Joululahjavinkkejä lähes sadan vuoden takaa

Uskokaa tai älkää, mutta olen edelleen sairaana! Yli viikko tässä on jo mennyt ja nukuttu vuorokaudet ympäriinsä lähes 24/7. Kova yskä ja ääni ei vain kulje. Enää ei onneksi ole kuumetta. Sitäkin oli usean päivän tosi kovasti. Mutta saappa nähdä, pääseekö vielä huomennakaan töihin. Onhan tämä - ensin ei useampaan vuoteen yhtään sairaslomapäivää duunista ja sitten kaikki kootaan kerralla. Höh. Ei sitten yhtään nappaa. Mielessä pyörii sata asiaa, jotka pitäisi saada tehdyksi ja eteenpäin. Asioita, joita sijaiset  ei pysty tekemään. :((

Eilisiltana selailin vanhoja sanomalehtiä. Sattuu käsiin jokunen joulunalusnumero lähes sadan vuoden takaa. Lehdet taisivat olla vuosilta 1927 ja 1937. Näköjään jo silloin on ollut vaikeus valita joululahjoja. 

Toisaalta pidän kovin noista vanhojen mainosten selkeydestä. Yhteen mainokseen saatiin sisällytettyä oikeastaan koko kaupan varasto ilman ensimmäistäkään kuvaa. 

Tuo Alfr. Björklundin kauppa täällä Kokkolassa tuntuu olleen muutoinkin aikansa käsite. Etenkin, kun on mahdollisuus nähdä siitä vanha valokuva. Itseäni kiehtoo tässä periaatteessa  kovin minimalistinen varasto, joka kuitenkin  on saatu näyttämään runsaalta - ja ah, niin  siistiltä. Ja myyntihenkilöstön määrä, kun ottaa huomioon, että myynti tapahtui tiskin takaa.

Tietystikään kuva ei kerro kaikkea - kauppa oli aika isokin, mitä olen nähnyt siitä kuvia. Ja tosiaan varmaankin pääpaino oli sillä rautaosastolla.   Eikä tietysti voi mitenkään sivuuttaa tuota upeaa kassakonetta.  Sen takaa näkyy vielä vilaus täydellisesti asetettuja kangaspakkoja. Ihanaa jotenkin, että kun kukaan asiakas ei päässyt tavarapaljoutta tonkimaan, tuotteet säilyivät kaiketi hyllyissä siististi. Toki kuvaa katsoessa putkahtaa mieleen, että mitäs, jos olisinkin halunnut juuri tuon ylimmän hyllyn kulhon nähdäkseni ja sitten en olisi sitä halunnutkaan osta. Myyjä-parka. Toivottavasti kaupassa oli tukevat tikkaat!

Jotenkin kiehtova ajatus myös, että liike oli rautakauppa, mutta sieltä saattoi hankkia myös sekahedelmiä tai tupakkaa - ja paljon muutakin. 

Yllä: Björklundin kauppa Isokadun ja Torikadun kulmauksessa. Kuva valokuvattu  ETT: valokuvanäyttelystä,  Karelmon kokoelmat/KHRM. 

Yllä: Keskipohjanmaan kirjakauppa. Kuva valokuvattu ETT valokuvanäyttelystä. Alkuperäisen kuvan omistaa KPO arkisto. Kauppa sijaitsi osoitteessa Isokatu 8. 

Kivaa leikittelyä sanoilla on tässä joulupukkimainoksessa. Nyt se on täytettävä! Pukin kontti tietenkin! "Kaikki on kuin tarjottimella." Ja ei kun shoppailemaan!

Tämä Osuuskaupan mainos on kaunis mustavalkoisenakin. Se kätkee sisäänsä joulun kuvitukset ja tarjoustuotteet.  Joulupuu on rakennettu. Ihana!

Yllä:  Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa. Kuva on Isokadulta pohjoiseen. Kauppa osoitteessa Isokatu 7. Kuva valokuvattu ETT: valokuvanäyttelystä,  KHRM. 

Näin upeita tuotenimikkeitä kaupat jo tuolloin pullollaan. Ehkä olisin käynyt hankkimassa pikkupaketteihin ainakin sokeripihtejä, fanerilippaita, pieksun pauloja, kirjoitustelineitä, varpaallishihnoja, neularasioita, leninkikankaita ja pulloverejä, aistikkaita lahjapakkauksia sekä mainoksen sanoin "Kaikkea, mikä tekee mielen iloiseksi sekä saajalle että lahjoittajalle. Kyllä siinä  oltaisiin jouluaattona suu auki montaa pakettia aukoessa. Mitä sinun paketeistasi olisikaan löytynyt?

