Valio -myrskyn jälkimainingeissa. Itse myrskypäivä oli perjantaina, mutta omien kokemusteni mukaan se ei näyttäytynyt myrskyistä pahimpana.
Tilanteeseen saa kuitenkin aivan erilaisen perspektiivin, kun käy katsomassa myrskyä meren äärellä. Ensimmäiset, pliisut kuvat ovat Konginkarista. Sinne tuuli ei päässyt niinkään puhaltelemaan. Jokunen puu oli silti katkennut.
En ole ollenkaan syysihminen, mutta luonto jaksaa silti ihastuttaa. Kylmyydessään ja karuudessaankin.
Illemmalla lähdin kuvaamaan Trullevinnokkaan. Sinne tuuli pääsi puskemaan kunnolla vaahtopäitään. Autosta pois noustessani voimakas tuulenpuhuri pyyhkäisi päässäni tiukasti kiinni olleet korvaläpät ilmojen teille. Ihana tunne kuulkaas kirmata omaisuutensa perässä, tunsin itseni lähes lapseksi:) Sitä tuntee itsensä mitättömän pieneksi ison myrskytuulen äärellä.
Myrskyn ihastelijat täyttivät lintutornin. Paikalla oli todella paljon väkeä, autoja virtasi lähes katkeamattomana jonona kalasatamaan ihastelemaan luonnon voimaa.
Kuvaaminen oli haasteellista. Jos meni liian lähelle aallonmurtajaa, aallot lennättivät vettä kameran linssiin saakka. Hämmentävän voimakas auringonpaiste ylivalotti osan kuvista.
Ihmiset ihastelivat tuulen voimaa. Levittelivät käsiään ja nojasivat näkymätöntä tuulta vasten. Parhaimmillaan tuulen voimakkuus oli reilu 25 m/s.
Kuohahtelevaa vettä olisi voinut ihastella ikuisuuksia.
Lintutornissa isä nosteli lapsiaan ilmaan tuulen hyväiltäväksi. Vaikka tuuli kovasti, ei tuuli ollut erityisen raaka tai kylmä. "Vielä korkeammalle, isi." Viereisen tytön hiukset kirmailivat kilpaa tuulen kanssa.
UPEAA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti