautapaikkaa. Muistomerkki, luonnonkivi, on vuodelta 1964. 

Jotenkin tätä kiveä katsoessa ymmärtää paljon paremmin Isä meidän-rukouksen pyynnön "Anna meille tänä päivänämeidän jokapäiväinen leipämme..."

Poistun kirkkomaalta hiljaisena. Nämä ovat joka kerta pysäyttäviä käyntejä. 

Sotaanlähdön muistokivi Villan koulun pihassa

 Tällä kertaa luomme katseen Opettajankujalla sijaitsevan Villan kouluun. Siellä pihapiirissä on kivinen muistomerkki. Kuvasatoni tulee tosin jo muutaman vuoden takaa.   

                             

Olin jo vaipua epätoivoon, sillä aluksi en löytänyt muistomerkistä mistään enkä mitään tietoa. Vaan kyllä sinnikkyys aina lopulta palkitaan. 

Kyseessä on tämän päiväiseen Puolustusvoimain lippujuhlaan 4.6.   hyvin soveltuva muistomerkki. 

Muistomerkki on  pystytetty paikkaan, jossa Kaarlelan kunnan ja Kokkolan kaupungin ruotsinkieliset reserviläiset kokoontuivat 13.10.1939 astuakseen isänmaan palvelukseen. Talvisotahan alkoi  sitten virallisesti 30.11.1939, tosin nimitys Talvisota tuli käyttöön vasta myöhemmin.  Toinen maailmansota taas oli virallisesti alkanut jo kolme kuukautta aiemmin. 

Teksti, joka kiveen on kaiverrettu ruotsiksi, on seuraavanlainen:

Till minnet av den 13. oktober 1939

då karleby kommuns

och Gamlakarleby stads

svenska reservister samlades

i fosterlandets ödestimma

för att ställa upp till försvar. 

Muistomerkki on Kokkolan sotaveteraanien (krigsveteranerna i Karleby) toteuttama. Muistomerkki on paljastettu 1.1.1970.  

Gamlakarleby krigsveteraner lopetti virallisen toimintansa 2022.

Alla lehtileike 12.10.1939 Österbottningen- lehdessä, jossa tiedotetaan reserviläisten koollekutsumisesta. . Reserviläisiä kutsuttiin ikähaarukassa 17-60 vuotta. 

LÄHTEET:

Suomen sotamuistomerkit 1939-1945. Sotaanlähdön muistokivi. [https://www.sotamuistomerkit.fi/Sotamuistomerkit?mid=431]

Kaatuneiden muistopäivänä

Kaatuneiden muistopäivänä sataa vettä. Silti lähden ajelemaan kohti kanta-Kokkolan hautausmaita. Omassa perhepiirissäni kaatuneiden muistopäivää on aina kunnioitettu ja arvostettu kovasti. Etenkin isänpuoleisessa suvussani sodat ovat saaneet paljon murhetta aikaan. On hienoa, että arvostus kaatuneita ja taistelleita kohtaan saa jatkua tulevissa sukupolvissa, vaikka itse sodista on jo vuosikymmeniä. 

Kaatuneitten muistopäivän viettämisen alku on vuoden 1940 piispainkokouksesta, jossa ehdotettiin suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä  talvisodan sankarivainajien  muistoksi. Puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka C.G..E. Mannerheim  määräsi, että lippujuhlan sijasta  vietetään jatkossa toukokuun komantena sununtaina sekä Talvisodassa kaatuneiden sankarivainajien  sekä myös kaikkien murroskautena 1918 molemmin puolin  vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä. Vaikka Mannerheimin käsky aluksi koski ainoastaan puolustusvoimia, alettiin sitä noudattaa myös  puolustusvoimien ulkopuolella. 

Myöhemmin myös Jatkosodan ja Lapin sodan  sankarivainajat liitettiin muistopäivään mukaan. Nykyinen  nimi "Sankarivainajien muistopäivä" on vuodelta 1946.Vuonna 1947 Valtioneuvosto vahvisti päivän ajankohdan. Vuodesta 1977 lähtien muistopäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä. 

Kiersin kolmella Kokkolan hautausmaalla ja keräsin kuvasatoa muistokivistä. Ensimmäiseksi ajelin Kaarlelan kirkon sankarihautausmaalle. Alue on Kaarlelan kirkkoa vastapäätä oleva, erillinen  hauta-alue tien toisella puolen. Siellä lepää siippani isoäidin veli, Talvisodassa 27-vuotiaana menehtynyt Helge. Helge oli ennättänyt avioitua vajaa kuukausi ennen kaatumistaan. Suremaan jäi nuori leski.

Muutoin Kokkolan haudoilla ei ole minulle läheisiä, läheiseni ovat Lappajärven kauniilla sankarihaudalla. Heitä on siellä kolme veljestä. Kova kohtalo yhden perheen osaksi.

Sankarihautojen vieressä on edustava muistopatsas "Sankaripatsas", jonka tekijä on John Munsterhjelm. 

Rakastan muutoinkin kiertelyä ja kuljeskelua hautausmailla. Yleensä muistopäivinä väkeä on sankarihaudoilla enemmän Nyt koronakevät veroitti sekä tapahtumia että kävijöitä. Hienoa silti, että muistokukkia ja -seppeleitä oli muistokiville tuotu. Kaarlelan haudoilla kunkin hautakiven viereen oli  seurakunnan puolesta jo istutettu sininen ja valkoinen orvokki. Kaunista. 

Arvostan näitä havuseppeleitä kovasti. Ne kuuluvat vahvasti mielestäni  suomalaisuuteen ja ovat yksinkertaisuudessaan kauniita.

Muutoinkin Kaarlelan kirkonalue on kaunis. Tästä kuvasta katsottuna ei uskoisi, että  kirkon ja hautojen välissä kulkee tie.

Sitten Marian hautausmaan sankarihauta-alueelle. Haudoille on haudattu 109 sankarivainajaa.  Siellä on vaikuttavan suuri  graniittipatsas "Kotiin", joka on Viljo Savikurjen  ja Veikko rauhalan teos. Työn nimi sopii erityisen hyvin tälle hautausmaalle, sillä saamme kiittää kokkolalaista kirkkoherraa, Johannes Sillanpäätä, siitä, että suomalaiset sankarivainajat tuotiin oman maan multiin! Myös Sillanpään hautamuistomerkki on tällä hautausmaalla. 

Kun saavun muistokiveä kohti, näen vanhan, harmaahapsisen miehen, joka hiljaa kumararyhtisenä kävelee kiven luo.  Hän seisoo kiven vieressä kauan seppeleiden tekstejä lukien.  Mietin hetken, kuvaanko häntä, mutta  jotenkin en halunnut Se oli hänen oma hetkensä, Muistokiveltä lähtiessään mies katsoi pitkään minua ja kameraani. 

 Muistomerkki on kaksipuolinen. Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että pitäisi saada tallennettua tietoa   viimeisten elossa olevien  sotamiesten puolisoilta, jotta saataisin  talteen sota-ajan tarinoista tallenteita. Tallenteita kotirintaman tapahtumista on yllättävän vähän tallennettu. Omaa mummoani haastattelin nuorena tyttönä aiheesta. Kamalia kohtaloita, en voi muuta sanoa...

Sitten siirryn kadun yli Kokkolan uusimmalle hautausmaalle, jossa on myös isäni hautakumpu. Tällä kauniilla hautausmaalla on oma alueensa kuolleille  sotaveteraaneille ja lotille. Kävi niin, että aluetta joudutaan suurentamaan alkuperäisesti varatuista hautapaikoista, sillä yllättävän moni alun perin Kokkolasta lähtöisin ollut ja  aikuisvuotensa muualla viettyänyt sotaveteraani onkin päätetty haudata oman kotiseurakuntansa multiin. Hienoa muuten, että tämä alue on erillisenä heille varattu!

Annan hautausmaan hautamuistomerkki, Veteraanikivi,  on huomattavasti modernimpi, kuin muilla hautausmailla olleet muistomerkit. Sateinen ilma tosin  näkyy kuvaushetkellä vähän ikävästi kivissä värimuutoksina.

Mut kaatuneen sankarin sielu

on astunut korkuuden linnaan

ja, hymyen autuaas rauhas,

hän katselee tannert allans:

siel torvi soi

ja trumpu pauhaa

ja kumisee kultanen kangas,

kosk Tuonelan enkeli niittää.

-Aleksis Kivi-

LÄHTEET:

Tammenlehvän perinneliitto. Juhla- ja muistopäivät. Toukokuun 3. sunnuntai Kaatuneitten muistopäivä. [https://tammenlehva.fi/veteraaniperinne/juhla-ja-muistopaivat/] Luettu 17.5.2020. 

Kälviän Kalliojärven muinaismuisto

Viime viikolla kuljeskelin Kälviän suunnassa Kalliojärvellä. Tämänkertainen postaus oli paluumatkani varrella - vai parisen sataa metriä järveltä poispäin. Maasto kohosi järveltä pois kuljettaessa nopeasti huomattavasti. Alla oli iso,  ylväs  kallio.

Kalliojärvellä on nimittäin kivikautisia muinaisjäännöksiä kaikilta esihistorian ajanjaksoilta. Kälviähän on maastoltaan ja korkeuseroiltaan hyvin  vaihtelevaa. Se on mahdollistanut muinaisjäännökset aina kivikauden alusta rautakauden loppupuolelle saakka. Koko entisen Kälviän kunnan alueella on rekisteröity kaikkiaan  yli 100 esihistoriallista, kiinteää muinaisjäännettä. 

Muinaisjäänteistä enemmistö seudulla edustaa kivikautisia asuinpaikkoja, niin tämä Kalliojärven tuntumassakin oleva alue. Seutu on varmaankin ollut ihanteellista vuosituhansia sitten. Tukeva kallio alla ja vesistö vieressä, joka on mahdollistanut kalastuksen ja ruoan saannin. 

Alue on onneksi rauhoitettu. Kieltämättä alue on hieman riskaabelilla alueella, kun läheiselle järvelle on jonkin verran kulkua. 