LÄHTEET: Kokkola. Sanomia Pohjanmaalta. 15.12.1927. N:o 142.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1554302?term=Pikkujoulua&term=Kokkolan&term=Kokkola&term=Kokkolassa&term=Kokkolaankaan&term=pikkujoulun&page=1] Luettu 9.11.2024.

Pohjanmaan kansa. 18.12.1937. N:o 149A. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2069398?term=Ykspihlajan%20kansakoulujen&page=3] Luettu 9.11.2024. 

Linja-autopysäkkien kasvojenpesu Kokkolassa, osa 2

Vuonna 2020, Kokkolan juhlavuonna, kuvailin innosta pinkeänä Kokkolan katumaisemaan ilmaantuneita jokusia uusia bussipysäkkejä. Silloin toivoin, että voi kunpa näitä historiapläjäyksiä ilmaantuisi katukuvaamme lisääkin. No nyt on tullut - osa jo hieman aikaisemmin, loput nyt kesän 2024 korvilla.

Siispä uudelle kuvauskierrokselle, mikä ei ole helppo, koska ei ole mitään käsitystä, mistä päin Kokkolaa nämä kaikki löytyisivät. Joten hakuammuntana ajelulle. Monta niitä  sitten löytyikin!

Ensimmäisenä ajelen Koivuhakaan. Siellä on kaksi bussipysäkkiä Mäntynäädänkadulla saman kadun molemmin puolin. Jo etäältä huomaan niissä uudet kuvat! Kaikista muista kuva-aiheista poiketen Koivuhaan pysäkkien kuva-aiheet ovat värikuvia. Kaupunginosan historia huomioiden se toki sopiikin. Molemmissa kuvat ovat vuodelta 1975. 

Koivuhaka rakennettiin pääosin 1970-luvulla ja juuri siinä kaupunginosassa oli vuonna 1975 myös asuntomessut. Muistan ne vielä hämärästi. Oli muuten hiuksenhieno ohitus, ettei minusta lapsena tullut Koivuhaan asukkia. Aloitin alakoulun 1974 ja ennen sitä vanhempani pähkäilivät, minne muuttaisivat lapsuuskodistani, mummolastani. Oli kolme vaihtoehtoa. Yksi varteenotettava oli Australia, johon noihin aikoihin muutettiin aika yleisesti siirtolaiseksi. Sitten oli tämä Koivuhaan alue, koska isäni kulki töissä Kokkolassa ja tuolloin tontteja oli tarjolla juurikin Koivuhaasta.  Se olisi helpottanut perhe-elämää, kun reissutyöt olisi loppuneet muuton myötä. Kolmas vaihtoehto oli Evijärvi, joka lopulta vetikin pisimmän korren ainoastaan sen vuoksi, että rakennuslupapaperi saapui perille ennen muiden vaihtoehtojen lupapapereita. Niin pienestä voi kaikki lopulta olla kiinni. 

Nämä bussipysäkkien valokuvat on k.H. Renlundin museon arkistoista. Koivuhaan Palvelukeskuksen puoleisen kadun reunassa on  1975 kuvattu näkymä kuta kuinkin näiltä hoodeilta. Taustalla näkyy pari vanhinta tornitaloa ja parkkipaikka päheine -70-luvun autoineen.  Kuvassa kävelevät ihmiset ovat hieman harmillisesti  keskellä katosta olevan välipuun molemmin puolin. 

Vähän ikävästi on jo joku löytänyt valkoisen spraymaalin ja päässyt töhertelemään iltojensa laihaksi iloksi bussipysäkin kylkiin. 

Samaisen kadun toisen puolen pysäkki osoittautuu hieman vaikeaksi kuvattavaksi auringonpaisteella. Kuvassa on kuitenkin Koivuhaan palvelukeskus. Pääpiirteissään se näyttää nykyäänkin  hyvin samannäköiseltä kuin kuvassa. Kyllä sen edelleen siitä tunnistaa! Toki liikkeet rakennuksen sisällä ovat muuttuneet ja jonkin verran on ollut remppaakin. Ihanasti kuvan tyypeillä hulmuaa leveälahkeiset, joista viimeistään tunnistaa ajankuvan. 

Sitten Ykspihlajaan. Sen bussipysäkki seisoo Satamakadun kupeessa. Ajan auton parkkiin viereisen kirkon pihaan. Piha on minulle tuttu vuosien takaa. Olinhan rakennuksessa töissä kymmenisen vuotta - niin, sekä lastentarhanopena että myös päiväkodin johtajana. Voi niitä aikoja! Muutoinkin kaupunginosa on minulle hyvin tuttu myöhempien työpaikkojen vuoksi. Siksi onkin kiinnostavaa nähdä, mitä seudun bussipysäkkiä on valittu ilmentämään.

Kävelen aluksi kirkon pihaan ja nappaan kuvaan kohti Satamakatua. Kuvat näkyvätkin selkeämmin näköjään pysäkkien takaa.

Kuvatekstinä on "Linja-autossa on tunnelmaa. " No, tässä kyseisessä kuvassa juuri sitä löytyykin. Kyseinen bussi ajeli väliä Ykspihlaja-keskusta. Vaatetuksesta ja autosta päätellen liikutaan viime vuosisadan alkukymmenissä.

Julkisivun puolella huomaankin, että kuvat on sommiteltu pysäkin sisälle eri järjestyksessä. 

Ykspihlajasta jatkan matkaani Minimanin kulmille,  Energiatielle. Siellä nousen kuvaamaan huoltoaseman pihasta ensin takapuolta pysäkkikuvasta.  Kuvan etualalla on lehmiä. Hmm. Mistähän tämä otos on  kuvattu, mietiskelen. 

Vasta kuvateksti selittää maalaismaista idylliä kuvassa tarkemmin. "Kokkolan vanha vesitorni valmistui 1921. Tornin ylimmässä kerroksessa oli palovartijan  vartiohuone ja talvisodan aikana vesitornia käytettiin ilmatorjuntaan. " Ahaa, siis vanha vesitornihan on edelleen tässä lähistöllä pystyssä. Vaikea on kuvitella siihen läheisyyteen lehmiä. Mutta tottahan se on, että entisaikoina maaseutumainen asutus alkoi juurikin noilta seuduilta, jossa oli tuolloin tulliporttikin. Mikähän mahtaa olla etualan jykevä talo?

Julkisivun puolelta katsottuna kuvaa hieman häiritsee  isohko  aikataulukyltti. Voi, kun se olisi sijoitettu sivuseinälle...

Matka jatkuu Mäntykankaalle. Anders, Chydeniuksenkadulta, Mäntykankaan koulun edustalta, löydän seuraavan uudistetun pysäkin. Kuvaus tuppaa jälleen olemaan hieman haasteellista auringonvalon vuoksi. 

Teksti kertoo seuraavaa: "Mäntykangas todennäköisesti 1930-luvun tienoilla. " Tästäkin kuvasta on siis piakkoin sata vuotta. Kuvan teinitytöt istuskelevat kivellä ja vasemmassa reunassa oleva poika kastelee metallisella kastelukannulla. Maisema vaikuttaa melko kivikkoiselta. Ja juu, taustallahan  kuvassa onkin Mäntykankaan koulu!

Matka jatkuu Mariankadulle, josta löydänkin Keskipohjanmaan Keskussairaalan pysäkiltä uuden kuva-aiheen. Kuvan otsakkeena on "Elämää Mariankadulla 1950-luvulla. " Taustalla näkyy joku seudun pienkerrostaloista ja edustalla naiset ahkeroivat pistolapioineen. 

Liikun eteenpäin samaa Mariankatua ja sieltäpä löytyykin läheiseltä Terveyskeskuksen pysäkiltä uusi kuva katoksessa.

Ohitse kulkee mies koiransa kanssa ja silmäilee minua. Vaikutankohan epäilyttävältä hiippaillessani nurmialueella? Joka tapauksessa suuntaan kamerani kohti pysäkkiä.

Myös tämän kuvan tekstinä on samainen "Elämää Mariankadulla 1950-luvulla." Jos oikein näen, komeilee kuvassa iso kyltti, jossa on teksti "SAUNA. " Lienee kyse yleisestä saunasta. Omasta lapsuudesta kumpuaa muisto, kun ennen kouluikää olin mummoni kanssa yleisessä saunassa sukulaisreissulla pesulla - tosin silloin Vaasassa asti.

Lapiohommissa näyttävät kuvan mies ja nainen olevan tässäkin kuvassa.

Sitten ihan keskustaan. Bongaan uudistetun bussipysäkin Rautatienkadulta aivan taksipysäkin kupeesta. Tällä kertaa päädyn kuvaamaan katosta vain takaa päin, koska edusta on ihmisten valloittama. 

Kuvateksti selventää:  "Kokkolan rautatieasema 1900-luvun  alussa. " Kuvasta on siis jo hulppeasti yli sata vuotta. Itse rautatieasemarakennus seisoo edelleen omillaan, mutta vieressä oleva rakennuskanta onkin aika lailla muuttunutta. 

Kuva on mielestäni tosi hieno. Siinä on vanha rouva hienoissa, tummissa tamineissaan, suloinen pikkutyttö mekossaan ja vasemmassa reunassa erottuu ainakin kolme naista valkeissa asuissaan. Porraspäässä seisoo varmaankin konduktööri. Tosi ihana kuva!

Kävelen läheiselle matkahuollon parkkialueelle. Muistan, että olen jo aikaisemmalla kuvauskerralla kuvannut pysäkin, joka on lähimpänä Matkahuollon rakennusta. Mutta lähistöltä löytyy tätä nykyä kolme kuvallista pysäkkiä lisää. Siispä vielä niitä katsomaan!

Jahas, ensimmäiseen kuvauskohteeseen onkin jo punakynä päässyt kiusaamaan. Tosi kurjaa! Kuvatekstistä selviää:  "Näkymä Rautatientorilta itäiselle Kirkkokadulle. " Kuva lienee melko vanha ja kuvan auto kerrassaan upea.

Kuvan taustalta pilkottaa Kokkolinnan rakennus, joka pilkistä myös rautatieaseman pysäkin takaa! Tämä kuva on edukseen tässä pysäkkipaikalla, se erottuu jotenkin täydellisen hyvin ja  ehjänä kokonaisuutena. 

Läheisellä toisella pysäkillä ollaankin talviteemaisessa kuvassa. Kuvatekstissä mainitaan "Alfred Huhta hevosineen Rautatientorilla. " Harmillisesti pysäkin toinen sivulaseista on pienillä säröillä kauttaaltaan. 

Kuvan reki on upean siro, tulee vallan mielikuva, kuin mies istuisi kamelin selässä. Mietin oliko tämä se sama Alfred Huhta, joka mainitaan Maria Åkerblomin yhteydessä...

Viimeinen kierrokseni bussipysäkeistä sijaitsee  sekin samaisella aukiolla. Kuvatekstin mukaan  kyseessä on "Palokuntalaisten juhla 1901. " Kuvamateriaali on infotekstin mukaan Vi Neristassbor ff / Kokkolan kotiseutuarkistosta. 

En tiedä kuvan juhlan aihetta, mutta se on kiinnostava. Oletan kuitenkin, että kuva on jokavuotisesta kesäjuhlasta. Kuvaa tarkemmin katsoessa siitä erottaa 15 vapaapalokuntalaista riippumassa telineissä rakennuksen edustalla. Kiinnostun myös kuvan vapaapalokuntalaisten vaatetuksesta, joka vaikuttaa juhlavalta. Löydänkin tiedon, että vapaapalokunnan komppanioilla oli erivärisiä tunnuksia, joista pystyi tietämään niiden tehtävät palopaikalla.

Palokuntalaisilla oli valkoiset paraatitakit sekä messinkikammoin varustetut mustat kypärät. Näkyypä kuvassa myös eri kokoisia rumpuja.

 
 LÄHTEET: Pelastajat: Palomiehet. [https://www.kokkola.fi/app/uploads/2021/02/40b4120b-3_pelastajat_palom_ja_karelmo_fin.pdf] Luettu 134.7.2024.

Luuranko keskustassa...

 Vanhoja sanomalehtiä on mielenkiintoista tutkia. Tämä, pieni uutinen vuoden 1935 Keskipohjanmaa-lehdessä herätti tässä kerran mielenkiintoni. 

Vanha hauta löydettiin siis nykyisen Kokkolan keskustan alueelta.  En osaa paikallistaa, missä Viktor Fagerholmin talo Torikadulla on mahtanut sijaita, mutta epäilen, että suunta olisi ollut lähempänä nykyistä kaupunginkirkkoa, joka sijaitsee juurikin Torikadulla. Muutoin arkkuhautaaminen keskustan alueelle kummastuttaisi...

Olisipa mielenkiintoista tietää, minkä kuntoinen arkku oli löydettäessä. Nykytutkimuksella sen valmistumisajan varmaankin pystyisi ajoittamaan. Olisi ollut hyvin kiinnostavaa nähdä tuosta "puupalttoosta" kuva. 

Harmillisesti uutisesta ei käy ilmi, mihin ruumis arkkuineen kätkettiin maan poveen uudelleen. Olisipa ollut mielenkiintoista tutkia vainajan vähäisistä jäämistä, olisiko siitä saanut dna-näytettä- Tuohon aikaan, lähes 100 vuotta sitten, niistä tuskin oli kuultukaan...ja nousee väkisinkin mieleen myös, onko lisää hautoja saman haudan löytöpaikan lähettyvillä...

Mikäli vainajan kuolema ajoittuisi Isoonvihaan, se olisi 1700-luvun alkupuolelta ja mikäli Suomen sotaan, niin lähes sata vuotta myöhäisemmältä ajanjaksolta, 1800-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. 

LÄHTEET:

Keskipohjanmaa-lehti. 26.9.1935. 

Joululomalla 2020-2021

Tänä vuonna loma-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. En tiedä, korostuuko se vielä entisestään, kun pyörii aivan kotinurkissa useamman viikon.  Mitään ihmeellistä ei ole tehty, mutta ihan ok loma silti. Tässä pientä päivitystä vuodenvaihteen molemmin puolin. 

Olen saanut pitää pientä tonttupoikaa luonani useampaan otteeseen. Olemme leikkineet autoilla ja  veivanneet  käsillä  laululeikkejä, Välillä on harakka huttua keitellyt ja toisinaan taas jotain muuta. Ihanaa on rauhoittuminen muun muassa  iltasatujen pariin. Meillä on ollut vakisatuna "Killi kissanpoikanen", jonka tonttupoika osaa jo ulkoa. Oma rakas lapsuusmuisto nousee vastaavasti kolmesta pienestä porsaasta. Ehkä kolmanen porsaan nokkeluus oli se, joka  silloin sadussa viehätti. 

Joulun alla usutin nuorimmaistani useampaan otteeseen tekemään huoneessaan joulusiivoja.  Aina oli  jotain  tärkeämpää. Kunnes sitten aatonaattona poika terästäytyi ja vääntäytyi ihmismäiseen aikaan sängynpohjalta. Siipalle viestittelin, että nyt on kuule täällä sellainen siivooja mopin  vartta vääntelemässä, että tästä moni jopa voisi maksaa. Nuori mies pesi ja puunasi pelkissä alushousuissaan! Homman hoidettuaan hihkaisi, ettei voi ymmärtää, miten äiti saa samaan hommaan menemään päiväkausia... Varmaan vaatevalinta on mennyt ainakin pieleen minulla...

Aatto vietettiin kotosalla. Haudoille vein pojan kanssa kynttilät, sillä aikaa toinen poika lämmitti saunaa. Koko  ydinperhe oltiin koossa sekä anoppi ja siipan veli perheineen - kuten aina. Ainoastaan Etelä-Suomen vieraat jättivät tapaamisen väliin tällä kertaa. Joulu ei oikeastaan eronnut aikaisemmista mitenkään,  muutoin  kuin että nuorimmaiseni nakitettiin pukiksi, kun  ei haluttu  ottaa ketään ulkopuolista.  Omaa äitiäni lähdin tervehtimään vasta joulupäivänä. 

Juuri ennen joulua osallistuin hautajaisiin.  Meitä oli paikalla  20 ihmistä saattamassa  tuttua vanhusta haudan lepoon. Seuraavalla viikolla olisi tullut tuo 10 raja vastaan. Siinä kirkonpenkissä istuessani päätin napata itsestäni  poikkeuksellisesti  kuvan. Ehkä tätä ajanjaksoa kasvomaskien  kanssa muistellaan vielä jälkikäteenkin yhtenä hetkenä elämässämme. Ehkä se kaipasi tallennusta. Kukapa olisi voinut vuosi sitten kuvitellakaan vielä moista. Onko kukaan muuten koettanut laulaa kangasmaskin kanssa? Voin kertoa, että aivan epätoivosta hommaa... kangas imeytyy suuhun kiinni, kun yrittää saada ääntä kuuluville...

Tämän mustan kasvomaskin ikuistin kontrastina sille, että kesken  siunaustilaisuuden mieleeni ryöpsähti historianteksti  vuosien 1710 -1711 ajalta, jolloin rutto oli  synkkänä vieraana kaupungissamme. Silloin ruttotartunnan saaneiden piti kantaa käsissään ulkona liikkuessaan valkoista keppiä. Lisäksi  naisilla tuli olla suun edessä valkoinen liina. Nyt oikeastaan mikään muu ei ole muuttunut, kuin että  vielä terveiden ihmisten kirjoissa olevat  turjustautuvat kasvomaskeihin.  Ne kepit vielä  olisi  ehkä hyvä lisä jokaiselle - voisi laittaa  vaan muutaman metrin pituutta lisää niille, niin hoituisi turvavälit itsestään.

Aika aikaansa kutakin. Vielä keväällä ihmiset hamstrasivat wc-paperia kuvitellen epidemian tunkeutuvan  joka paikkaan  parin viikon sisällä. Miten pieni onkaan ymmärryksemme!  Nyt edulliseen hintaan tarjolla olevat kasvomaskit on myyntivaltti. Ja jos tilanne äityy oikein pahaksi, on meillä hätävarana niitä maskeja varmaan  vielä vessanpönttöjä tukkimassakin...Omaa elämääni korona ei ole paljonkaan muuttanut, kun etäopetuksesta päästiin. Työt on hoituneet entiseen malliin, paitsi että virtuaalipalavereja on  aikaisempien tapaamisten sijaan. Introvertin maailmaa ne eivät hetkauta. Blogin päivityskin sujuu kuten ennen. 

Välipäivinä olen kierrellyt ympäri kaupunkia ja näpännyt kuvan jos toisenkin, mistä on sattunut inspiraatiota löytymään. Kustaa  II Aadolf näkyi saaneen hienon katoksen päänsä ylle sitten viime käynnin. 

Vaikka Kokkolan   400-juhlavuosi onkin nyt ohi, niin innostuin Suntin vartta kävellessäni, kun näin pari Puurokarin rannalle kyhättyä lumiukkoa. Mielessäni kehittelin hauskaa ulkoilmatapahtumaa vaikka hiihtolomaa ajatellen. Jospa olisikin suojasäätä ja paljon lunta, niin  rannan tuntumaan olisi nastaa saada lumiukkokisa pystyyn, jossa lapsijoukkueet tai perheet  kisaisivat, kuka saa muovailtua lumesta vaikuttavimman näköisen lumiukon Kustaa II Adolfia jäljitellen. Tai ehkä oikea paikka olisikin Kustinkadun  ympäristö... Muutoinkin tuntuu, että ulkoilmatapahtumat ovat tänä vuonna uudessa nosteessa. 

Ehkä jollekin on tullut jouluruoista ähky. Tällainen possun kuva oli Suntin rantaan spreijattu. Jokin salainen sanoma tässä täytyy olla...

Muutoin Suntin varrella oli kiva kuljeskellä. Aurinko oli laskemassa ja yläilmoissa kaunista. 

Santahaassa oli kymmenittäin ihmisiä. Latupohja oli valmis, mutta varsinainen hiihtolatu vielä puuttui. Jospa tänä talvena innostuisikin  taas enemmän hiihtelemään!

Kiertelin myös Ykspihlajassa. Potin rannassa oli taianomaisen kaunista. Meri oli vielä auki. 

Kaarlelan kirkko oli kaunis hämärtyvässä illassa. Kävin kuvailemassa kirkkomaata erästä tulevaa blogipäivitystä varten. 

Välillä käväisin kotona. Kylätie on niin taianomainen näin talvi-iltoina. 

Joutenolo on kivaa. En tosin tiedä, kauanko sellaista jaksaisin pidempään. Seuraavana päivänä satoi lunta ja innostuin lähtemään uudelle retkelle. Tällä kertaa Neristaniin, vanhaan kaupunkiin. 

Ja kun taas päädyin Suntin rantaan - tosin lähemmäksi keskustaa, oli kiva seurata  lintujen kaakatusta avovedessä. ja aivan taianomaista värimaailmaa taas kerran!

Tänään vielä, kun olin palailemassa  äitini luolta, oli vaan pakko pysäyttää auto ja ihailla lumista  luontoa. Tällä kertaa viipyilin aivan yksin hiljaisessa Perhojokivarressa. 

Vielä on muutama päivä lomaa.Yhtä rennolla otteella aion viettää loppulomanikin. Suomalainen luonto on niin monimuotoinen, että vaikka samoja reittejä kiertelee useampaan kertaan, löytää aina jotain uutta.