Lohtajan kirkkomaalla katse osuu hyvin vanhan näköiseen hautamuistomerkkiin. Kävelen lähemmäksi tekstiä lukemaan.
Yllättävää kyllä, muistomerkistä paljastuu seuraava teksti:
"Nuijapäällikkö
Olli Ollinpoika
K. Tammikuussa 1597
Isossakyrössä"
Itse kivipaasi on korkeahko ja kapean mallinen luonnonkivi. Edustasta hyvin sileä. Tekstikyltti näyttää uudemmalta.
Toiselta puolelta kivi on hieman rosoisempi. Aivan pakko lähteä selvittämään tapahtuman taustaa tarkemmin!
Lohtajalainen Olli Ollinpoika oli mitä todennäköisimmin Niemelän talosta. Hän on ollut maakauppias ja nimismies sekä laivanomistaja ja ottanut osaa Nuijasotaan. Ilmeisesti Kokkolan ja Lohtajan seuduilta tähän sotaan on ottanut osaa vain mies per talo, ei suinkaan jokainen asekuntoinen mies, kuten eteläisemmistä suomalaispitäjistä.
Yllä: Kuvassa Lohtajan Niemelän taloja 1930-luvulla. Kuva kopioitu Ylikankaan Nuijasota-teoksesta.
Nuijasotaa käytiin vuosina 1596-1597 ja siinä menehtyi kaikkineen noin 3000 miestä. Sota oli Suomen talonpoikien ja aatelisten välinen sisällissota. Sota voidaan eurooppalaisesta näkökulmasta laskea jo keskiajan lopulla alkaneisiin talonpoikaiskapinoihin ja Ruotsin kuningashuoneen kannalta se liittyi Kustaa Vaasan suvun valtataisteluun. Siinä vastakkain olivat kuningas Kustaan Kaarle-poika sekä hänen setänsä Sigismund.
Nimen Nuijasota kerrotaan saaneen alkunsa, kun pohjalaiset talonpojat tulivat Kaarle-herttuan puheille valittaen, kuinka Klaus Fleming vaati heiltä joukoilleen ruokaa ja majoitusta siitä huolimatta, että pohjalaiset oli vapautettu linnaleiristä (siis velvollisuudesta ruokkia ja majoittaa), kun he olivat luvanneet, että heillä oli aina 1000 miestä valmiudessa.
Kaarle-herttuan kerrotaan vastanneen "Minä en tiedä muuta neuvoa kuin, että hankkikaa rauha omalla kädellänne. Teitä on toki niin monta, että te pystytte huovit päältänne lyömään, jos ei muuten niin aidanseipäillä ja nuijilla."
Kaarle-herttua oli kuningas Sigismundin vastustaja, mutta hän oli tuolloin sijaishallitsijana ja valtionhoitajana, koska Sigismund asui Puolassa. Sigismundin tärkein tuki oli suomalainen marski Klaus Fleming sekä Suomen aatelisto. Kuningas Sigismund aavisti Kaarlen aikeet ja piti joukkojaan valmiustilassa. Niinpä Sigismund ymmärsi Kaarle-herttuan yllytyksen huovien ajamiseksi sodanjulistuksena.
.
Ilmajoelta kotoisin olleen Jaakko Ilkan nuijamiehet lähtivät kohti etelää kohdaten Flemingin huovit Nokialla. Taistelu päättyi ammattisotilaiden voittoon. Samoin kävi Flemingin ukkojen kohdatessa muidenkin maakuntien talonpoikia.
Viimeisinä taisteluun astuivat pohjoispohjalaiset talonpojat. Tammikuun 1597 puolivälissä liminkalaisen Hannu Eerikinpoika Krankan johdolla Pohjois-pohjalaiset lähtivät kohti etelää. Mukana oli myös maakunnan vouti Israel Laurinpoika.
Klaus Fleming asetti maakuntaan taistelemaan oman voutinsa Aabraham Melkiorinpojan. Pohjois-Pohjanmaan nuijamiehet kokoontuivat Kokkolan tienoilla (tästä erillinen blogipäivitys myöhemmin!). Kokkolan kahakan jälkeen nuijamiehet jatkoivat Kurikkaan. Tässä vaiheessa ruotsinkieliset talonpojat lopettivat taistelut samoin kuin vouti Israel Laurinpoika. Hannu Krankka sai kuitenkin muun joukon pysymään mukanaan hyvien johtamistaitojensa ansiosta.
Etelä-Pohjanmaalaiset joukot päättivät, että Flemingin joukkoja päin hyökätään yöllä. Matkaa oli 40 kilometriä ja vauhdikkaan etenemistahdin vuoksi moni tuupertui jo matkalle. Perille päästyä selvisi, että joukkojen luokse olikin vielä 10 ylimääräistä kilometriä. Aamu ennätti koittaa ennen kuin kun vihollisjoukot kohtasivat toisensa.