Aluetta suojelee muinaismuistolaki. Lain mukaan kiinteät  muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.

Kalliojärvenkallioilta on itse asiassa löydettävissä kolme erillistä kohdetta. Minulla on kuvia ainoastaan yhdestä, järveä lähimpänä olleesta röykkiöstä. Näistä käytetään myös nimeä hiidenkiuas. Toisaalta on myös mahdollista, että  nämä voidaan luokitella ns. lapinraunio-termillä. Löydän eräästä lähteestä tiedon, että lapinraunio-nimitystä esiintyi rannikolla ainoastaan Kälviällä.    .Pronssikaudella merenpinta oli nykyistä korkeammalla. Hautaröykkiöt sijaitsivat muinaislahtien rannoilla tai - saarien huipuilla. 

On vaikuttavaa seisoa röykkiön vieressä ja miettiä, mitä se on aikoinaan kokenut. Ajan havina väreilee tuulen huminan  lailla. Kivet ovat hyvin havaittavissa olevassa muodostelmassa ja niiden päälle on kasvanut kaunis, harmaa jäkäläkerros.  Ympäristössä kasvaa salskeaa mäntymetsikköä. 

Kuvista aluetta on mielestäni vaikeampi hahmottaa kuin itse paikan päällä. Muodostelma on kooltaan noin 7 x 7 metriä. Kivimuodostelman keskelle on kaivettu  pohjaan asti ulottuva kuoppa. 

Ajallisesti arkeologit ovat ajoittaneet hautaröykkiöt pronssikaudelle. Rannikoilla sijaitsevat hautaröykkiöt ovat tyypillisesti ainoastaan kivistä kasattuja. Löydän tiedon, että  röykkiöhautauksen alku on perinteisesti liitetty rannikkoalueen  niin kutsuttuun läntiseen pronssikauteen. ja skandinaaviseen vaikutukseen.  Vanhemmalla pronssikaudella (1700-1100 eaa)  röykkiöt tyypillisesti sijoittuvat korkeille paikoille lähelle merenrantaa, kuten tämäkin kohde. 

Hautaröykkiössä  tyypillisin hautaustapa on ollut polttohautaus, tosin myös ruumishautausta on käytetty etenkin läntisellä alueella pronssikauden loppupuolella. En tiedä, miten tarkkaan tätä nimenomaista hautaa on tutkittu, mutta tyypillistä  on, että hautaan on haudattu ainoastaan  osa vainajan poltetuista luista. Ei siis tiedetä, oliko pääasiallinen tarkoitus hautaus vai ehkä ennemminkin keino osoittaa reviirin symbolista hallintaa. 

Keski-Pohjanmaan alueen kiviröykkiöistä suurin osa on pyöreitä, kute tämäkin röykkiö. Osa on muodoltaan  soikeita tai pitkänomaisia. 

LÄHTEET:

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. Hautaröykkiö.  [http://akp.nba.fi/wiki;hautar%C3%B6ykki%C3%B6] Luettu 9.5.2020. 

2-geovesi: Kalliojärven Muinaismulti. Geogaching. [https://www.geocaching.com/geocache/GC3ME7P_2-geovesi-kalliojarven-muinaismulti?guid=83c9c699-7fb6-4fae-8dc1-9c95d881dd7f] Luettu 3.5.2020.

Hiidenkiuas. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiidenkiuas] Luettu 10.5.2020. 

Kalliojärven kalliot - Kälviän muinaismuistoja. [https://muinaismuistoja.vuodatus.net/lue/2015/05/kalliojarven-kalliot] Luettu 3.5.2020.

Okkonen, Jari. Jättiläisen hautoja ja hirveitä  kiviröykkiöitä - Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Oulun yliopisto. 2003, s. 118. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn951427170X.pdf] Luettu 3.5.2020.

Pitäjäntienkivi Lohtajalla

Ajoin loppukesästä yksikseni Lohtajalla Viirteentiellä. Blogistin silmä on jo aika harjaantunut havaitsemaan kaikkea erikoista sivusilmälläkin. Niinpä jarrutus ja auto parkkiin vastapäisen  rakennuksen pihaan. Jokin muistomerkkihän siellä  ojanpohjalla selvästi on...

Isoon, yli metrin korkuiseen jykevään luonnonkiveen on isketty kyltti.

Kyltistä löydän hieman jo  himmentyneen tekstin, josta juuri ja juuri saan selvää ojan yli.

"Pitäjäntienkivi

Suurlohtajan pitäjäntie 1600-luvulta

Uusi tie tälle paikalle

talollisten hoidosta valtiolle

Peruskorjattu ja päällystetty 1983

Sukupolvien työn kunniaksi 1985

Alaviirteen MMseura ja naisosasto"

Nykyisin ohi menevä tie on päällystetty ja suht hyväkuntoinen ajella. Miltähän se on mahtanut näyttää 1600-luvulla? Tuntuu hienolta ajatella, että samoja reittejä on matkattu silloinkin. 

LÄHTEET:

Lohtajan joulu 1985. Anna Yrjänä; Pitäjäntien kivi.