Yöllä siikoja kalastamassa

Kesän parhaita hetkiä on, kun sää sallii kalastamisen. Inhoan tuulista, vihmovaa merta.  Seesteinen kesätuuli ja tyynehkö veden pinta puolestaan  tyynnyttää omankin mielen. Merestä tulee ystävä. 

Tällä kertaa lähdetään viemään pari verkkopunkallista siikaverkkoja avomerelle. Kun auton nokka kääntyy kohti venesatamaa, totean, että taivaalla näyttää olevan sen siniset pilvet, että kohta satelee. Merelle mennessä sää on kuitenkin vielä ihan kelpo.

Seison aluksen kannella  ja nuuhkin  merihenkistä ilmaa itseni täyteen. Lokkien kirkuna täyttää sen hetkisen maailmani.  Moottori hurahtaa leppoisasti käyntiin ja siippa ottaa suunnan kohti kalavesiä. Mökkirannasta  ajon varrella heiluttelee nainen hyväntuulisesti molemmin käsin  venhollemme. Minä vilkuttelen takaisin. Jännää tällainen, että merellä kuka tahansa   on kaikkien meren äärellä olevien ystävä.:)

Etäällä taivaanrannassa näkyy kuin kaksi valkoista legopalikkaa. Zoomailen kamerallani ja  oivallan, että nehän ovat rahtilaivoja. Odottavat varmaan pääsyä johonkin satamaan.

Luulisi, että merta riittää ja kalavettä on missä tahansa. Siippa on kuitenkin eri mieltä. Hän näkee kaukaisuudessa jotain ja kaivaa esille kiikarin.
-Pahus, juuri siinä kohdassa on iso kalastusalus, mihin aioin. Siinä meni sitten sekin, hän tuhahtaa. 

Ehdottelen muita paikkoja, mutta kalavainuni ei taida olla uskottavaa sorttia. Ajelemme eteenpäin ja siippa hihkaisee: -Se vene kääntyy pois! 

Kun saavumme lähemmäksi, huomaamme, että toinen venekunta on jo laskenut mereen   verkkonsa. Siippa seuraa kaikuluotaimestaan  matalikon merkkejä ja päättää laskea ensimmäisen verkkorivin lähelle tuntemattoman kalakaverin pyydyksiä.

Homma on hyvin hanskassa. Joka ainut verkkomerkki naruineen on  etukäteen selvitettynä ja ojennuksessa, ennen kuin verkonlasku alkaa.

Ensimmäinen verkkopunkka asetellaan  veneen peräosaan. Siellä on teline, josta verkko on hyvä laskea veteen. Verkkopaino heitetään veteen ja verkkoon kiinnitetty lippumerkki seuraa pian perässä.

Minä toimin ajurina. Veivaan  rattia sen mukaan, mihin siippa tahtoo. Matalikon reunoja seuraillaan plotterista, vaikka toisaalta kuva niistä on siipalla mielessä muutoinkin selkeänä:  -Tuota kalliota kohti vain ajelet!

                             

Laskussa menee toista tuntia. Verkkoa on 1200 metriä laskettavaksi.  Kun homma on valmis, syömme eväät. Tällä kertaa päätämme nostaa verkot samantien ylös.  Meille riittää pienempikin saalis. 

Tyhjät verkkopunkat lasketaan nyt verkonnostolaitteen viereen. Minulla on tehtävänä painaa nostolaitteen moottorin käynnistysnappia kiinni ja auki tilanteen mukaan. Vaikka se ei ole iso homma,  niin helpottaa verkonvetäjän hommaa kummasti.

Kannelle kävellessäni tajuan heti, että vaatetukseni on auttamattoman viileä öiseen keliin. Villasukat lämmittävät kyllä jalkoja, mutta lämpimäksi luulemani takki päästääkin tuulta läpi ja samaan syssyyn alkaa sataa.  Tajuan myös, että takissani ei ole huppua. Kuinka bimbo sitä voi ollakaan!  Siippa kaivaa   itselleen  esille suomuisen sadetakkinsa ja lupaa  lainata minulle  ylimääräistä takkiaan. Kiedon sen  ympärilleni ja heti tuntuu paremmalta.  Huppu tosin puuttuu tästäkin mallista. 

Jo ensimmäisessä verkossa kiiltelee hopeinen  kalan selkä. Se on silakka. Siippa pitää roskakalana, mutta minulle kyllä kelpaa. Niinpä kala pääsee jäihin.



Kaloja nousee tasaiseen tahtiin. Yllättävän hyvinkin, kun  muistaa, että verkot on vasta juuri laskettu. Verkonnostolaitteen moottorin hyrinä säestää öistä retkeämme. Siippa tiedottaa minulle jokaisesta tulevasta kalasta, vaikka näen itsekin, mitä  veneen laidalle nousee. -Siika, siika, ISO siika, särki, siika... Tämä on varmaan jotain alkukantaista miehen saalistusvietin mukanaan tuomaa kukkoilua. 

Lokit nuokkuvat viereisellä kalliolla. Tiedän, että kohta ne heräävät eloon, kun kalan tuoksu käy ilmaan.



Painelen nostolaitteen nappia kiinni aina kun kala saadaan  turvaan veneen laidan yli. Siippa irroittaa kalat verkosta ja toteaa hitaan puoleiseen tahtiini kyllästyneenä, että kun hän on veljensä kanssa kalassa, ei konetta tarvitse sammutella lainkaan, kun he molemmat  irroittelevat kaloja minkä ehtivät. -Te olettekin ammattikalastajia, minä vain kesätuuraaja, totean. Minulle käy vähän löysempikin tahti. 

Tiira on linnuista ensimmäisenä  veneen yllä. Levittää pyrstösulkiaan ja kirkuu. Lokit seuraavat ahnaina perässä. Siippa heittelee  roskakaloja veteen ja linnut syöksyvät kilpaa  kalojen perään. Niin tyhmiä ne eivät ole, että piikkiseen kiiskeen  sentään  käsiksi kävisivät.

Lintujen taistelua kaloista on mielenkiintoista seurata. Vain muutamalle onnekkaimmalle riittää kalaa saaliiksi asti, muut saavat tyytyä  kiivaaseen kilpaan ja  kirkumiseen. Silti ne sinnikkäästi jaksavat yrittää. 

Vettä sataa nyt enemmän. Silmälasini ovat vedestä sumeat. Katselen veneen keulaan, jossa tuulilasinpyyhkijät sutaavat  ikkunoita  kuiviksi. Ollapa samanlaiset! Nyt vettä valuu jo takin kauluksestakin sisään. Niska on  kylmästä vedestä märkä, mutta päätän kestää valittamatta kuin mies. Mitä nyt vähän jurputan. 

Kaloista tyhjennetty verkko kerätään saman tien kasaan punkkaan. Sieltä se on seuraavalla kalastuskerralla taas vaivaton ottaa laskettavaksi.

 Kun homma on valmis, meillä on toistakymmentä kiloa siikaa kotiin vietäväksi.

On jo yli keskiyön. Laitan pojalle viestin, että laittaisi vielä  saunan päälle. Siippa sanoo, että sehän nukkuu jo. Mutta äidit tietävät aina kaiken paremmin: - Luuletko tosiaan, kun jäi yksin kotiin - nörttinä ihan varmasti koneella... Kylmä kesäyö ja märät vaatteet tärisyttävät koko kehoa. Kylmänkalseat, märät farkut liimautuvat ihoon kiinni. Jo pelkkä ajatus pojan lupauksesta lämmittää sauna lämmittää. 

Minä ohjaan veneen mereltä satamaan. Olen onnettoman surkea navigoinnissa. Siippa perkaa kaloja kannella ja  hänelläkin on kuulemma kylmä. Välillä viisoo käsillään, että tuonne päin, eikun tuonne. Veivaan rattia kuin "hanhi houkko" eräässä lastenlaulussa. Siippa toteaa, että varmaan seuraava ajaja veneessä ihmettelee plotterin karttaan piirtynyttä mutkittelevaa reittiä...

Vihdoinkin veneen keula kolahtaa laituriin. Siippa hyppää  rantaan solmimaan köyden. Minä kiinnitän veneen peräpään poijuun. Kömmin  rantalaiturille onnellisena siitä, että pian päääsen autoon ja  sitten lämpimään saunaan. Kalat saavat kelliä  kylmässä jäiden seassa armaaseen aamuun.