Kampailusta tuli pitkä. Flemingin joukot piirittivät talonpojat ja pakottivat heidät perääntymään. Osa talonpojista pääsi ryntäämään piiritysketjun läpi Santavuorta kohti, mutta heidät saatiin pian kiinni. Lopulta talonpojat joutuivat antautumaan heittäen aseensa maahan. Paikka tunnetaan Ilmajoen Koskenkorvalla nimellä Armonpelto. Alkoi kosto ja verilöyly sekä omaisuuden ryöstely. Hannu Krankka pelastui kuolemalta, mutta joutui vangituksi Turun linnaan. Myös antautuneet talonpojat otettiin vangeiksi. Heidät kuljetettiin ensin Ilmajoelle, jossa surmatiin mm. talonpoikien puolta pitänyt Ilmajoen kirkkoherra. Hänen vaimonsa puolestaan pahoinpideltiin rammaksi. Ilmajoelta vangit siirrettiin Isoonkyröön. Siellä he joutuivat väkipakolla antamaan uskollisuudenvalan.
Isonkyrön kirkolla vouti Abraham Melkiorinpoika järjesti pikaoikeudenkäynnin pidätetyille kuudelle päällikölle. He olivat ilmajokinen Jaakko Ilkka, alahärmäläinen Pentti Piri sekä kyröläiset Abraham Kontsas ja Abraham Pernu. Näiden lisäksi pidätettiin kokkolalainen Mauno Vitikka, joka oli komentanut kokkolalaisia sekä lohtajalainen Olli Ollinpoika, jonka tehtävänä oli ollut lohtajalaisten miesten komentaminen.
Abraham Melkiorinpojan odotellessa vankiensa jatkokäsittelyä, lähetti Klaus Fleming 29.1.1597 kirjeen, jossa hän pyysi ," ettei Jaakko Ilkka nimistä konnaa otettaisi hengiltä, ennen kuin minä olen saanut puhua hänen kanssaan. Samoin on myöskin Hannu Fordell lähetettävä tänne luokseni, samoin kuin muutkin, jotka ovat suurimpia syypäitä kapinaan". Kirje ei kuitenkaan ennättänyt perille, sillä malttamaton Abraham Melkiorinpoika ryhtyi jo mestauspuuhiin.
Mestaus oli julma ja se tapahtui tammikuun loppupäivinä 1597 Kyrön kirkon edustalla Kontsaansaarella. Flemingin kannattajat kieltäytyivät jyrkästi ryhtymästä teloittajiksi ja pyöveliäkään ei saatu paikalle. Niinpä vouti pakotti telottajaksi Jaakko Ilkan naapurin Pentti Posson.
Abraham Melkiorinpoika antoi ensin murskata vangeilta käsien ja jalkojen luut tylpällä esineellä.. Tämän jälkeen heidän oikeat kätensä katkaistiin piilulla. Oikeat kädet sen vuoksi, että ne olivat nostaneet aseen esivaltaa vastaan. Lopuksi irrotettiin päät piiluniskulla. Ruumiinosat asetettiin teilipyörien päälle, jotta kansa näkisi ne. Jaakko Ilkan ruumis nostettiin Ilmajoella teilipyörän päälle, Olli Ollinpojan, Mauno Vitikan sekä Yrjö Kontsaksen ruumiit teilattiin Isossakyrössä. Pentti Pirin ja Abraham Pernulaisen teilauspaikkaa ei tiedetä. Heikki Ylikankaan kirjassa Nuijasota kerrotaan, että teloitettujen ruumiit toimitettiin kunkin kotipitäjään teileihin pantavaksi sikäläisten kirkkojen edustoille... Ylikankaan kirjasta voi myös lukea tarkemmin teilauksen julmuuksista..
Kun Flemingin Tammerkoskelta lähettämä kirje saapui Pohjanmaalle, mestaus oli siis jo tapahtunut. Marski ja Jaakko Ilkka olivat vanhoja sotakavereita Novgorodista saakka ja marskin tarkoituksena oli ollut säästää Jaakko Ilkan henki...
Kokkolalaisesta Mauno Vitikasta en löytänyt sen kummempia tietoja. Hautamuistomerkkiäkään ei ole säilynyt näihin päiviin.
Sellainen oli tarina tämän hautakiven takaa.
LÄHTEET:
Ilmajoen museo. Kulttuurireitti 2003.[http://www.ilmajoki.fi/k-reitti/nuijasota.html] Luettu 25.6.2015.
Jaakoon jäljillä. Jaakko Ilkan Suku ry:n jäsentiedote 2007.
[http://www.saunalahti.fi/~jaakkoil/Jaakko_ilkka_tiedote_2007.pdf] Luettu 20.6.2015.
Kirjastovirma. Pohjois-Pohjanmaa nuijasodassa. [http://www.kirjastovirma.fi/asutusjasotatarinoita/7] Luettu 25.6.2015.
Ylikangas, Heikki. Nuijasota. 1996. 3. painos, s. 175-176, 211-212.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti