perjantai 27. heinäkuuta 2012

Valkohieta- uimaranta kokkolassa

Hellepäivä hemmottelee tänään täällä läntisessä Suomessa! Jatketaan siis uimapaikkapostauksella. Aikaisemmin tutustuimme Punakallion uimapaikkaan. Saman Trullevintien varressa on myös toinen pieni yleinen uimaranta eli Valkohieta. Matkaa Pohjoisen ohikulkutien varrelta uimarannnalle kertyy noin kahdeksan kilometriä. Eli Punakallion uimarannalta Valkohiedalle on  noin 2.3 kilometriä hiekkatietä ajellen.




Paikoitusalue Trullevintien varrella on isohko. Sieltä löytyy myös infotaulu, josta saa vinkkejä Trullevin ulkoilureitistä.


Uimarannalle pääsee hiekkapolkua pitkin, joka lähtee infotaulun vierestä. Itse uimaranta meren äärellä on metsäisessä ympäristössä.




Rannalla on pukukopit molemmille sukupuolille.
Lisäksi alueella on vessa sekä laavu tulentekopaikkoineen..













Laavulla istuen voi vaikka ihailla silmien eteen avautuvia kauniita merimaisemia.



Pelastusrengas löytyy alueelta, mutta uimavalvojaa tällä rannalla ei ole.



Verrattuna lähistön Punakallioon, on Valkohiedan hiekkaranta suurempi.



Myös täällä rantaa reunustavat kivet.



Kauniilla hiekkarannalla on näköjään uinnin lisäksi tehty taideteoksia hiekkaan...




On helppo ymmärtää, miksi uimarannan nimi on Valkohieta -niin vaaleaa ja hienojakoista alueen hiekka on!




Mökkiasutusta näkyy niemen reunustoilla.


Uimarannalta on mahdollista poiketa myös opastetulle polulle eli  Trullevin ulkoilureitille (12,9 km). Reitin varrella on mm.  pirunpelto sekä  lintutorni  kalasatamassa,  uimarannalta pohjoiseen.








LÄHTEET:Laavut [http://tekninen.kokkola.fi/kaupunkiymparisto/ymparisto/ulkoilureitit/taukopaikat/index.asp?p=laavut#valkohieta] Luettu 25.07.2012.

Uimarannat, maauimalat [https://www.kokkola.fi/liikunta/uimarannat/?mode=visual] Luettu 25.07.2012.

Valkohieta [http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx?wp=GC1RV48] Luettu 25.07.2012.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Linkitin tänne, kun listasin suosikkirantojani paikkakunnalla - toivottavasti ok :)? T: Hertta Elämäni huoneet -blogista

    VastaaPoista
  2. Moi, Hertta!
    Kiitos käynnistä ja linkityksestäkin:) Ihanaa aurinkoista kesäpäivää!
    -Kiviminna-

    VastaaPoista