Tarharannan kahakka ja muistokivi

Kun kuulee nimen "Nuijasota", yhdistyy mielessä sota ensimmäiseksi Ilmajokeen ja Nuijasodan alkuvaiheen päällikköön, ratsutilallinen  Jaakko Ilkkaan.  Vaan kyllä Nuijasotaa käytiin Kokkolassakin!

Nuijasodan muistomerkki sijaitsee Kirkonmäellä, entisellä Saarenmäellä (Holmbacken), Tarharannassa,  lähellä Kaarlelan kirkkoa - itseasiassa vielä lähempänä seurakuntataloa...Muistomerkki on perustettu vuonna 1961 ja se on kiinnitetty isoon irtolohkareeseen.

Nuijasotaa käytiin vuosina 1596-1597. Vähän aikaisemmin oli loppunut 25-vuotinen sota. Nuijasodassa vastakkain asettuivat Suomen talonpojat ja aateliset eli sota oli sisällissota. Sodan voidaan katsoa kuuluneen jo keskiajan lopulla alkaneisiin Puolan ja Ruotsin kuningas Sigismundin sekä hänen setänsä, Kustaa Vaasan nuorimman Kaarle-pojan valtataisteluihin. Nuijasodan aikana kaatui kaiken kaikkiaan noin 3000 miestä

25-vuotisen sodan seurauksena  Nuijasodan syttymiseen vaikutti ns. linnaleiri, jolla tarkoitettiin alun perin sotaväen ylläpitoon kerättyä veroa.  Sotilaiden asettaminen linnaleiriksi tarkoitti sitä, että heidät  majoitettiin maaseudun kyliin ja heidän huoltoaan varten talonpojilta kerättiin aselevon ja kelirikon aikoina luontoistuotteita, kuten viljaa, heinää ja ruokatavaroita, kun sotilaat eivät olleet taistelukentillä. Linnaleirin  vastineena sotakentillä oli ns. kenttäleiri, jossa huolehdittiin sotilaiden huollosta.

Vuonna 1592 Ruotsin kruunun peri Sigismund isänsä Juhanan III:n kuoltua. Kaarle Kustaa alkoi kuitenkin tavoitella kruunua itselleen. Kuningas Sigismund piti hoviaan Puolassa, Kaarlella puolestaan oli vahva asema Ruotsissa. Sigismundilla oli vahvana tukena Suomen ja Viron käskynhaltija, Suomeen sijoitettujen joukkojen ylipäällikkö, marski Klaus Fleming.

Kun 25-vuotien sota Venäjää vastaan loppui vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, ei Klaus Fleming rohjennut kotiuttaa sotajoukkoja Kaarlen hyökkäyksen pelossa. Sotajoukot asetettiin linnaleiriin ympäri Suomen. Talonpojat protestoivat kovasti, mutta Fleming oli taipumaton asiassa. Suomen talonpojat kokivatkin Flemingin päävastustajakseen. (Kerrottakoon tässä välihuomautuksena asian sivusta, että omat äidinpuoleiset sukujuureni johtavat Satakuntaan ja yhdestä ainukaisesta sukuhaarasta aatelisiin. Tästä haarasta eräs esi-isistäni oli Ruotsissa syntynyt Jöran Claessaon Prytz, joka menetti päänsä Ahlaisissa 11.7.1599 Sigismundin kannattajana  tehdessään vastarintaa Kaarle herttuan miehille, jotka olivat tulleet häntä vangitsemaan... )

Vuonna 1595 Kaarle herttua kutsui kokoon valtiopäivät Söderköpingiin. Suomalaiset talonpojat käyttivät valtiopäiviä hyväkseen  valittaen  Klaus Flemingin ankaruudesta sekä sotilaiden mielivallasta linnaleirin verojen kannossa. Koska Kaarlen etu oli horjuttaa Sigismundin asemaa, talonpoikien suhtautuminen sopi hänelle hyvin. Kaarle herttua alkoikin esiintyä sekä protestanttisen uskon puolustajana että Suomen talonpoikien puolustajana. 39 talonpoikaa, jotka olivat pääässeet Ruotsiin saakka valitusta tekemään, ilmoittivat Kaarlelle olevansa uskollisia "niin kauan kuin veri on lämmin sydämissämme."

Nuijasota syttyi marraskuussa 1596. Etelä-Pohjanmaalla talonpojat kokosivat  suuren sotajoukon, joka lähti kolmena osastona kohti etelää. Kun Klaus Fleming sai tästä tiedon, hän lähetti sotilasosastoja kapinallisia vastaan. Joukot kohtasivat toisensa Ulvilassa. Syntyneessä taistelussa  Flemingin johtamat joukot lyttäsivät  nuijamiesten pääjoukon. Osa taisteluista käytiin Nokialla,  Padasjoella ja Savossa. Pohjois-Pohjanmaalta nousi tämän jälkeen suuri Nuijamiesten armeija, joka taisteli Ilmajoella, mutta taas Flemingin joukot veivät voiton.

Tämä jälkeen Pohjanmaan etelä- ja keskiosat joutuivat sotatuhojen  kohteeksi. Kolmen kuukauden mittaisen kansannousun tuhot olivat suuret - miehiä menehtyi lähes 3000 eli noin 1.5% nykyisen Suomen sen aikaisesta väestöstä.

Pohjanmaalta talonpoikia lähti kevättalvella 1597 kohti etelää Liminkalaisen Hannu Krankan johdolla. Pääasiassa piikkipäisin nuijin varustautuneet  noin 1000 miestä  leiriytyivät Kaarlelaan eli nykyiseen Kokkolaan. Lähiseudun talonpoikia liittyi koko ajan lisää joukkioon. Näillä miehillä oli jo monellakin taustallaan aikaisempaa sotakokemusta. Piikkipäinen nuija oli  lisäksi hyvä ase - sillä pystyttiin kaatamaan jopa rautahaarniskainen ratsumies. Nuijan etuna verrattuna sen aikaisiin pyssyihin oli myös nopeus-tavalliseen aseen lataaminen kun kesti minuutteja.

                               

Nuijamiesten kerätessä lisäjoukkoja Kirkonmäellä, sai Klaus Fleming  vouti Abraham Melkiorinpoika Kyrössä kuulla kapinasta. Abraham kirjoitti tiukkasanaisen kirjeen, jossa hän uhkasi tulla itse antamaan huutia niille, jotka eivät muuten luovuta kapinaa. Hän lähetti kolme sotamiestä  toimittamaan kirjettä Kirkonmäen nuijamiehille. Miehet ohjattiin perille saavuttuaan lukkarin tupaan.

Kun voudin kirje luettiin tuvassa ääneen, sai se aikaan  kimpaantumisen ja kapinalliset - Bertel Palo, Hannu Krankka ja kirjuri Sven Olofson -  neuvottelivat keskenään, että he halusivat tulkita toisin kirjeen sisällön  ja  kävivät käsiksi kirjeentuojiin, jotka tapettiin jäälle nimismiehen talon lähistölle. Kidutusmenetelmänä toimi jäähän hakattu avanto, johon miehet hukutettiin työntämällä heidät elävinä jään alle.

Nuijamiehet jäivät odottelemaan vouti Abraham Melkiorinpojan paikalle saapumista järjestäen väijytyksen  Tarharantaan kahden puolen tietä lähelle kirkkoa. Tiepartio asetettiin  suluksi katkaisemaan liikenne etelän suuntaan. Ajatuksena oli estää voutia saamasta tietoa Kokkolan tapahtumista. Lopulta iltahämärissä paikalle saapui jono rekiä ja hevosia. Abraham-vouti istui mitään aavistamatta ensimmäisessä reessä sudennahkaturkki yllään ja sotamies vieressään. Sotilaita oli yhteensä nelisenkymmentä useassa reessä istuen.

Nuijamiesten väijytys onnistui täydellisesti - osa nihdeistä ei ennättänyt edes  tarttua aseisiinsa, kun olivat jo kuolleita. Muutaman minuutin aikana lyötiin kuoliaiksi 22 nihtiä ja lisäksi 11 makasi maassa joko tainnuksissa tai kuollutta näytellen. Vain muutama nihti mukaan lukien Abraham Melkiorinpoika onnistui pakenemaan.

Talonpoika on ovela- sen osoittaa Hannu Krankan toiminta väijytyksen alettua. Hannu nimittäin riisti voudin sudennahkaturkin ensi töikseen ylleen lyötyään ensin uhrinsa tainnoksiin. Toisaalta myös Hannulle meinasi käydä illan hämärissä köpelösti susitukki yllään - osa miehistä erehtyi luulemaan häntä voudiksi yrittäen kolkata hänet. Hannun pyöriskellessä maassa ennätti vouti tokenemaan iskuista ja pääsi puikkelehtimaan pakoon. Tosin jo seuraavana päivänä vouti saatiin kiinni Kruunupyyssä ja vangittiin.
    

Talonpoikien kerrotaan jättäneen  uhrinsa taistelupaikalle Tarharantaan ja poistuneen itse leiriinsä. Ajattelivat korjaavansa ruumiit pois päivän valjettua. Tosin kaikki  eivät olleetkaan kuolleet vaan  joko tekeytyneet  hengettömiksi tai tuupertuneet tajuttomina maahan. Osan kohtalona oli menehtyä pakkasyönä, koska heidät oli ryöstetty ilkosilleen. Osa haavoittui tai paleltui pahasti.

 Muutamat nihdit kykenivät raahustautumaan samaiseen lukkarin tupaan, jossa myös nuijamiehet olivat majailleet. Lukkarille tuli nihdit nähdessään kova sääli ja kauhu nihtien kohtalosta. Hänellä ei ollut sydäntä ajaa heitä ulos pakkaseen eikä  kertoa myöskään nuijamiehille nihdeistä.

                             

Lukkari lähetti sanan pappilaan kirkkoherra Carolus Ericus Sursillille (joka muuten oli puolisoni esi-isän veli 13 sukupolvea puolisoani aiemmin..). Vaikutusvaltansa ansiosta kirkkoherran onnistui vedota nuijamiesten tunteisiin niin, että nihtien henki säästyi.

Nuijasota päättyi talonpoikien tappioon. Vouti Abraham Melkiorinpojan kohtalona oli se, että vangitsemisen jälkeen hänet  toimitettiin muutaman paenneen nihdin kanssa  Ruotsiin, missä Abraham  Melkiorinpoika teloitettiin keväällä 1598.

  

Yllä: Ylikankaan Nuijasota-kirjasta kopioitu Tarharannan niitty vuonna 1776 laaditun isojakokartan mukaan.  Kirkko on kartassa yläosassa keskellä (stenkyrka) näkyvä rakennus. Hannu Krankan joukot väijyivät alaosassa näkyvän  niityn halki johtavan tien molemmin puolin Abraham Melkiorinpojan retkikuntaa. Kirkosta hieman oikealle kartan yläosassa on pappila (prästegård), jossa Kaarle Sursill esti  lukkarin tupaan pelastautuneiden sotilaiden hukuttamisen.

Tarharannan kahakan jälkeen Klaus Fleming varoitti talonpoikia kapinoinnista. Seurasi kuitenkin vielä taistelu  Kyrön kirkon läheisyydessä, jossa 3000 nuijamiestä kohtasi 1500 miehen ratsujoukon. Pitkän taistelun seurauksena ruotsinkieliset talonpojat pettivät joukkuetoverinsa siirtymällä Flemingin joukkoihin. Talonpoikien hävittyä tämänkin taistelun Fleming lopulta armahti eloonjääneet.

Nuijasota kesti kolme kuukautta ja  sodan jälkeisenä keväänä 1597  Klaus Fleming kuoli sairauskohtaukseen. Pian tämän jälkeen Kaarle Herttua nousi valtaistuimelle Sigismundin tilalle ja myös linnaleirijärjestelmä kuihtui.

Tässä muistomerkin teksti sanasta sanaan:

"Tällä tiellä Tarharannassa yllättivät tammikuun lopulla 1597 Keski- ja Pohjoispohjanmaan vapaat talonpojat kuninkaan voudin Aabraham Melkiorinpojan joka saattueineen oli matkalla pohjoiseen rauhoittamaan Pohjanmaan nuijamiehiä. Syntyneessä kahakassa vouti pääsi pakoon, mutta saatiin kiinni ja kuljetettiin vangittuna  Tukholmaan tuomittavaksi."

Muistotaulun pystyttivät 1961

Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto"

                               

LÄHTEET:

Kimmo Katajala. Miksi Nuijasota syttyi Pohjanmaalla? [http://www.tieteessatapahtuu.fi/033/katajala.pdf9 Luettu 6.1.2015.

Kaarlelan pitäjän historia II. 1980, s. 539-540.

Kirjastovirma. Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä. Pohjois-Pohjanmaa Nuijasodassa. [http://www.kirjastovirma.net/asutusjasotatarinoita/7] Luettu 6.1.2015.

Maailmanhistoria. Talonpojat nousivat kapinaan. [http://maailmanhistoria.net/artikkelit/talonpojat-nousivat-kapinaan/] Luettu 7.1.2015.

Nuijasota. [http://www3.kokkola.fi/historia/nuijasota/sisallys.htm] Luettu 6.1.2014.

Nuijasota Kaarlelan alueella. Tarharannan kahakka Kirkonmäellä. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/tarharan.htm] Luettu 6.1.2015.

Ylikangas Heikki. Nuijasota. 3. painos. 1996, s. 280-283.