Niin se alkoi - uusi kouluvuosi! Juuri kun ensimmäistä lämpöaaltoa aloitellaan, lopetetaan lomat ja pakataan reput lähtövalmiiksi. Toisaalta - oppilaiden kanssa on ihanaa liikkua ympäristössä poutasäällä lämpöisessä.
Omassa kotona nuorimmaiseni aloittaa yläkoulun. Ekana aamuna on luxusta - vien pojan autokyydillä kouluun, kun oma lukujärjestykseni sen sopivasti sallii. Meillä kun on 10 kilometrin koulumatka, joka jatkossa taitetaan bussilla...Pari kylän poikaa odottaa aamusta tien poskessa, nappaan heidät sovitusti matkalta mukaan. -Jännittääkö sua, kysyy ysiluokkalainen pojaltani. Vastaukseksi saamme epämääräistä örinää etupenkiltä, jonka tulkitsen jonkinlaiseksi hämmennykseksi. Tiedän kuitenkin, että kyllä hän homman hiffaa. Auton ovia aukoessa lämpsäytän poikaa kämmenellä reidelle, ja toivotan hyvää ekaa koulupäivää. Tunnustan, ihan pikkasen on jopa haikeaa...
Omaan työpaikkaan on kesän jälkeen kiva mennä. Olemme oppilaita vastassa koulun pihassa. Ensimmäisenä aamuna aika moni ekan luokan vanhempi on tuonut koululaisensa suoraan koulun pihaan. Pihassa käyn kättelykierroksen läpi uusien vanhempien kanssa. En ole ekan luokan ope, mutta pidän heille useampia tunteja viikossa. Yhdessä kollegani kanssa johdamme oppilaat sisälle.
Emme pääse vielä luokkaankaan asti, kun huomaamme, että kolme reppua on käsittämättömästi teillä tietymättömillä. Yksi muistaa, että se taisi jäädä koulun pihaan, toisen reppu on mystisesti vaihtunut kakkosluokan oppilaan kanssa bussimatkan aikana ja kolmannen repun ennätän käydä pikapikaa juoksemassa bussin penkiltä ennen kuin se kurvaa pois. Tästä aloitetaan:)
Luokkaan on tilattu upouudet työtasot ja hienot punakankaiset tuolit. Ope on niin pedantti, että haluaa tarvikelaatikoiden kannetkin punaisina:) Esteettisyys on tärkeää! Tarvikelaatikoihin jokainen oppilas saa asetella oman kynän, kumin, värit ja liimapuikon. Omista tavaroista opetellaan huolehtimaan...
Oppilaille jaetaan aapiset ja matikan kirjat. Mietimme yhdessä, mihin tarvitaan kirjaimia. Moni tietää, että kirjoittamiseen tai lukemiseen ja omaan nimeen. Entäs sitten numeroita? Yksikään käsi ei nouse...Ope avittaa, että voisiko kauppareissulla tarvita numeroita... -Ettei kaupan ruoka homehdu, ehdottaa joku visionääri.
Luokan sivutaululle on ilmaantunut jo ennen oppilaiden saapumista päiväjärjestys, josta jokainen pystyy tarkistamaan, mikä oppitunti on milloinkin vuorossa.
Reppukuvasta löytyvät päivän läksykirjat...
-Ai, otetaanko me täältä kirjat kotiin mukaan, ihmettelee yksi pojista?
Kaikille Suomen koululaisille jaetaan "Keltanokka liikenteessä"-lippikset. Yhdellä tytöllä on hiukset pään päällä korkealla nutturalla. Lakin asettelusta ei oikein tule mitään. Nauramme yhdessä.
Puhumme liikennekäyttäytymisestä. Turvallisuutta ei koskaan korosteta liiaksi. Turvallista täytyy olla sekä liikenteessä että koulussa yleensäkin. Turvallisuutta on hyväksytyksi tuleminen omana itsenään ja myös se, että lapselle on jo kotona selitetty, mitä koulupäivän aikana tapahtuu, minne mennään koulun jälkeen ja keneen otetaan yhteyttä, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Turvallisuus lisää varmuutta ja varmuus lisää itseluottamusta.
Jokainen muistaa omasta lapsuudestaan kai aapiskukon. Tällä hyllyllä aapiskukko uurastaakin matematiikan apuvälineiden kanssa... Näyttääpä houkuttelevalta.
Mitä mahtaa miettiä ekaluokkalainen? Millainen tulee olemaan näiden oppilaiden opinpolku? Toivon, että koulu auttaa heitä löytämään omat voimavarat ja vahvuutensa. Jokainen on hyvä jossain. Löytäisipä jokainen oppilas oman intohimonsa! Koulutamme näitä oppilaita vuosia ...Yhteiskunnallamme ei ole varaa missata yhdenkään oppilaan tulevaisuutta.
Onnekasta, luovaa ja ihanaa koulua!:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti