Meillä on vanha paatti. Jäi aikoinaan ylimääräiseksi lapsuuspaikkakunnalta, kun vanhempani muuttivat lähemmäksi tyttäriään. Kauan pyöriteltiin, minne ikäloppu venho rahdataan. Sitten sen keksimme! Kylämme pienen järven rantaan, ehkä siitä joskus olisi jotain iloa jollekulle...
Niinpä venho on viettänyt eläkepäiviään Päiväjärvellä jo muutamia vuosia. Ensin pohdimme, pitäisikö vene lukita. Järvellä kun käy paljon ihmisiä kalastelemassa, marjastamassa ja virkistäytymässä tai muuten vaan makkaraa grillailemassa ja samoilemassa. Joku tuttava sanoi, että saattepa nähdä, ilkivallan uhriksi joutuu vielä menopelimme.
Päätimme ottaa riskin ja jätimme venhon lukitsematta. Siippa totesi, että jos joku oikeasti näkee vaivan arvoiseksi tämän varastaa, niin täytyy mennä tosi tarpeeseen:) Tiedättekö, kaikki on sujunut tosi hienosti. Venettä lainaillaan, mutta pääasiassa sitä on kohdeltu hyvin. Osa retkeilijöistä tosin luulee, että venho on kaupungin, vaikka nimikin himmeällä kyllä purkista löytyy...Voi muuten olla niinkin, että ilkivaltaa ei ole tehty, koska venholla on päässyt vapaasti soutelemaan.
Vain kerran vene on ollut tuuliajolla vuosien aikana.. Joku valopää kun oli keksinyt soutaa järven kauimmaiseen päähän veneellä kalastamaan ja oli sitten hyljännyt "seuralaisen" sinne ja oikonut toista tietä järveltä pois. Silloin kyllä muutama ärräpäää pääsi, kun lompsin pitkän nevan yli karkulaista kiinni..
Omat veneilykerrat on jääneet tosi vähiin. Me kun liikumme enemmän merellä. Silti pari kertaa on tänäkin kesänä tullut vain soudeltua ees ja taas. Tosi rentouttavaa. Ei pääse eksymäänkään .:))) Mennä keväänä tuli hankittua oikein uudenkarheat airotkin lahonneiden tilalle.
Joskus on sattunut vähän hassuja tilanteita, kun olen itse ollut aikeissa mennä soutelemaan. Kerran pari naista vietti jonkin sortin olutbileitä keskellä järveä paattimme pohjalla! Aikani odottelin, josko vene rantautuisi, mutta lopulta huutelin järvenselkä raikuen, milloin mahtavat palailla. Vastarannalta kuului huoleton "Ei me tiedetä..." Lopulta sain onnekkaasti soutupelini takaisin, kun huutelin että ei mitään hengenhätää, mutta mielelläni omalla venholla lähtisin soutelemaan. Naiset tulivatkin aika nopsasti maihin ja katosivat olutpusseineen - hmmm - nolona ja naurellen jonnekin suuremmille vesille:)
Mutta loppusyksy saapui jo. Nyt on vene käyty talviteloilleen laitamassa ja se on valmis tuulia ja tuiskuja vastaanottamaan. Ensi keväänä jälleen sen on aika kääntää kylkensä kohti vesiä. Sitten saa taas lainailla - ihan luvan kanssa, kunhan vain pitää eläkeläisestämme hyvää huolta!:)
Järven vierustassa on muutamia kelottuneita puita. Seison yhden puun juurella kauan ja vain katselin sen oksia. "Eikös tuollaiset ois kivoja meidän pihassa, voisko noita mitenkään siirtää?" Siippa katsoi minua pitkään sanomatta mitään..."Niin, kun ajattelin vaan, ettei tarvitsisi edes lehtiä haravoida:/" Näin jo silmissäni ehkä uuden ajan karun kauniin joulupuun keittiön ikkunan alla. Siippa ei kuulkaa sitten yhtään innostunut...
Kuka arvaa, mikä laulu laulatti tästä kulkiessa. Tietty yks melodialtaan kauneimmista kappaleista - Peltoniemen Hintriikan surumarssi...Joskus tapailen sitä vanhempieni luona kyläillessä kunnon polkuharmonilla. Niin kaunis, vaikkakin surullinen.
Näin aikoinaan jo alakoulussani laulettiin kultaisella 70-luvulla:
Syksy on ja kesä on pois, talvea ootellaan.
Syksyisen tuulen soivan nyt kuulen,
kuu loistaa taivaallaan.
Syksy on, sen aika on nyt saapua vuorostaan.
Linnut on hiljaa, peltojen viljaa
kuu katsoo taivaaltaan.
- engl. kansanlaulu "Syksy"-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti