Hyvin vanhaa kirjaa pukkaa...

Tässä taannoin siivoilin mittavia kirjakokoelmiani ajatuksella,, että nyt alkaa olla pakko jostain jo luopua, että tila riittää. Vankka päätös, etten hanki enempää kirjoja, vaikka niihin niin koukussa olenkin. 

No, tilanteet elää ja välillä on mahdotonta sanoa ei. Taas kerran kävi näin. Sukulaiseni soitti ja sanoi, että siipan talon vintillä on kirjakasa, josta hän haluaa  vinttiä siivotessa eroon. "Läpikäy ne ja tee niille, mitä haluat sitten. Jos pistän ne kaatopaikalle, niin joku jäljestäpäin sanoo, että   taas se tuhos jotain tärkeää." Lupauduin pinon tsekkaamaan, mutta koska  siivoilu oli mitä ilmeisemmin akuutissa vaiheessa, sukulainen kurvasi saman tien pihaani kolmen massiivisen kirjalaatikon kera. 

Ikkunanpesuprojektini oli pakko keskeyttää (=ihana luvallinen tauko!), kun kirjakuormasta pilkisti jokusia erittäin kiinnostavan näköisiä, ajan patinoimia teoksia. Siis - vielä ei ole ollut aikaa  läpikäydä kaikkia kirjoja, joten ties, mikä minua vielä odottaa. Mutta tällä kertaa tuon tänne tuulahduksen todella vanhasta kirjasta, jonka ennätin kuvaamaan. 

Kirja on hieman mysteeri minulle, sillä harmillisesti siitä puuttuu pari ensimmäistä lehteä, joista ehkä olisi ilmennyt kirjan nimi ja painovuosi. Kannet kirjassa on tumman ruskeasävyiset ja erittäin kuluneet. En tiedä, kauanko kirja on vintin uumenissa makoillut - ilmeisestikin vuosikymmeniä, koska en sitä muista aiemmin talossa nähneeni eikä siipallakaan ollut mitään tietoa kirjasta. Onneksi se on edes ollut kuivassa tilassa. 

                   

Kun  avaan kansilehden, sieltä löytyy käsin kirjoitettu teksti. Harmillisesti sekin on ajan saatossa kulunut ja värjäytynyt, joten ihan koko tekstistä en millään saa selvää. Vertailen sukutiedostojani, jossa siipankin suku on tarkkaan purkissa, ja yritän sieltä päätellä kirjan mahdollista omistajaa. 

Saan kansitekstistä selkeästi selville, että Heickilä-niminen "är ägo av denna bok" eli omistaa tämän kirjan. Etunimistä en saa selvää, mutta sukunimi rajaa aika selkeästi kuitenkin mahdollisia omistajia. Oletan, että ensimmäisellä rivillä voisi lukea "Matts Abrahamsson" tai jotain sen suuntaista. Sukutiedoistani ongin esiin, että Matts Abrahamsson Heickilä  on elänyt 1828-1912. On tietysti myös mahdollista, että nimet olisivat "Abraham Jacsson, koska hän on ollut ensimmäinen tuota sukunimeä käyttänyt tilalla. "Aapa" on elänyt 1785-1862. 

"Den som denna böck I...honom är ..."saan selville seuraavilla riveillä, mutta sitten on taas mahdotonta saada siitä järkevää lausetta muodostumaan. Onpa harmi!

Alaosan tekstistä kuitenkin saan vähäsen lisää selville "Gamla Carleby den 9. ?? 1845 i Korplax. Jee! Omistuskirjoituksesta selviää siis jonkinlainen kirjan vuosiarvio ja siinä mainitaan tämä samainen kylä, jossa suku edelleen elelee. Tiedot  antavat hieman suuntaa, kun painovuosi puuttuu. Valitettavasti kannen loppuosa on taasen niin epäselvää, että se jää ainakin minulta mysteeriksi. Ehkä siinä maimitaan vuosiliuku 1858? Silloin Matts Abrahamsson  olisi täyttänyt 30 vuotta - tämä vain omaa teoriaani... ken osaa tätä tekstiä enempi avata, niin olisinpa tyytyväinen avusta!

En tiedä, onko kirja siis lahjoitettu omistajalle vai onko omistaja itse kirjoittanut kannen tekstin. Joka tapauksessa henkilö, joka sen on kirjoittanut, on jo  osannut kirjoittaa muutakin kuin puumerkkinsä. 

Ja sitten on vielä toinen mysteeri, mitä en ole osannut ratkaista. En tiedä, mikä kirja on kyseessä. Selkeästi kirjan teksti on  kuitenkin uskonnollista tekstiä. Raamattu se ei kuitenkaan ole, eikä virsikirja. 

Oletan, että se  voisi olla jonkinlainen psalttari- tai psalmikirja, mutta minulla ei ole näistä sen kummempaa tietoa, enkä oikein goolailemallakaan mitään löytänyt. Joka tapauksessa teksti on vanhaa ruotsia. 

Tässä muutamia lyhyitä lainauksia kirjan teksteistä:

"6. Will du arma själ, 

nu gifwa på en frågamig ditt svar? 

Kan du än med nöje blifwa uti syndens bojor qvar? 

Skall du alltid gå få här och ej weta hur  det är:

 Om du är i himlen teknad, 

Ell bland de fördömda räknad. "

Sivulla 230 on yläsivun otsikkona "Böde-songer" - eli kutakuinkin rukouslauluja. 

"Mel. jag ropar till dig, o Jesu Christ.

D jesu Christ, min Frälselman, som få af kärlek brinner

Till mig, att jag ej fattat kan

Cll rätt utsägat  hinner,

Upptänd din kärlek i mitt sinn,

Att jag till dig tränger,

Vid dig händer,

Och, såsom köpt till din,

Dig tjänar mer ju länger..."

Melodiastahan siinä selkeästi puhutaan, mutten löydä mistään vastaavaa sanoitusta. Toki saattoi muutama kirjain vääntyä arvailuksikin. 

Viimeisellä sivulla yläotsikkona on " Om den himmelska härligheten,", eli taivaallisesti ihanuudesta...

Viimeinen laulu kirjan tekstissä julistaa mahtipontisesti:

"Ja, Amen! Himmel, jord, haf, fäge Amen! Wist."

Kirjassa on 295 numeroitua sivua, eli mikään ihan ohkainen opus se ei ole. Numeroituja psalmeja tai mitä sitten lienevätkään - löytyy 223 kappaletta.  Kirjasta löytyy myös takaosasta  kolmilehtinen sisällysluettelo. Vaikka se on selkeä., en tule siitä hullua hurskaammaksi. Lauluista siinäkin kuitenkin puhutaan:

                                                                             Register

wisande

Sångernas nummer.

Jonkinlaisessa järjestyksessä otsikot ovat ensimmäisen kirjaimensa perusteella. Laulun numerointi tulee vasta otsakkeen perässä. 

Kirjan takakannessa näkyy myös himmeästi selkeästi uudempi omistuskirjoitus. Siinä lukee "Tillhör Brita Emelia Johansdotter Heiikilä- " Olen uuden mysteerin äärellä, sillä sukutiedoistani löytyy ainoastaan Brita Emelia Mattsdotter - joko patronimi on kirjoitettu väärin, tai sitten kyseessä on joku suvun kaukaisempi jäsen, josta minulla ei ole kirjattuna tietoa. Matts Abrahamssonilla oli kylläkin Brita Emelia - niminen tytär, s. 1865. 

Olisin todella enemmän kuin kiitollinen, jos joku ihana joskus voisi valaista minua enemmän tämän kirjan painovuodesta, nimestä, tekijästä ja sen käyttötarkoituksesta!

Kokkolalainen Kesäillan valssi

 Ihana kesäinen lauantai!  Meillä oli päivemmällä kotosalla jokakesäiset sukujuhlat. Nuorimmaiseni sai 20 vuotta täyteen ja sitä juhlistettiin mansikkakakkujen ja voileipäkakkujen voimin. 

Juhlinnan jälkeen otin anopin ja äitini matkaan mukaan ja  kuskailin heidät Länsipuistoon, missä kesäinen fiiliksemme vain jatkui. Tango-orkesteri Guardia Nueva tarjosi siellä  kaupunkilaisille kesämieltä nostattavan ilmaiskonsertin. 

Ennen konsertin alkua niskaan ripotteli muutaman sadepisaran verran. Melkein piti jo pelätä pahinta, mutta onneksi sade tajusi lopettaa  ennen kuin  kunnolla ennätti alkaakaan ja saimme nauttia  laadukkaasta musiikista sopivassa säässä koko konsertin ajan. 

Orkesteri asettui aloilleen ja  kajautti ilmoille tunnusmusan Dr No, eikä aikaakaan, kun kapellimestari Raimo Vertainen suhahti paikalle yleisön seasta sukkuloiden Tierin skuutilla. Aika BONDIKAS aloitus!:)

                   

Heinäkuiseen iltaan sopivasti jatkettiin upealla Kesäillan valssilla. Se on kappale, joka nostattaa aika monen kuulijan mielessä kesäisiä ajatuksia ja Suomen suven ihanuutta. Mutta koska orkesteri pelkäsi jo etukäteen sateen ripsauttavan vesiään jossain kohdin, olivat he ottaneet sen varalta sateensuojaksi kappaleen Standing in  the rain.  Tuo Electric Light Orchestran kipale onkin tuttu jo 1970-luvulta. Tuossa laulussa sanoissa muistaakseni lauletaan, että sataa ja ollaan yksin ja halutaan kotiin. Ihan niin ei yleisö kuitenkaan kokenut. Puistoon oli tuotu penkit 500 kuulijalle, mutta penkit riittivät vain nopeimmille. Ihmisiä oli liikkeellä hyvää musaa kuuntelemassa koko ison puiston täydeltä. Upeaa! Ja ehkä laulun säikäyttämänä - mutta sää suosi ulkoilmakonserttia!

Illan konsertissa oli kolme kokkolalaislähtöistä solistia. Ensimmäisenä astui lavalle Simodeus, joka vetäisi komean Augustin Laran Granadan. 

Solistin jälkeen orkesteri loihti ilmoille  suomalaisen harmonikkataiteilijan, Veikko Huuskosen,  sovittaman Helmiä Etelästä. Samalla kun fiilistelen taitavia soittajia, tykkään katsella lavan yksityiskohtia. Istun eturivissä paraatipaikalla, joten näkymä on esteetön. Vertaisen nuottiteline on kiva katseltava. Hänellä - kuten useammalla muullakin orkesterissa nuotit pysyvät tuulessa paikoillaan suloisesti pyykkipoikien avulla. Tai no - mitä nyt pari kertaa tippuvat. Vertainen kyykistyy nostamaan sekalaisen kasan papereita maasta, plärää kiivaan nopeasti esille juuri sen oikean sivun ja jatkaa vaikeuksitta orkesterin ohjaamista. 

Musiikin tulviessa mieleeni, mielessäni  pyörittelen ja ihastelen pyykkipoikien monipuolisuutta - vastahan päivällä törmäsin netissä vinkkiin, jossa joku niksi-mamma merkitsi pyykkipojilla erikokoiset lakanat. Niin kätevää! Olen luullut, että olen suurin piirtein ainut maailmassa, joka on miettinyt järkevää keinoa tähän ongelmaan. 

On aika illan naispuolisen solistin.  Odotan hänen esiintymistään kovasti. Anu Komsihan on  koloratuurisopraanotähti, ikäiseni. Kun hän astuu lavalle ja päästää ilmoille ensimmäiset äänet laulusta Auringon lapset, minua hymyilyttää. Siinä etupenkissä istuessani kiidän muistoissani aikaan  joskus 80-luvun puoliväliin, kun kävin  Kaustisen musiikkilukiolla laulutunneilla. Pidin laulamisesta, ja ehkä osasin jonkin verran laulaakin, mutta eipä minulla suuria luuloja itsestäni ollut, eikä varmaan sitä sisäistä paloakaan hommaan.  Muistan, kun laulunopettajani, jo edesmennyt Anni Kentala totesi minulle "sinusta voisi tulla jotain suurta, jos vain uskoisit itseesi." Ja sitten hän jatkoi ylistämällä  myös laulutunneillaan käyviä Komsin sisaruksia. Reps - Anni taisi jo silloin nähdä, että ne on  jyvät ja akanat erikseen.:))

Tämän nuoruusmuiston ryydittämänä en voi kuin ihailla, kun Komsi täyttää äänellään koko lavan. 

...lemmen taivaan poutapilvet kiitää,

 ne ruusunhohteisina karkeloi.

 Syömmet linnoihin unelmien liitää,

 niin korkeana lemmen hymni soi...

Tuijotan eturivin paikaltani Komsin pukua, jossa ihanasti välkkyy silloin tällöin auringon niihin osuessa kullanvärisiä koristeita. Ne pukevat kauniisti artistia. Laulaja loistaa auringon lailla. 

...palvovat he rakkautta suurta, 

niin puhtaana, kuin kilo auringon...

On myös ilo seurata orkesteria. Harmonikkaa, viulua, bandoneonia - huikeita ammattilaisia jok`ìkinen soittaja! 

Myös heidän pukunsa ovat kauniit. 

Komsi jatkaa ja pidot sen kuin paranevat. Nyt vuoroon tulee upea Vie meidät rakkauteen. Tämä on aivan mielettömän kaunis esitys kaikessa tulisuudessaan ja temperamentissaan! Koko orkesterin huikean suorituksen ja solistin onnellisen kuuloisen laulun lisäksi kuuntelen aivan mielettömän kaunista pianosäestystä.

...elää sun kanssas tahdon,

sun vuokses maailman portit aukeaa.

 Elää mä tuskin mahdoin,

 sua ennen kun kiinni portit jäi nuo. 

Vie meidät tangoon, kun iltamme on....

Väkisinkin jalat  vipottavat penkillä istuessani. Tango-orkesteria ihan parhaimmillaan! Katson artistia, joka näyttää onnelliselta laulaessaan. Muistan vieressä istuvan äitini joskus todenneen, että ihailee, kuinka muusikot ovat aina niin onnellisen näköisiä esiintyessään. Niin nytkin. 

Taiteilijoiden ilo tarttuu väkisinkin. Kaikki näyttää niin helpolta, kun sen osaa ja hallitsee. Taustalla on silti mieletön määrä peräänantamatonta työtä...

Saamme kuulla myös Vertaisen itsensä sovittamana Mainingit, jolla  Kari Vahtiala sijoittui  Syksyn sävel-kisassa toiseksi vuonna 1987. Muistan pitäneeni jo silloin tästä, kuten saman säveltäjän Annikan unestakin. 

Vertaisen sovitus on upea. Kappale alkaa harmonikkojen aaltomaisella äänellä. Myös piano ja kontrabasso saavat osansa kaunista melodiasta ja jopa pelkistetty munamarakassi taitavan rumpalin käsittelemänä tuo kivan lisän. Sitten tarjoillaan viulusooloa kontrabasson kera. Niin kaunis mollisävelmä!

Vaan sitten jotain täysin erilaista tämän perään! Vertaisen ideointi on kyllä aika bueno! Lavalle astelee räppärihenkisissä kuteissa räp-artisti MC Kajo. Eikä pelkästään musiikkigenre, vaan myös kappalevalinta on ihan nasta: Satumaa, tuo suomalaisten  lähes maammelaulu. Huikeaa vielä räppärin maininta ennen esitystä, että hän tulee vetämään biisin muokkaamalla sanoja lennosta. 

En voi kuin suu auki h-moilasena yrittää kuunnella, mitä tekstiä artisti suustaan viskoo. Siis miten joku pystyy tuohon? Vertainen lupaa jälkeenpäin cd-levynsä palkkioksi, jos joku urho kertoo, mitä kaikkea MC Kajo tekstissään viljeli. No, enpä pysty muistamaan enää kuin mandariinisorsan ja kuinka Vertainen saapui skuutilla sekä hokeman "Miks kukaan ei tanssi?" Osa yleisöstä nousee ylös MC Kajon kehotettua, mutta moni jää hämmennyksissään istumaankin. Tunnelma on loistokas. Tämä on huikea veto ja aivan mainio on orkesterin lauluosuus myös kertseissä. 

Kuvailen kipaleen aikana yleisöä- Aurinko on vähän poikkiteloin kuvaussuunnalleni, mutta ihmisiä, niitä riittää kuulijoina! Ihanaa, että vaikka on tällainen puistokonsertti, ihmiset kuuntelevat esityksiä tosi isolla korvalla ja ainakaan omalle paikalleni ei kuulu häiritsevää taustamölinää kuin yhden ambulanssin sireenien verran.

Taas vaihtuu tyyli. Siirrytään tunnelmassa Bee Geesin Nights on broadways. Muistan kappaleen 1970-luvulta. Minulla taisi jossain vaiheessa komeilla seinälläni Suosikki-lehdestä  löytynyt  kolmen veljeksen julistekin. 

Simodeus esittää Fredin tunnetuksi tekemän Avaa sydämesi mulle. Laulun on sovittanut  Jarkko Riihimäki. Tämäkin on kaunis ja nostalginen. Kappale on vuodelta 1974. Muistan. Olin silloin ekaluokkalainen ja mustavalkotelkusta seurattiin koko perheen voimin Syksyn sävel-kisaa. Jopas aika juoksee!

Avaa sydämesi mulle

Tahdon pelkkää hyvää sulle

Mitään piilottaa et sä saa

Jotain peität sisimpään

Sen läpi sun hymys nään...

Ja sittenpä jatkettiin Delilah-biisillä. 

Äänisen aalloista Vertaisella oli kiva tarina kerrottavanaan kuulijoille. Tämä valssihan on peräisin jatkosodan vuosilta, kun  Suomen armeijan päämajoitusmestari A.F. Airo teki aloitteen laulun säveltämiseksi. Sen sävelsi  George de Godzinsky kiiltävälle wc-paperille. 

Jori Malmsten levytti kappaleen vuonna 1942. Uusi painos levystä otettiin Saksassa ja laiva, jossa levytkin olivat matkalla kohti Suomea,  upotettiin venäläisten toimesta Gotlannin kohdille. Siellä lepää laiva ja ne levytkin kaiketi  edelleen meren pohjassa. 

Uskoakseni tämä oli yksi niistä lauluista, joita sodassa edesmennyt isoisäni - juurikin siellä Äänisen aaltojen tuntumassa - kuunteli. 

Hiljaa tuutii

Ääninen aaltojaan

Uupuu rantaan

Satujen saarelmaan

Sua kaukaa, armain

Täällä muistelen

Kerran noudan

Onnemme venheeseen...

Sitten elokuvamusiikin pariin ja elokuvaan Huuliharppukostaja  ja  siitä Jillin teema. Anu Komsi pääsee esittämään tämän ja koloratuuri soi kauniisti, ihan viiltävän syvästi! Tässä jos missä erottuu ammattilaulaja. 

Teen havainnon. juuri ennen tätä laulua lavan yllä liihotteli pari lokkia. Koloratuurin päästessä vauhtiin ne loittonivat. Taisivat ihmetellä nekin  villiä menoa!

Ja sitten vielä yhden kappaleen kera saamme kuulla Komsia. Hän kertoo kohahduttaneensa radiohaastattelijaa kertomalla, että aikoo esittää Lapponian tämän iltaisessa konsertissa. 

Nämä on näitä nostalgisia -70-luvun kappaleita, joista ei voi olla liikuttumatta. Komsi kertoo pitävänsä tätä yhtenä Suomen parhaista euroviisuista. Totta, melodia on kiehtova ja etenkin sanat. Nyt kun kuuntelee tarkemmin, niin kyllähän tässä on paljon joikua!

...mies lähti Pohjolaan, tie käy kuunnellen vaistoaan

Mies rakastuu noitaan, hän on ihminen maan

Ja siksi on neidon mentävä, hän on noidista lentävä

Käy tulella taivaan ja loitsut kaikuen soi...

Lopuksi saavat artistit kukkasensa niin kuin kuuluukin. 

Ja ne tärkeimmät kukkaset tietysti "omalta"  neitoselta, joka kertoo juuri loukanneensa kyynärpäänsä. Sattuuhan sitä konsertin tiimellyksessä toki. 

Viimeiseen kappaleeseen, Kulkurin valssiin, virittäydymme lauluvihkosten kera. Komsi ja Simodeus tulevat vielä lavalle laulattamaan monisatapäistä kuulijakuntaa. Laulu raikaa ja uskoakseni kuulijakunta on oikein tyytyväinen illan esitykseen. Aina kaikki ihana ei sittenkään maksa!

Poroluodon uusi sauna

Riemukkaan helleaallon siivittämänä lähdettiin viikolla siipan kanssa merelle ajelemaan. Helteellä jos milloin, on ihanaa liikkua vesistöissä - etenkin jos tuuliolosuhteet ovat maltilliset. 

Vaikka mantereella oli tosi tyyntä, oli merellä sentään muutamia vaahtopäitä. Pohjoistuulta 6 m/s näytti säätiedote. Veneen huristellessa  meille hyvin tuttuja rannikkomaisemia on aina ihanaa ohiajaessa katsella mökkiläisten elämää. "Joka niemeen, notkohon, saarelmaan, kodin tahtoisin nostattaa," laulettiin joskus alakouluaikana. Juuri siltä näyttää nyt merellä. On kiva kuvitella, millaista väkeä mökeissä kesäisin asuu. Kiva on myös seurailla ohitse ajettujen pikku karien linnustoa. 

Otamme pikkuretkemme kohteeksi Poroluodon saaren ja siellä olevan Kokkolan kaupungin virkistysalueen (N63o 57 240, E23o 11 980). Siellä tulee käytyä oikeastaan kerran kesässä ja aika usein talvellakin, jos jääolosuhteet sen vain sallivat. 

Matkalla näemme muutamia merimetsoja. Siippa selittää, että jo kaukaa näkee, että nuo lentävät eivät ole hanhia, siiven liikkeet ovat erilaiset ja nopeammat. Yritän oppia ja katse seuraa kaukaisuuteen liihottavia mustia viikinkejä.

Saavumme  Poroluodon laguunille varovaisesti ajellen. Kaupungin mökki sijaitsee saaren suojaisassa poukamassa. Nämä matalikot on aina syytä ottaa varovaisesti. Etenkin meidän kalastusveneellä, jolla nyt olemme liikkeellä,  täytyy huomioida veden syvyys - ihan matalikolle pikku purkillamme ei ole asiaa. 

Poroluodon saaren tässä osassa on kivat kalliot. Kallio ja sen päällä oleva puusto on karua, mutta kaunista katseltavaa. 

Sanon siipalle, että näin kauniina päivänä mökillä riittää taatusti saunojia ja vierailijoita. Hämmästys on suuri, kun ohjaamme venhomme  autioon ja hiljaiseen satamaan. 

Kierrämme aallonmurtajan ja kiinnitämme veneen rantalaituriin. Onnekkaasti tosiaan olemme ainoita matkalaisia tällä kertaa. Jos olisi ollut muita paikalla, veneelle olisi joutunut keksimään kivien laitaan jonkun toisen kiinnityspaikan. Olisi mainiota, jos veneen  voisi kiinnittää johonkin toiseen kohtaan vähän sivummalle. Nyt jahtimme estää laiturin nokasta saareen rantautumisen ja  veteen pulahtamisen, jos joku muu saapuisi paikalle. 

Sauna vaikuttaa entiseen verrattuna aika pieneltä. Vanha saunahan paloi maaliskuussa 2022. Ihanaa, että tämä saatiin kyhättyä paikalle näin pikaisesti, vaikken itse saunomaan sinne ole aikonutkaan. 

Astelemme tikkaita pitkin laiturille. Portaat on hieman kiikkerästi kiinnitetty ja laituri kapea. Ehkä siihen olisi voinut panostaa hieman enemmän...

On oikeastaan aika jännittävää astua kohti uutta tuntematonta. Hipsin terassille ja avaan oven. En ole aivan varma tunteesta, mutta toisaalta tiedän olevani aivan varma. Kun oven avaa, tunnen nenässäni viljan tuoksun. En tiedä rakennuksen tarinaa, mutta olen aistivinani, ettei kaikki puutavara etenkään ole ihan uutta. Onkohan tämä voinut olla joskus riihi? Osa hirsistä on tummuneita, ovi tuo mieleeni lapsuuteni kodin riihen oven. Ja se jostain kaukaa tuttu viljan  tuoksu...

Olisi kiva tietää tämän rakennuksen aikaisemmasta elämästä.

Ovi on matala. Joku on kirjoittanut mökin vieraskirjaan, että käynnin muistaa vielä monta päivää jälkeenpäin, kun on saanut otsaansa kuhmun matalasta oviaukosta. 

Ovessa on ulkopuolella jonkinmoista lyijykynätöherrystä. 

Oven sisäpuolella on kirjoitusta ja vuosiluku 1939. Ehkä intuitioni vanhasta riihestä olikin oikea. 

Ja sitten kurkistus itse saunaan. 

Kiuas on rautaa, joten lienee oivallinen meriveden äärellä, jossa taviskiuas aika äkkiä on entinen. Kiukaan päällä on vesisäiliö. Tälle kiukaalle pisteet. 

Saunasta löytyy pari muoviämpäriä ja saunakiulu. 

Lauteet ovat uudet, mutta tehty hieman tavanomaisesta poikkeavasta puumateriaalista. Pidän saunan elävästä sisäseinästä. 

Pienestä seinän  ilmakolosta tirkistelen kohti venettämme. 

Terassilaudoitus näyttää uudelta, tosin saan vaikutelman että sitä ei ole ihan viimeisen päälle fiksattu ja se lienee kasattu joutopuumateriaalista.

Saunan edustalla on suloinen penkki. Penkin yläpuolella on muutama ruuvi, johon voi ripustaa vaikka pyyhkeensä. 

Käpöttelen kallioilla. Pieni nuotiopaikka odottaa seuraavia grillaajia. 

Ja kun aina saapujia huolettaa puutilanne, niin tässä faktaa:

Sahapukki on puoliksi kunnostettu. Pokasaha odottaa seuraavaa sahaajaa.

Sopivan kevyttä rankaa löytyy vino pino sahattavaksi. 

Viipyilemme saarella jonkin aikaa. Pistäydymme mökissä kirjoittamassa nimemme päiväkirjaan. Mökki on muutoin entisensä, mutta lavereilla ei näy patjoja. 

Aurinko kuitenkin kultaa maiseman merelle kauniisti. Googlailen säätilaa. Se näyttää +29 astetta, mutta lisämainintana "tuntuu kuin +30. " Ja tämä tosiaan merellä. Harvinaista. 

Lopulta on aika palailla kohti kotia. 

Paluumatkalla tähystelen etäämmälle ja saan näköpiiriini jotain liikkuvaa. Kuvailen pidemmällä putkellani. Selkeästi siellä on kurkiperhe. Tai näen kaksi aikuista, mutta oletan, että siellä on kurjenpoikanenkin. Loistopaikan pienellä karikolla ovat valinneet. 

Toinen kurjista poistuukin saman tien karikolta ja lähtee lentoon. Varmaan meitä hämätäkseen. Jätämme sen liitelemään omiin kuvioihinsa ja jatkamme eteenpäin. 

Ehdoton suosittelu kaikille merenkävijöille - Poroluodon mökki  on kiva kesäkohde!